Mä en jaksa enää. Mä oon sellai 14-vuotias nuori. Perheessä on vähän ylipainoisuutta. Oon jo pitkään yrittänyt laihduttaa, mutta muun perheeni takia se on aina lässähtänyt. He eivät tue minua lainkaan, valittavat painoaan, mutta silti vain jatkavat ylenpalttista syöntiään. Minä taas yritän käydä kävelyllä ja tehdä muuta liikunnallista, mutta joko pikkuveljeni hajottaa pyöräni ja silloin täytyy mennä autolla(noin 5km matkat). Veljeni käy aina salaa ostamassa kaupasta karkkia ja sen sellaista. Vanhempani ovat siitä kerran hänelle sanoneet, mutta eivät siitä sitten valita. Minusta se on inhottavaa, koska sitten kun nään jossain jonkun herkkupalan niin tulee makeannälkä ja sitten murrun. Tämä on yksi syy miksi haluaisin pois kotoa muuttamaan johonkin yksin. Siellä pystyisin itse päätämään syömisistäni, sillä en ostaisi kaupasta mitään herkkuja. Jo sillä pääsee laihdutuksella pitkälle. Vanhempani vain sanovat, että: "Älä aina syytä muita! älä ite syö!". Minusta se on väärin, koska ei sitä vain heti voi päättämällä päättä ettei syö jotain, siihen menee aikaa ja vanhempani eivät sitä näytä ymmärtävän. He käyvät usein jossain pikaravintoloissa ja ostavat kaikkea epätervellistä. He aina sanovat, kun veljeni on juonut hirveästi limsaa ehkä päivässä, että"limsaa ei enää koskaa osteta", mutta sitä sitten ostetaan jo heti seuraavana päivänä. Veljeni joskus jopa laittaa äidilleni vain tekstarin: "tuo kaupasta 4-pack limsaa." ja äiti tuo. Sanon äidilleni usein, ettei hän saa ostaa mitään herkkuja ettei minulle tule makannälkä ja etten murru. Mutta äiti vain ostaa ja jopa uskaltaa kysyä: "haluatko sä jotain?"
Apua :(
Hesssyt95---
161
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kirjoita lyhennelmä. Kiitos.