Jeesuksen sana on TOTTA: (niin paljon kun sitäkin julkeasti
väärin käytetään)
"Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Joka hylkää minut, hylkää Hänet, joka on minut lähettänyt."
Joten yhdentekevää EI OLE miten Jumalan voideltuun hänen sanomaansa suhtautuu.
Nyt haukutaan Jumalan voideltua hän vangitsee itseensä,
hän aiheuttaa sitä ja tätä tuskaa JA EI NÄHDÄ mistä sen itselleen aiheuttaa.
Jumalan voideltua pyydetään tunnustamaan erehdyksensä
vaikka Jumalan edessä Hänen yhteydessään tietää EI OLE
mitään erehdystä tehnyt.
Se, että ei voida enää sietää Jumalan omaa EI hänen tuomaansa sanomaa sekin on Jumalan oman syy.
Ei nähdä mikä henki silloin ihmistä kuljettaa kun KAIKKI onkin
vain sen syy joka Jeesuksen Kristuksen sanomaa tuo
TÄHÄN LOPUN AJAN RAJUN EKSYTYKSEN AIKAAN.
Ei nähdä mikä on henki joka PAHENTUU JEESUKSEN KRISTUKSEN Jumalan Pojan sanomasta, vaan syytetään
niitä jotka sitä tuovat.
Miten vaikeaa onkaan ihmisen mennä itseensä, kun liha on
loukkaantunut ja loukkaantuu sanomasta joka Jumalasta on?
Kuitenkin KAIKEN A ja O on, että ihminen lakkaa syyttämästä
muita tilastaan JA KÄÄNTYY TODELLA vilpittömällä sydämellä
Jumalan puoleen ANOMAAN, että JUMALA vielä talteen korjaisi.
Mutta niin se on ELLEI Jumala saa ihmisessä tuota vaikuttaa
syyttäjä hengen alaisuuteen ihminen jää kyselemään ja vastustamaan KAIKKEA SITÄ MIKÄ JUMALASTA ON.
Näin se vain yksinkertaisesti menee.
Jos tahdot siis jatkaa syyttäjän tilassa, mihin se sinut vie,
sen jo sokeankin pitäisi ymmärtää.

Vastaukset 20
Vanhimmat
ja vastata SUORAAN ja REHELLISESTI tähän kysymykseen, että pidätkö sinä Teuvo Sunia Jumalan profeettana?
On tärkeää, että ihmiset tietää, että onko kysymys Jumalan profeetasta, vai väärästä profeetasta? Vai peräti syyttäjän hengessä toimivasta EKSYTTÄJÄSTÄ, paholaisen lähettiläästä?
Anna rehellinen ja suora vastaus rehelliseen ja suoraan kysymykseen, sillä haluan kuulla SINUN OMAN mielipiteesi tähän asiaan.
vaan paha, että luulet minun Jeesuksessa olevan epärehellinen, sillä kun näin on
se on aivan samaa mitä sanon kun et sinä voi uskoa, että puhun TOTTA ja vain TOTTA.
Ja tuohon kysymykseen olen kyllä jo vastauksen antanutkin mitä kyselet, onko mennyt sivusuun vai miksi utelet?
Jos sinä vilpittömästi tahdot tietää, etkä iva mielellä niin voi uudestaankin
tuon asian esille tuoda.
Ps. muutoin en tahdo vähdätä ihmisissä EN KIINNITTÄÄ KETÄÄN ihmiseen
VAIKKA NÄINKIN VÄITETÄÄN. SANOMANI ON JOHDATTAA IHMISET USKOMAAN IHMISOPPIEN SIJASTA JEESUSTA sillä vain USKO JEESUKSEEN HÄNEN SANOMAANSA voi IHMISEN AINOASTAAN PELASTUKSEN TIELLE JOHDATTAA..
Kyllä jöröllä juonia on, kun se ei halua juosta,
sanotaan.
ihmisoppien luojalla todella piisaa juonia sillä se on näin,"Te olette isästä Perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte tyydyttää. Hän on ollut murhaaja alusta asti, eikä hän pysy totuudessa, koska hänessä ei ole totuutta. Puhuessaan valhetta hän puhuu omaansa, sillä hän on valehtelija ja valheen isä."
