Aika yllättävä juttu: Venäläiset estivät, tai ainakin vähensivät, Tshernosaasteiden tuloa omaan maahansa keinotekoisilla sateilla /1/:
"
Tsernobyl on Ukrainassa, mutta tuulet veivät palavasta nelosreaktorista ilmaan levinneet radioaktiiviset aineet kohti pohjoista. Osansa sai Suomikin. Neuvostoliitto päätti kuitenkin pelata asiassa varman päälle ja pysäytti pääosan saasteista Valko-Venäjälle niiden samojen kemikaalien avulla, joilla olympialaiset ja voitonpäivät hoidellaan sateettomiksi.
STUK:n toimistopäällikkö Heikki Reponen. ( YLE / Timo Sipola ) Säteilyturvakeskuksen STUK:n toimistopäällikkö Heikki Reposella on vahvaa näyttöä Tsernobylin saatepilven liikkeistä.
- Tietoa on, että se saastepilvi tahallisesti saatiin laskeutumaan suurelta osin juuri Valko-Venäjälle
"
Ehdotus ydinhulluuden jatkamisen kannattajille: hankkikaa paljon välineitä keinotekoisen sateen luomiseksi Suomen rajoille, niin ehkä pystymme hiukan vähentämään muiden ydinhullujen aiheuttamia ihmissyöpäraatoja Suomessa. Arvion mukaan Tshernobyl aiheuttaa niitä 80 vuoden aikana noin 500; paljonko sen jälkeen... kukaan ei tietääkseni ole sitä laskenut.
1: http://www.yle.fi/uutiset/alueelliset_uutiset/pohjois-pohjanmaa/2009/05/tsernobylin_onnettomuus_vaikuttaa_edelleen_760060.html
(Tsernobylin onnettomuus vaikuttaa edelleen)
Tshernobyl-ydinvoimalapäästö pysäytettiin
6
951
Vastaukset
Tshernobyl-onnettomuusreaktroti, tai sen raato, työllistää yhä, 23 vuotta onnettomuuedn jälkeen, tuhansia ihmisiä!
Tekniikka & Talous /1/:
"
...
Maailman pahimmasta ydinvoimalaonnettomuudesta on kulunut nyt 23 vuotta. Tuhoutunut reaktori työllistää edelleen tuhansia ihmisiä.
´”Keskimäärin 2 000”, arvioi laitoksen varajohtaja Konstantin Šefer. Tarkkaa määrää on vaikea arvioida. Välillä työntekijöitä on yli 3 000.
...
”Työt katolla eivät olleet teknisesti vaikeita, mutta niiden tekeminen 75 metrin korkeudessa 10 mikrosievertin tuntisäteilyssä toivat lisähaasteita. Yksi työntekijä sai olla siellä kerrallaan 10–12 minuuttia. Sen jälkeen seuraava tuli jatkamaan”, Marusitš kertoo.
...
"
1: http://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/article292649.ece
(Tshernobylin raato hengittää yhä)- hirveää!
Kirjoittanut: Vastaaja / Tänään / klo 18:53
”Työt katolla eivät olleet teknisesti vaikeita, mutta niiden tekeminen 75 metrin korkeudessa 10 mikrosievertin tuntisäteilyssä toivat lisähaasteita. Yksi työntekijä sai olla siellä kerrallaan 10–12 minuuttia. Sen jälkeen seuraava tuli jatkamaan”, Marusitš kertoo.
12 min on 0,2 tuntia. 10 mikrosieverttiä/h * 0,2 h = 2 mikrosieverttiä eli 0,000002 sieverttiä (Sv).
Aika tiukat oli noi neuvostoajan säteilysuojelurajat, sillä tommoisen säteilyannoksen saa luonnon suorasta taustasäteilystä (ilman radonia) joka ikinen päivä, ja tappava säteilyannos on 5 Sv.
Ei voi muuta sanoa, kuin että asijantuntijuus on taas huipussaan. hirveää! kirjoitti:
Kirjoittanut: Vastaaja / Tänään / klo 18:53
”Työt katolla eivät olleet teknisesti vaikeita, mutta niiden tekeminen 75 metrin korkeudessa 10 mikrosievertin tuntisäteilyssä toivat lisähaasteita. Yksi työntekijä sai olla siellä kerrallaan 10–12 minuuttia. Sen jälkeen seuraava tuli jatkamaan”, Marusitš kertoo.
12 min on 0,2 tuntia. 10 mikrosieverttiä/h * 0,2 h = 2 mikrosieverttiä eli 0,000002 sieverttiä (Sv).
Aika tiukat oli noi neuvostoajan säteilysuojelurajat, sillä tommoisen säteilyannoksen saa luonnon suorasta taustasäteilystä (ilman radonia) joka ikinen päivä, ja tappava säteilyannos on 5 Sv.
Ei voi muuta sanoa, kuin että asijantuntijuus on taas huipussaan."Aika tiukat oli noi neuvostoajan säteilysuojelurajat, sillä tommoisen säteilyannoksen saa luonnon suorasta taustasäteilystä (ilman radonia) joka ikinen päivä, ja tappava säteilyannos on 5 Sv."
Kyse on säteilysuojelusta, ja noita rajoja tulee verrata esim. ydinlaitostyöntekijöiden sallittuihin annoksiin.
"12 min on 0,2 tuntia. 10 mikrosieverttiä/h * 0,2 h = 2 mikrosieverttiä eli 0,000002 sieverttiä (Sv)."
Niin... tuon verran siis 12 minuutissa. STUKin automaattihälytyslaitteet hälyttää, kun säteily on 0.4uSv/h. /1/
Vuosisäteilyksi tulisi jatkuvalla 10uSv/h säteilyllä
8760h * 10uSv = 87600uSv = 88mSv/vuosi
Jos tuolle vuosittaiselle säteilylle altistutaan normaalina työaikana, altistuminen olisi luokkaa 20mSv/vuosi.
Tapporaja vaihtelee määrittelystä riippuen jotain 5-12Sv - ehkä yleisimmin käytetään 10Sv, ihan vain laskujen helpottamiseksi. 0,5Sv vuosiannos tappaisi siis jotain 10-20 vuodessa.
Noiden laskujen päälle tulee tietenkin vielä luonnon taustasäteily.
1: http://www.stuk.fi/sateilyvaara/fi_FI/esim_annos/
(Esimerkkejä säteilyannoksista)Vastaaja kirjoitti:
"Aika tiukat oli noi neuvostoajan säteilysuojelurajat, sillä tommoisen säteilyannoksen saa luonnon suorasta taustasäteilystä (ilman radonia) joka ikinen päivä, ja tappava säteilyannos on 5 Sv."
Kyse on säteilysuojelusta, ja noita rajoja tulee verrata esim. ydinlaitostyöntekijöiden sallittuihin annoksiin.
"12 min on 0,2 tuntia. 10 mikrosieverttiä/h * 0,2 h = 2 mikrosieverttiä eli 0,000002 sieverttiä (Sv)."
Niin... tuon verran siis 12 minuutissa. STUKin automaattihälytyslaitteet hälyttää, kun säteily on 0.4uSv/h. /1/
Vuosisäteilyksi tulisi jatkuvalla 10uSv/h säteilyllä
8760h * 10uSv = 87600uSv = 88mSv/vuosi
Jos tuolle vuosittaiselle säteilylle altistutaan normaalina työaikana, altistuminen olisi luokkaa 20mSv/vuosi.
Tapporaja vaihtelee määrittelystä riippuen jotain 5-12Sv - ehkä yleisimmin käytetään 10Sv, ihan vain laskujen helpottamiseksi. 0,5Sv vuosiannos tappaisi siis jotain 10-20 vuodessa.
Noiden laskujen päälle tulee tietenkin vielä luonnon taustasäteily.
1: http://www.stuk.fi/sateilyvaara/fi_FI/esim_annos/
(Esimerkkejä säteilyannoksista)katsotaan, mikä on vuosialtistuminen tuossa 12 minuuttiin rajoitetussa työssä. Koska uutinen ei kerro, kuinka usein työjakso toistuu, oletetaan, että vain kerran työpäivässä, ja että työpäiviä on vuodessa 220. Keskimääräinen altistuminen joka kerralla olkoon se 10uSv * 0.2h = 2uSv.
Vuosialtistuminen = 220 * 2uSv = 440uSv = 0.44mSv
eli säteilysuojelun (työajan rajoitus) ansiosta työstä aiheutuu vain noin n. 0.5mSv altistuminen vuodessa. Saman suuruisen keskimääräisen altistumlsen suomalaiselle aiheuttaa ulkoinen säteily maaperästä /1/.
1: http://www.stuk.fi/sateilytietoa/ihmisen_radioaktiivisuus/fi_FI/keskimaarainen_sateilyannos/Tshernobylin ydinreaktoriraadon sarkofagi (suojarakennus) on potentiaalinen riski uudelle, vielä suuremmalle ydinonnettomuudelle kuin itse onnettomuus aiheutti 24 vuotta sitten. Sarkofagi vuotaa kuin seula, jolloin vettä voi päästä raadon sisuksiin ja pahin mahdollinen seuraus siitä olisi ydinpommi. Uuden suojarakennuksen tarve tiedetään, mutta rahaa siihen ei löydy. Siltä osin tilanne olisi sama, kuin Suomessa voisi olla ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen: rahaa ei löydy vahinkojen korvaamiseen, koska ydinvoimayhtiöiden korvausvastuu on rajoitettu n. 200M euroon.
Aika hyvä artikkeli Tshernoraato-tilanteesta tänä päivänä:
http://www.theglobeandmail.com/news/world/chernobyl-leaking-radiation-and-sucking-up-money/article1454040/
Hyvin ydinvoimalaraato työllistää, ei siinä mitään. Minulla tosin on tiedossa takuuvarmasti järkevämpiäkin työllistäjiä, kuten esimerkiksi puhtaat energiat.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591194Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11870Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83633Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46564Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33547Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501