25 ja tähdet putoilevat taivaalta, ja voimat, jotka taivaissa ovat, järkkyvät.
26 Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvissä suurella voimalla ja kirkkaudella.
tempaus on julkinen - ei salainen tapahtuma
2
169
Vastaukset
- pasuna
Herran näkyvä paluu.Vuosiviikon alussa on ylösotto ja siitä on harva selvillä.
että on julkinen tapahtuma. Samaa sanoo Paavalikin toisessa tessalonikalais kirjeessä. Uusin painos kertoo sen kenties vieläkin selkeämmin kuin vanha painos, kun Paavali kertoo toisesta tulemisesta ja kokoontumisesta Jeesuksen tykö. Siellä kun mainitaan kuinka "ennen tuota päivää tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen. Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala."
Jeesus puhuu valvomisesta ja siitä kuinka hän tulee kuin varas. Johannes on sanonut ilmestyskirjassaan, vihan maljojen vuodattamisen yhteydessä (16:15) hetken jolloin tuo valvominen päättyy ja Hänen tulo kuin varkain tapahtuu. Siis "pedon" valtakauden lopussa.
Selkeitä suoraan ymmärrettäviä lauseita luulisi noiden olevan, mutta ei vaan ole. Ilmeisesti Daniel vuosiviikkoineen saa ihmiset odottamaan ennakkopelastuksia, vaikka eihän Danielissa mistään tempauksista puhuta. Jos Danielin viimeinen vuosiviikko olisi toteutumatonta tarkoittaisi se Jerusalemin temppelin uudelleen rakentamista sekä teuras ja rukauhrin uudelleen ottamista käyttöön.
Onkohan kukaan miettinyt tarkemmin mistä ajasta Jeesus puhuu ennen lainaamiasi jakeita (Markus 14-24 jakeissa)? Onko se aika jo mennyt vai onko se vasta tulossa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1096521Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243687- 1832408
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2512274Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1901941Martinan bisnekset rajusti tappiolla
Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.3001730Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.91555Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?
Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.1281199- 691184
Metsa Man Extra kanava toimii hyvin
ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.221172