Ihmisopin nielleille syötetään siis PAJUNKÖYTTÄ jonka he autuaana luulevat
olevan oikeaa Jumalan sanan ruokaa.
Ja näin on pajunköyden nielleiden kun Jeesus sanoo:
"Te ette usko minua, koska minä sanon totuuden.
46. Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä puhun totuutta, miksi te ette usko minua?
MUTTA NÄIN ON JUMALAN HENGEN OMIEN:
47. Joka on Jumalasta, kuulee mitä Jumala sanoo. JA TÄSSÄ TAAS NE JOILLE
EI JUMALA SAA PUHUA Te ette kuule, koska ette ole Jumalasta."
48. Juutalaiset sanoivat Jeesukselle: "Emmekö ole oikeassa, kun sanomme, että sinä olet samarialainen, ja että sinussa on riivaaja?"
49. Jeesus vastasi: "Minussa ei ole riivaajaa, vaan minä kunnioitan Isääni, ja te häpäisette minua.
50. Minä en etsi omaa kunniaani. On yksi, joka etsii ja tuomitsee.
51. Totisesti minä sanon teille:JA NÄIN ON JUMALAN HENGEN OMIEN jos joku noudattaa minun sanojani, hän ei ikinä näe kuolemaa."
suoraa kysymystä, vai lihaasiko säästelet?
Eikö lihasi salli sinun myöntää olleesi väärässä? Miksi venkuloit ja kiertelet?
Luulis olevan helppo sanoa totuus, jos sinussa ei vilppiä ole, vai mitä? Raamattu kieltää tuollasen kieron vastailun, mitä sinä harjoitat. "Vastauksesi olkoon KYLLÄ tai EI." Onko Suni Jumalan profeetta, kuten olet väittänyt, vai eikö ole?
VASTAA ARMI jos olet TOTUUDEN HENGESSÄ?
Voitko olla avoin ja rehellinen Jumalan ja ihmisten edessä
ja vastata SUORAAN ja REHELLISESTI tähän kysymykseen, että:
Pidätkö sinä Teuvo Sunia Jumalan profeettana?
On tärkeää, että ihmiset tietävät, että onko kysymys Jumalan profeetasta, vai väärästä profeetasta?
Vai peräti syyttäjän hengessä toimivasta EKSYTTÄJÄSTÄ, paholaisen lähettiläästä?
Anna rehellinen ja suora vastaus rehelliseen ja suoraan kysymykseen, sillä ihmiset haluaa kuulla SINUN OMAN mielipiteesi tähän asiaan: Onko Suni mielestäsi edelleen Jumalan profeetta?
Vastaamatta jättäminen on saatanan selän taakse luihuamista, sillä saatana on ollut VALHEEN ISÄ, eikä hän totuutta uskalla tunnustaa, sillä hän ei KOSKAAN voi myöntää erehtyneensä.
Jos Teuvo Suni ei ole mielestäsi Jumalan profeetta, niin SINÄ OLIT pitkään eksytetty ja puolustit väärää profeettaa, mitenkäs sinä sen selität?
Silloinhan joudut tunnustamaan sen, että olet vain yksi meistä vajavaisista ja Jumalan armoa vailla olevista erehtyväisistä ihmisistä.
Onko sinulla kanttia myöntää erehtyneesi?
Tämä on TOTUUDEN PAIKKA!
vaalimaan. Vilppi sydämessä olet liikkeellä.
Jumala ITSE kullekin Häntä etsivää valaisee ja osoittaa mikä Hänestä on.
Vastauksen saat itse etsiä aikaisemmista kirjoituksista sillä näin on Jeesuskin sanoi
urkkijoille; "En minäkään sitten sano teille, millä valtuuksilla minä näitä teen."Näin en minäkään sinulle sano kun vilppi sydämessä kyselet(rehellisenä???)
Sanon teille joille Jumala saa puhua JEESUS EI OLE VALEHTELIJA niinkuin
Hänestä täällä tehdään sellainen. Usko Jesukseen Hänen sanaansa uskominen
on AINOA YKSI TIE ISÄN LUO.
Muut tiet ovat eksytystä, harhaa.
JOKA JEESUS TIELLE LÄHTEE TULEE TUNTEMAAN MIKÄ JUMALASTA ON.
SE ON NÄIN YKSINKERTAISESTI.
