vika kansassa. Eihän muuten voisi edes kuvitella tuollaisa kähmijöitä ja suoranaisia idiootteja olisi valittu valtion johtoon. Ja kun lukee näitä juttuja tälläkin palstalla, voisi kuvitella että suomalaiset ovat erittäin vaurasta kansaa - niinhän se ei kuitenkaan ole. Alle 45-vuotiaat ovat vain jostain syystä ihastuneet oikeistolaieen velkatalouteen jossa kuvittelevat vapauden ja riippumattomuuden piilevän. No eikähän noitakin saatanan tolloja taas kerran siperia opeta, kun kusee valkatalous sukille. Menee velkarahalla hankitut lasipalatsit, BMW;t ja kesämökit. Ehkäpä pääsevät sitten 15-20 vuoden päästä kiinni oikeaan elämään, kun on velkojen periminen lopetettu toivottomana - eli veronmaksajat ovat maksaneet taas kerran "tosiporvarin kuplan laskut". Kiitos minulle ei enää toistakertaa laskua maksateta - maksakoot velkaantuneet itse hupinsa.
Kyllä se on vaan pakko todeta, että meillä tyhmillä
suomalaisilla on kyllä
256
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä me taloudestamme huolta pitäneet tämänkin laman laskut maksetaan.
Juurihan me saatiin viime lamankin laskut vasta hoidettua.
osallistu. Mitään ei opita, kyllä on vähän saatanan tyhmiä tunareita tämäkin kansa. Ne joilla velkaa on, maksakoot itse, ei jaksa enää tälläkertaa talkoisiin osallistua. Tyhmyyttään ja ahneuttaan ovat parinkymmenen vuoden välein kusessa. Surullista mutta yleensä aina kun hommat "porvarisoituu" veronmaksajille on odotettavissa helvetinmoiset laskut. Ja nämä tollot huutavat lisää "porvarihyvää". Voi vittu, kuinka tyhmää tämä kansa oikein on ???