Venäjän puolustusministeriön nettisivuilla oli pari päivää eversti Sergei Kovaljovin näkemys 2. MS:n alkamisesta. Hänen mukaansa Puola oli syyllinen kieltäytyessään natsien aluevaatimuksista. Puolan ulkoministeriö piti tulkintaa "eksoottisena" ja vaati selvitystä. Teksti on sittemmin poistettu.
Puolako
syyllinen sotaan?
3124
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kaikea sitä ehtiikin oppia. Ensimmäisen kerran kuulen tuollaisen tulkinnan Puolan toiminnasta Venäjän taholta. Eikä everstin viestiä voi ymmärttää muuksi kuin natsimyönteisyydeksi. Mutta ehkä tarkoitus oli luoda pohja Suomen syyllistämiseksi talvisotaan...
tämän päivän Hesarin mukaan. Se tekisi jokaisesta alueluovutuksista kieltäytyneen maan sodan aloittajaksi. Venäjähän on kieltäytynyt palauttamasta Japanilta ottamiaan alueita, joita vaaditaan palautettavaksi. Lietsooko se siis sotaa?
Talvisodan aloittamisestakin on uutta tietoa.Inkeriläinen lentäjä ja punaupseeri MIkko Kopra oli 26.11. 39 lennolla Kannaksen yllä ja havaitsi viiden neuvostotykin ampuvan Kirjasalosta NL:n alueelle Mainilaan, siis melkein taaksepäin. Raja tekee mutkan, joten kranaatit lensivät Suomen ilmatilan kautta ja ne siis tulivat Suomen suunnasta. Kopra kävi ilmoittamassa havaintonsa esikuntaan, mutta hänen käskettiin unohtaa koko asia. Onhan selvää, että jos kranaatit tulevat Suomen ilmatilasta, niiin ampuja on Suomi. Me siis ammuimme Mainilan laukaukset ja olemme syypäitä Talvisotaan. M.O.T.
Venäjältä tulee paljon muutakin "eksoottista" kuten joka päivä saamme uutisista kuulla. Pysyisivät siellä rajan takana vaan....