Jos ihminen

langennut syntiin, eikä hänen ajatustapansa olisi turmeltuneet, niin hän ei tietäisi masennuksesta, ei alakulosta eikä ahdistuksesta mitään.
9100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tarina Adamista ja H'evasta on vain yksi erikoinen yritys selittää kuolemaa, kärsimystä, väkivaltaa, sotia, valheita, vihaa, ahneutta, kateutta ja kaikkea muuta joka liittyy ihmiseen ja ihmisyyteen. Ihminen ei masennu yleensä syntisistä eikä muistakaan teoista, vaan siitä ettei ole kaikenvoipa kaikkivaltias ja kaikkeen kykenevä täydellisyys... tai sitten vaan ei! Sillä monet kyllä kykenevät olemaan vain Luojansa näköisluomuksia tavallaan, taivaallisen Isän lapsia sellaisenaan. Valinta on vapaa.

Äänestä
  • tapahtuikin siistä syystä, että ihminen halusi Jumalan vallan ja viisauden.

    Pikkasen keskustelimme tuolla toisessa aloituksessani, eli "uskotko Raamattuun" ja käsittääkseni sinä uskot Raamatun olevan historian kirja ja sen takia suosittelit sitä lukemaan, mutta minä voin kertoa, että Uuden Testamentin puolella on ELÄVÄ JUMALAN SANA jonka elävyys riippuu siitä ,että Sanaan uskovat saavat PYHÄN HENGEN SANAN TODISTAJAKSI ja uskon voimaksi. Vanhan Testamentin puoli on profetioiden ja historian takia meillekkin tarkoitettu, mutta Uusi Testamentti johdattaa Sanaan uskovat vapauteen.

    Omasta kokemuksestani voin sanoa, että ennen Jeesuksen tuloa olin, kuin kuka tahansa ja ajattelin, miten tahansa, mutta kun Jeesus tuli elämäni Herraksi sain uuden elämän ja ajatus- ja asennemaailmani muuttui niin hämmästyttävästi, että sitä en lakkaa ihmettelemästä, vaikka olenkin elänyt uutta elämää reippaasti yli kaksikymmentä vuotta.
    Jeesus, eli Jumalan Sana puhdistaa vanhan poissa ja antaa uuden tilalle ja näin toteutuu se, missä Jeesus kertoo, että ihminen ei voi päästä Jumalan valtakuntaan muuten, kuin uudestisyntymisen kautta.

    Jos ihminen omistaisi Jumalan Sanan puhdistaman ajatusmaailman, niin masennus ei tulisi häntä lähellekkään, ei edes ns. huonona päivänä, mutta jos ihminen ei ole puhdistettu vanhasta on hän riippuvainen omista kyvyistään ja omasta tavastaan ajatella ja siksi usein masentunut ja jopa pelkäävä.

    Käsitätkö? Jumalan Sanaan uskominen tuo ihmiselle VOIMAN elää vapaudessa ja rauhassa, eikä hänellä ole tarve ajatella pahoja asioita, vaan hän ajattelee hyviä asioita ja elää hetken kerrallaan.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    tapahtuikin siistä syystä, että ihminen halusi Jumalan vallan ja viisauden.

    Käsitätäkö sinä ollenkaan kuka Kristus todella on. Vaikuttaa siltä ettet tunnista edes koko termiä.
    Hän on ainua ja oikea hyvä Paimen iankaikkisesti ja hän on läsnä miedän ihmisten keskellä. Hän on kristilllisyyden perusta, kulmakivi. Hän myös opettaa elämään ja julistaa ilosanomaa saarnaten totuutta jota sinä et tee, vaan keskityt rienaamaan oikein uskovia ihmisiä tuolla narsistisella tyylilläsi ilmeisesti jopa vain sen vuoksi, kunnei he sinua yllistä ja kehu, kuten en minäkään.

    Raamattu ei ole yhdenkään oikein uskovan ihmisen jumala. Joka on sinun myöskin ilmeisesti sangen vaikea ymmärtää. Ja Raamatun ns Vanhatestamentti, Tanakh on täynnä juutalaisten kirjoittamia tarinoita, joista jotkut ovat rasistisia sisällöltään ja vihaan lietsovia. Joka näemmä helposti myös tarttuu heikkoihin ihmisiin.

    Raamatun Uudentestamentin kirjoitukset kertovat Kristuksesta ja Luojasta, taivaallisesta Isästä. Siellä on myös ne Kristuksen antamat opetukset jotka ovat sinulta jäänyt omaksumatta! Ja myös hänen julistamansa ilosanoma, jota et ole vielä näemmä ymmärtänyt oikein.

    Umpimielinen ja hengellisesti sokea ja kuuro ihminen, ei voi olla oikeassa uskossa. Sinä olet todiste siitä. Tee parannus ja paranna tapasi. Sitten tottele Luojaa, taivaallista Isää nurkumatta toteuttaen Hänen tahtoansa, viskaten syrjään tuon itsekkään öykkärimäisen minäsi!

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    En ole öykkäri. Autan jatkuvasti lähimmäisiäni antaen omastani ja toivottavasti aina parasta. Olen Jumalan parantama ja mielestäni tavallista kiltimpi ihminen, koska minulla ei ole halu olla öykkäri. Perheeni on tasapainoinen ja ystänäni todella hyviä ystäviä.
    Jostakin syystä käsität minut nyt aivan väärin, mutta toivottavasti käsityksesi oikeaa.
    Uuden Testamentin opetukset, eli Jumalan Sana on todellisuus, joka tekee ihmisestä viisaan ja rauhallisen, mutta sitä se ei tee, jos siihen ei usko. Ainoastaan uskovaiset tietävät Sanan elävän ja muuttavan ihmisen enemmän ja enemmän Jumalan kuvaksi.

    Otetaanpa esimerkiksi vaikka se opetus, jossa Jeesus käskee meidän kääntää toisenkin posken ja näin olla yhtymättä meitä lyövän kanssa samaan henkeen. Se opetus on tuonut kaikille sen opetuksen uskoville vapauden ja rauhan, koska ei tarvitse koskaan alkaa tappelemaan, eikä ajattelemaan pahaa kenestäkään.

    Jos tuota opetusta ei olisi uskonut, vaan olisi lihanmukaan jäänyt vastaamaan pahaan pahalla, niin aivan varmasti ihminen ei eläisi rauhassa, vaan eläisi lihallisessa ristiriidassa.

    Sana on Jumala Pyhä Hengen todistuksella ja vain Jumalalla on antaa ihmiselle ELÄMÄÄN johdattava viisaus, joka luo rauhaa ja särkee erottavia väliseiniä.

    Äänestä

  • suutuit:)? kirjoitti:

    kirjoitus kuten tämäkin. Keskustelen mielelläni kanssasi, enkä ole tuomiohenkinen, enkä tuota vihaa, enkä halveksuntaa ketään, tai kenenkään oppia kohtaan, mutta puhun rauhan keskeltä sen totuuden, minkä varmuudella totuudeksi tiedän.

    Äänestä

  • suutuit:)? kirjoitti:

    En ole öykkäri. Autan jatkuvasti lähimmäisiäni antaen omastani ja toivottavasti aina parasta. Olen Jumalan parantama ja mielestäni tavallista kiltimpi ihminen, koska minulla ei ole halu olla öykkäri. Perheeni on tasapainoinen ja ystänäni todella hyviä ystäviä.
    Jostakin syystä käsität minut nyt aivan väärin, mutta toivottavasti käsityksesi oikeaa.
    Uuden Testamentin opetukset, eli Jumalan Sana on todellisuus, joka tekee ihmisestä viisaan ja rauhallisen, mutta sitä se ei tee, jos siihen ei usko. Ainoastaan uskovaiset tietävät Sanan elävän ja muuttavan ihmisen enemmän ja enemmän Jumalan kuvaksi.

    Otetaanpa esimerkiksi vaikka se opetus, jossa Jeesus käskee meidän kääntää toisenkin posken ja näin olla yhtymättä meitä lyövän kanssa samaan henkeen. Se opetus on tuonut kaikille sen opetuksen uskoville vapauden ja rauhan, koska ei tarvitse koskaan alkaa tappelemaan, eikä ajattelemaan pahaa kenestäkään.

    Jos tuota opetusta ei olisi uskonut, vaan olisi lihanmukaan jäänyt vastaamaan pahaan pahalla, niin aivan varmasti ihminen ei eläisi rauhassa, vaan eläisi lihallisessa ristiriidassa.

    Sana on Jumala Pyhä Hengen todistuksella ja vain Jumalalla on antaa ihmiselle ELÄMÄÄN johdattava viisaus, joka luo rauhaa ja särkee erottavia väliseiniä.

    Miksi et kykene uskomaan?

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    Miksi et kykene uskomaan?

    Uskon koko sydämestäni ja olen saanut todistuksen uskolleni. Miksi sinä et kykene uskomaan, että Jumala Itse toi meille tänne sen viisausen joka johdattaa meidät taivaaseen. Jeesus opetti meille ELÄMÄN tien.

    Äänestä

lukea ja uskoa:

Johannes 15

1 "Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri.
2 Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.

3 Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.

4 Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.
5 Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
6 Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat.
7 Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen.
8 Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni.
9 Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani.
10 Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.
11 Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.
12 Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.
13 Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.
14 Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.
15 En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni.
16 Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi.
17 Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne.
18 Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä.
19 Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa.
20 Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi'. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.
21 Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden, koska he eivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt.
22 Jos minä en olisi tullut ja puhunut heille, ei heillä olisi syntiä; mutta nyt heillä ei ole, millä syntiänsä puolustaisivat.
23 Joka vihaa minua, se vihaa myös minun Isääni.
24 Jos minä en olisi tehnyt heidän keskuudessaan niitä tekoja, joita ei kukaan muu ole tehnyt, ei heillä olisi syntiä; mutta nyt he ovat nähneet ja ovat vihanneet sekä minua että minun Isääni.
25 Mutta se sana oli käyvä toteen, joka on kirjoitettuna heidän laissaan: 'He ovat vihanneet minua syyttä'.
26 Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.
27 Ja te myös todistatte, sillä te olette alusta asti olleet minun kanssani."

Äänestä

Jumala on RAKKAUS.

Jumala loi ihmisen yhteyteensä IHANAAN maahan Edenin Paratiisiin,
EI MITÄÄN SAIRAUTTA, MURHETTA vaan hyvä oli olla Jumalan yhteydessä
Hyvään elämään Jumala ihmisen loi TIETYSTI se on päivänselvä asia.

KAIKKI PAHA TULI IHMISEN OMAN TOTTELEMATTOMUUDEN VUOKSI
SIITÄ EI JUMALAA VOI SYYTTÄ EI KETÄÄN MUUTAKAAN.

Näin YKSIN ihminen TÄNÄÄNKIN on ITSE SYY PÄÄ sairauteensa, masennuksiinsa
jne. JUMALA ON VALMISTANUT USKON KAUTTA POJASSAAN pääsyn tuohon
samaan ELÄMÄÄN johon HÄN on ihmisen luonutkin.

MUTTA MIKSI EI TAHDOTA PÄÄSTÄ, LÄHTEÄ TUOLLE USKON TIELLE JOKA JUMALAN
YHTEYTEEN JOHDATTAA???
VAAN etsitään omia teitä, kuljetaan omia teitä KURJUUDESSA.

Kaiken kurjuuden keskellä vain HALVEKSITAAN vihataan niitä jotka ovat Jumalan
luomaan elämään päässeet ja tietä ovat muillekin osoittamassa???

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei olisi kirjoitti:

langennut syntiin, eikä hänen ajatustapansa olisi turmeltuneet, niin hän ei tietäisi masennuksesta, ei alakulosta eikä ahdistuksesta mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu