Harkitsen

Olen ystävystynyt Vapaakirkon nuorten kanssa ja kävin keväällä Alfa-kurssin. Viihdyn tässä joukossa. Jumalanpalvelukset ovat iloisia, laulut kauniita ja koen rakkautta ja yhteenkuuluvuutta tämän joukon kanssa.

Olen ollut lapsesta saakka mormoni ja mitään pahaa ei ole sanottavana oman seurakuntani jäsenistä tai omista perheenjäsenistä.

En alkaisi tupakoida tai käyttää alkoholia, mutta teetä voisin juoda. Nyt olen Vapaakirkon tilaisuuksissa pitänyt omat yrttiteet mukana.

Voinko kuulua MAP-kirkkoon, vaikka osallistun Vapaakirkon tilaisuuksiin. Vapaakirkolla ei ole rajoituksia. Vain kristillinen kaste minulta puuttuu ja haluaisin että minut kastetaan myös uskovien kasteella.

Ottakaa kantaa. Mormonin kirjasta ja Joseph Smithistä minulla ei ole omaa mielipidettä. Mormonin kirjassa on hyviä opetuksia mutta samat on myös Raamatussa.

Vapaakirkossa olen kokenut olevani omien joukossa enemmän kuin omassa seurakunnassa.
43440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Tutkikaa kaikki ja pitäkää se, mikä hyvää on. Jos saat hyvää Vapaakirkon toiminnassa mukana olemisesta, niin en näe mitään estettä sille, että et edelleen voisi olla kirkon jäsen. Ehkä myös Vapaakirkossa olevat ystäväsi haluaisivat tutustua kirkkoosi?

Kasteelle sinun ei tarvitse mennä enää uudelleen, jos olet jo käynyt kasteella. Jos haluat vahvistaa kasteen liittosi, voit tehdä sen sakramenttia nauttimalla.

Äänestä

harkitsin jonkun aikaa liittymistä Vapaakirkkoon, kunnes sain vahvan tunteen että MAP kirkko on minun kirkkoni. Oli myös joitain seikkoja joita en tuntenut siellä omakseni, mutta ihan hyviä muistoja silti jäi.
Kävin myös mainitsemasi Alfa-kurssin,ihan kiva kurssi sinällään.
Ei sinun tarvitse erota nykyisestä kirkostasi jos haluat käydä Vapaakirkon tilaisuuksissa, ehkä siitä mainitaan jossain vaiheessa siellä, mutta pidä oma pääsi ja tee niin kuin parhaaksi näet.
Tuossa etteikö Vapaakirkolla olisi rajoituksia en ihan samaa mieltä ole, omat säännöt sielläkin on ja niistä oleteaan pidettävän kiinni, ihan kuin meidänkin kirkossa.

Äänestä

http://www.evl.fi/avain/uskonnonvapaus/kaksoisjasenyys.html

Joutunet kysymään Vapaakirkon viranomaisilta, saatko kuulua molempiin seurakuntiin. Kerro, kuinka kävi, jos päätät edetä sillä tavoin. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka tähän mahdolliseen ennakkotapaukseen siellä suhtaudutaan.

Äänestä

Sinun kannataisi tässä vaiheessa miettiä sitä, mitä olet hakemassa: Ystäviä vai uskonnollista varmuutta elämällesi. Onko vaikutimena vain se, että voisit juoda samaa juomaa, mitä toiset juovat?
Tästä olen eri mieltä:"Vapaakirkolla ei ole rajoituksia."
Olen tavanut miehen, joka oli erotettu Vapaakirkosta ja liittynyt helluntailaisiin. Sellaisessa kirkossa on rajoituksia, josta ihminen voidaan erottaa jäsenyydestä. Ota selville, mitkä ne ovat.
Haluaisit ottaa " kristillisen kasteen", mikä viitaa siihen, että kyseinen kirkko ei pidä MAP-kastetta kristillisenä. Jos näin on, niin sinun odotettaan eroavan ensin kirkosta, josta sinulla ei ole mitään pahaa sanottavaa. Sinun kannataisi kysyä itseltäsi, mistä olet mahdollisesti luopumassa.
Toinen kysymys on myös se, mitä valtuudella suoritettu kaste merkitsee sinulle. Uskotko evankeliumin palautamiseen siihen kuuluvine pappeuden valtuuksineen vai et?
Jos sinulla ei ole mielipidettä Joseph Smithistä tai Mormonin kirjasta, niin sinun kannataisi tutkia asiaa. Ryhdy lukemaan Mormonin kirjaa ja tutustu Joseph Smithin todistukseen. On parempi ottaa itse selvää asiasta ja muodostaa siitä oma käsitys, kuin että joku toinen muokkaisi mielipidetäsi.
Jos kaikesta tästä huolimatta haluat siirtyä toiseen kirkkoon, niin sinulla on siihen oikeus. Sinulla on vapaa tahto, jota saat käyttää haluamallasi tavalla.
Tärkeintä on se, että olet onnellinen tekemästäsi ratkaisusta etkä koe tulleesi petetyksi.

Äänestä
  • Olen lukenut monta kertaa Mormonin kirjan ja kuullut siitä opetusta myös kirkossa. Se on minulle ihan tuttu kirja. Joseph Smithistä tiedän myös paljon, kun olen itse lukenut ja kuullut kirkossa.

    En ole saanut todistusta evankeliumin palauttamisesta. Minun mielestä Vapaakirkossa on evankeliumin kaikki perusasiat kuten Jeesuksen sovitustyö. ihan niin kuin MAP-kirkossakin, suurinpiirtein samalla tavalla, jos olen oikein ymmärtänyt mitä näissä kirkoissa puhutaan.

    En ole tarkkaan kysynyt, pitääkö minun erota kirkosta ennen kuin voin mennä uskovien kasteelle. Mutta mitä haittaa voisi olla uskovien kasteesta? Nyt olen vanhempi kuin lapsena ja ymmärrän kasteen merkityksen paremmin kuin 8-vuotiaana.

    Ei kukaan ole Vapaakirkossa ihmetellyt minun yrttiteetä vaan joskus olen antanut muillekin omia teepusseja. Ei ketään ole haitannut että olen juonut yrttiteetä enkä mustaa teetä.

    En ole hakemassa mitään erityistä, mutta Vapaakirkossa on ystäviä ja mukava olla yhdessä tilaisuuksissa. Omassa seurakunnassa minulla ei ole samanikäisiä kavereita, nuoria on aika vähän eikä aina kaikkien kanssa synkkaa, vaikka ei niissä mitään vikaa olekkaan.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Olen lukenut monta kertaa Mormonin kirjan ja kuullut siitä opetusta myös kirkossa. Se on minulle ihan tuttu kirja. Joseph Smithistä tiedän myös paljon, kun olen itse lukenut ja kuullut kirkossa.

    En ole saanut todistusta evankeliumin palauttamisesta. Minun mielestä Vapaakirkossa on evankeliumin kaikki perusasiat kuten Jeesuksen sovitustyö. ihan niin kuin MAP-kirkossakin, suurinpiirtein samalla tavalla, jos olen oikein ymmärtänyt mitä näissä kirkoissa puhutaan.

    En ole tarkkaan kysynyt, pitääkö minun erota kirkosta ennen kuin voin mennä uskovien kasteelle. Mutta mitä haittaa voisi olla uskovien kasteesta? Nyt olen vanhempi kuin lapsena ja ymmärrän kasteen merkityksen paremmin kuin 8-vuotiaana.

    Ei kukaan ole Vapaakirkossa ihmetellyt minun yrttiteetä vaan joskus olen antanut muillekin omia teepusseja. Ei ketään ole haitannut että olen juonut yrttiteetä enkä mustaa teetä.

    En ole hakemassa mitään erityistä, mutta Vapaakirkossa on ystäviä ja mukava olla yhdessä tilaisuuksissa. Omassa seurakunnassa minulla ei ole samanikäisiä kavereita, nuoria on aika vähän eikä aina kaikkien kanssa synkkaa, vaikka ei niissä mitään vikaa olekkaan.

    Jos olet saanut opetusta Joseph Smithistä ja muista evankeliumin periaateista, niin silloin minulla ei ole siihen mitään sanomista. Toinen on todistus evankeliumin palauttamisesta, jonka sanot puutuvan sinulta. Neuvoisin siiä asiassa maltamaan mielesi, ties vaika se olisi sinussa ilamn että tiedostat sitä. Älä heitä kirvesta järveen.
    Mutta: Miksi haluat "uskovien kasteen", kun sinut on aikaisemmin kastettu oikealla valtuudella? Koeta muistella, mitä sinulle opetettiin lapsena kasteesta ja miten ymmärryksesi on lisääntynyt tai muutunut sen jälkeen. Evankeliumin mukaan voi elää myös silloin, kun on oppinut ymmärtämään kasteen merkityksen myöhemmin.
    Toinen kysymys onkin se, mitä haitaa "uskovien kasteesta" voisi olla sinulle.
    Minulla on mielessä tämä: Kasteen ottaminen merkitsee samalla sitoutumista siihen kirkkoon, jonka pappi sen suorittaa. Jos otat kasteen Vapaakirkon papilta, niin se merkitsisi sitoutumista elää Vapaakirkon sääntöjen mukaan.
    Toinen kysymys on myös, ymmärrätkö kasteen merkityksen samalla tavalla kuin kyseinen kirkko. Miten paljon tunnet sen opetusta kasteesta ja ymmärrätkö sitä täysin?
    Minulle kasteen ottaminen sellaiselta, jolla ei ole siihen valtuutta olisi tekemäni kasteliiton rikkomista, koska tunnustaisin eräässä mielessä toisen suoritaman kasteen pätevämmäksi kuin se, jonka olin saanut aikaisemmin.
    Mainitsit, että sinulta puutuu saman ikäisiä nuoria ystäviä seurakunnastasi. Minä itse kasvoin kirkossa myös yksin siinä mielessä, että seurakunnassa ei ole ollut samanikäisiä nuoria. Mutta tapasin niitä nuorisokonferensseissa. Sinun kannataisi kokeila samaa.
    Jos Vapaakirkossa opetetaan evankeliumin perusasiat samoin kuin Vapaakirkossa, niin se on hyvä alku.

    Äänestä

  • Helaman kirjoitti:

    Vapaakirkon uskovien kaste on upotuskaste. Sen toimittava pappi on uskova ihminen, joka toimii Vapaakirkon pappina tai saa muuten kastaa. Linkki Vapaakirkon kasteeseen:

    http://www.svk.fi/?sid=256

    Oikeasta valtuudesta en osaa sanoa, koska en ajattele niin että vain MAP-kirkossa on kristillisyyttä ja muilla ei. Vapaakirkossa on aitoja uskovaisia ja olisi väärin sanoa, että heillä ei ole oikeutta kastaa ja että vain MAP-kirkossa on lupa kastaa ihmisiä. Johannes Kastaja ei ollut saanut valtuutta mistään erikseen, vaan kastoi koska se oli hyvä vertauskuva ihmisen uudesta syntymästä ja muutoksesta. Lapsikin on kohdussa vedessä, ennen kuin syntyy.

    Ymmärrän kasteen samalla tavalla kuin tuossa linkissä Ei siinä minun mielestä ole eroa MAP-kirkon kasteen merkitykseen. Mutta varmaan selität minulle, mikä on ero.

    Kaste on syntien anteeksisaamiseksi suoritettava toimitus sellaiselle, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen, on tehnyt parannuksen synneistään ja on päätänyt seurata Vapahtajaa. Kasteessa ihminen lupaa seuraavia asioita:
    1)Pitää käskyt, 2) otta Kristuksen nimen päälleen ja olla Hänen todistajana kaikialla, ja 3) palvella Kristusta elämän loppuun asti.
    Jumala lupaa. 1) Pyhä Henki on jatkuvasti kastetun kanssa, ja 2) antaa iankaikkinen elämä.
    Minusta valtuudella ja kristillisyydellä on eroa. Se, että meillä on valtuus ei tarkoita sitä, etteikö kristillisyyttä voisi olla muualla. Esimerkiksi naisilla ei ole pappeutta, eikä niin ollen valtuutta suorittaa evankeliumin toimituksia, mutta ne voivat olla siitä huolimatta kristillisiä.
    Johannes Kastaja sai pappeuden kahdeksan päivän ikäisenä enkelin asettamana. Sen vuoksi Jeesus nuhteli fariseuksia, koska ne eivät kuuleet Johannesta.
    Tässä esitämäni asiat kasteesta. Voit päätellä itse, mitä eroja tai yhtäläisyyksiä niissä on.

