EU:n laajentuminen

Mitä mieltä olette EU: uusista tulevista jäsenmaista ja EU -laajentumisesta yleensä?

Mielestäni EU:n laajentuminen on hyvä asia, koska siten saamme Euroopan alueen vakautettua. On totta, että tulevat jäsenmaat ovat keskimäärin köyhempiä kuin nykyiset jäsenvaltiot ja joudumme maksamaan yhä enemmän EU:n yhteiseen budjettiin. Peräänkuulutankin solidaarisuutta kaikilta, ennen kuin aletaan marisemaan siitä, että olemme joutuneet unionin maksumiehiksi.
8386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Just, meidän tulisi yhteisen veropolitiikan nimissä myös laittaa verolippuihin merkitä palkonko olisi keski vero henkilön kohdalla koko juurooppaa ajatellen. Heh

Äänestä

Kyllä norjalaisia ja sveitsiläisiä varmaan sapettaa kun eivät voi osallistua näihin solidaarisuustalkoisiin.
Noissa mainituissa maissa varmaan piehtaroidaan alemmuudentuntoisessa itsesäälissä ja mietitään, että mitähän nuo muutkin meistä ajattelevat kun olemme täällä "Euroopan ulkopuolella".

Äänestä
  • ... on tolkuttoman kallis hintataso, ei ihme että maan EU-myönteisyys on nousussa.

    Ja ilman NATOa maa ei tunnut pärjäävän ollenkaan.

    Sveitsilläkin on ollut pankkijärjestelmänsä kanssa ongelmia, joten omat on murheensa jokaisella.

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    ... on tolkuttoman kallis hintataso, ei ihme että maan EU-myönteisyys on nousussa.

    Ja ilman NATOa maa ei tunnut pärjäävän ollenkaan.

    Sveitsilläkin on ollut pankkijärjestelmänsä kanssa ongelmia, joten omat on murheensa jokaisella.

    Kyllähän Norjassa on kallista, kuten on aina ollut, mutta vaikea nähdä, että osallistuminen Euroopan poliittiseen yhdentymiseen toisi merkittäviä muutoksia.
    Olisi kiva saada jotain konkretiaa myös tuohon EU-myönteisyyden nousuun Norjassa.

    Se, että Norja liittyi Natoon silloin kun siihen ylipäätään länsimaat liittyivät, ei tietenkään kerro mitään siitä, etteikö Norja pärjäisi ilman Natoa.
    Minä en ainakaan keksi mitään syytä, että miksi ei pärjäisi.
    Mutta aivan turha heidän siitä erotakaan olisi, jatkuvuuttahan Nato-jäsenyys Norjalle tietyssä mielessä merkitsee. Aivan kuin liittoutumattomuus liittoutumattomille läntisen Euroopan maille.

    Mistään ihan tavattoman suurista ongelmista en ole kuullut, mitä tulee Sveitsin pankkijärjestelmään.
    Mutta toki omat murheensa heilläkin.

    Äänestä

  • fin kirjoitti:

    Kukin maa tekee omat päätöksensä liittoutumisesta tai liittoutumattomuudesta. Molemmissa on varmasti hyötynsä ja haittansa.

    Norjasta puhuttaessa on kuitenkin erityisesti muistettava se, että sekin on vahvasti liittoutunut - Natoon.

    Sveitsi taas on edullisen sijaintinsa vuoksi pärjännyt hyvin jo pitkään - jopa toisen maailmansodan aikana. Tätä etua mm. Suomella ei todellakaan ole. Me emme olisi selvinneet esimerkiksi jatkosodasta yksin.

    Äänestä

Suutarin lapsilla ei ole kenkiä. Hyväntahtoisuus, solidaarisuus ja epäitsekkyys ei ulotu Suomen omiin kansalaisiin. Kaikki päätäntävalta heitetään ulkomaiden huostaan rahoistamme puhumattakaan.