Anna rehellinen ja suora vastaus rehelliseen ja suoraan kysymykseen, sillä ihmiset haluaa kuulla SINUN OMAN mielipiteesi tähän asiaan:
Onko Suni mielestäsi edelleen Jumalan profeetta?
Vastaamatta jättäminen on saatanan selän taakse luihuamista, sillä saatana on ollut VALHEEN ISÄ, eikä hän totuutta uskalla tunnustaa, sillä hän ei KOSKAAN voi myöntää erehtyneensä.
Jos Teuvo Suni ei ole mielestäsi Jumalan profeetta, niin SINÄ OLIT pitkään eksytetty ja puolustit väärää profeettaa, mitenkäs sinä sen selität?
Silloinhan joudut tunnustamaan sen, että olet vain yksi meistä vajavaisista ja Jumalan armoa vailla olevista erehtyväisistä ihmisistä.
Onko sinulla kanttia myöntää erehtyneesi?
Tämä on TOTUUDEN PAIKKA!
kun lupasit:
>>Jos sinä vilpittömästi tahdot tietää, etkä iva mielellä niin voi uudestaankin
tuon asian esille tuoda.
vain henkilöön
""sillä ihmiset haluaa kuulla SINUN OMAN mielipiteesi tähän asiaan:""
Kuten Armi sanoi; Lähde Jeesuksen viitoittamalle tielle, niin selviää mikä Jumalasta on, ja mikä ei.
Pidätkö sinä Teuvo Sunia edelleen Jumalan profeettana?
On tärkeää, että ihmiset tietävät, että onko kysymys Jumalan profeetasta, vai väärästä profeetasta?
anna REHELLINEN vastaus tähän onko nämä sinun viestejäsi
"Kuten Teuvo Sunin ja SINUN, niinkö?
Kirjoittanut: Miksi karttelet / Tänään / klo 17:07
suoraa kysymystä, vai lihaasiko säästelet?
Eikö lihasi salli sinun myöntää olleesi väärässä? Miksi venkuloit ja kiertelet?
Luulis olevan helppo sanoa totuus, jos sinussa ei vilppiä ole, vai mitä? Raamattu kieltää tuollasen kieron vastailun, mitä sinä harjoitat. "Vastauksesi olkoon KYLLÄ tai EI." Onko Suni Jumalan profeetta, kuten olet väittänyt, vai eikö ole?
VASTAA ARMI jos olet TOTUUDEN HENGESSÄ?
Voitko olla avoin ja rehellinen Jumalan ja ihmisten edessä
ja vastata SUORAAN ja REHELLISESTI tähän kysymykseen, että:
Pidätkö sinä Teuvo Sunia Jumalan profeettana?
On tärkeää, että ihmiset tietävät, että onko kysymys Jumalan profeetasta, vai väärästä profeetasta?
Vai peräti syyttäjän hengessä toimivasta EKSYTTÄJÄSTÄ, paholaisen lähettiläästä?
Pystytkö
Kirjoittanut: rehellisyyteen? / Tänään / klo 17:09
Anna rehellinen ja suora vastaus rehelliseen ja suoraan kysymykseen, sillä ihmiset haluaa kuulla SINUN OMAN mielipiteesi tähän asiaan: Onko Suni mielestäsi edelleen Jumalan profeetta?
Vastaamatta jättäminen on saatanan selän taakse luihuamista, sillä saatana on ollut VALHEEN ISÄ, eikä hän totuutta uskalla tunnustaa, sillä hän ei KOSKAAN voi myöntää erehtyneensä.
Jos Teuvo Suni ei ole mielestäsi Jumalan profeetta, niin SINÄ OLIT pitkään eksytetty ja puolustit väärää profeettaa, mitenkäs sinä sen selität?
Silloinhan joudut tunnustamaan sen, että olet vain yksi meistä vajavaisista ja Jumalan armoa vailla olevista erehtyväisistä ihmisistä.
Onko sinulla kanttia myöntää erehtyneesi?
Tämä on TOTUUDEN PAIKKA!
Jeesus ei ole valehtelija, mutta sinä olet, sillä omaa lihaasi säästääksesi
Kirjoittanut: sinä kiemurtelet: / Tänään / klo 17:37
Anna rehellinen ja suora vastaus rehelliseen ja suoraan kysymykseen, sillä ihmiset haluaa kuulla SINUN OMAN mielipiteesi tähän asiaan:
Onko Suni mielestäsi edelleen Jumalan profeetta?
Vastaamatta jättäminen on saatanan selän taakse luihuamista, sillä saatana on ollut VALHEEN ISÄ, eikä hän totuutta uskalla tunnustaa, sillä hän ei KOSKAAN voi myöntää erehtyneensä.
Jos Teuvo Suni ei ole mielestäsi Jumalan profeetta, niin SINÄ OLIT pitkään eksytetty ja puolustit väärää profeettaa, mitenkäs sinä sen selität?
Silloinhan joudut tunnustamaan sen, että olet vain yksi meistä vajavaisista ja Jumalan armoa vailla olevista erehtyväisistä ihmisistä.
Onko sinulla kanttia myöntää erehtyneesi?
Tämä on TOTUUDEN PAIKKA!"
Jeesusta uskota niin se on samaa touhua kuin Jeesuksen aikana eläneiden
fariseusten,
KIUSATEN kysellään.
Hän puhuu omaansa. Ja niin ovat sokeita kaikki ne jotka valheen herran omina kulkevat, totuudelle. Totuus on silloin vieras, sietämätöntä puhetta, valhe on sitä ominta, luonnollista tekstiä, se mikä tulee valhepohjalta, vaikka siinä totuuttakin olisi, mutta se valhe, se porsaanreikä lihan hengissä pitämiseen, pitää sen niin makeana, eli rakkaus syntiin, johonkin syntiin, lihan tahtoon, eli juuri se tahto Saatanan halun tyydyttämiseen.
Ja niin kauan se on niin, jos ei käänny Jumalan puoleen, sillä silloin vain se toinen herra, valheen herra saa huseerata mielin määrin.
ainoastaan ne näkevät oikein jotka Jumalaa etsivät Jumalan Hengen johdatuksessa.
Ne jotka lihallisen mielen mukaan ovat esimässä ikäänkuin Jumalaa EIVÄT NÄE
kuin väärennetyin lasein kaiken päälaellaan.
Ja Jumalan Sana, joka ilmestyi lihassa.
Hän sanoo: Minä olen, tie, totuus ja elämä.
Tarkkuutta asioihin.
Pienikin hapatus hapattaa koko taikinan.
sanoit?
Onhan tuota TOITOTETTU; "Jeesus on tie, totuus ja elämä."
Mutta ei hölkäsen pöläystä USKOTA TUOTA, kun EI MUUTA KUIN VASTUSTETAAN
Jeesuksen sanomaa.
"Jeesuksen sana on totta"niin onkin mutta:
Jeesus on Jumalan Sana ja niin ollen kokonansa ja ainoastaan totuus.
Puhut Jeesuksesta aivan kuin mistä tahansa ihmisestä, joka sanoo totuuksia.
Jumalan Sana, ei sano mitään itsestään, vaan on yhtä Isän kanssa:
Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
Mutta tämänhän tietää jokainen, joka Hänessä on.
"Jeesus on Jumalan sana."???????
Jeesus OLI IHMINEN JA JUMALA täällä maanpäällä ja SE MITÄ HÄN JULISTI oli
ISÄN SYDÄMELTÄ. Jeesus EI OMIAAN TUONUT vaan KAIKEN MINKÄ ISÄ HÄNELLE
ANTOI. JA SE SANA MINKÄ JEESUS ON RAAMATUSSA SANONUT ON USKOTTAVA
YLIKAIKEN ENSIN muutoin yrittää taivaaseen OHI JEESUKSEN ja se EI ONNISTU.
PYSÄHDY nyt JA KÄÄNNY JUMALAN PUOLEEN ANOMAAN, ETTÄ HÄN SINUT IHMISOPIN HARHOISTA VIELÄ POIS REPISI, sillä niiden harhojen saattelemana ET TULE KOSKAAN kohtaamaan JUmalaa.
USKO JEESUKSEEN HÄNEN SANAANSA VOI AINOASTAAN IHMISEN PELASTUKSEN TIELLE JOHDATTAA. Sitä vastaan jos jäät sotimaan rannalle jäät.
Katsos, jotkut puut ovat latvasta lahoja.