Monesti kun ihminen on hyvin menestyvä ja kaikki hänen elämänsä asiat ovat kunnossa hän viittaa kinttaalla Jumalalle. Hän ei halua olla missään tekemisessä uskonasioiden ja ikuisuusasioiden kanssa vaikka ne itse asiassa ovat elämän tärkeimmät asiat. Nimittäin suhteesi vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen sanelee loppujen lopuksi sen kummalle puolelle kallistut kun kuolemasi hetki tulee. Monesti vasta rankkojen kokemusten ja vastoinkäymisten kautta ihminen löytää turvan ja avun Jumalasta. Jumalan on ikään kuin riisuttava ihmisestä omavoimaisuus ennen kuin armo ja sovitus kelpaavat. Ja surullista on että vain tiukan paikan tullen ihminen huutaa avuksi Jumalan nimeä. Itse olen nyt ollut uskossa 3.5 vuotta ja olen saanut huomata että Jumalan tarjoama elämän tie on paljon parempi " sanotaanko että ehyempi" kuin se mitä vaelsin ennen uskoon tuloani. Eli ihminen ikään kuin voittaa ja saa myös paremman elämän kun on usko Jeesukseen ja hyvä omantunnon rauha. Syy miksi Jumala haluaa että emme tekisi syntiä on siinä että synnin juuri tunnistaa siitä että se rikkoo aina elämään jollain tavalla. Niinpä ihminen joka on jo pienestä pitäen ollut uskossa ja saanut kasvaa Jumalan tuntemisessa saa paljon ehyemmän ja paremman elämän kuin sellainen ihminen joka kulkee sielunvihollisen talutusnuorassa ja synnin orjana. Nämä olivat minun omakohtaisia kokemuksia.
Kun Jumala ei kelpaa
Tauno Vaara
4234
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Monesti kun ihminen on hyvin menestyvä ja kaikki hänen elämänsä asiat ovat kunnossa hän viittaa kinttaalla Jumalalle. Hän ei halua olla missään tekemisessä uskonasioiden ja ikuisuusasioiden kanssa vaikka ne itse asiassa ovat elämän tärkeimmät asiat."
Joo ja jos uskomattomalla ei mene hyvin, on syy uskonnottomuuteen ja uskomattomuuteen sitten katkeruus ja kosto. Plääplää. Aina löytyy perustelu jolla vastaväitteet voidaan unohtaa ja olla kuin uskonnon satumaailma oisi totta.
Olet ollut uskossa nyt muutaman vuoden, mutta kerrot tietäväisenä, miten hyvän pohjan uskoon kasvatettu saa.
Minä olen uskoon kasvatettu. Voin kertoa, että pohja ei ole hyvä. Opin lukemaan jo ennen kouluikää ja luin paljon raamattua. Uskoin kaiken, mitä siellä sanottiin. Opin siis pelkäämään, pitämään itseäni pahana jne. En viitsi edes avautua, minkä kaiken tästä seuranneen asian kanssa minun on vain elettävä. Enkä _todellakaan_ ole ainut. Olen paljon jutellut lapsuusystävieni kanssa, jotka elelevät kukin omien uskontotraumojensa kanssa. Näin me uskoon kasvatetut...
Aikuistuessani opin vähitellen senkin, että kyseistä jumalaa ei ole. Tämä on ihan omakohtainen kokemukseni. Raamattu kun oli minulle hyvin tuttu ja sydämeni vilpitön etsiessäni jumalaasi 15 vuotta, löytämättä koskaan mitään.
Ateistina elämäni on parempi. Sydämessäni on vihdoin rauha. Saan rakentaa ehjää minuutta. Minulle tämä tie on parempi ja ehyempi, ehdottomasti.
Olen iloinen, että sinä koet elämäsi nyt paremmaksi, mutta älä lähde kertomaan, mitä jonkun elämä on kun et siitä tiedä. Kukin tavallaan.
Ei tässä ole kyse siitä, että on joku porukka jolle jumala kelpaa ja joillekin taas ei. Uskonnottoman ihmisen maailmankuvaan ei kuulu jumaluudet ja muut yliluonnollisuudet, ja uskonnottomuus ei tee ihmisestä huonompaa, vähemmän eheää tai muutenkaan omaltatunnoltaan huonompaa.
Itse olen saanut uskonnollisen kasvatuksen lapsena, ja uskonto on ahdistanut aina. Vasta kun 35-vuotiaana uskalsin lopulta erota kirkosta ja alkaa elää todellista uskonnotonta elämää, olen voinut olla oma itseni.
Jumala on satua ja höpötystä.