"Maksumieheksi" joutuminen on niitä pienimpiä murheita EU:n suhteen. Pahempaa on unionin militarisointi, poliisivaltio-, yhtenäisvaltio- ja totalitarismikehitys.

Sitten ovat typerät direktiivit ja asetukset. Täällä voidaan vain levittää käsiä laitettaessa niitä täytäntöön.

Kaikkein pahinta on kokonaisvaltainen Suomen hirttäminen vieraan vallan alaisuuteen, joka on maanpetos. EU-Brysselillä on liikaa valtaa, jotta voitaisiin puhua vapaiden kansojen liitosta. EU:n lait menevät Suomen lakien ylitse.

EU voisi itse harjoittaa rehellisyyttä ja demokratiaa samalla kun Suomen on irroittauduttava laittomasta, kalliista ja vaarallisesta itsemääräämisoikeuden vieneestä seikkailupolitiikasta.

Oma kansa on heitteillä, vaikka aavistus paremmasta on ollut jo vallalla, kun Lipposesta päästiin.

Millään kahden sentin fraaseilla ei saa unionijäsenyyttä perustella. Ideologiset periaatteet eivät horjuta vaatimuksia konkreettisista toimista oman maan kansalaisten etujen ajamisessa.

Äänestä
  • Maanpetos on jo sattunut, kun liityttiin tähän EU:hun. Itsenäisyys ja rahayksikkö meni.

    Annetaan mennä ihan kaikki vaan samaan maksuun. Kun euroopassa tulee tarpeeksi helvetillinen olo alkavat tulisemmat kansat nousta barrikaadeille ja vaatia omia rajojaan ja lainsäädäntöjään takaisin, silloin on hyvä lähteä heidän rekeensä ja vaatia myös Suomi meidän maa takaisin.

    Mitä nopeammin annetaan tämän myllyn alkaa sen pikemmin päästään siitä eroon. Toivottavasti yläkerran Herra hermostuu tähän pian ja antaa vapauden jokaiselle valtiolle takaisin.

    Äänestä

  • Keltatähti kirjoitti:

    Maanpetos on jo sattunut, kun liityttiin tähän EU:hun. Itsenäisyys ja rahayksikkö meni.

    Annetaan mennä ihan kaikki vaan samaan maksuun. Kun euroopassa tulee tarpeeksi helvetillinen olo alkavat tulisemmat kansat nousta barrikaadeille ja vaatia omia rajojaan ja lainsäädäntöjään takaisin, silloin on hyvä lähteä heidän rekeensä ja vaatia myös Suomi meidän maa takaisin.

    Mitä nopeammin annetaan tämän myllyn alkaa sen pikemmin päästään siitä eroon. Toivottavasti yläkerran Herra hermostuu tähän pian ja antaa vapauden jokaiselle valtiolle takaisin.

    Että kirjoitukset kävisivät toteen, tapahtui tämä EU-katastrofikin. Muinaisen Rooman alaisuudessa olleet kansat siinä pysyvät ja siihen jäävät, mutta Suomi ei ole koskaan kuulunut muinaisen Rooman alueeseen, joten Uusi Roomakaan ei voi meitä pidättää.
    Kansat saavat kuitenkin kurituksensa aina luopumuksestaan. Suomikin, ellei se tee parannusta ja luovu jumalattomuuksistaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Poppeli kirjoitti:

Mitä mieltä olette EU: uusista tulevista jäsenmaista ja EU -laajentumisesta yleensä?

Mielestäni EU:n laajentuminen on hyvä asia, koska siten saamme Euroopan alueen vakautettua. On totta, että tulevat jäsenmaat ovat keskimäärin köyhempiä kuin nykyiset jäsenvaltiot ja joudumme maksamaan yhä enemmän EU:n yhteiseen budjettiin. Peräänkuulutankin solidaarisuutta kaikilta, ennen kuin aletaan marisemaan siitä, että olemme joutuneet unionin maksumiehiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu