Jeesuksen aikalaisen, historioitsija Philo Judeuksen (n. 20-50 j.Kr), kirjoituksissa ei ole minkäänlaista mainintaa Jeesuksesta, vaikka hän kirjoitti nimenomaan kertomuksensa Pilatukselle. On mentävä toiselle vuosisadalle ennen kuin ei-kristilliset lähteet tietävät mitään Jeesuksesta. Tacituksen ”Annaleissa” vuodelta 118 on maininta eräästä toisuskovaisten lahkosta, jonka nimitetään kristityksi, jonka nimi liittyy johonkin Chrestos -henkilöön, joka mestattiin Pilatuksen aikana. Kävi ilmi että kertomus oli syntynyt noin 80-90 vuotta ristiinnaulitsemisen jälkeen. Lisäksi on kaikki niin sanotut historialliset todistukset tieteellisesti todettu väärennykseksi.
Se joka tietää, ei halua uskoa, ja joka uskoo ei halua tietää
Se joka tietää, ei halua uskoa, ja joka uskoo ei halua tietää
Vastaukset 19
Vanhimmat
mä taas uskon.
ja tiedän, että oli ja on.
oli ja on ,JUmalan muna kondomiton, Sitten syntyi huoran penikka Jeesus, huh, Jumala ei kyennyt edes OMAA KIIMAANSA hillitsemään.
Kanki katki Jumalalta, toivoen : sun mielipide.
Tietäminen on vähän huono käsite tässä yhteydessä. Minusta on sopiva välittävä kanta, että Jeesus oli yksi mielikuvitusolennoista Joulupukin ja vastaavien ohella, mutta mielikuvitusolennon luonteestaan huolimatta Jeesuksella ja etenkin siis tällä mielikuvitus-Jeesuksella on suurta merkitystä monien elämässä. Mihin ja millaiseen historialliseen henkilöön Jeesus-taru pohjaa, luulisin, että ei tarvitse olettaa mitään yliluonnollista. Neitseellistä syntymää tuskin on tapahtunut, kun sellaista ei tunneta tapahtuneen. Ennen muinoin moni nuori nainen (Jeesuksen äidin ohella ehkä) on tosin yrittänyt selittää sellaisella ei-toivottua raskauttaan. Tai sitten Joosef vain oli Jeesuksen isä, kuten voisi aviomiehestä ajatella.
Ehkä kyse ei olekaan siitä.
Sun kannattaa muistaa vain, heikkona hetkenä ja mieli synkkänä, tyypin sanat; Jumalan valtakunta on lasten kaltainen. Tämä tarkoittaa, että iästä ja tilanteesta huolimatta voit saada elämäsi takaisin, jos osaat ottaa päivän vastaan yhtä avoimesti ja välittömästi kuin lapsi luonnostaan tekee.
Sen kummemmasta ei välttämättä ole kyse. Kyse on suomennoksen ymmärtämisestä.
Toki joku uskonnollinen henkilö on eri mieltä kanssani.
Olisihan se hyvin mielenkiintoista tietää onko Jeesus Nasaretilainen edes koskaan elänyt.
>>Jumalan valtakunta on lasten kaltainen.
Saduissa on yleensä jokin opetus. Jos edellä mainittu on eräs niistä niin onko väliä sillä onko Jeesusta koskaan ollut?
"Lapsen kaltainen" ei tarkoita että lapsi. Kyse on välittömyydestä ottaa asiat uutena vastaan. "Asia" voi olla luonnon kauneus, työ, uusi henkilö, harrastus tai uusi koti, mikä vaan. Tämä kyky katoaa monelta ja juuri riitely on sen tunnusmerkki. Työelämä on täynnä aikuisia, velvollisuuksien ja lakien synkistämiä ihmisiä.
Naura sä vaan, mutta jos aurinkosi menee pilven taa, niin hymy voi hyytyä..
Kyse ei ole ajatuksesta, vaan enemmänkin siitä että niitä ei ole. Mutta älä nyt ihmeessä minua usko, vaan katso itse -ilman oppeja ja opettajia.
Jeesuksen 'opetusta' levitetään vieläkin samoin menetelmin kuin silloin ennen. Tähdennetään jumaluutta, rukoillen ja palvoen. Ymmärtäminen on kuitenkin tärkeämpää.
Opetuksen sisältö ja sen ymmärtäminen on tärkeää ei kuka on opettaja.
Ymmärtäjässähän ja kuulijassa se oivallus syntyy.
Jospa Jeesuskin kuoli, jotta kuulijasta ja opetuslapsesta kasvaisi aikuinen, joka ymmärsi opetuksen, mutta johtajan seuraamisen sijasta alkoi itse elää. Tavallaan opettajan ja johtajan kuolema kirkasti hänen sanomansa.
Nyt joku teologi/pappi sytyttelee jo rovioita...äkkiä pakoon.
Kun on oivaltanut mistä opetuksessa on kysymys niin on riippumaton opettajasta.
Ihmettelen mitkä oivallus on se joka tunnetaan nimellä 'uskoon tulo'. Minulle ei ole selvinnyt.
Lucius Calpurnius Piso [48 BC - 32 AD)]roomalainen valtiomies ja historioitsija, joka eli samaan aikaan Jeesuksen kanssa.
Juuri hänen väitetään kirjoitaneet Ut:n kirjoista suuren osan ja kantaneen myös nimiä Arrius Piso, Paetonius ja Josefus Flavius.
Hän o l i s i ottanut perheestään nimiä narraatioon ja nimet Luukas [Lucius] ja sadanpäämies Kornelius liittyvätkin helposti tähän käsitykseen. Josefus Flavuis/Kornelius/Calpurnius olikin toiminut sotilaosaston komentajana.
Konsulina 15 ekr. tämä Piso oli oli pari vuotta Galatian lähettiläänä Pampfyliassa. Myöhemmin hän oli 3 vuotta Traakiassa. Aasiassa hän saattoi olla prokonsulina, kuolemaansa asti hän sitten toimi roomalaisena kaupunkiprefektinä, mikä on saattanut vaikutta narraatioon mm. Pilatuksesta.
Flavius Josefuksen kuvaus alkutekstin mukaan:
"Siihen aikaan esiintyi mies, jos lainkaan on sopivaa nimittää häntä ihmiseksi. Hänen luontonsa ja ulkomuotonsa olivat inhimilliset, mutta hänen esiintymisensä oli enemmän kuin ihmisen: hän suoritti hämmästyttäviä ihmetekoja. Mutta taas, kun ajattelen hänen jokapäiväistä luontoaan, en tahtoisi sanoa häntä enkeliksikään (jumalalliseksi lähettilääksi).
Ja mitä hän saikaan aikaan toisen tai toisen näkymättömän voiman kautta, sen kaiken hän aikaansai sanalla ja käskyllä. Toiset sanoivat hänestä: Ensimmäinen Lainlaatijamme (Mooses) on noussut kuolleista ja esittänyt paljon parannuksia ja taitoja. Toiset ajattelivat, että hän oli Jumalan lähettämä. Kuitenkin hän monessa kohdin asettui Lakia vastaan, eikä noudattanut sapattia vanhan tavan mukaan. Mutta toisaalta hän ei tehnyt mitään häpeällistä; eikä hän (työskennellyt) kättensä avulla, vaan hankki (tai valmisti) kaikki sanalla (tai Sanan, so. ’Shemin’ eli voima-sanan avulla).
Ja paljon kansaa häntä seurasi ja kuunteli hänen opetustaan. Ja monet sielut innostuivat, olettaen että hänen kauttaan juutalaiset heimot voisivat vapautua roomalaisten käsistä.
Nytpä hänen oli tapana enimmäkseen oleskella Öljymäellä vastapäätä kaupunkia. Ja siellä hän myös jakeli parannuksiaan kansalle. Ja sinne kokoontui hänen kanssaan noin sataviisikymmentä kannattajaa ja paljon muuta kansaa. Mutta kun he näkivät hänen voimansa, että hän sai aikaan sanallaan kaikki mitä hän tahtoi, ja kun he ilmaisivat hänelle haluavansa, että hän astuisi kaupunkiin ja antaisi roomalaisten joukkojen ja Pilatuksen menettää päänsä ja hallitsisi meitä, niin hän ei pilkannut meitä.
Ja kun sitten asiasta kerrottiin juutalaisille johtajille, kokoontuivat nämä ylipapin luo ja sanoivat: ’Me olemme voimattomat ja liian heikot vastustaaksemme roomalaisia. Mutta koska, jousi on jännitetty, tahdomme mennä kertomaan Pilatukselle mitä olemme kuulleet, ja siten olemme turvassa; niin että hän ei saa kuulla asiasta toisilta ja meiltä riistetään omaisuutemme ja meidät itse mestataan ja lapsemme hajotetaan ympäri maailmaa.’ Ja he menivät ja kertoivat Pilatukselle.
Niin tämä lähetti ja löi maahan monta kansanjoukosta. Ja hän pidätti tuon ihmeidentekijän; ja asetettuaan oikeustutkinnon häntä tutkimaan, hän julisti tuomionsa: hän on rikollinen, vallankumouksellinen, valtaistuimen tavoittelija.
Ja he (roomalaiset) ristiinnaulitsivat hänet vastoin isiltä perittyä tapaa."
Slaavilaisella Josefuksella on myös seuraava kiintoisa kuvaus Jeesuksen ulkomuodosta:
"Hän oli yksinkertaisen näköinen mies, iältään kypsä, tummaihoinen, lyhytkasvuinen, kolme kyynärpäätä korkea, kumaraselkäinen, kasvot pitkät, nenä pitkänlainen, kulmakarvat yhteen kasvaneet, niin että ne, jotka katsoivat häneen, saattoivat pelästyä, harva tukka, keskeltä jaettu Nazirien tapaan, ja kypsymätön parta."
Jeesuksen elinajoilta ei ole yhtään mainintaa tästä jeesus hepusta. Taisi mennä parikin sukupolvea ennen kuin jeesus saduista alettiin kirjoittaa.
HEH HEH HEH ... Uskon ennemmin tutkittuun asiaan kuin satuihin.
"Ketoilen" mitä muut kertoilee, se mihin uskon ei liity tähän lainkaan ja yritän ajatella järjellä [kiitos huomautuksesta], tosin se on välillä vaikeaa, mutta yritetään.
Vain oma usko voi muuttaa kaiken todeksi.
Joka ei siis usko, hänkö muka tietää!
Joka siis uskoo, hänkö ei halua tietää?
- Joka on kokenut, hänen ei tarvitse enää uskoa eikä tietää vaan hän näkee -
Uskova tulee kokemaan omakohtaisesti epäuskon ja uskon jälkeen. Edellä esitetyn tosiasian. Joka ei ei ole tällaistahalunnutkaan kokea, ei hänelle ko. kokemusta ihan noin vaan anneta, koska hän on ottamaan sitä väkisin.anneta. Joka yrittää tätä kokemuusta saada väkisin hänet luettakoon satanistiksi.
Uskovan kokemukset saavat aikaan vahvasti selville totuuden, kokee todeksi, että Jeesus eli, elää ja tulee elämään.
Jeesus oli totta, on totta, ja tulee olemaan totta. Jos yrität vesittää totuutta Jeesuksesta, petaat itse itsellesi kohtalon, ikuisen sellaisen, jota en totisesti kadehdi, enkä ole kateellinen. Säälin sinua hyvin vahvasti, sillä näen sinun olevan kuin heikoilla jäillä. Kerran jää pettää, Kivinen kallio ei koskaan. Jää on epäusko, kallio on Jeesus.
ateisti on
Ahne
tietämätön, saatanan eksyttämä(*)
elää valheissa
itsekäs
satanisti.(*)
inhottava seuralainen.(*)
Revi siitä, jos huvittaa, muuta toivoa ei ole. Jos et halua olla muuta kuin ateisti, niin kysyn vain, haluatko joutua ikuiseen helvettiin? Siellä on paljon kaltaisiasi kirkumassa kuin pahimman luokan mielisairaat.
Sinä ateisti olet epäuskoinen ja tuomittu kadotukseen, ellet ala tajuta, olet eksynyt kaikkiin muihin sekoittaviin puheisiin.
Älä ole tyhmä vaan viisas "Vain hullu sanoo, ei ole Jumalaa."
Sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka uskomme, se on Jumalan voima. 1. Koe. 1:16.
Kierrä ateistia kaukaa, sillä hän ateismin saanut pitaali, ja tartuttaa tätä sairautta heikkoihin, jotka eivät pysty vastustamaan tartuntatautia, jonka diagnoosina on ateismi.
(*) Ei koske jokaista ateistia. Voi olla oikealla tavalla tietämätön ja kokematon.
"Lisäksi on kaikki niin sanotut historialliset todistukset tieteellisesti todettu väärennykseksi."
Mutta uskot silti:D. Jokainen uskoo niin kuin haluaa uskoa, faktoista viis.
Vuoden 95 raamatussa jumala puhuu itsestään monikossa luodessaan maailmaa. Tämä on kai sitten muutettu. Siis 14 vuodessa näin suuri muutos. Mitenkä sitten 2000 vuotta? Kukaan ei varmaan tunnistaisi alkuperäistä raamattua, kun muutoksia on tullut niin paljon. Jeesus on lisätty jossain vaiheessa, ehkä joskus keskiajalla.. Muutoksia ja lisäyksiä tehdään kokoajan niin että raamattu ei koskaan ole sama.
1. Philo ei ollut historijoitsija. Hän oli filosofi. Ei ole mitään syytä sille, että filosofin olisi pitänyt mainita Jeesus.
2. Tacituksen maininta:"--kutsuttiin kristityiksi. Nimi oli annettu heille erään Kristuksen mukaan, jonka prokuraattori Pontius Pilatus tuomitsi ja naulitsi ristille Tiberiuksen hallitusajalla." Eli täysin selvä viittaus Jeesukseen. Mielenkiintoista kyllä, Tacituksen teoksista ovat kadonneet ne teokset, jotka käsittelevät vuosia 29-32, eli juuri ne kirjat, jotka olisivat käsitelleet Jeesuksen kuulustelua ja kuolemantuomiota.
3. Josefus kirjoitti vuonna 90 Jewish Antiquitiesensin osassa 18:
"Tuohon aikaan eli Jeesus, viisauden täyttämä ihminen, mikäli häntä yleensä voidaan ihmiseksi kutsua. Hän teki nimittäin aivan uskomattomia asioita ja oli kaikkien niiden opettaja, jotka mielellään kuulevat totuutta. Monet juutalaiset ja kreikkalaiset seurasivat häntä. Hän oli Kristus. Vaikutusvaltaisten miestemme yllyttämänä Pilatus tosin tuomitsi hänet kuolemaan ristillä. Kuitenkin ne. Jotka aikaisemmin olivat häntä rakastaneet, pysyivät uskollisina häntä kohtaan. Hän nimittäin ilmestyi kolmantena päivänä heille elävänä niin kuin Jumalan lähettämät profeetat ovat tuhansissa ihmeellisissä ennustuksissa hänestä julistaneet. Vielä nytkin on olemassa lahko, jonka jäsenet kutsuvat itseään hänen mukaansa kristityiksi."
Tätä kohtaa suurin osa tutkijoista pitää pohjimmiltaan aitona, mutta sitten jälkeenpäin vähän kristittyjen korjaamana. Mutta kuitenkin viittaus Jeesukseen on aito, koska myöhemmin, osassa 20, Josefus sanoo:
"But the younger Ananus who, as we said, received the high priesthood, was of a bold disposition and exceptionally daring; he followed the party of the Sadducees, who are severe in judgment above all the Jews, as we have already shown. As therefore Ananus was of such a disposition, he thought he had now a good opportunity, as Festus was now dead, and Albinus was still on the road; so he assembled a council of judges, and brought before it the brother of Jesus the so-called Christ, whose name was James, together with some others, and having accused them as lawbreakers, he delivered them over to be stoned."
Tätä kohtaa taas ei kukaan edes epäile. Tässä osassa (20) siis Josefus mainitsee Jeesuksen, niin kutsutun Kristuksen, ihan ohi mennen, koska hän oli maininnut jo kuka Jeesus oli osassa 18.
4. Sitten on vielä lukuisia muita viittauksia Jeesukseen 150 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Paras lähde Jeesuksen historiallisuudesta on tietenkin uusi testamentti, jonka aikaisimmat dokumentit voidaan jäljittää n. 10-20 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Yhteensä Jeesuksen elämästä löytyy n. 39 eri kirjoittajan viittausta 10-150 vuoden aikana hänen jälkeensä. Vertaa tätä esim. Aleksanteri Suureen, josta ensimmäiset dokumentit löytyy 400 vuotta hänen kuolemansa jälkeen, Julius Ceasariin - 150v jälkeen 1. lähteet, tai vaikka Platoniin, josta on olemassa 7 viittausta.
5. Esimerkiksi näiden kohtien perusteella 99.9% historijoitsijoista ja tutkijoista pitää Jeesusta historiallisena henkilönä.
"Se joka tietää, ei halua uskoa, ja joka uskoo ei halua tietää"
Jep, siis meilkein kaikki asiantuntijat tässä asiassa, jotka oikeasti ansaitsevat elantonsa tutkimalla historiaa, "eivät halua tietää"? Nyt puhutaan siis vain Jeesuksen historiallisuudesta - Hänen Jumaluutensa on toinen asia. 2. ja 3. vuosisadan skeptikot muuten kirjoittivat paljon siitä, miksi Jeesus ei olisi Jumala, väittely käytiin siis siitä oliko Jeesus Jumala vai ei, kukaan ei kyseenalaistanut Jeesuksen olemassaoloa.
Sinun ateistisen ennakkoluulosi sanelema älyllinen epärehellisyys on ainoa selitys sille, että julistat itsevarmana jotain, mikä on täydellisessä ristiriidassa todistusaineiston ja asiantuntijoiden kanssa.