Ei NATO:lle

Puolueettomuuden puolesta.

Kansanäänestys, sanahelinää. Mikäli meille tarjotaan kansanäänestys mahdollisuutta, kaivetaan taas jokin vanha nootti ministereiden pöytälaatikosta ja pelotetaan kansalaisia äänestämään Naton puolesta. Taisi tapahtua viimeksikin näin, EU-äänestyksessä. Venäjän ja Suomen välillä vaihdetaan 3-5 noottia viikossa (virallista kirjeenvaihtoa) ja mikäli ko. nootti on yli viikon vanha, en laittaisi mitään painoarvoa sen sisältöön tai uutisoisi sitä tuoreena asiana. Viimeksi vedottiin yli puolivuotta vanhaan noottiin Venäjän joukkojen siirrosta, hienoa mediapeliä. Puolustukseen erikoistunut armeija ei tarvitse niin paljon varoja kuin hyökkäykseen suunniteltu Natoarmeija. Maamiinat tulee saada takaisin. Suomenarmeija ei kylvä miinoja sattumanvaraisesti, vaan tarkkojen karttojen mukaan. Rypälepommit jäävät luontoon sattumanvaraisesti ja niiden tarkoituskin on hyökkäävä, ei puolustava kuten maamiinojen. Me emme tarvitse hyökkäykseen suunniteltuja kalliita pommeja Hornetteihin. Määrärahoja ei armeijalta tule kuitenkaan supistaan. Vaan säilyttää riittävinä, jotta uskottava oma puolustus säilyy.

Keskustelin kerran erään asiantuntijan kanssa Natosta ja siihen mahdollisesta kuulumisesta. Hän totesi minulle näin:
”Entiset ”itä-blokinmaat” halutaan liittää Natoon turvavalliksi Venäjää vastaan, tähän listaan kuuluu myös Suomi. Mikäli ydinsota joskus syttyy voidaan Saksa ja Norja pelastaa torjuntaohjusten pudottaessa ydinromun, ydinasein jo tuhotulle ”itä-blokinmaille”. Mikäli Suomi ja Ruotsi säilyvät puolueettomina on ainoa moraalinen teko pudottaa torjuntaohjuksilla ydinohjukset itämereen. Jos eivät kerkiä, niin Norja on uhrattava vaikka kokonaan. Tämä siksi, ettei historian kirjoissa näytä hyvälle, mikäli puolueeton valtio tuhotaan. Mikäli niitä on sitten joku lukemassa ja kirjoittamassa. Jos ei ”itä-blokinmaita” saada värvättyä on Englannin ja Ranskan kohtalo vaakalaudalla, Saksa on ainakin menetetty.” Olen täysin samaa mieltä.

Itse uskon puolueettomaan Suomeen ja sen vahvaan omaan puolustukseen, miinoineen ja pioneereineen. On mielestäni virhe poistaa pitkälle kehitetty miinoitusjärjestelmämme. Meidän ei tule liittyä mihinkään sotilasliittoutumaan tai edes harkita sitä, olkaamme puolueettomia. Suomesta on tehtävä jälleen puolueeton ja itsenäinen maa. Meillä on Euroopan suurin tykistö ja luja puolustustahto. Nykyinen poliittinen linjaus on syönyt puolustustahtoa, mutta uskon sen palautuvan puolueettomuuden myötä. Natossa poikamme tai tyttömme saapuvat sinkkiarkussa kotiin jostain selkkauksesta, joka on kaukana meistä nähden. Emme me voi irtautua Natosta noin vain, jos siihen liitymme.

Mikäli Suomi on puolueeton ja itsenäinen valtio eikä kuuluisi EU:n, tämäkin asia olisi Venäjälle vain eduksi. Sopimukset jotka jäävät voimaan ETA kauppaliitto, Shengen takaa vapaan liikkumisen ja ETYJ turvaa rauhan Euroopassa. Venäjä on meille ennemmin mahdollisuus kuin uhka. Pyrkikäämme kehittämään kauppasuhteemme entistä paremmiksi ja hiomaan sekä hienosäätämään kauppaa maidemme välillä. Toistensa kanssa kiinteässä yhteistyössä olevat maat harvemmin sotivat. Tässä asiassa EU on jopa este, hyväksyntä täytyy saada Brysselistä asti.

Jyrki Vaskela 219
eurovaaliehdokas Itsenäisyyspuolue.
http://personal.inet.fi/koti/vaskela
5136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Nykyaikaista sotaa käyvät suurvallat ilmasta käsin ja ohjuksia ampumalla niin maasta kuin maahan, ilmasta kuin mereltäkin, vieläpä sukellusveneistä. Poisluettuna eivät ole taktiset ydinaseetkaan ( Venäjä ). Näiden estämiseen ovat pienen maan resurssit aivan liian vähäiset.

Tästä syystä Suomen tulee liittoutua sotilaallisesti niiden maiden kanssa, jotka tähän torjuntaan pystyvät. Kyseeseen tulevat vain USA ja suurimmat EU-maat. Pohjoismaista ei ole apua puhumattakaan omasta "itsenäisestä" puolustuksestamme. Valitettava tosiasia, mutta niin se vain on. Natoon liittyminen on maallemme välttämättömyys.

Äänestä
  • JA USA. YDIN SODAN VAARAA EI OHITETA NATOON LIITTYMISELLÄ, VAAN SILLOIN JOS SOTA TULEE, SE ON SITTEN YDINSOTA. NATOSSA PANOKSET NOUSEVAT, MUTTA TURVALLISUUS EI KASVA.

    EI VENÄJÄ TÄNNE SITTEN AINAKAAN NIIDEN YDIN PAUKKUJEN JÄLKEEN PERÄÄN TULE VAAN PYSYVÄT KAUKANA TÄÄLTÄ. EIVÄTKÄ MYÖSKÄÄN AMMU NIITÄ PIETARIN LÄHELLÄ OLEVAAN ETELÄ-SUOMEEN. JENKIT VOIVAT SEN TEHDÄ.

    YDINPAUKUT OVAT PUOLUSTUKSELLINEN ASE, TUHOAMALLA MONTA ARMEIJAKUNTAA/ARMEIJAA YHDELLÄ PAUKULLA EI ALUEELLE SITTEN OLE SEN JÄLKEEN MENEMISTÄ JOTEN

    YDIN ASE EI OLE VALLOITTAJAN JA MIEHITTÄJÄN ASE. EIKÄ VENÄLÄISET HUVIKSEEN TUHOAA NAAPURIAAN, KUN OVAT ITSEKIN NÄILLE SAASTEILLE SITTEN ALTTIINA.

    ILMAN NATOA MEILLÄ ON AINAKIN TEORIASSA MAHDOLLISUUS PYSYÄ KONFLIKTISTA EROSSA.

    Äänestä

  • saulmasson kirjoitti:

    JA USA. YDIN SODAN VAARAA EI OHITETA NATOON LIITTYMISELLÄ, VAAN SILLOIN JOS SOTA TULEE, SE ON SITTEN YDINSOTA. NATOSSA PANOKSET NOUSEVAT, MUTTA TURVALLISUUS EI KASVA.

    EI VENÄJÄ TÄNNE SITTEN AINAKAAN NIIDEN YDIN PAUKKUJEN JÄLKEEN PERÄÄN TULE VAAN PYSYVÄT KAUKANA TÄÄLTÄ. EIVÄTKÄ MYÖSKÄÄN AMMU NIITÄ PIETARIN LÄHELLÄ OLEVAAN ETELÄ-SUOMEEN. JENKIT VOIVAT SEN TEHDÄ.

    YDINPAUKUT OVAT PUOLUSTUKSELLINEN ASE, TUHOAMALLA MONTA ARMEIJAKUNTAA/ARMEIJAA YHDELLÄ PAUKULLA EI ALUEELLE SITTEN OLE SEN JÄLKEEN MENEMISTÄ JOTEN

    YDIN ASE EI OLE VALLOITTAJAN JA MIEHITTÄJÄN ASE. EIKÄ VENÄLÄISET HUVIKSEEN TUHOAA NAAPURIAAN, KUN OVAT ITSEKIN NÄILLE SAASTEILLE SITTEN ALTTIINA.

    ILMAN NATOA MEILLÄ ON AINAKIN TEORIASSA MAHDOLLISUUS PYSYÄ KONFLIKTISTA EROSSA.

    Ei NATO

    Äänestä

kanssa mittasuhteiltaan valtavaa kauppaa verrattuna meidän räpellykseemme. Tanskakin tekee miljardibisnestä jatkuvasti ja vie meidänkin nenän edestä kauppoja jatkuvasti Venäjällä. Puolueettomuus ei ole etu, vaan rasite suhteessa Venäjään ja muuhun maailmaan. Ainoastaan suurvallat voivat olla puolueettomia... me muut etenkin pienet ollaan riippuvaisia aina muista ja viisaaseen politiikkaan ei kuulu ripustautua tiukasti ainoaan mahdolliseen viholliseen!

Miinoillako sinä muuten katsot Suomea puolustettavan? Luuletko että vihollinen kävelee tai ajaa maakalustolla tänne?

Äänestä

Suomelle tarjottiin apua mm Englannista ja ne torjuttiin vetoamalla olevamme puolueettomia. Puolueettomuutta toitotettiin aina nukkujen hyökkäykseen asti, jolloin todettiin olevamme yksin, kuten harrras toiveemme olikin ennen sotaa... siis olla yksin (puolueeton). Neukkuja muuten tuo määritelmä ei pidätellyt, vaan lähinnä houkutteli. Puolueeton pikkumaa kun on neutraalia aluetta ja sitä voi simputtaa ilman suurempia ongelmia, koska ei ole vaaraa suututtaa sellaisen kavereita, joilla ei sellaisia ole! Kylmän sodan aikanakin Suomi toimi neukkujen ja jenkkien ilmataisteluareenana puolueettomana maana eli sotilaallisena tyhjiönä.

Siinä sinulle puolueettomuuden ihanuutta. Sitä on jo kokeiltu ja minulle ainakin riittää. Hyvä kun kuulutaan EU:n, niin ei päästä tuota vanhaa kulunutta fraasia enää toistelemaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jyrki Vaskela kirjoitti:

Puolueettomuuden puolesta.

Kansanäänestys, sanahelinää. Mikäli meille tarjotaan kansanäänestys mahdollisuutta, kaivetaan taas jokin vanha nootti ministereiden pöytälaatikosta ja pelotetaan kansalaisia äänestämään Naton puolesta. Taisi tapahtua viimeksikin näin, EU-äänestyksessä. Venäjän ja Suomen välillä vaihdetaan 3-5 noottia viikossa (virallista kirjeenvaihtoa) ja mikäli ko. nootti on yli viikon vanha, en laittaisi mitään painoarvoa sen sisältöön tai uutisoisi sitä tuoreena asiana. Viimeksi vedottiin yli puolivuotta vanhaan noottiin Venäjän joukkojen siirrosta, hienoa mediapeliä. Puolustukseen erikoistunut armeija ei tarvitse niin paljon varoja kuin hyökkäykseen suunniteltu Natoarmeija. Maamiinat tulee saada takaisin. Suomenarmeija ei kylvä miinoja sattumanvaraisesti, vaan tarkkojen karttojen mukaan. Rypälepommit jäävät luontoon sattumanvaraisesti ja niiden tarkoituskin on hyökkäävä, ei puolustava kuten maamiinojen. Me emme tarvitse hyökkäykseen suunniteltuja kalliita pommeja Hornetteihin. Määrärahoja ei armeijalta tule kuitenkaan supistaan. Vaan säilyttää riittävinä, jotta uskottava oma puolustus säilyy.

Keskustelin kerran erään asiantuntijan kanssa Natosta ja siihen mahdollisesta kuulumisesta. Hän totesi minulle näin:
”Entiset ”itä-blokinmaat” halutaan liittää Natoon turvavalliksi Venäjää vastaan, tähän listaan kuuluu myös Suomi. Mikäli ydinsota joskus syttyy voidaan Saksa ja Norja pelastaa torjuntaohjusten pudottaessa ydinromun, ydinasein jo tuhotulle ”itä-blokinmaille”. Mikäli Suomi ja Ruotsi säilyvät puolueettomina on ainoa moraalinen teko pudottaa torjuntaohjuksilla ydinohjukset itämereen. Jos eivät kerkiä, niin Norja on uhrattava vaikka kokonaan. Tämä siksi, ettei historian kirjoissa näytä hyvälle, mikäli puolueeton valtio tuhotaan. Mikäli niitä on sitten joku lukemassa ja kirjoittamassa. Jos ei ”itä-blokinmaita” saada värvättyä on Englannin ja Ranskan kohtalo vaakalaudalla, Saksa on ainakin menetetty.” Olen täysin samaa mieltä.

Itse uskon puolueettomaan Suomeen ja sen vahvaan omaan puolustukseen, miinoineen ja pioneereineen. On mielestäni virhe poistaa pitkälle kehitetty miinoitusjärjestelmämme. Meidän ei tule liittyä mihinkään sotilasliittoutumaan tai edes harkita sitä, olkaamme puolueettomia. Suomesta on tehtävä jälleen puolueeton ja itsenäinen maa. Meillä on Euroopan suurin tykistö ja luja puolustustahto. Nykyinen poliittinen linjaus on syönyt puolustustahtoa, mutta uskon sen palautuvan puolueettomuuden myötä. Natossa poikamme tai tyttömme saapuvat sinkkiarkussa kotiin jostain selkkauksesta, joka on kaukana meistä nähden. Emme me voi irtautua Natosta noin vain, jos siihen liitymme.

Mikäli Suomi on puolueeton ja itsenäinen valtio eikä kuuluisi EU:n, tämäkin asia olisi Venäjälle vain eduksi. Sopimukset jotka jäävät voimaan ETA kauppaliitto, Shengen takaa vapaan liikkumisen ja ETYJ turvaa rauhan Euroopassa. Venäjä on meille ennemmin mahdollisuus kuin uhka. Pyrkikäämme kehittämään kauppasuhteemme entistä paremmiksi ja hiomaan sekä hienosäätämään kauppaa maidemme välillä. Toistensa kanssa kiinteässä yhteistyössä olevat maat harvemmin sotivat. Tässä asiassa EU on jopa este, hyväksyntä täytyy saada Brysselistä asti.

Jyrki Vaskela 219
eurovaaliehdokas Itsenäisyyspuolue.
http://personal.inet.fi/koti/vaskela

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu