Aikakapselilahja

Hei!

Olen rakentamassa veljeni tyttären ensimmäistä syntymäpäivälahjaa. Koska kyseessä on se ensimmäinen vuosi, ei lapsi tajua juurikaan vielä mistään mitään ja en halua antaa lahjaksi mitään ns. normaalia. Joten tuumasta toimeen ja ripaus hulluutta mukaan - Teen "aikakapselin" jossa on 18 lahjaa sisäkkäin. Yksi jokaiselle seuraavalle vuodelle.

Nyrkkisääntönä on että jos tytöstä tulee tosikko niin lahjat tulevat olemaan todella omituisia ja tämä tulee vihaamaan niitä, mutta onneksi vanhemmat tuntien, tätä tuskin tulee tapahtumaan.

Tällä hetkellä ideana on että jokaiselle vuodelle on aina yksi tai useampi kuva sekä lahja. Kuva esittäisi jotain tapahtumaa tai asiaa jolla on jokin historiallinen arvo. Esim. kuva heidän talostaan kun sitä on vielä rakennettu tai vanhempien häistä. Mukana olisi myös siis vahvasti huumoripainotteisempiakin kuvia, kuten isä somistautuneena äidin leninkiin.

Onko sinulla ideoita lahjoiksi jotka toimisivat mahdollisimman hyvin tällaisessa tarkoituksessa? Lahjan pitäisi olla opettavaisempi kuin ainoastaan hauska, ei missään nimessä ns. trendipohjainen. Puuvärit sekä paperia ennemmin kuin Bratz-nukke. Ratsastuskypärä mieluummin kuin My Little Pony. Jne., jne. Niin, ja mille vuodelle itse moisen lahjan sijoittaisit?

Itselläni on jotain ideoita, mutta totuus kuitenkin on se etten ole kovinkaan hyvin perillä siitä millä tytöt leikkii lapsina/teineinä/tyttöinä/varhais-aikuisina, joten pitää kääntyä internetin tietomäärän pariin ja koittaa saada selvyyttä asioihin.

Ja juuh, tiedän että tämä ei ehkäpä ole se foorumi mistä tällaista ensimmäisenä kysyisi, mutta etsinkin enemmän 'jokamiehen/naisen' mielipidettä ja ideoita.

Terveisin,
'Paha'-Setä
3229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Todella jotain erilaista, saat ideoitua lahjan mikä on taatusti omaperäinen :-)
Niistä ideoista.. olisiko aikaan sidottu lahja jotain. Tapahtumaan tms. kytköksissä oleva asia/esine? Esim., nollavuoden pahnanpohjimmaisena sanomalehti siltä päivältä kun vaavi syntyi...?

Ideoimaan vaan :-)

Äänestä

omaperäinen lahja.Hyvä! Niin kyllä niitä kehittäviä lahjoja(esim.puuvärit)kannattaa laittaa.

Äänestä

tästä saatan kehitellä oman version kesän suuren merkkitapahtuman kunniaksi :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


'Paha'-Setä kirjoitti:

Hei!

Olen rakentamassa veljeni tyttären ensimmäistä syntymäpäivälahjaa. Koska kyseessä on se ensimmäinen vuosi, ei lapsi tajua juurikaan vielä mistään mitään ja en halua antaa lahjaksi mitään ns. normaalia. Joten tuumasta toimeen ja ripaus hulluutta mukaan - Teen "aikakapselin" jossa on 18 lahjaa sisäkkäin. Yksi jokaiselle seuraavalle vuodelle.

Nyrkkisääntönä on että jos tytöstä tulee tosikko niin lahjat tulevat olemaan todella omituisia ja tämä tulee vihaamaan niitä, mutta onneksi vanhemmat tuntien, tätä tuskin tulee tapahtumaan.

Tällä hetkellä ideana on että jokaiselle vuodelle on aina yksi tai useampi kuva sekä lahja. Kuva esittäisi jotain tapahtumaa tai asiaa jolla on jokin historiallinen arvo. Esim. kuva heidän talostaan kun sitä on vielä rakennettu tai vanhempien häistä. Mukana olisi myös siis vahvasti huumoripainotteisempiakin kuvia, kuten isä somistautuneena äidin leninkiin.

Onko sinulla ideoita lahjoiksi jotka toimisivat mahdollisimman hyvin tällaisessa tarkoituksessa? Lahjan pitäisi olla opettavaisempi kuin ainoastaan hauska, ei missään nimessä ns. trendipohjainen. Puuvärit sekä paperia ennemmin kuin Bratz-nukke. Ratsastuskypärä mieluummin kuin My Little Pony. Jne., jne. Niin, ja mille vuodelle itse moisen lahjan sijoittaisit?

Itselläni on jotain ideoita, mutta totuus kuitenkin on se etten ole kovinkaan hyvin perillä siitä millä tytöt leikkii lapsina/teineinä/tyttöinä/varhais-aikuisina, joten pitää kääntyä internetin tietomäärän pariin ja koittaa saada selvyyttä asioihin.

Ja juuh, tiedän että tämä ei ehkäpä ole se foorumi mistä tällaista ensimmäisenä kysyisi, mutta etsinkin enemmän 'jokamiehen/naisen' mielipidettä ja ideoita.

Terveisin,
'Paha'-Setä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu