Usean tunnin revohka
Palomiehet taistelivat useita tunteja liekkejä vastaan Laivonsaaressa sunnuntai-iltana ja -yönä. Raju ja laaja tulipalo saatiin talttumaan vasta, kun rajavartiolaitoksen helikopteri saapui kymmenen aikaan illalla paikalle Helsingistä.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo/laivonsaaressa-maastopalo/450985
Miksi ei käytetty paljon lähempänä ja nopeammin saapuvaa Ilmaria sammutuksessa?
Ainakin aikaisempina kesinä on Ilmari sammuttanut omalla toimialueellansa maastopaloja.
Ilmarin sivuilla mainostetaan maastopalojen sammutuskykyä.
Sammutustoiminta
Metsä-, maasto- ja turvepalojen sammutustehtävissä käytetään noin 550 litran sammutussäkkiä. Helikopteri pystyy levittämään tuhansia litroja vettä tunnissa. Helikopteri on sammutushenkilöstön käytössä myös paloalueen arvioinnissa, varusteiden ja miehistön kuljetuksissa sekä johtotehtävissä.
Laajuutta
Helikopteri on viranomaisten käytettävissä myös öljyntorjunnassa, turvallisuus- ja muissa erityistehtävissä. Ilmari voi lennättää esimerkiksi pintapelastajan/sukeltajan tai savusukeltajan tarvittavaan kohteeseen.
* Täsmäsammutus metsä-, maasto- ja turvepaloissa
* Sammutussäki 550 litraa
* Tuhansia litroja vettä vaikeakulkuisillekin alueille
* Paloalueen arviointi
* Johtaminen
* Henkilöstön ja kaluston kuljetus
* Turvallisuustehtävät
* Öljyntorjuntatehtävät
* Pintapelastajan tai savusukeltajan kuljetus kohteeseen
http://www.ilmarihems.fi/showpage.php?id=5
Eikö taaskaan osata arvostaa omaa paikallista toimijaa jonka Itä-Suomalaiset kansalaiset ja kunnat ovat kovalla työllä ja lahjoituksillaan saaneet alueelleen!
Jos sitä ei osata käyttää niin tarve vähenee ja toiminta lopulta lopahtaa. Sitten ollaan TODELLAKIN täysin kaukaa Helsingistä tulevan avun varassa!

Vastaukset 10
Vanhimmat
Siikajoella Paavolassa sunnuntai-iltana syttynyttä valtavaa maastopaloa on sammuttamassa Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan alueella toimiva pelastuskopteri SEPE.
Siellä näköjään osataan ajatella paikallisesti nopeinta avunlähdettä ja tällä tavalla mahdollisesti säästää omaisuutta tulelta.
Kokkolan Kälviällä tänään olleessa maastopalossa käytettiin alueen omaa pelastushelikopteria palon sammuttamiseen!
Pohjanmaan lääkäri- ja pelastushelikopteri PETE
http://www.pelastushelikopteri-pete.fi/
Kuopioon tilattiin rajan kopteri Helsingistä.
Kenenkä älynkääpiön mukaan Helsinki on lähempänä Kuopiota kuin Joroinen?
Seuraavaksi varmaankin hälytetään Helsingistä palokunta sammuttamaan tulipaloa Kuopiossa!
Kun se kerta niin nopeaa on.
...oli paloesimies tupakki huulessa SSanomissa tänään =D
"Uusi sopimus säästi
Sen sijaan Pohjois-Savon onni oli uusi, juuri huhtikuussa voimaan tullut sisäministeriön ohje ilma-alusten käytöstä.
Ohjeen mukaan Rajavartiolaitoksen kopteri lensi avuksi virka-apuna omana toimintanaan. Helikopterista ei aiheudu mitään lisäkustannuksia kunnille."
Kuvitteleeko joku että valtion kopteri ei muka maksaisi ja että sisäministeröillä on pohjaton kassa? Kyllä valtion toimet maksetaan veroina kuten kuntienkin ja helikopterin käytöstä aiheutuneet kustannukset peritään takaisin jossakin muodossa.
Kyllä se on vähintäänkin pois sisäministeriön Pohjois-Savolle suunnatuista rahoista.
Siitä että on keksinyt ilmeisesti pyhällä hengellä kulkevan kopterin. ;)
Varmasti säästöä syntyi myös siinä parin tunnin odotuksessakin kun kopteri lensi Helsingistä Kuopioon asti. Latvapalo etenee juoksuvauhtia ja parissa tunnissahan ehtii juosta pitkälle.
Mutta näin siinä käy kun laitetaan pukki kaalimaan vartijaksi ja annetaan sille vielä tehtäväksi antaa lausuntoja lehdistölle.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo/laivon-palosta-isot-sammutuskulut-kunnille/452265
Arvon hallintapiällikköä että Kuopion kaupunki maksaa tälläkin hetkellä osan Ilmarin toimintakuluista.
Kuin VR:n uusi johtaja joka laukaisi uutislähetyksessä sellaisen ajatuskukkasen kuin että junamatkustaminen ei tuota yhtään kasvihuonepäästöjä.
Pyhä henki on puhdas ja mahtava voimanlähde. Sillä kulkee ilmaiseen aivan joka härveli. ;)
Usein kysellään kuka maksaa Ilmari kopterin yms... pelastuskopterit oli ne nyt Ilmareita Veikkoja,tai Taunoja?
Mielestäni valtion varoin tulee pitää yllä kyseisiä koptereita kuten ambulanssejakin no niitä yleensä kunnan tai kaupunkien varoin.Joka tapauksessa Suomen valtiolla on varaa laittaa ulkomaille rahaa niin uskoisi nyt olevan rahaa vaikka kymmeneen ambulanssi kopteriin koska meillä on vaikea kulkuisia tie osuuksia sekä korpea mm. Lapissa niin ei sinne pääse tavan ambulanssilla menemään.Joskus tuli puhelu missä sellaien vosiko sanoa hempeä neitonen ainakin äänen perusteella en tiedä lopputulosta oliko millainen koska en tullut ehdottaneeksi treffejä enkä koe ajoa keräsi rahaa Ilmarille,ja sen ylläpitoon.
Selvitin hänelle saman kuntien kaupunkien sekä ennen kaikkea valtion tulee maksaa kyseinen kopterien ylläpito asiakas maksaa ainoastaan 9,25 euron omavastuun lopun korvaa Kela.Kerroin vielä neidolle ettei homma ole sinun syy koska sinut on vain palkattu soittelemaan ihmisille ja sitä kautta kyselemään varoja koptereiden ylläpitöön joka kuuluu yhteiskunnalle ei yksityisille ihmisille.
Tietenkin voimme mennä Amerikan malliin kellä on vakuutus saa ainoastaan kopteri palvelua kun tarvitsee taikka maksaa sitten itse siitä jos ei rahaa ei palvelua samoin lääkäri sekä muu sairaan hoito silloin emme tarvitse maksaa kalliita sotu maksuja yhteiskunnalle.
Tässä lista Saksassa toimivista pelastuskoptereista.
Noin sata kopteria.
http://www.rth.info/stationen.db/stationen.php
Ei ole mitään järkeä että palokunta lähtee näihin metsäpaloihin pillit soiden, ylinopeutta ajaen ja muuta liikennettä vaarantaen jos kerta todellisuudessa tehtävä ei ole niin kiireellinen että on parikin tuntia aikaa odotella sammutushelikopteria.
Tuollainen kertoo enemmänkin palomiesten henkisestä kypsyydestä. Hiekkalaatikkoleikit jääneet päälle aikuisiässä. Sillä onhan aina jännempää ajaa sireenit soiden ja värivalot välkkyen kuin noudattaa nopeusrajoituksia.