    Vapaakirkon kasteessa on sitten ihan samat asiat.
    Olin vain niin pieni kun minut kastettiin, että en silloin ymmärtänyt. Minulla ei ollut uskoa, menin kastelle koska se oli meidän perheessä tapana. En ymmärtänyt asiaa.

    Nyt olen kokenut Vapaakirkon piirissä uskon kasvamista ja halua parannukseen ja iloa ja kiitollisuutta siitä, että Jeesus Kristus on vapahtaja.

    Minun mielestäni Vapaakirkon opetuksessa ei ole mitään sellaista mikä ei kuulu myös MAP-kirkon perusopetukseen.

    En ymmärrä minkä takia MAP-kirkko on parempi, mutta se kai johtuu siitä kun en ole saanut todistusta Mormonin kirjasta ja siitä että Joseph Smith ja kirkon nykyinen presidentti on profeetta.

    Mutta asialla ei ole kiirettä, käyn edelleen molempien kirkkojen tilaisuuksissa ja rukoilen ja annan Pyhän Hengen ohjata.

    Luin edelläolleen kirjoitusketjun ja olen kanssasi samaa mieltä ja iloisen yllättynyt suorasta kannastasi asiaan jota esität! Käy vain edelleen vapaakirkon tilaisuuksissa sillä kokouksissa käyminen ei edellytä seurakunnan jäsenyyttä ja tosiaankin kuten sanoit, rukoile Pyhän Hengen ohjausta miten jatkossa tulee toimia! :)

    Pyhä Henki sinua Jeesuksen nimessä runsaasti ohjatkoon!

    Terv, mathetes :)

    Äänestä

  • mathetes kirjoitti:

    asia otetaan esille jossain vaiheessa, mikään ei lämmitä vaparia niin paljon kuin ihmisen "pelastaminen" mormonismilta. Ja kymmenykset tarvitaan "vapaa"kirkossakin..

    Äänestä

  • mutta varmasti kirjoitti:

    asia otetaan esille jossain vaiheessa, mikään ei lämmitä vaparia niin paljon kuin ihmisen "pelastaminen" mormonismilta. Ja kymmenykset tarvitaan "vapaa"kirkossakin..

    Jos ihminen käy usein jonkin seurakunnan kokouksissa, mutta ei ole jäsen, niin tottakai siitä tulee keskustelua aikaiseksi jossain vaiheessa, jotta olisikohan jo aika miettiä liittyväksi seurakuntaan kun kerran niin tiiviisti käy seurakunnan kokouksissa!

    Niin varmastikin lämmittää mieltä kun ihminen pelastuu Jeesukseen uskovaksi ja liittyy kristilliseen uskovien yhteisöön!

    "Kymmenykset" uudessaliitossa saa maksaa vapaaehtoisesti jos niin haluaa toimia! (ei pakko)!

    Mutta kymmenysten pakkomaksu taasen on vanhanliiton lakia! HUOM!

    taivaaseen!

    meilläkään ole mitään kymmenysten maksupakkoa.. HUOM.

    Ja se että onko tai oliko kymmenykset vanhan liiton osa tai ei ole merkitystä, KOSKA me olemme saaneet siitä ilmoituksen NYKYAIKANA.

    Äänestä

kun tutustut paremmin Vapaakirkon käytäntöihin ja Raamattuun huomaat, ettet voi kuulua yhtä aikaa kristilliseen ja ei -kristilliseen uskontokuntaan.

Äänestä
  • jäsenenä et voi kuulua kuin vain heidän seurakuntansa jäsenyyteen, mihinkään muuhun uskontokuntaan ei voi kuulua jos aikoo jäsenenä olla (vai vapaakirkko?? :-) ). Milloin Tode aiot liittyä seuraamaan Kristusta hänen omassa kirkossaan??

    Äänestä

  • tms1 kirjoitti:

    jäsenenä et voi kuulua kuin vain heidän seurakuntansa jäsenyyteen, mihinkään muuhun uskontokuntaan ei voi kuulua jos aikoo jäsenenä olla (vai vapaakirkko?? :-) ). Milloin Tode aiot liittyä seuraamaan Kristusta hänen omassa kirkossaan??

    Vai onko tässä jotain samaa, kuin että David Koresh (tahtoi uudella nimellään paljastaa olevansa uudestisyntynyt Kyyros II Suuri) oikeasti syntyi nimellä Vernon Wayne Howell?

    Äänestä

  • sekaisin? kirjoitti:

    mistä sinä mahdat puhua?? Mitkä nimet??

    Äänestä

  • tms1 kirjoitti:

    jäsenenä et voi kuulua kuin vain heidän seurakuntansa jäsenyyteen, mihinkään muuhun uskontokuntaan ei voi kuulua jos aikoo jäsenenä olla (vai vapaakirkko?? :-) ). Milloin Tode aiot liittyä seuraamaan Kristusta hänen omassa kirkossaan??

    moneen uskontokuntaan? Jos on kristitty eli ymmärtänyt, mitä kristillisyys on ihan oikeasti, ei yksinkertaisesti ole mahdollista kuulua ei-kristilliseen "kirkkoon".

    Äänestä

  • todé* kirjoitti:

    Kristillisyys on ajatuksena ok, mutta kaikissa kirkoissa ja lahkoissa on 'omituisia ja jopa vääriä' tulkintoja, joita ei voi kuin ihmetellä. Tutki myös idän viisauksia, filosofioita, eettisiä arvoja ja ateismia. Tietysti tämä minun näkemykseni on subjektiivinen ja nyt saan hyökkäyksen vastaani eri kirkkojen edustajilta. Mutta jos oikein oivallat asioita huomaat paljon tyhjiä sanoja, uskomuksia tai vakuutuksia, käskyjä, neuvoja, sitaatteja jne.

    Äänestä

  • Oivalla itse kirjoitti:

    noita asioita usein löytyy juuri lahkoissa, (Alkuperäisestä eronneissa).

    Äänestä

  • todé* kirjoitti:

    moneen uskontokuntaan? Jos on kristitty eli ymmärtänyt, mitä kristillisyys on ihan oikeasti, ei yksinkertaisesti ole mahdollista kuulua ei-kristilliseen "kirkkoon".

    tarvitsekaan kuulua. Kuka on siten kristitty?

    Eikö se ole ihminen joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, haluaa seurata häntä ja hänen opetuksiaan ja uskoo raamattuun sellaisena kuin Kristus on sen tarkoittanut, ilman ihmisen lisäyksiä?

    Sellainen on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon jäsen eli lyhentäen MAP JK kirkko. Tämä on palautettu Jeesuksen Kristuksen kirkko maanpäällä. Ei sen enempää eikä vähempää!

    Äänestä

  • tms1 kirjoitti:

    mistä sinä mahdat puhua?? Mitkä nimet??

    Esitit todelle kysymyksen, milloin tämä liittyy Josep Smith jr:n seuraajaksi hänen omaan kirkkoonsa (samalla teet väittämän, jonka mukaan MAP-kirkko on se oikea lahko kaikista Smithin perustaman kirkon pohjalta syntyneistä). Tässä kohtaa heräsi epäilys, että olet mennyt nimissä sekaisin. Huomasit varmaan käyttäneesi nimitystä "Kristus"?

    Epäilin, että tuossa on joko sattunut sekaannus. Toisinaan kirjoittaessa ajatus ehtii paljon edelle ja sana saattaa lipsahtaa aivan väärään paikkaan. Toisaalta on olemassa sekin vaihtoehto, kuten juuri tapaus Vernon Wayne Howell (Kyyros II Suuri), jolloin ihminen todella uskoo olevansa jokin toinen (esim. Kristus) ja sitten aina löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita jakamaan uskomuksen (Davidin oksa).

    en ole sanallakaan maininnut Joseph Smith jr enkä edes sr:a. Tietenkin käytin sanaa Kristus. Sitä mitä tekemistä Daavidin oksalla tai joillain Wacon tapahtumilla on alkuperäisen aiheen tai myöhemmin kirjoitetun kanssa asialla en ymmärrä.
    Se lieneekin yksin sinun mielikuvitusta.

    Äänestä

  • tms1 kirjoitti:

    tarvitsekaan kuulua. Kuka on siten kristitty?

    Eikö se ole ihminen joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, haluaa seurata häntä ja hänen opetuksiaan ja uskoo raamattuun sellaisena kuin Kristus on sen tarkoittanut, ilman ihmisen lisäyksiä?

    Sellainen on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon jäsen eli lyhentäen MAP JK kirkko. Tämä on palautettu Jeesuksen Kristuksen kirkko maanpäällä. Ei sen enempää eikä vähempää!

    vain mormonit ovat kristittyjä. Minä taasen pidän kristittyinä kaikkia niitä, jotka tunnustavat Jeesuksen Herraksi Jumalaksi, ja ovat ottaneet Raamatun pelastusopin todesta eli ovat nöyrtyneet syntisiksi ja "ottaneet vastaan" pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa.

    olen kirjoittanut? Tode, valehtelu on rumaa..;-) Selvää sen sijaan on että MAP-kirkon jäsenet ovat kristittyjä sanan kaikessa merkityksissä. MAP kirkon jäsenet täyttävät myös mainitsemasi kriteerit ja vähän enemmänkin. Olin niin sanotussa "Kristillisessä" kirkossa jäsenenä yli 40v, miksihän ei koskaan tuntunut siltä? Vasta nyt alan ymmärtää mitä tarkoittaa olla kristitty. Onhan luonnollista että kirkossa jonka pää on itse Kristus, voi tuntea noin.

    ole kristitty sanan kaikessa merkityksessä? Kuinka kristitty lienen?

    Äänestä

  • todé* kirjoitti:

    ole kristitty sanan kaikessa merkityksessä? Kuinka kristitty lienen?

    Ompa omituista lukea näitä viestejä, kuka on kristitty ja kuka ei. Olempa varma, että se on pitkässä juoksussa aivan yhdentekevää. Kuten jossain olen sanonut: Jokainen tulee autuaaksi uskollaan. Ja se pätee yksilöiden älyn, järjen ja tunteen huomioon ottaen. Sitten vielä tulee sydän, valistuneisuus ja oppineisuus mukaan. - Ja tietenkin joillekin vaikuttaa vielä ympäristö ja seura, missä kokee itsensä mukana olijaksi. Ja tietenkin joillekin joku yhteisö tuntuu läheisemmältä ja omimmalta kuin toinen. Toista minulle, joka tunnen ainakin monet uskonnolliset yhteisöt aika sairaiksi.

    Äänestä

  • tai pakanoita kirjoitti:

    niin monet vaan ovat valmiita ennalta sanomaan ja määrittelemään kuka voi olla kristitty ja kuka ei. Eiköhän se ole asia jonka parhaiten tietää itse.

    Äänestä

  • todé* kirjoitti:

    ole kristitty sanan kaikessa merkityksessä? Kuinka kristitty lienen?

    vain sinä itse. Kristittynä oloon kun ei mielestäni riitä että nimittää itsensä sellaiseksi, tulee myös käyttäytyä kuin kristitty. Ole esimerkkinä muille, älä syyttäjän asemassa.

    Äänestä

  • tms1 kirjoitti:

    en ole sanallakaan maininnut Joseph Smith jr enkä edes sr:a. Tietenkin käytin sanaa Kristus. Sitä mitä tekemistä Daavidin oksalla tai joillain Wacon tapahtumilla on alkuperäisen aiheen tai myöhemmin kirjoitetun kanssa asialla en ymmärrä.
    Se lieneekin yksin sinun mielikuvitusta.

    Wacossa villiintynyt poliisijoukko varmisti, ettei kukaan selviä hengissä palavasta talosta. (Marttyyri) Kyyros II Suuri tapettiin uskonsa takia. Piiritys johtui katkeroituneiden ex-jäsenten perättömistä syytöksistä. Tulipalosta syytettiin lahkolaisia ja olipa jopa väitteitä, joiden mukaan lahkolaiset olisivat tappaneet toisiaan palon aikana...

    Ymmärryksesi taso tuntuu olevan poikkeuksellisen alhainen.

    Äänestä

  • tms1 kirjoitti:

    vain sinä itse. Kristittynä oloon kun ei mielestäni riitä että nimittää itsensä sellaiseksi, tulee myös käyttäytyä kuin kristitty. Ole esimerkkinä muille, älä syyttäjän asemassa.

    mutta sinun mielestäni en ole kristittykään, eikö niin?

    Äänestä

  • todé* kirjoitti:

    mutta sinun mielestäni en ole kristittykään, eikö niin?

    En ole väittänyt että sinä et olisi kristitty, sinä taas olet niin toistuvasti sanonut mm. minusta. Mormonihan on kristitty siinä missä helluntalainenkin.

    Äänestä

  • tms1 kirjoitti:

    En ole väittänyt että sinä et olisi kristitty, sinä taas olet niin toistuvasti sanonut mm. minusta. Mormonihan on kristitty siinä missä helluntalainenkin.

    valitettavasti en löydä mormonismista kristillisyyden tunnusmerkkejä. Jos sinä olet toista maata, niin hyvä niin.

    Äänestä

  • todé* kirjoitti:

    valitettavasti en löydä mormonismista kristillisyyden tunnusmerkkejä. Jos sinä olet toista maata, niin hyvä niin.

    ALKUPERÄISET kristillisyyden merkit?

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    ALKUPERÄISET kristillisyyden merkit?

    että Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eli

    "kun Jeesus verensä vuodatti, Hän teki sen tähtemme. Syntimme pesi pois tuo Voima veren, ja se säilyttää voimansa. On elämä Jeesusken veressä, se riittää tänäkin päivänä..."

    kysymykseen tuo oli vastaus?

    Äänestä

  • Jokuveli kirjoitti:

    kysymykseen tuo oli vastaus?

    kysyttyyn ;-)

    Äänestä

  • sekaisin? kirjoitti:

    Wacossa villiintynyt poliisijoukko varmisti, ettei kukaan selviä hengissä palavasta talosta. (Marttyyri) Kyyros II Suuri tapettiin uskonsa takia. Piiritys johtui katkeroituneiden ex-jäsenten perättömistä syytöksistä. Tulipalosta syytettiin lahkolaisia ja olipa jopa väitteitä, joiden mukaan lahkolaiset olisivat tappaneet toisiaan palon aikana...

    Ymmärryksesi taso tuntuu olevan poikkeuksellisen alhainen.

    on, mutta kiitos ilmoituksesta :)

    Äänestä

  • todé* kirjoitti:

    että Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eli

    "kun Jeesus verensä vuodatti, Hän teki sen tähtemme. Syntimme pesi pois tuo Voima veren, ja se säilyttää voimansa. On elämä Jeesusken veressä, se riittää tänäkin päivänä..."

    vaikeasti sisäistettävä lausunto "että Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eli"... Miten "Jumala oli Kristuksessa" pitää tulkita? Noinko "alkukristitytkin" asian mielsivät?

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    vaikeasti sisäistettävä lausunto "että Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eli"... Miten "Jumala oli Kristuksessa" pitää tulkita? Noinko "alkukristitytkin" asian mielsivät?

    Kritus itse Jehova-Jumalana sovitti synnit.

    Äänestä

  • Jehova. Luoja. kirjoitti:

    Kritus itse Jehova-Jumalana sovitti synnit.

    Eipä minulla tuohon ole lisättävää.

    Eli mormonit ovat kristittyjä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

eroamista kirjoitti:

Olen ystävystynyt Vapaakirkon nuorten kanssa ja kävin keväällä Alfa-kurssin. Viihdyn tässä joukossa. Jumalanpalvelukset ovat iloisia, laulut kauniita ja koen rakkautta ja yhteenkuuluvuutta tämän joukon kanssa.

Olen ollut lapsesta saakka mormoni ja mitään pahaa ei ole sanottavana oman seurakuntani jäsenistä tai omista perheenjäsenistä.

En alkaisi tupakoida tai käyttää alkoholia, mutta teetä voisin juoda. Nyt olen Vapaakirkon tilaisuuksissa pitänyt omat yrttiteet mukana.

Voinko kuulua MAP-kirkkoon, vaikka osallistun Vapaakirkon tilaisuuksiin. Vapaakirkolla ei ole rajoituksia. Vain kristillinen kaste minulta puuttuu ja haluaisin että minut kastetaan myös uskovien kasteella.

Ottakaa kantaa. Mormonin kirjasta ja Joseph Smithistä minulla ei ole omaa mielipidettä. Mormonin kirjassa on hyviä opetuksia mutta samat on myös Raamatussa.

Vapaakirkossa olen kokenut olevani omien joukossa enemmän kuin omassa seurakunnassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu