Osama

Niin tuota... eikös tuossa pari viikkoa sitten väitetty, että Osama olisi ollut piiritettynä. Nyt ei sitten olekaan kuulunut mitään koko jutusta. Niin, että mitenkä se asia nyt sitten on? Pääsikö se pakenemaan vai mitäkä?

Itse kyllä luulen, että ne sitä koskaan ollut piirittäneetkään. Luulivat vaan hölmöt... Oikeesti joku partaveikko vaan istunut kauhuissaan kotonaan kun koko Pakistanin armeija vyöryy takapihalle ja heittää kymmenen kranaattia sisään ennen rynnäkköä ja löytää lopulta sisältä kuolleen perheen jonka isä on vaan näyttänyt Osamalta kaukaa katsottuna. Ja sen takia uutisissa ei ole kuulunut asiasta enää mitään, koska ne ei kehtaa kertoa totuutta ;)
13692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat
  • Olen kysynyt ennenkin, mutta kysyn vieläkin, että mitä tarkoitusta varten USA "tilasi" tai muutoin itse järjesti nämä iskut?
    Sellaisen käsityksen minä olen saanut salaliittohihhuleiden hengentuotteista, että kaiken takana oli USA itse.

    Oliko USA:lla niin kova hinku päästä pommittamaan Afganistanin vuoria, että se sen tähden järjesti itselleen näin massiiviset tuhot?

    Vai siksikö, että se halusi hyökätä Irakiin ja haki siihen operaatioon oikeutuksen tekemällä itseään vastaan näin mittavan terrori-iskun?

    Jos näin oli, niin miksi USA viivytteli puolitoista vuotta ennenkö hyökkäsi Irakiin ja silloinkin joukkotuhoaseita etsimään, eikä terrori-iskuja kostamaan?

    Jos terrori-iskut järjestettiin Irak-operaatiota varten, niin eikö olisi ollut poliittisesti paljon helpompaa hyökätä sinne välittömästi iskujen jälkeen, kun sympatiat olivat USA:n puolella?

    Olisi kiva saada jo pikkuhiljaa niitä vastauksia.

    Äänestä

  • Kansalainen kirjoitti:

    Olen kysynyt ennenkin, mutta kysyn vieläkin, että mitä tarkoitusta varten USA "tilasi" tai muutoin itse järjesti nämä iskut?

    Kuten tiedämme, pitää Israel USA:ta lypsylehmänään ja rahoittajana kohti juutalaisten maailmanherruutta. Juutalaiset ovat levittäytyneet joka puolelle ja mm. lähes kaikki Hollywood elokuvayhtiöt ovat juutalaiset omistuksessa samoin uutiskanava CNN.

    Äänestä

  • 3. maailma kirjoitti:

    Sitten ne mokomat vielä kuuluu maailman taiteellisimpiin ihmisiin ja synnyttää maailmaan sellaisia mitättömiä tiedemiehiä kuin Albert Einstein yms...

    Hitler ja Stalinkin huomasivat, että juutalaisista on vaaraa jopa maailman pahimmille diktaattoreille.

    Oletko muuten rasisti? :)))

    Äänestä

  • Huvittunut kirjoitti:

    Juutalaiset sen sijaan ovat maailman rasistisin kansa. Pitävät kaikkia muita ihmisiä vääräuskoisina, eivätkä suostu syömään samassa pöydässä muiden kanssa. Israelissa juutalaisilla on jopa rekisterikilvet eriväriset kuin vääräuskoisilla.

    Äänestä

  • vaan realisti kirjoitti:

    Juutalaiset sen sijaan ovat maailman rasistisin kansa. Pitävät kaikkia muita ihmisiä vääräuskoisina, eivätkä suostu syömään samassa pöydässä muiden kanssa. Israelissa juutalaisilla on jopa rekisterikilvet eriväriset kuin vääräuskoisilla.

    ...joka väitti noista rekisterikilvistä väen vängällä kaikenlaista soopaa jopa Israelissa asuneiden ihmisten kanssa, kunnes huomasi viisaammaksi kadota vähin äänin keskustelusta.

    Ethän vain ole joskus käyttänyt Mooses-nikkiä?

    Tässä rasistisessa jutussasi kiistät olevasi rasisti, vaikka tekstisi todistaa sinun olevan juuri sellainen.

    Murrosikäisiiin voisi tuollainen "En ole rasisti, mutta sinä olet!"- jankutus jopa upota, mutta täällä on aikuisia!

    Tuolla toisaalla on sellainen Nuoret-areena.

    Kokeile siellä, olisitko uskottavampi! :)))

    Äänestä

  • ...

    Äänestä

  • Kansalainen kirjoitti:

    Olen kysynyt ennenkin, mutta kysyn vieläkin, että mitä tarkoitusta varten USA "tilasi" tai muutoin itse järjesti nämä iskut?
    Sellaisen käsityksen minä olen saanut salaliittohihhuleiden hengentuotteista, että kaiken takana oli USA itse.

    Oliko USA:lla niin kova hinku päästä pommittamaan Afganistanin vuoria, että se sen tähden järjesti itselleen näin massiiviset tuhot?

    Vai siksikö, että se halusi hyökätä Irakiin ja haki siihen operaatioon oikeutuksen tekemällä itseään vastaan näin mittavan terrori-iskun?

    Jos näin oli, niin miksi USA viivytteli puolitoista vuotta ennenkö hyökkäsi Irakiin ja silloinkin joukkotuhoaseita etsimään, eikä terrori-iskuja kostamaan?

    Jos terrori-iskut järjestettiin Irak-operaatiota varten, niin eikö olisi ollut poliittisesti paljon helpompaa hyökätä sinne välittömästi iskujen jälkeen, kun sympatiat olivat USA:n puolella?

    Olisi kiva saada jo pikkuhiljaa niitä vastauksia.

    Mitään valehyökkäyksiä ei tarvita. Tarvitaan syy, senkin uskottavuus on yhdentekevää. Esim. Hitler ehkäisi Puolan hyökkäyksen Saksaan, hyökkäämällä itse Puolan kimppuun.

    Äänestä

  • Huvittunut kirjoitti:

    ...joka väitti noista rekisterikilvistä väen vängällä kaikenlaista soopaa jopa Israelissa asuneiden ihmisten kanssa, kunnes huomasi viisaammaksi kadota vähin äänin keskustelusta.

    Ethän vain ole joskus käyttänyt Mooses-nikkiä?

    Tässä rasistisessa jutussasi kiistät olevasi rasisti, vaikka tekstisi todistaa sinun olevan juuri sellainen.

    Murrosikäisiiin voisi tuollainen "En ole rasisti, mutta sinä olet!"- jankutus jopa upota, mutta täällä on aikuisia!

    Tuolla toisaalla on sellainen Nuoret-areena.

    Kokeile siellä, olisitko uskottavampi! :)))

    Vihaatko rasisteja ja juutalaisia?

    Äänestä

  • Niipa kirjoitti:

    Vihaatko rasisteja ja juutalaisia?

    Inhoan rasisteja, ihailen juutalaisia.

    Entä sinä? :)))

    Äänestä

  • Kansalainen kirjoitti:

    Olen kysynyt ennenkin, mutta kysyn vieläkin, että mitä tarkoitusta varten USA "tilasi" tai muutoin itse järjesti nämä iskut?
    Sellaisen käsityksen minä olen saanut salaliittohihhuleiden hengentuotteista, että kaiken takana oli USA itse.

    Oliko USA:lla niin kova hinku päästä pommittamaan Afganistanin vuoria, että se sen tähden järjesti itselleen näin massiiviset tuhot?

    Vai siksikö, että se halusi hyökätä Irakiin ja haki siihen operaatioon oikeutuksen tekemällä itseään vastaan näin mittavan terrori-iskun?

    Jos näin oli, niin miksi USA viivytteli puolitoista vuotta ennenkö hyökkäsi Irakiin ja silloinkin joukkotuhoaseita etsimään, eikä terrori-iskuja kostamaan?

    Jos terrori-iskut järjestettiin Irak-operaatiota varten, niin eikö olisi ollut poliittisesti paljon helpompaa hyökätä sinne välittömästi iskujen jälkeen, kun sympatiat olivat USA:n puolella?

    Olisi kiva saada jo pikkuhiljaa niitä vastauksia.

    Bushin suosio oli laskussa. Iskun jälkeen suosio oli taattu.. Lisäksi USA:n sisåpolitiikka on retuperällä, eihän kukaan huomaa sitä jos sota jättää kaiken varjoonsa.. Miksi Afganistan, taleban. Kuka ei tunnustanut sitä maan johdossa. Huomaa koko muu maa tunnusti Talebanit maan johtajiksi.. siinä syy, katkeruus muita maita vastaan, pikkumaista..
    Sitten kuuluisa Irak, kelle Irak myi öljyt, suhkot hyvällä hinnalla, Venäjälle. Kuka nyt myisi pilkkahinnalla USA:lle.. Ne kuluttaa öljyä, sitäpaitsi nyt ei täydy ostaa saudeilta kallista öljyä... Noi joukkotuhoaseet olivat vain hyvä syy, varsinkin kun USA itse myi ne irakiin... Tuossa on syitä tarpeeksi...

    Äänestä

Osama Bin Laden piileksii Suomessa. On ajanut partansa ja ottanut nimekseen Bin Furman

Äänestä
  • Jos huomasitte, niin suunnilleen samoihin aikoihin, kun Osama katosi julkisuudesta, tänne alkoi kirjoittaa hyvin rasistisia tekstejään "Iron Miken "-nikkiä käyttävä tyyppi.

    Voiko se olla yhteensattuma vai onko siinä todiste, mihin Osama katosi?

    Jos näkisimme tänne kirjoittelevat näytöltä, epäilenpä I.M:n näyttävän huivipäiseltä arabilta! :)))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Bin Laden kirjoitti:

Niin tuota... eikös tuossa pari viikkoa sitten väitetty, että Osama olisi ollut piiritettynä. Nyt ei sitten olekaan kuulunut mitään koko jutusta. Niin, että mitenkä se asia nyt sitten on? Pääsikö se pakenemaan vai mitäkä?

Itse kyllä luulen, että ne sitä koskaan ollut piirittäneetkään. Luulivat vaan hölmöt... Oikeesti joku partaveikko vaan istunut kauhuissaan kotonaan kun koko Pakistanin armeija vyöryy takapihalle ja heittää kymmenen kranaattia sisään ennen rynnäkköä ja löytää lopulta sisältä kuolleen perheen jonka isä on vaan näyttänyt Osamalta kaukaa katsottuna. Ja sen takia uutisissa ei ole kuulunut asiasta enää mitään, koska ne ei kehtaa kertoa totuutta ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu