Eli:
Bicepsin pitkän pään jänne on luksoitunut sulkuksestaan mediaalisuuntaan, se kulkee sulkuksen mediaalipuolella olevan luunpinnan reunaa myötäillen. Repeämää jänteessä ei näy, mutta se vaikutta jnkv tavallista ohuemmalta/atrofisemmalta.
Subraspinatusjänteessä on aivan acromian viereisellä alueella nähtävissä yläreunan repeämän aiheuttamaksi sopiva kaiuton juoste ja tällä seutua myös ikään kuin granulaatiokudoksesksi sopivaa epätarkkarajaista, kaiustoltaan epähomogeenista kudosta, muilta alueilta cuffi kuvautuu säännöllisenä eikä bursiitteja tai hydropsia ole todettavissa.
Olkapääni leikattu jo ennestään kahdesti ja nyt kuitenin olkapää todella kipeä. Työterveyslääkärin mukaan ehkä ei enää uutta leikkausta tehdä koska jo se kahdesti tehty. En kyllä ymmärrä että ei kai siihen leikkausten määrä vaikuta jos ihminen on kipeä ja yöunet ovat häiriintyneet kipujen vuoksi jo kauan. Ei kai ihmistä voi jättää tälläisten kipujen kanssa yksin.
Kiva olisi jos joku osaisi kertoa mistä ultrakuvissa oli kyse ja onko viat sellaisia että niitä lähdettäisiin leikkaamaan. Ortopedille eika vasta kesäkuun lopussa ja olen aivan hermona tästä epätietoisuudesta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.