Jehovan todistajat, Mongols MC ja yleistä

OikeuttaJaRakkautta

Eilen tuli ohjelma Mongols MC moottoripyöräkerhosta..
Uskomatonta miten samalla tavalla jäsenet kehuvat kerhoaan kun Jehovan todistajat uskontoaan.
"ikinä en ole nähnyt samanlaista yhtenäisyyttä kun meillä, kaikki ovat veljiä keskenään".. tms.
Jos puhuneella jäsenellä ei olisi ollut tatuointeja ja olisi ollut puku päällä, olisi luullut Jehovan todistajaksi.
-Kerho määrää pukeutumisen, käyttäytymisen.. nje.
-Kerhon johtoa kritisoineet erotetaan
Ihmisellä on ihme tarve kuulua johonkin, oli se uskonto tai joku kerho.
Samanlailla suljetaan silmät johtajien tekemistä virheistä ja vakuutellaan itselleen että tämä on oikein.

ja yleistä..

Jehovan todistajille miten tahansa esittäisi että heidän uskontonsa ei ole oikein, itse asiassa raamatussa ei edes puhuta että pitää kuulua tiettyyn uskontoon, puhutaan uskosta, ei uskonnosta.
Puhutaan että uskomalla Jeesukseen pelastuu, ei että kuulumalla Jehovan todistajiin.

Sekään ei ihmetytä Todistajia että "tosi uskonto" olisi ilmestynyt vasta 1800-luvun lopulla..

Ykseys keskuudessaan, tarkoittiko raamattu että ykseys on sitä että joukko ihmisiä painetaan samaan muottiin..
Joukko vanhoja miehiä päättää miten asiat on ja muiden on pakko hyväksyä..
kuten eräs heistä sanoi, "ykseys hinnalla millä hyvänsä".
Kaverini uskoo Jumalaan, olemme asioista samaa mieltä..
hän ei ole Jehovan todistaja, ei edusta mitään uskontoa, mutta meillä on ykseys keskenämme, eikö?

Erottautukaa maailmasta..
Pukeutuko Jeesus erillailla kun muut?
Välttelikö Jeesus maailmallisia?
Miten Jeesus suhtautui "luopioihin"? Tällä tarkoitan Juudasta..
Erottiko ja kielsi edes puhumasta hänen kanssaan?
ei.. taisi pestä hänen jalat..

Kun kiinnittää huomiota Jehovan todistajien opetuksiin niin enemmän todistajat noudattavat Paavalin kirjeitä sen ajan seurakunnille kun Jeesuksen itsensä esimerkkiä.
Jos otamme nyt esimerkiksi jonkun hairahtuneen joka on erotettu..
Jeesushan neuvoi jättämään muut lampaat ja lähteä etsimään tuota yhtä..
Tuhlaajapoika otettiin riemuiten vastaan ja pidettiin suuret pidot.
Vai pistettiinkö tuhlaajapoika istumaan salin nurkkaan vähintään 1/2v. istumaan päästäkseen takaisin?

Väärä profetointi on piikki todistajien lihassa..
Kirjallisuudesta ja vanhoista puheista voi itse lukea ja kuunnella miten vuosilukuja esim. -75 on esitetty Jumalalta saatuna tietona/valona..
Pitää muistaa mitä raamattu sanoi väärästä profetoinnista..

Kirjallisuudesta on voinut lukea aina 1800-1900-luvun vaihteesta asti miten raamatun ennustukset lopun ajoista koskevat JUURI TÄTÄ hetkeä!
Sama toistuu taas kesän konventissa..

"Sokeana vaeltavat kuin lampaat"

50

876

    Vastaukset 50

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on kyllä

      Hyviä havaintoja ja näkemyksiä tuossa viestissä.

      Ihminen vaan on biologiselta olemukseltaan laumaeläin, ja laumavaistot ovat syvällä mielen pohjalla. Eipä ole ihme, että laumalla on vetovoimaa. Tosin, kuten eräs asiantuntija sanoi, Suomen asutushistoriasta johtuen täällä on hieman tavallista enemmän erilaisia yksinkin viihtyviä erakkoluonteita.

      Laumavaisto ei ole lainkaan pelkästään huono asia. Ihmislaumassakin säilyy paremmin järjestys, kun on selkeät valtasuhteet. Niinpä on järkevää tuo Jehovantodistajien suhtautuminen erimielisiin ryhmäläisiin. On parempi erottaa muutama eripurailija kuin antaa lauman hajota valtataisteluun.

      Muuten, ihminen voi kesyttää käyttöönsä vain laumaeläimiä. Tämä perustuu siihen, että ihminen asettuu eläimen johtajaksi, jolloin eläin vaistojensa mukaan tottelee ihmistä. Esim. lehmä ja hevonen ovat luonnossa laumaeläimiä, ja ihminen on kesyttänyt ne menestyksellisesti käyttöönsä.

    • Jehovan todistajain sihteeri sanoi Skotlannissa 1950-luvulla oikeudenkäynnissä.
      Tavoitteemme on YHTENÄISYYS HINTAAN MIHIN HYVÄNSÄ.
      Sama mies sanoi oikeudenkäynnissä että vaikka rivijäsen tietäisi minkä tahansa järjestöopin olevan raamatun ja kristinuskon vastainen; silti hänet erotettaisiin. Sillä muutoksen täytyy aina tulla ylhäältä hallintoelimestä.
      Hintaa tästä maksetaan verikuolemina, mielenterveysongelmina ja perheitten hajoamisina.

      • mieleen vielä Vartiotornijärjestön toiminta vastoin Paavalin kirjeitä.
        Ensimmäinen asia:Juhlapäivien vietto. Kolossalaiskirjeessään Paavali selvästi sanoo jonkun juhlan viettämisen olevan vain uskovan omantunnon asia.

        Toinen asia:palkkaa saava papisto:Paavali itse sanoo kirjeessään olevansa oikeutettu saamaan elantonsa evankeliumin julistamisesta.

      • MarkkuP kirjoitti:

        mieleen vielä Vartiotornijärjestön toiminta vastoin Paavalin kirjeitä.
        Ensimmäinen asia:Juhlapäivien vietto. Kolossalaiskirjeessään Paavali selvästi sanoo jonkun juhlan viettämisen olevan vain uskovan omantunnon asia.

        Toinen asia:palkkaa saava papisto:Paavali itse sanoo kirjeessään olevansa oikeutettu saamaan elantonsa evankeliumin julistamisesta.

        Paavali sanoo Korinttilaiskirjeessään:'Herra on määrännyt että evankeliumia julistavien on saatava elatuksensa evankeliumista.'
        Millä oikeudella JT:T sitten tuomitsevat palkkaa saavat papit?

      • neitoni
        MarkkuP kirjoitti:

        mitä tarkotetaan,kukaan opetuslapsi ei ollu palkka pappi eikä saa palkkaa kukaan JT vanhin !

      • neitoni kirjoitti:

        9.luku 14.jae:'Samoin myös HERRA ON MÄÄRÄNNYT, ETTÄ EVANKELIUMIN JULISTAJAIN ON SAATAVA EVANKELIMEISTA ELATUKSENSA.'
        Millä perusteella JT:t tuomitsevat palkkaa saavat papit.? Hehän ovat evankeliumin julistajia?
        Paavali jatkaa vielä:jakeet 17-18
        lue jae tarkasti:
        'Sillä jos minä vapaasta tahdostani sitä teen, niin minulla on palkka; mutta jos en tee sitä vapaasta tahdostani, niin huoneenhaltijan toimi on kuitenkin minulle uskottu.'
        'Mikä siis on minun palkkani? Se, että kun julistan evankeliumia, teen sen ilmaiseksi, NIIN ETTEN KÄYTÄ OIKEUTTA, JONKA EVANKELIUMI MINULLE MYÖNTÄÄ.'
        Rahallisen avustuksen maksaminen evankelistoille on siis JEHOVAN mielestä oikein.

        ku Paavali kirjotti tän,hän sano esim.jakees 15,ettei koskaan ite käyttäny hyväks,mut tässähän oli vain ruuasta kyse,ei saarnaajan ansiosta.Paavali sano,et hän tekee mitä hänen täytyykin tehä.Ei mittään perustetta koko raamaatunpaikalla palkalmaksulle,alttarilla tehtiin ruokaa ja kyse oli kuka voi hyvin omintunnoin syödä lihaa ja juoda ettei loukkaa,et semmosta

      • neitoni
        neitoni kirjoitti:

        kuinka hän maksuttatekee kaike hyvää uutisen hyväks

      • neitoni kirjoitti:

        ku Paavali kirjotti tän,hän sano esim.jakees 15,ettei koskaan ite käyttäny hyväks,mut tässähän oli vain ruuasta kyse,ei saarnaajan ansiosta.Paavali sano,et hän tekee mitä hänen täytyykin tehä.Ei mittään perustetta koko raamaatunpaikalla palkalmaksulle,alttarilla tehtiin ruokaa ja kyse oli kuka voi hyvin omintunnoin syödä lihaa ja juoda ettei loukkaa,et semmosta

        mitään perustetta? Jos Jehova määrää Paavalin suulla että evankelistan on saatava elantonsa sananjulistamisesta, niin tähän elantoon kuuluu mm. rahallinen apu, ruoka ja vaatteet yms.
        Kuka teki alttarilla ruokaa? Kuule, alttarilla ruuanteko kuului antiikin epäjumalan palvontaan. Tämän uhriruuan nautti epäjumalien papit ja palvojat.
        Samaan epäjumalanpalvelukseen kuului myös VERELLÄ LÄTRÄILY.
        Miten sinä saatkin sekoitettua kristittyjen palkanmaksun ja alttariuhrit keskenään.Kristitty evankelista EI VARMASTI NAUTTINUT MITÄÄN ALTTARILLA UHRATTUA.

      • takanahan

        on johdon totteleminen,vaikka puhuisivat puutaheinää ja valehtelisivat korvat heiluen.Muulla ei ole väliä.Siksi en ole enää aikoihin ottanut todesta Jehovan todistajien selityksiä.Moni niistä voi olla pelkkää puutaheinää.Siellä on vain laumahenki tärkeintä,totuus on sivuseikka.Mä en ole koskaan ollut laumaeläin,vaan olen ollut yksilöllinen oman tieni kulkija.Kun muut yrittävät jatkuvasti leipoa lauman jatkeeksi,en enää ole aikoihin käynyt kokouksissa ja kierrellyt ovilla.En voi kieltää yksilöllisyyttäni,ja inhoan laumassa kulkemista.

      • neitoni
        MarkkuP kirjoitti:

        mitään perustetta? Jos Jehova määrää Paavalin suulla että evankelistan on saatava elantonsa sananjulistamisesta, niin tähän elantoon kuuluu mm. rahallinen apu, ruoka ja vaatteet yms.
        Kuka teki alttarilla ruokaa? Kuule, alttarilla ruuanteko kuului antiikin epäjumalan palvontaan. Tämän uhriruuan nautti epäjumalien papit ja palvojat.
        Samaan epäjumalanpalvelukseen kuului myös VERELLÄ LÄTRÄILY.
        Miten sinä saatkin sekoitettua kristittyjen palkanmaksun ja alttariuhrit keskenään.Kristitty evankelista EI VARMASTI NAUTTINUT MITÄÄN ALTTARILLA UHRATTUA.

        oma ammatti,millä elantonsa hankki itelleen ja perheelle,kuin myös Jeesuksella

    • neitoni

      Jeesuksen maailma oli erootautumista silloisesta politiikasta,fariseuksista ja jeesus osoitti teoillaan miten ei saa tuomita ketään summittaisesti vaan antaa mahollisuus valita.Jeesus ei kulkenu nenä pystys,ja Jeesushan tiesi et Juudas kavaltaa hänet,se et kohtelei loppuun asti oli osutus miten kasataan pään päälle hiiliä,toinen tajus,mut puhuttu ei.Sama asia ku porttoa Jeesus kohteli ku hän katui,näin toimii JT myös.
      Mun luona käy joka vuosi JT vanhimmat vaihtamas pari sanaa ja toivotetaan tervetulleeks.
      Ei oo sukua kukaan,et taas joku saa nälvästä,tyhmää..

      Ei mun tarvis istua salin nurkas puolta v.
      Taas luopiotten näkökantoja.Mä uskallan etupenkkiin jos haluan,ei sielä ketään oteta iltapalaks

      • Voimantorni

        >>jeesus osoitti teoillaan miten ei saa tuomita ketään summittaisesti vaan antaa mahollisuus valita>>

        Valita mistä? Ethän vaan nyt ole sekoittamassa Raamatun Jeesusta 1880-luvulla perustettuun amerikkalaiseen lahkoon, jonka joka ikinen ennustus on ollut pelkkää sutta ja sekundaa?

        >>Jeesus ei kulkenu nenä pystys>>

        Miksi Jehovan todistajat kulkevat nenä pystyssä, ja luulevat tietävänsä kaiken paremmin kuin muut ihmiset? Mikäköhän saa heidät ylipäätään uskomaan, että vain heillä on totuus? Tuon totuuden muuttumisvauhtiko??

        Jeesus EI käskenyt karttamaan katumatonta synnintekijää (Matteus 18:15-17), mutta omaa etuaan ajava Jw-Corporation vaatii jäseniään kyllä näin toimimaan. Missäköhän vika?

      • tällä viestillä halusit sanoa? Entinen järjestösi kohtelee ihmisiä, myös sinua aivan Jeesuksen esimerkin vastaisesti.
        Mitä taas Paavalin kirjoituksiin tulee; toimii VT-seura täysin päinvastoin. Myös palkkaa saavan julistajan tapauksessa.
        Paavali sanoi:'Herra on määrännyt että evankeliumin julistajan on saatava elatuksensa evankelumista.'
        Huomaa sana Herra:Tässä siis puhuu JHWE Paavalin suulla.
        Miksi siis järjestösi tuomitsee palkkapapit toiminnasta jonka Jahve sanoi olevan luonnollista, jopa suotavaakin?
        Miten entisen järjestösi toimintaa eroaa palkkapapistosta? Jehovan todistajat kustantavat Betel-väen täysihoidon? Samaten Yhdysvalloissa jehovien hallintoelimen jäsenet elävät suuressa loistossa, jonka jäsenet kustantavat.
        Miten tämä eroaa esim.valtiokirkon toiminnasta?

      • neitoni
        Voimantorni kirjoitti:

        >>jeesus osoitti teoillaan miten ei saa tuomita ketään summittaisesti vaan antaa mahollisuus valita>>

        Valita mistä? Ethän vaan nyt ole sekoittamassa Raamatun Jeesusta 1880-luvulla perustettuun amerikkalaiseen lahkoon, jonka joka ikinen ennustus on ollut pelkkää sutta ja sekundaa?

        >>Jeesus ei kulkenu nenä pystys>>

        Miksi Jehovan todistajat kulkevat nenä pystyssä, ja luulevat tietävänsä kaiken paremmin kuin muut ihmiset? Mikäköhän saa heidät ylipäätään uskomaan, että vain heillä on totuus? Tuon totuuden muuttumisvauhtiko??

        Jeesus EI käskenyt karttamaan katumatonta synnintekijää (Matteus 18:15-17), mutta omaa etuaan ajava Jw-Corporation vaatii jäseniään kyllä näin toimimaan. Missäköhän vika?

        portto katui ja Jeesus antoi anteeksi,niin tekee JT myös,jos lopettaa väärinteon,ihan sama asia

      • OikeuttaJaRakkautta

        "Ei mun tarvis istua salin nurkas puolta v.
        Taas luopiotten näkökantoja.Mä uskallan etupenkkiin jos haluan,ei sielä ketään oteta iltapalaks"
        Asian ydin ei ollut siinä missä kohtaa salia istut, vaan että pitää istua vähintään 1/2 päästäkseen takaisin.
        Kysyppä vanhimmilta onko näin..
        Ja perustele se meille raamatulla että on Jeesuksen mallin mukaista.

        "Mun luona käy joka vuosi JT vanhimmat vaihtamas pari sanaa ja toivotetaan tervetulleeks."
        Sepäs on rakkauden osoitus vanhimmilta.. XD
        uhraavat jopa pari sanaa, ihan joka vuosi.

        "Sama asia ku porttoa Jeesus kohteli ku hän katui,näin toimii JT myös."
        Jeesus sanoi portolle, vuoden sinun tulee käymän saarnaani kuuntelemassa, kolme kertaa viikossa, niin sen jälkeen voit saada syntisi anteeksi.
        Näinkö se meni?

      • OikeuttaJaRakkautta
        neitoni kirjoitti:

        portto katui ja Jeesus antoi anteeksi,niin tekee JT myös,jos lopettaa väärinteon,ihan sama asia

        "Jeesus sanoi portolle, vuoden sinun tulee käymän saarnaani kuuntelemassa, kolme kertaa viikossa, niin sen jälkeen voit saada syntisi anteeksi."

      • neitoni kirjoitti:

        portto katui ja Jeesus antoi anteeksi,niin tekee JT myös,jos lopettaa väärinteon,ihan sama asia

        Sinä ymmärtääkseni sorruit suhteeseen naimisissa olevan miehen kanssa. Sen takia sinut erotettii Jt-järjestöstä. Miksi et vieläkään pääse takaisin Jt:hen? Kauanko sinun pitää maksaa tuosta ainoasta teosta?
        Etkö ymmärrä ? Ei Paavali määritellyt mitään katumusaikaa, jonka jälkeen pääsee takaisin seurakuntaan. Järjestö toimii taas täysin Paavalin kirjoituksia vastaan.

      • neitoni
        MarkkuP kirjoitti:

        tällä viestillä halusit sanoa? Entinen järjestösi kohtelee ihmisiä, myös sinua aivan Jeesuksen esimerkin vastaisesti.
        Mitä taas Paavalin kirjoituksiin tulee; toimii VT-seura täysin päinvastoin. Myös palkkaa saavan julistajan tapauksessa.
        Paavali sanoi:'Herra on määrännyt että evankeliumin julistajan on saatava elatuksensa evankelumista.'
        Huomaa sana Herra:Tässä siis puhuu JHWE Paavalin suulla.
        Miksi siis järjestösi tuomitsee palkkapapit toiminnasta jonka Jahve sanoi olevan luonnollista, jopa suotavaakin?
        Miten entisen järjestösi toimintaa eroaa palkkapapistosta? Jehovan todistajat kustantavat Betel-väen täysihoidon? Samaten Yhdysvalloissa jehovien hallintoelimen jäsenet elävät suuressa loistossa, jonka jäsenet kustantavat.
        Miten tämä eroaa esim.valtiokirkon toiminnasta?

        et kukaan avustava palvelija tai vanhin ei saa palkkaa.Ei saa palkkaa kukaan joka on osa-aikanen tienraivaaja,heillä on kaikilla omat siviili ammatit.Kierros-piiri valvojat saa jonku kulu korvauksen joka kuu,en tiiä määrää,mut ei iso oo,sen tiiänOon mones betelis käyny,paikat on siistit,jokaisella oma työ.ei mittään luksusta,he saa tuoda omia huonekaluja huoneeseen.Osa hoitaa pyykit,toiset silitykset,siivoukset,aivan erikseen on painokoneet,ne on mahtavat ja lähtee moniin maihin jotka on köyhiä kirjallisuus..
        Nämä tuttuni jotka oli Viros opettamas ilman palkkaa paikallisia ystäviä suutareiksi,oli parisen kk.Mutta nää on asioita turha kertoo jos joku ei välitä tai usko

      • neitoni
        OikeuttaJaRakkautta kirjoitti:

        "Ei mun tarvis istua salin nurkas puolta v.
        Taas luopiotten näkökantoja.Mä uskallan etupenkkiin jos haluan,ei sielä ketään oteta iltapalaks"
        Asian ydin ei ollut siinä missä kohtaa salia istut, vaan että pitää istua vähintään 1/2 päästäkseen takaisin.
        Kysyppä vanhimmilta onko näin..
        Ja perustele se meille raamatulla että on Jeesuksen mallin mukaista.

        "Mun luona käy joka vuosi JT vanhimmat vaihtamas pari sanaa ja toivotetaan tervetulleeks."
        Sepäs on rakkauden osoitus vanhimmilta.. XD
        uhraavat jopa pari sanaa, ihan joka vuosi.

        "Sama asia ku porttoa Jeesus kohteli ku hän katui,näin toimii JT myös."
        Jeesus sanoi portolle, vuoden sinun tulee käymän saarnaani kuuntelemassa, kolme kertaa viikossa, niin sen jälkeen voit saada syntisi anteeksi.
        Näinkö se meni?

        et jos on aitoo katumusta, sen voi osottaa,ei esittämistä. Ei tarvi olla ylpee tai hävetä.
        Jos mä meen takas tai Jehova mut ottaa,en tee sitä ihmisten takia enkä ees lapsieni..nää asiat on nii henkilök.Ei sielä kukaan vanhin piä rastikirjaa kui monta kertaa oon käyny.Täs tullaan taas siihen asiaan et ku ennen oli demokraattinen valta ku esim.valittiin vanhimmat,ei oo enää.
        Se on teokraattinen,eli Jehovan henki vaikuttaa kokouksiin rukouksen myötä.Ja otetaan kuvitteellinen tilanne,et oisin käyny jonku aikaa salilla ja kaikki ok,vanhimmosto kokoustaa,voiko mut ottaa takas.Ei siinä oo mitääntakas otto kursseja,mitä täälä puhutaan puolesta vuodesta,mut voi jonku kohalla olla ninki koska ei täs uskolla leikitä.

        Kysyisit asiaa vanhimmilta ennenkuin vastailet.
        Kaveri joutui 1/2v. käymään, joka ikisessä kokouksessa..
        Olisi muuttanut välillä mutta odotti tuon 1/2v. koska toisessa seurakunnassa olisi joutunut käymään 1v.
        Aika siis vaihtelee seurakunnittain toki..
        Joka tapauksessa raamatunmukaista olisi jos salille tulee katuva ihminen ja sanoo vanhimmille katuvansa, hänet otettaisiin viipymättä takaisin, siis heti.
        Ei Jeesus ohjeistanut mistään koeajoista, eihän?!

        Kirjasta "Järjestetyt tekemään Jehovan tahto" (2005) voimme lukea sivulta 156 eteenpäin järjestön virallisen kannan tähän asiaan:

        “Erotettu voidaan ottaa takaisin, kun hän osoittaa selvästi katuvansa ja todistaa kohtuullisen pitkän ajan kuluessa, että hän on hylännyt syntisen tiensä ja haluaa saada hyvän suhteen Jehovaan ja hänen järjestöönsä. Vanhinten on viisasta pitää huoli siitä, että aikaa kuluu riittävästi - ehkä monia kuukausia, vuoden tai sitäkin pitempään - jotta erotettu voisi osoittaa katumuksensa olevan aitoa. Kun vanhimmisto saa erotetulta kirjallisen takaisinottoanomuksen, niin jos suinkin mahdollista, sen oikeuskomitean, joka erotti hänet, tulisi puhua hänen kanssaan. Komitea arvioi, kertovatko hänen tekonsa jumalisesta katumuksesta, ja päättää, voidaanko hänet sillä kertaa ottaa takaisin vai ei.”

        Neitoni, vastaako tämä yllä lainattu menettely mielestäsi jollakin tavoin sitä, mitä Jeesuksen kerrotaan opettaneen Luukkaan 15. luvussa?

        Jos ei vastaa, niin MIHIN PERUSTUEN ajattelet Jt-järjestön ylläpitävän tällaisia sääntöjään?

      • ole vapaa lahkosta

        En ole nimimerkki Neitoni, vaan uskaltaudun vastaamaan siltikin, kun puhut tuhlaajapoika vertauksesta. Te Jehovantodistajat olette kuin vahvasti läheisriippuvaiset tuosta järjestöstä.

        Jos olette ulkopuolella, haukutte sitä kuin entiset rakastavaiset puolisoaan! Voi että kun kaikki oli pahaa ja vaikeaa ja silti norkoilette konventtien lipeillä, "hengittääksenne samaa ilmaa!" Ja nuo konventtiin sisäänmenijät ovat jo kuin "valittua kansaa, uusi Israel", pieni ylemmyydentunto rinnassa. Super-ihmisiä nyt ainakin meihin "filistealaisiin verrattuna." SENKIN BUBLIKAANIT! Omahyväiset kättelijät joille ei saarnata oikeaa sanaa syntien sovituksesta ja Vapahtajasta.

        Meitä tuhlaajapoikia varten isä valmistaa juhla-aterian kun palaamme Hänen luokseen Jeesuksen sovintoveren kautta.

      • MIkset mene

        lajkoon takaisin

      • Voimantorni
        ole vapaa lahkosta kirjoitti:

        >>Jos olette ulkopuolella, haukutte sitä kuin entiset rakastavaiset puolisoaan>>

        Olen kyllä ulkopuolella, ja olen tästä pelkästään tyytyväinen. En ole katunut lahkosta eroamistani hetkeäkään.

        Nyt on kuitenkin niin, että vertauksesi ontuu hieman. Eroprosessia ihmissuhteesta - olipa kyseessä millainen suhde hyvänsä - ei voi rinnastaa uskonnollisesta lahkosta irrottautumiseen, sillä ihmissuhteessa kysymys on pelkästään ihmisistä. Vaikka ero olisi vaikeakin, he ovat sen jälkeen periaatteessa tasapuolisessa asemassa toisiinsa nähden. Kumpikin heistä on edelleen aikuinen ihminen, ei mitään muuta.

        Tilanne on oleellisesti erilainen silloin, kun irrottaudutaan lahkosta.

        Lahkosta lähdön jälkeen sinä et ole enää ihminen, vaan hylkiö. Sinun ihmisarvoasi (edes olemassaoloasi) ei tunnusteta, vaan entiset "rakkaat veljesi ja sisaresi" kävelevät ohitsesi kuin olisit tyhjää ilmaa. Ainoa mahdollisuutesi päästä jälleen elävien kirjoihin on palata lahkoon. Toisin sanoen sinun tulisi alistua jälleen samaan perusteettomaan vallankäyttöön, kontrollointiin ja siihen, että tiedät vain sen puolen asioista, minkä lahkon johto haluaa sinun tietävän. Sinulle valehdellaan Jumalan nimessä, ja sen täytyy olla ok. Ellei ole, et ole kelvollinen Jumalalle etkä riittävän nöyrä pelastumaan hirvittävästä yli-inhimillisestä massateurastuksesta, Harmagedonista.

        Kyse on tässä paljon syvemmistä asioista kuin syvästi loukatuista tunteista, pettymyksestä tai sydänsuruista. Kyse on monen entisen lahkon jäsenen kohdalla koko hänen maailmankuvastaan. Vaikka ihminen järjellä tietäisi lahkon opin ihmistekoiseksi ja valheelliseksi, niin se saattaa silti olla kaikki se, minkä kautta hän on syntymästään saakka oman maailmankuvansa muodostanut. Järjestön näkemys on pakkosyötetty hänelle ainoana totuutena.

        Kuvittele hetki, miten paljon ristiriitaisia tunteita kaikki tämä voi aiheuttaa lahkosta eronneelle/erotetulle. Olen kuullut kokemuksia, joissa kymmeniäkin vuosia eroamisen jälkeen henkilö on tuntenut syyllisyyttä siitä, että ei arvostanut "totuutta", ja erosi lahkosta. Tämä siis, vaikka HÄN TIETÄÄ tehneensä oikean ratkaisun. Lisäksi on ymmärrettävä, minkä suuruusluokan aukon lahkoelämästä poistuminen jättää yksilön ajankäyttöön ja sosiaalisiin suhteisiin (varsinkin, kun joillakuilla saattaa katketa kaikki sosiaaliset suhteet eroamisen myötä).

        >>Voi että kun kaikki oli pahaa ja vaikeaa ja silti norkoilette konventtien lipeillä>>

        Kaikki ei suinkaan ole jehovantodistajuudessa pahaa, mutta siltä hyvältäkin putoaa auttamatta pohja pois, kun huomioidaan asian kokonaisuus. Merkittävistä vääryyksistä täytyy voida varoittaa niitä, jotka eivät vielä tiedä asioita. Miten voisikaan olla väärin tuoda tällaisista asioista kaikki puolet ihmisten tietoon? Suomessa on myös mielipiteen ilmaisuvapaus.

      • neitoni
        MarkkuP kirjoitti:

        Sinä ymmärtääkseni sorruit suhteeseen naimisissa olevan miehen kanssa. Sen takia sinut erotettii Jt-järjestöstä. Miksi et vieläkään pääse takaisin Jt:hen? Kauanko sinun pitää maksaa tuosta ainoasta teosta?
        Etkö ymmärrä ? Ei Paavali määritellyt mitään katumusaikaa, jonka jälkeen pääsee takaisin seurakuntaan. Järjestö toimii taas täysin Paavalin kirjoituksia vastaan.

        en oo sortunu sushteeseen varattuna olevan miehen kans,rakastuin mieheen joka tutki JT:n kans,alettiin seurustella,mentiin sänkyyn ja ilmotin asian et kadun tietyllä lailla mut häntä en jätä,näin tämä korjattakoon.
        Minusta on hyvä et vanhimmat seuraa tietyn ajan mitä ei toki oo määrätty,tiiän et jollain pari vkoa,joku kauemmin,mut ettei käytetä hyväks anteeks antoa Jehovan puolelta

      • neitoni
        OikeuttaJaRakkautta kirjoitti:

        Kysyisit asiaa vanhimmilta ennenkuin vastailet.
        Kaveri joutui 1/2v. käymään, joka ikisessä kokouksessa..
        Olisi muuttanut välillä mutta odotti tuon 1/2v. koska toisessa seurakunnassa olisi joutunut käymään 1v.
        Aika siis vaihtelee seurakunnittain toki..
        Joka tapauksessa raamatunmukaista olisi jos salille tulee katuva ihminen ja sanoo vanhimmille katuvansa, hänet otettaisiin viipymättä takaisin, siis heti.
        Ei Jeesus ohjeistanut mistään koeajoista, eihän?!

        haistapa home,joko sinä kaveris valehtelee et silmät pääs pullistuu

      • neitoni
        ole vapaa lahkosta kirjoitti:

        En ole nimimerkki Neitoni, vaan uskaltaudun vastaamaan siltikin, kun puhut tuhlaajapoika vertauksesta. Te Jehovantodistajat olette kuin vahvasti läheisriippuvaiset tuosta järjestöstä.

        Jos olette ulkopuolella, haukutte sitä kuin entiset rakastavaiset puolisoaan! Voi että kun kaikki oli pahaa ja vaikeaa ja silti norkoilette konventtien lipeillä, "hengittääksenne samaa ilmaa!" Ja nuo konventtiin sisäänmenijät ovat jo kuin "valittua kansaa, uusi Israel", pieni ylemmyydentunto rinnassa. Super-ihmisiä nyt ainakin meihin "filistealaisiin verrattuna." SENKIN BUBLIKAANIT! Omahyväiset kättelijät joille ei saarnata oikeaa sanaa syntien sovituksesta ja Vapahtajasta.

        Meitä tuhlaajapoikia varten isä valmistaa juhla-aterian kun palaamme Hänen luokseen Jeesuksen sovintoveren kautta.

        Tätä monesti oon sanonu et miks nää jaksaa ku he on eroon päässy,nauttikoon ny mut ku ei.
        Varmaan osa aivolohkosta hokee et ihanaaaaaa....ja osa miettii et mitä jos ,mut ne yrittää olla vahvoja muka,ilkeitä ja osa onki mut pieni kaikerrus on takaraivos....

      • OikeuttaJaRakkautta
        neitoni kirjoitti:

        en oo sortunu sushteeseen varattuna olevan miehen kans,rakastuin mieheen joka tutki JT:n kans,alettiin seurustella,mentiin sänkyyn ja ilmotin asian et kadun tietyllä lailla mut häntä en jätä,näin tämä korjattakoon.
        Minusta on hyvä et vanhimmat seuraa tietyn ajan mitä ei toki oo määrätty,tiiän et jollain pari vkoa,joku kauemmin,mut ettei käytetä hyväks anteeks antoa Jehovan puolelta

        kauemmin.
        ainakin esiaviollisesta seksistä, vaikka katuu, on helsingissä 1v. lahdessa 1/2v.
        "mut ettei käytetä hyväks anteeks antoa Jehovan puolelta"
        Mielestäni olisi raamatun mukaista jos henkilö katuu, antaa heti anteeksi.
        Jos toistuvasti syyllistyy samaan rikkeeseen niin sitten on jo hyvä vähän harkita.
        Mutta että rikkeestä säilyy vielä muistiinpanotkin vuosia jotka voidaan lähettää toiseen seurakuntaan muuton yhteydessä, ei ole sitä raamatun anteeksi antamista.
        (sitä en nyt muista kauanko oli ohje säilyttää noita tietoja, joku muu etsikööt) =)

      • OikeuttaJaRakkautta
        neitoni kirjoitti:

        haistapa home,joko sinä kaveris valehtelee et silmät pääs pullistuu

        ei..
        Kaveri on nyt onnellisesti takaisin seurakunnassa.
        Soita vanhimmille ja kysy kauanko sun tarvii käydä kokouksissa päästäksesi takaisin!
        kirjoita sitten meille vastaus..
        odottelemme.. =)

      • OikeuttaJaRakkautta
        neitoni kirjoitti:

        Tätä monesti oon sanonu et miks nää jaksaa ku he on eroon päässy,nauttikoon ny mut ku ei.
        Varmaan osa aivolohkosta hokee et ihanaaaaaa....ja osa miettii et mitä jos ,mut ne yrittää olla vahvoja muka,ilkeitä ja osa onki mut pieni kaikerrus on takaraivos....

        "Lausuit hyvin !!!"
        Uskoisin että neitoni ei edes ymmärtänyt puoliakaan tuosta viestistä, niin vaikeita sanoja.
        Sinänsä en täällä kirjoittele kaivaten takaisin.
        Minua kun ei ikinä ole kastettu, voisin kävellä salille takaisin ilman että kenenkään tarvitsee edes karttaa.
        Ehkä sitten rauhoitun kun saan vedettyä omat vanhempani, siskoni, vaimoni sukulaiset tms. pois tuosta lahkosta.
        Kuvitteleppa että olisit kuulunut itse vaikka skientologeihin ja omat sukulaisesi olisivat yhä.
        Et mitään tekisi, antaisit asian olla, vaikka sinua olisi höynäytetty melkein koko ikäsi?
        "mut pieni kaikerrus on takaraivos"
        tässä varmaan puhuttiin katkeruudesta?
        Mitä luulisit, eikö se ole ihan ihmisluonne olla katkera jos on, minun tapauksessa, 17v. kuulunut ja uskonut jotain joka onkin pelkkää paskaa?

        >>miks nää jaksaa ku he on eroon päässy>>

        Mistä kummasta tulee tämä ajatus, että Vartiotorniseuran kieroiluja ja vääryyksiä ei saisi tuoda julki? Minäpä tiedän, se tulee Vartiotorniseuralta itseltään, koska se ei halua, että sen ylläpitämä "totuus" paljastetaan puutteelliseksi ja jopa valheelliseksi.

        Aina käännetään huomio kritiikin sisällöstä sen esittäjän ominaisuuksiin, vaikka tällä ei ole mitään tekemistä itse asian kanssa. Että ei vaan tarvitsisi katsoa tosiasioita kohti. Kyseessähän on tuttuakin tutumpi argumentaatiovirhe:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_odium

        >>nauttikoon ny mut ku ei>>

        Kerro nyt jo, kuka ex-Jt sinulle on sanonut, ettei nauti elämästään lahkon jälkeen. Mistä sinä voit ylipäätään tietää tuollaisia toisten henkilökohtaisia asioita? Ja kuuluvatko ne edes sinulle?? Tuo on pelkkä tunteisiin vetoava heitto, jonka tarkoitus on ohjata keskustelu pois itse asiasta.

        Omasta puolestani voin kuitenkin sanoa, että minä ainakin nautin elämästäni oikein hyvin nykyään. Tästä huolimatta voin omistaa elämästäni aikaa varoittaakseni nykyisiä mielenhallinnan uhreja, koska koen tämän tärkeäksi. Käyttäväthän ihmiset muutenkin aikaa mitä erilaisimpiin harrastuksiin, vaikka eivät koe niitä edes kovin tärkeiksi.

        Mutta kas, taas ajauduttiin sivuraiteelle, kun lähdin oikomaan juttujasi. Koko tämä ajankäyttö-asia ei liity mitenkään varsinaiseen peruskysymykseen: ONKO JEHOVAN TODISTAJIEN TOIMINNAN TAKANA JUMALA, VAI VÄITTÄVÄTKÖ HE VAIN NÄIN?

        >>osa miettii et mitä jos>>

        Ja tällaisten heittojen päätarkoitus on pönkittää omaa uskoa, suojella sitä ikäviltä faktoilta. Onhan se aina helpompaa iskeä tarinaa yksityishenkilöistä ja arvailla heidän motiivejaan kuin keskustella varsinaisesta asiasta.

      • muutkin osaa ajatella

        Miksi et anna ihmisten olla rauhassa, ja vielä lähiomaisia. Etkö voi kunnioittaa heidän vakaumustaan, vaikka itse olet ilman vakaumusta. Mitä tuota todistelemaan kun 7milj. Jehovantodistajaa on onnellisia uskossaan.

        Ei noita sunkaan teorioita kaikki allekirjoita. Rivien välistä huokuu tyhjyys.Sellaista se elämä on, et sitten vakuuttanut edes vaimoasi tai vanhempiasi näkemyksilläsi.

        Järjestö on ja pysyy vaikka sua kuinka pännis!

      • neitoni
        OikeuttaJaRakkautta kirjoitti:

        kauemmin.
        ainakin esiaviollisesta seksistä, vaikka katuu, on helsingissä 1v. lahdessa 1/2v.
        "mut ettei käytetä hyväks anteeks antoa Jehovan puolelta"
        Mielestäni olisi raamatun mukaista jos henkilö katuu, antaa heti anteeksi.
        Jos toistuvasti syyllistyy samaan rikkeeseen niin sitten on jo hyvä vähän harkita.
        Mutta että rikkeestä säilyy vielä muistiinpanotkin vuosia jotka voidaan lähettää toiseen seurakuntaan muuton yhteydessä, ei ole sitä raamatun anteeksi antamista.
        (sitä en nyt muista kauanko oli ohje säilyttää noita tietoja, joku muu etsikööt) =)

        sehän ois sama juttu ku luterilainen käy joka sunnuntai ehtoollisella ja jooo,sannoo pappi,kaikki anteeks annettu,ääliömäistä

      • neitoni
        Voimantorni kirjoitti:

        Kirjasta "Järjestetyt tekemään Jehovan tahto" (2005) voimme lukea sivulta 156 eteenpäin järjestön virallisen kannan tähän asiaan:

        “Erotettu voidaan ottaa takaisin, kun hän osoittaa selvästi katuvansa ja todistaa kohtuullisen pitkän ajan kuluessa, että hän on hylännyt syntisen tiensä ja haluaa saada hyvän suhteen Jehovaan ja hänen järjestöönsä. Vanhinten on viisasta pitää huoli siitä, että aikaa kuluu riittävästi - ehkä monia kuukausia, vuoden tai sitäkin pitempään - jotta erotettu voisi osoittaa katumuksensa olevan aitoa. Kun vanhimmisto saa erotetulta kirjallisen takaisinottoanomuksen, niin jos suinkin mahdollista, sen oikeuskomitean, joka erotti hänet, tulisi puhua hänen kanssaan. Komitea arvioi, kertovatko hänen tekonsa jumalisesta katumuksesta, ja päättää, voidaanko hänet sillä kertaa ottaa takaisin vai ei.”

        Neitoni, vastaako tämä yllä lainattu menettely mielestäsi jollakin tavoin sitä, mitä Jeesuksen kerrotaan opettaneen Luukkaan 15. luvussa?

        Jos ei vastaa, niin MIHIN PERUSTUEN ajattelet Jt-järjestön ylläpitävän tällaisia sääntöjään?

        huomasit et kaikki oli Jeesukselta taas kuvauksia,tietty koska ihmiset tajus asiat omasta elämästä.
        Ja sanoma oli,et jos katuu,hylkää pahat tapansa,esim isä ottaa hänet vastaan ja on ilonen kuin myös lammas,joka tarkotti ihmistä mut ihmiset tajus ku he paimensi miten yksikin lammas on tärkee.
        E i ollu aika rajoja,eikä niitä oo raamatuskaan,mut joku järki oltava jos ihminen erotetaan siihen on hyvä syy,koska sitä ei hepposesti tehä.Ainut asia on,et kaikki toivoo seurakunnas ihmisen olevan tosissaan.
        Ja tätä Jeesus korosti et sillon ja ny me ollaan epätäydellisiä,sattuu mokia mut siitäpä voi nousta ,ihan jos ite haluaa,ei käskystä

      • OikeuttaJaRakkautta
        neitoni kirjoitti:

        sehän ois sama juttu ku luterilainen käy joka sunnuntai ehtoollisella ja jooo,sannoo pappi,kaikki anteeks annettu,ääliömäistä

        raamattua ja sen opetuksia ääliömäiseksi?
        Nyt ymmärrän ettet pääse takaisin edes todistajaksi..
        XD
        Mutta ajatukset kuin todistajalla..
        Jos ei pysty vastaamaan raamatulla, käännetään asia vaikka luterilaisiin..
        "mutta he", "mutta noi", "ei me sentään niin pahoja"..
        SE on ääliömäistä!
        puhe kun oli todistajista.

      • Voimantorni
        muutkin osaa ajatella kirjoitti:

        Miksi et anna ihmisten olla rauhassa, ja vielä lähiomaisia. Etkö voi kunnioittaa heidän vakaumustaan, vaikka itse olet ilman vakaumusta. Mitä tuota todistelemaan kun 7milj. Jehovantodistajaa on onnellisia uskossaan.

        Ei noita sunkaan teorioita kaikki allekirjoita. Rivien välistä huokuu tyhjyys.Sellaista se elämä on, et sitten vakuuttanut edes vaimoasi tai vanhempiasi näkemyksilläsi.

        Järjestö on ja pysyy vaikka sua kuinka pännis!

        >>Miksi et anna ihmisten olla rauhassa>>

        Kuka sinua muuten pakottaa täällä pyörimään jos noin ahdistaa, en minä ainakaan.

        Minä en mene ihmisten oville amerikkalainen totuus salkussani, ja esitä, että he kokevat pian äkkikuoleman, elleivät liity järjestöön (siitähän Jt-opissa on kyse). Kirjoittelen vapaaehtoisesti vapaalla keskustelupalstalla asiasta, josta tiedän jotakin. Pyrin perustelemaan esittämäni asiat, joka tuntuu yleensäkin olevan vaikea paikka teille Jt-opin kannattajille; ainakaan ette useinkaan perustele kiukkuisia tunteenpurkauksianne.

        >>ja vielä lähiomaisia. Etkö voi kunnioittaa heidän vakaumustaan>>

        Nyt en pysy ihan mukana. Kannattaisikohan varmistua asioista, joista kirjoittelee?

        >>Mitä tuota todistelemaan kun 7milj. Jehovantodistajaa on onnellisia uskossaan>>

        On niitä, joihin mielenhallinta uppoaa ja niitä, joihin se ei uppoa. Kyllähän se Pohjois-Koreakin on julistautunut maailman onnellisimmaksi kansaksi, ihan itse. Joka tämä pystyy uskomaan, on sitten varmastikin onnellinen, valheista ja kontrolloinnista huolimatta. Toisaalta sitä voi pettää myös itse itseäänkin aika sujuvasti, eikö? Itse olisin realismin kannalla, ihan kaikissakin asioissa.

        >>Ei noita sunkaan teorioita kaikki allekirjoita>>

        Ei toki. Oikeastaan ani harvat ovat niitä, jotka odottavat kaikkien hyväksyvän oman näkemyksensä totuutena. Minulle tulee kuitenkin muutama lahko mieleen...

        >>Rivien välistä huokuu tyhjyys>>

        Siinä mielessä olet oikeassa, että en ole jakamassa mitään ehdotonta maailmankatsomusta tai muutakaan vastaavaa, johon Jt-lahkon jäsenet ovat tottuneet. Olisihan se tietty turvallisen tuntuista, mutta kun tosiasiat eivät anna myöten uskoa. Joten mieluummin jätän suuret kysymykset auki ja elän elämääni sen mukaan, mitä tiedän kuin tuudittaudun amerikkalaiseen ja alati muuttuvaan lahko-totuuteen. Mieluummin ei mitään kuin järjestelmällistä kieroilua totuuden nimissä.

        >>et sitten vakuuttanut edes vaimoasi tai vanhempiasi näkemyksilläsi>>

        Minusta alkaa kuulostamaan siltä kuin luulisit jotenkin tuntevasi minut paremminkin? Tunsit tai et, ei tuollaisilla heitoilla ole vähäisintäkään merkitystä tai painoarvoa silloin, kun ollaan tarkastelemassa Jehovan todistajien opin kestävyyttä.

        >>Järjestö on ja pysyy vaikka sua kuinka pännis!>>

        Kysehän onkin siitä, että pidetään esillä myös toisenlaista tietoa täsä Ainoasta Oikeasta Totuudesta, koska se itse ei näitä asioita jäsenilleen koskaan kerro. Jos sitten edes joku - kuten sinä - löytää tänne järjestön kielloista huolimatta ja alkaa todella pohtimaan itse näitä asioita, niin hyvä.

        Mutta toisaalta, kuten jo sanottu, eihän täällä ole kenenkään mikään pakko lukea näitä "luopiovalheita", jos ei tunnu järkevältä. Voi aina palata turvallisesti salin penkkiin ja kuunnella siellä turvallisia "totuuksia", silloin kai kaikki olisi hyvin. Vaikka Harmagedon ei koskaan tulisikaan.

      • Mitä purnaatte?
        neitoni kirjoitti:

        huomasit et kaikki oli Jeesukselta taas kuvauksia,tietty koska ihmiset tajus asiat omasta elämästä.
        Ja sanoma oli,et jos katuu,hylkää pahat tapansa,esim isä ottaa hänet vastaan ja on ilonen kuin myös lammas,joka tarkotti ihmistä mut ihmiset tajus ku he paimensi miten yksikin lammas on tärkee.
        E i ollu aika rajoja,eikä niitä oo raamatuskaan,mut joku järki oltava jos ihminen erotetaan siihen on hyvä syy,koska sitä ei hepposesti tehä.Ainut asia on,et kaikki toivoo seurakunnas ihmisen olevan tosissaan.
        Ja tätä Jeesus korosti et sillon ja ny me ollaan epätäydellisiä,sattuu mokia mut siitäpä voi nousta ,ihan jos ite haluaa,ei käskystä

        Neitoni vaikuttaa hieman höynähtäneeltä ja Voimatorni pessimistiltä,aivan sairasta oman mielipiteen jäkätystä,miten jaksatte? Erehdyin palstalle ja nyt samantien myös poistun,mielestäni kaikki saavat uskoa mihin haluavat.

        >>E i ollu aika rajoja,eikä niitä oo raamatuskaan>>

        Juuri näin. Ja Jehovan todistajat nimenomaan ylpeilevät sillä, että heidän uskonnonharjoittamisensa perustuu kokonaisuudessaan vain ja ainoastaan Raamattuun, ei esimerkiksi mihinkään ihmisten laatimiin sääntöihin tai dogmeihin.

        Tästä syystä onkin varsin perusteltua esittää kysymys Jehovan todistajien harjoittaman toiminnan ja Luukkaan 15. luvun välisestä ristiriidasta koskien katuvan saamaa kohtelua seurakunnassa. Mihin perustuen Jt-järjestö kyykyttää takaisin pyrkivää jäsentä kuukausitolkulla, joskus yli vuodenkin ajan siten, ettei häntä oteta takaisin eikä häntä tuona aikana saa edes tervehtiä valtakunnansalilla? Tämä ei ole henkisesti mikään pieni asia takaisin pyrkivälle; tulla aina viimeisenä salille ja lähteä ensimmäisenä kuin jokin rikollinen.

        Tosiasia on, että Raamatusta EI löydy pohjaa tällaiselle menettelylle, joten kysymys ON KUIN ONKIN ihmistekoisista säännöistä, eli dogmeista. Olisi myös tärkeää havaita, että itseasiassa kulttien toimintaperiaatteisiinn kuuluu mm. jäsenten julkinen nöyryyttäminen. -Oppiipahan sitten tavoille, eikä vastedes niskuroi järjestöä vastaan!

        >>mut joku järki oltava>>

        Kerrotko lyhyesti, miten se olisi pois järjestöltä tai seurakunnalta, jos katuva ihan oikeasti kertoo haluavansa takaisin (ja elää tuolloin tiettävästi kunnollista elämää), että hänet silloin otettaisiin takaisin Jeesuksen opetusten mukaisesti? Liikaa paperityötäkö?

        Tai mihin perustuu se lisämääräys, että takaisin haluavan on jätettävä KIRJALLINEN TAKAISINOTTOANOMUS? Eikö se riittäisi, että henkilö kertoo paikan päällä vanhimmille kasvotusten toivovansa päästä takaisin järjestön jäseneksi? Tuntuu vain siltä, että järjestö haluaa oikein kerätä dokumenttia siitä, kuinka se on oikeassa ja sen huomiin anellaan takaisin. Ja miksi ylipäänsä pitäisi pitää kirjaa pahasta, jos Raamattu on se juttu, minkä mukaan mennään?

        >>kaikki toivoo seurakunnas ihmisen olevan tosissaan>>

        No jos sitten kävisi ilmi, että palaaja ei ollutkaan tosissaan, niin mitä sitten? Sitten hänet kaiketi voitaisiin erottaa uudelleen seurakunnan kirjoista. Vaikka 77 kertaa, eikö vaan? Mikä ongelma tässä olisi, ja näinhän se menisi, jos Raamattu olisi tässä auktoriteetti.

        Koko katumusaika on hieman Raamatun aikaa myöhempää alkuperää, ja on aina perustunut valtaa käyttävien ihmisten omiin spekulointeihin siitä, mikä on milloinkin tuntunut olevan oikein ja mikä väärin:

        http://www.tsasouna.net/isien_opetuksia_ja_mielipiteita_synnintunnustuksesta.htm

      • Voimantorni
        Mitä purnaatte? kirjoitti:

        Neitoni vaikuttaa hieman höynähtäneeltä ja Voimatorni pessimistiltä,aivan sairasta oman mielipiteen jäkätystä,miten jaksatte? Erehdyin palstalle ja nyt samantien myös poistun,mielestäni kaikki saavat uskoa mihin haluavat.

        >>aivan sairasta oman mielipiteen jäkätystä>>

        Jaa. Minun mielestäni asioista voi kyllä keskustella silloin, kun keskustelijat riittävässä määrin perustelevat esittämiään asioita. Vaikka asioista oltaisiin eri mieltäkin. Joskus argumentointi onnistuu paremmin ja joskus taas heikommin, mutta sellaistahan se aina on.

        >>miten jaksatte?>>

        Kiitoksia vaan kysymästä, kyllähän tämä tässä menee. Olisin toki toivonut sinullekin hieman kestävyyttä keskustelun seuraamiseen, mutta toisaalta koko aihepiirikin voi olla aika tylsä... Varsinkin sellaiselle onnekkaalle, jolla ei ole omakohtaisia kokemuksia koko Jt-touhusta.

        >>Erehdyin palstalle ja nyt samantien myös poistun>>

        Älä välitä, erehdyksiä sattuu kaikille. Itse erehdyin aikoinaan Jehovan todistajaksi, ja vasta vuosien jälkeen tajusin poistua.

        >>mielestäni kaikki saavat uskoa mihin haluavat>>

        Samaa mieltä olen. Tämän toki takaa jo uskonnonvapauslaki tässäkin maassa, onneksi.

      • vastaisitko ystävä
        Voimantorni kirjoitti:

        >>E i ollu aika rajoja,eikä niitä oo raamatuskaan>>

        Juuri näin. Ja Jehovan todistajat nimenomaan ylpeilevät sillä, että heidän uskonnonharjoittamisensa perustuu kokonaisuudessaan vain ja ainoastaan Raamattuun, ei esimerkiksi mihinkään ihmisten laatimiin sääntöihin tai dogmeihin.

        Tästä syystä onkin varsin perusteltua esittää kysymys Jehovan todistajien harjoittaman toiminnan ja Luukkaan 15. luvun välisestä ristiriidasta koskien katuvan saamaa kohtelua seurakunnassa. Mihin perustuen Jt-järjestö kyykyttää takaisin pyrkivää jäsentä kuukausitolkulla, joskus yli vuodenkin ajan siten, ettei häntä oteta takaisin eikä häntä tuona aikana saa edes tervehtiä valtakunnansalilla? Tämä ei ole henkisesti mikään pieni asia takaisin pyrkivälle; tulla aina viimeisenä salille ja lähteä ensimmäisenä kuin jokin rikollinen.

        Tosiasia on, että Raamatusta EI löydy pohjaa tällaiselle menettelylle, joten kysymys ON KUIN ONKIN ihmistekoisista säännöistä, eli dogmeista. Olisi myös tärkeää havaita, että itseasiassa kulttien toimintaperiaatteisiinn kuuluu mm. jäsenten julkinen nöyryyttäminen. -Oppiipahan sitten tavoille, eikä vastedes niskuroi järjestöä vastaan!

        >>mut joku järki oltava>>

        Kerrotko lyhyesti, miten se olisi pois järjestöltä tai seurakunnalta, jos katuva ihan oikeasti kertoo haluavansa takaisin (ja elää tuolloin tiettävästi kunnollista elämää), että hänet silloin otettaisiin takaisin Jeesuksen opetusten mukaisesti? Liikaa paperityötäkö?

        Tai mihin perustuu se lisämääräys, että takaisin haluavan on jätettävä KIRJALLINEN TAKAISINOTTOANOMUS? Eikö se riittäisi, että henkilö kertoo paikan päällä vanhimmille kasvotusten toivovansa päästä takaisin järjestön jäseneksi? Tuntuu vain siltä, että järjestö haluaa oikein kerätä dokumenttia siitä, kuinka se on oikeassa ja sen huomiin anellaan takaisin. Ja miksi ylipäänsä pitäisi pitää kirjaa pahasta, jos Raamattu on se juttu, minkä mukaan mennään?

        >>kaikki toivoo seurakunnas ihmisen olevan tosissaan>>

        No jos sitten kävisi ilmi, että palaaja ei ollutkaan tosissaan, niin mitä sitten? Sitten hänet kaiketi voitaisiin erottaa uudelleen seurakunnan kirjoista. Vaikka 77 kertaa, eikö vaan? Mikä ongelma tässä olisi, ja näinhän se menisi, jos Raamattu olisi tässä auktoriteetti.

        Koko katumusaika on hieman Raamatun aikaa myöhempää alkuperää, ja on aina perustunut valtaa käyttävien ihmisten omiin spekulointeihin siitä, mikä on milloinkin tuntunut olevan oikein ja mikä väärin:

        http://www.tsasouna.net/isien_opetuksia_ja_mielipiteita_synnintunnustuksesta.htm

        Oliko Sinulla Jt- identiteetti ? Mitä se merkitsi minä- kuvallesi? "Me Jehovantodistajat", oliko se jotain vastaavaa, kuin me suomalaiset, me kokoomus- väki?

        Mikä oli Sinua itseäsi ryhmässä? Miten miellät itsesi tänään? Anteeksi henkilökohtaiset kysymykset, mutta toit itsekin esille niitä eräässä vastauksessasi. Kuitenkin käytätätte sanontaa oman mielen muuttamisesta,yhdenmukaiseksi koko järjestön kanssa.

      • Pidä omana tietonasi
        neitoni kirjoitti:

        en oo sortunu sushteeseen varattuna olevan miehen kans,rakastuin mieheen joka tutki JT:n kans,alettiin seurustella,mentiin sänkyyn ja ilmotin asian et kadun tietyllä lailla mut häntä en jätä,näin tämä korjattakoon.
        Minusta on hyvä et vanhimmat seuraa tietyn ajan mitä ei toki oo määrätty,tiiän et jollain pari vkoa,joku kauemmin,mut ettei käytetä hyväks anteeks antoa Jehovan puolelta

        Intiimiasiat ei kuulu komiteoille. Olisit käynyt ripittäytymässä, ja sillä selvä, katuvalle luetaan synnit anteeksi. Kyllä ne Jt:lläkin hormoonit hyrrää, hellyyttä ja rakkautta kaipaa ihmispolo! Mitä se kivittyneelle, homehtuneelle toppatuoleissa istuville äijänköriläille kuuluu jos olet antautunut lemmen vietäväksi.

        Elämässä on mielihaluja ja suloisen vietteleviä tunteita. Mitä tuo sinun tapauksesi on sen rinnalla,että kuningas Daavidkin lankesi Batsebaan ja vielä murhautti sen miehen.
        Teillä Jt:llä on kummallisia oikeusistuimia inhimillisille asioille. Aina teidän lehdet toitottaa pidättyvyydestä ja ties mistä. Miksihän Jumala loi ihmiselle raivostuttavan sexivietin ? Siitä näköjään saa kärsiä hamaan vanhuuteen saakka.

      • Voimantorni
        vastaisitko ystävä kirjoitti:

        Oliko Sinulla Jt- identiteetti ? Mitä se merkitsi minä- kuvallesi? "Me Jehovantodistajat", oliko se jotain vastaavaa, kuin me suomalaiset, me kokoomus- väki?

        Mikä oli Sinua itseäsi ryhmässä? Miten miellät itsesi tänään? Anteeksi henkilökohtaiset kysymykset, mutta toit itsekin esille niitä eräässä vastauksessasi. Kuitenkin käytätätte sanontaa oman mielen muuttamisesta,yhdenmukaiseksi koko järjestön kanssa.

        >>Oliko Sinulla Jt- identiteetti>>

        Kyllä oli, uskoin todella tuohon oppiin ainoana Jumalan totuutena.

        >>Mitä se merkitsi minä- kuvallesi? "Me Jehovantodistajat">>

        Jehovan todistajan maailmankuva on erittäin mustavalkoinen, kuten yleensäkin lahkojen jäsenillä on. Katselin tuolloin koko maailmaa järjestö-lasien läpi; jokaiselle asialle ja tapahtumalle löytyi merkitys, joka vain vahvisti näkemystäni Jt-totuudesta. Lahkot tietenkin suunnittelevat oppinsa tällaiseksi, koska haluavat kritiikittömiä ja ehdottoman tottelevaisia jäseniä riveihinsä. Järjestön johdon rooli ja merkitys on tässä tietenkin avainasemassa; kaikki, mitä orjaluokka sanoi, oli Jumalalta tullutta Totuutta, jota ei saanut kyseenalaistaa. Tässä yksi esimerkki siitä mielenhallintaohjelmasta, joka vaikuttaa Jt-jäsenien maailmankuvaan:

        "Nykyään jotkut harvat Jumalan palvelijat ovat tulleet tyytymättömiksi johonkin kristillisen opetuksen piirteeseen ja nurisseet Jehovan järjestön maallista osaa vastaan. Miksi tällaista tapahtuu? Nurina johtuu usein siitä, ettei ymmärretä Jumalan tapaa hoitaa asioita. Luoja paljastaa totuuden kansalleen edistyvästi. Siksi Raamatun ymmärryksemme täsmentyy aika ajoin. Suuri enemmistö Jehovan kansasta iloitsee näistä tarkennuksista. Joku harva tulee ”liian vanhurskaaksi” ja on harmissaan muutoksista (Saarnaaja 7:16). Syynä voi olla ylpeys, ja jotkut lankeavat riippumattoman ajattelun ansaan." (Vartiotorni 15. heinäkuuta 2006)

        Siis JÄRJESTÖSTÄ RIIPPUMATON AJATTELU, eli omien aivojen käyttäminen, on "ansa". On myös kuuluttava Jt-lahkoon, mikäli aikoo pelastua maailmanlopusta, kas näin:

        "Sinun täytyy kuulua Jehovan järjestöön ja tehdä Jumalan tahto saadaksesi hänen ikuisen elämän siunauksensa. - Ps.133:1-3" (Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maanpäällä 1983 s. 255)

        "Jos haluamme säilyä elossa Harmagedonista, meidän täytyy pysyä hengellisesti valveilla ja pitää yllämme vertauskuvalliset vaatteet, joista meidät tunnistetaan Jehova Jumalan uskollisiksi todistajiksi." (Vartiotorni 1. joulukuuta 1999 s. 18)

        >>Mikä oli Sinua itseäsi ryhmässä?>>

        Varmasti kaikki se, mitä järjestö ei kokenut tarpeelliseksi pyrkiä minussa muuttamaan. Olinhan minä toki tietyllä lailla oma itseni, mutta katselin itseäni, ympäristöäni ja koko elämää lahko-totuuden kautta; elin valheessa.

        Sitten pikkuhiljaa minulle alkoi valkenemaan se, etteivät asiat olleetkaan aina niin kuin järjestö väitti niiden olevan. Aloin tutkimaan asioita järjestöstä riippumattomalla tavalla, ja huomasin hyvin pian, ettei siitä pidetä ollenkaan. Hälytyskellot alkoivat soimaan mielessäni, ja olin kuin olinkin taas oma itseni. Ajattelin asioista itse.

        Pian huomasin myös sen, että kaikkein oleellisinkin asia jehovantodistajuudessa, tuon uskonnon totuudellisuus, oli pielessä. Orjaluokka oli itse nimittänyt itsensä Jumalan ainoaksi viestintäkanavaksi, ja ylläpiti tätä rooliaan VALHEILLA. Joten tutkin asioita lisää, esitin lisää kysymyksiä, joista ei pidetty. Ihmettelin, miksi "totuus" ei kestäkään koettelua, miksi sitä ei edes saa ajatella muulla tavalla kuin lahkon tavalla. Lopulta sitten tajusin kupletin kuvion kokonaan ja poistuin lahkosta.

        Tässä vielä linkki keskusteluun, jossa myös kerroin jonkin verran kokemuksistani, siitä kuinka sitä hurahdetaan ihmisvetoiseen oppiin oikein kunnolla:

        http://veljesseura.org/foorumi/viewtopic.php?f=1&t=1897&start=15

      • neitoni
        OikeuttaJaRakkautta kirjoitti:

        "Lausuit hyvin !!!"
        Uskoisin että neitoni ei edes ymmärtänyt puoliakaan tuosta viestistä, niin vaikeita sanoja.
        Sinänsä en täällä kirjoittele kaivaten takaisin.
        Minua kun ei ikinä ole kastettu, voisin kävellä salille takaisin ilman että kenenkään tarvitsee edes karttaa.
        Ehkä sitten rauhoitun kun saan vedettyä omat vanhempani, siskoni, vaimoni sukulaiset tms. pois tuosta lahkosta.
        Kuvitteleppa että olisit kuulunut itse vaikka skientologeihin ja omat sukulaisesi olisivat yhä.
        Et mitään tekisi, antaisit asian olla, vaikka sinua olisi höynäytetty melkein koko ikäsi?
        "mut pieni kaikerrus on takaraivos"
        tässä varmaan puhuttiin katkeruudesta?
        Mitä luulisit, eikö se ole ihan ihmisluonne olla katkera jos on, minun tapauksessa, 17v. kuulunut ja uskonut jotain joka onkin pelkkää paskaa?

        vaik Blondi onki,mut ei taida nää "Miehiset mihet" kestää tiukkaa sanan vääntöö ja oikeeta tietoo,tunnepuoli ny on ainaki ihan hukas.Saapastellaan ku herrat tai pellet,voi teitä...

      • neitoni
        Voimantorni kirjoitti:

        >>Oliko Sinulla Jt- identiteetti>>

        Kyllä oli, uskoin todella tuohon oppiin ainoana Jumalan totuutena.

        >>Mitä se merkitsi minä- kuvallesi? "Me Jehovantodistajat">>

        Jehovan todistajan maailmankuva on erittäin mustavalkoinen, kuten yleensäkin lahkojen jäsenillä on. Katselin tuolloin koko maailmaa järjestö-lasien läpi; jokaiselle asialle ja tapahtumalle löytyi merkitys, joka vain vahvisti näkemystäni Jt-totuudesta. Lahkot tietenkin suunnittelevat oppinsa tällaiseksi, koska haluavat kritiikittömiä ja ehdottoman tottelevaisia jäseniä riveihinsä. Järjestön johdon rooli ja merkitys on tässä tietenkin avainasemassa; kaikki, mitä orjaluokka sanoi, oli Jumalalta tullutta Totuutta, jota ei saanut kyseenalaistaa. Tässä yksi esimerkki siitä mielenhallintaohjelmasta, joka vaikuttaa Jt-jäsenien maailmankuvaan:

        "Nykyään jotkut harvat Jumalan palvelijat ovat tulleet tyytymättömiksi johonkin kristillisen opetuksen piirteeseen ja nurisseet Jehovan järjestön maallista osaa vastaan. Miksi tällaista tapahtuu? Nurina johtuu usein siitä, ettei ymmärretä Jumalan tapaa hoitaa asioita. Luoja paljastaa totuuden kansalleen edistyvästi. Siksi Raamatun ymmärryksemme täsmentyy aika ajoin. Suuri enemmistö Jehovan kansasta iloitsee näistä tarkennuksista. Joku harva tulee ”liian vanhurskaaksi” ja on harmissaan muutoksista (Saarnaaja 7:16). Syynä voi olla ylpeys, ja jotkut lankeavat riippumattoman ajattelun ansaan." (Vartiotorni 15. heinäkuuta 2006)

        Siis JÄRJESTÖSTÄ RIIPPUMATON AJATTELU, eli omien aivojen käyttäminen, on "ansa". On myös kuuluttava Jt-lahkoon, mikäli aikoo pelastua maailmanlopusta, kas näin:

        "Sinun täytyy kuulua Jehovan järjestöön ja tehdä Jumalan tahto saadaksesi hänen ikuisen elämän siunauksensa. - Ps.133:1-3" (Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maanpäällä 1983 s. 255)

        "Jos haluamme säilyä elossa Harmagedonista, meidän täytyy pysyä hengellisesti valveilla ja pitää yllämme vertauskuvalliset vaatteet, joista meidät tunnistetaan Jehova Jumalan uskollisiksi todistajiksi." (Vartiotorni 1. joulukuuta 1999 s. 18)

        >>Mikä oli Sinua itseäsi ryhmässä?>>

        Varmasti kaikki se, mitä järjestö ei kokenut tarpeelliseksi pyrkiä minussa muuttamaan. Olinhan minä toki tietyllä lailla oma itseni, mutta katselin itseäni, ympäristöäni ja koko elämää lahko-totuuden kautta; elin valheessa.

        Sitten pikkuhiljaa minulle alkoi valkenemaan se, etteivät asiat olleetkaan aina niin kuin järjestö väitti niiden olevan. Aloin tutkimaan asioita järjestöstä riippumattomalla tavalla, ja huomasin hyvin pian, ettei siitä pidetä ollenkaan. Hälytyskellot alkoivat soimaan mielessäni, ja olin kuin olinkin taas oma itseni. Ajattelin asioista itse.

        Pian huomasin myös sen, että kaikkein oleellisinkin asia jehovantodistajuudessa, tuon uskonnon totuudellisuus, oli pielessä. Orjaluokka oli itse nimittänyt itsensä Jumalan ainoaksi viestintäkanavaksi, ja ylläpiti tätä rooliaan VALHEILLA. Joten tutkin asioita lisää, esitin lisää kysymyksiä, joista ei pidetty. Ihmettelin, miksi "totuus" ei kestäkään koettelua, miksi sitä ei edes saa ajatella muulla tavalla kuin lahkon tavalla. Lopulta sitten tajusin kupletin kuvion kokonaan ja poistuin lahkosta.

        Tässä vielä linkki keskusteluun, jossa myös kerroin jonkin verran kokemuksistani, siitä kuinka sitä hurahdetaan ihmisvetoiseen oppiin oikein kunnolla:

        http://veljesseura.org/foorumi/viewtopic.php?f=1&t=1897&start=15

        et mulla on ateisti hyvä ystävä.Hän sano,et jos joskus pitäis päättää pakosta mitä uskoa kannattaa,se ois JT.Ja perustelu oli,et he tutkii,perehtyy asioihin,ei huuhaile ja pois on rahan keräys.Hän on seurannu vierestä about 20 v. touhua ja tietää asiat.
        Edelleen ateisti mut ei oo kantaansa muuttanu,paljo hällä JT ystäviä jotka ei tuputa mittään

      • OikeuttaJaRakkautta
        neitoni kirjoitti:

        vaik Blondi onki,mut ei taida nää "Miehiset mihet" kestää tiukkaa sanan vääntöö ja oikeeta tietoo,tunnepuoli ny on ainaki ihan hukas.Saapastellaan ku herrat tai pellet,voi teitä...

        "mut ei taida nää "Miehiset mihet" kestää tiukkaa sanan vääntöö"
        Kestetään kyllä.. sinä se aina vaihdat aiheen johonkin muuhun.
        Jos ei kirkkoon niin naapuriisi.
        =)
        "ja oikeeta tietoo"
        Jos sitä sinulta tai todistajilta ikinä edes saisi..
        Tällä palstalla taitaa se "oikea" tieto valua toiseen suuntaan..

      • OikeuttaJaRakkautta
        neitoni kirjoitti:

        et mulla on ateisti hyvä ystävä.Hän sano,et jos joskus pitäis päättää pakosta mitä uskoa kannattaa,se ois JT.Ja perustelu oli,et he tutkii,perehtyy asioihin,ei huuhaile ja pois on rahan keräys.Hän on seurannu vierestä about 20 v. touhua ja tietää asiat.
        Edelleen ateisti mut ei oo kantaansa muuttanu,paljo hällä JT ystäviä jotka ei tuputa mittään

        "pitäis päättää pakosta mitä uskoa kannattaa,se ois JT"
        "Hän on seurannu vierestä about 20 v. touhua ja tietää asiat."
        20 vuotta seurannut sivusta ja silti ateisti?!
        Eli ei todellakaan ole vakuuttunut todistajien totuudesta..
        "perustelu oli,et he tutkii,perehtyy asioihin"
        Milloin todistajat perehtyvät mihinkään muuhun kuin vartiotorniin?
        Milloin todistajat järjestävät ns. vapaata keskustelua ja pohdintaa raamatusta?
        Muutama vanha äijä päättää miten kaikki todistajat ajattelevat,
        toisin ajattelijat erotetaan.
        On siinä tutkimista ja perehtymistä... =)

        Kyllä Vartiotorni aivan selvästi myöntää, että sen opetuksia saa arvostella kriittisesti. Katso vaikka itse:

        "On totta, että arvostelu, joka paljastaa jonkun uskonnon opetusten tai menettelyjen viat, saattaa ensin vaikuttaa ankaralta. Miten hänen tulisi kuitenkin suhtautua siihen? Ei niiden tavoin, jotka raivostuivat ja tulivat väkivaltaisiksi Stefanuksen arvostelun tähden." (Herätkää 8. toukokuuta 1975 sivu 22)

        Tästä syystä ei voi olla mitään pelättävää siinäkään, että henkilö laittaa uskontonsa kokeeseen ja tutkii kriittisesti nämä asiat läpi. Jos nimittäin kyseessä on totuus, se kyllä kestää tällaisen tutkimuksen. Luepa vaikka tästä itse:

        "But the question is, Are you willing to put your religion through such a test? There is nothing to fear, because if you have the right religion you can only be reassured by the examination." (Watchtower 1958, May 1, p. 261)

        Toki joskus jäin hetkeksi miettimiään, miksi tuo selvä ohje oli muuttunut vajaassa 30 vuodessa täysin päinvastaiseksi, eli näin:

        ”Mitä sinä siis teet, jos eteesi tulee luopioiden opetusta – ovelaa järkeilyä – joka väittää, että se mitä uskot Jehovan todistajana ei ole totuus? Mitä esimerkiksi teet, jos saat kirjeen tai jonkin julkaisun ja avattuasi sen huomaat heti, että se on joltakulta luopiolta? Saako uteliaisuus sinut lukemaan sen vain nähdäksesi, mitä sanottavaa hänellä on? Voit jopa järkeillä: ’Ei se vahingoita minua; olen niin vahva totuudessa. Ja sitä paitsi jos meillä on totuus, meillä ei ole mitään pelättävää. Totuus kestää kokeen.’ Jotkut, jotka ovat ajatelleet tällä tavoin, ovat ruokkineet mieltään luopioiden järkeilyllä ja ovat joutuneet vakavien epäilysten ja epäröinnin valtaan.” (Vartiotorni 15. maaliskuuta 1986)

        Tuossa välissä oli ennättänyt hujahtamaan ohi nimittäin vain yksi Harmagedon, ei mitään sen kummempaa. No, minulta varmasti jäi vain jotain ymmärtämättä, joten en anna tällaisen sivuseikan häiritä itseäni sen enempää.

        Jatketaan siis tosi uskonnon ilahduttavien ominaisuuksien tarkastelua. Vartiotornihan on ihan oikeasti myös sitä mieltä, että uskonnollisen huijauksen havainneella henkilöllä on suorastaan VELVOLLISUUS varoittaa huijattuja (vaikka ilkeät luopiot muuta väittävätkin):

        ”Kun ihmiset ovat suuressa vaarassa taholta, jota he eivät epäile, tai kun heitä johtavat harhaan ne, joita he pitävät ystävinään, niin onko heidän varoittamisensa epäystävällistä? He saattavat mieluummin olla uskomatta varoitusta. Voivatpa he loukkaantuakin siitä. Mutta vapauttaako se ketään sellaisen varoituksen antamisen moraalisesta vastuusta?” (Vartiotorni 1. huhtikuuta 1974 sivu 147)

        Useinhan nimittäin Jehovan todistaja ei tulisi ajatelleeksi lainkaan OMAA USKONTOAAN mahdollisen harhauttajan rooliin. Onneksi siis näistä asioista saa heille puhua ja lähimmäistään saa varoittaa, vaikka tällainen sattuisikin.

        Millä menetelmällä sitten totuudesta voidaan ylipäänsä päästä varmuuteen:

        “Järkevät ihmiset ovat yhtä mieltä siitä, että ainoa oikeudenmukainen menetelmä on tutkia todisteita molemmilta puolilta, sekä kiistellyn teorian puolesta että sitä vastaan. Sillä tavalla päästään selville totuudesta.” (Herätkää! 8. huhtikuuta 1974 sivu 5)

        Aivan! Maalaisjärkikin sanoisi juuri näin. Onneksi saman asian on tajunnut Vartiotorniseurakin, joka antaa jäsenilleen vapauden tutkia ja ajatella uskonkysymyksiä itsekin. Varsinkin orjaluokan esittämiä uskonnollisia teorioita, joita joudutaan aina silloin tällöin jopa muuttamaan.

        Jehovan todistajien mielestä olisi myöskin ehdottomasti väärin, jos jonkun henkilön läheiset katkaisisivat välinsä häneen vain siksi, että tämä erosi jostakin uskonnollisesta järjestöstä:

        "Ketään ei saisi pakottaa palvomaan tavalla, jota hän itse ei voi hyväksyä, tai valitsemaan uskonnon ja perheen välillä." (Herätkää! Heinäkuu 2009 sivu 29)

        Eikä kertakaikkiaan voi olla väärin jättää entinen uskonyhteisönsä taakseen, jos löytämämme todisteet pakottavat meidät näin toimimaan:

        "Koska Luojamme tahtoo meidän etsivän totuutta, ei voi olla väärin toimia löytämiemme todisteiden perusteella, vaikka se merkitsisikin uskonnon vaihtamista." (Herätkää! Heinäkuu 2009 sivu 29)

        Tällainen voisi tietysti tuntua hankalaltakin, mutta ei silti pitäisi menettää rohkeuttaan, vaan tulisi päättäväisesti toimia tosiasioiden mukaisesti:

        "Oletko ehkä havainnut, ettei uskontosi perustukaan niin lujasti Raamatun totuuteen kuin sinut oli saatu uskomaan? Onko mielestäsi vaikea vaihtaa uskontoasi uudesta näkökannastasi huolimatta? Jos asia on näin, niin älä menetä rohkeuttasi" (Herätkää! 22. maaliskuuta 1971)

        Kun näitä lausuntoja tässä nyt katselee, niin totta vieköön tämä jehovantodistajuushan tuntuu sentään melko hienolta!

        Toisaalta voi hyvin olla niinkin, että olen ymmärtänyt jotain väärin koko tässä hommassa.

      • TulevaN Jt:n ystävä
        Voimantorni kirjoitti:

        >>Oliko Sinulla Jt- identiteetti>>

        Kyllä oli, uskoin todella tuohon oppiin ainoana Jumalan totuutena.

        >>Mitä se merkitsi minä- kuvallesi? "Me Jehovantodistajat">>

        Jehovan todistajan maailmankuva on erittäin mustavalkoinen, kuten yleensäkin lahkojen jäsenillä on. Katselin tuolloin koko maailmaa järjestö-lasien läpi; jokaiselle asialle ja tapahtumalle löytyi merkitys, joka vain vahvisti näkemystäni Jt-totuudesta. Lahkot tietenkin suunnittelevat oppinsa tällaiseksi, koska haluavat kritiikittömiä ja ehdottoman tottelevaisia jäseniä riveihinsä. Järjestön johdon rooli ja merkitys on tässä tietenkin avainasemassa; kaikki, mitä orjaluokka sanoi, oli Jumalalta tullutta Totuutta, jota ei saanut kyseenalaistaa. Tässä yksi esimerkki siitä mielenhallintaohjelmasta, joka vaikuttaa Jt-jäsenien maailmankuvaan:

        "Nykyään jotkut harvat Jumalan palvelijat ovat tulleet tyytymättömiksi johonkin kristillisen opetuksen piirteeseen ja nurisseet Jehovan järjestön maallista osaa vastaan. Miksi tällaista tapahtuu? Nurina johtuu usein siitä, ettei ymmärretä Jumalan tapaa hoitaa asioita. Luoja paljastaa totuuden kansalleen edistyvästi. Siksi Raamatun ymmärryksemme täsmentyy aika ajoin. Suuri enemmistö Jehovan kansasta iloitsee näistä tarkennuksista. Joku harva tulee ”liian vanhurskaaksi” ja on harmissaan muutoksista (Saarnaaja 7:16). Syynä voi olla ylpeys, ja jotkut lankeavat riippumattoman ajattelun ansaan." (Vartiotorni 15. heinäkuuta 2006)

        Siis JÄRJESTÖSTÄ RIIPPUMATON AJATTELU, eli omien aivojen käyttäminen, on "ansa". On myös kuuluttava Jt-lahkoon, mikäli aikoo pelastua maailmanlopusta, kas näin:

        "Sinun täytyy kuulua Jehovan järjestöön ja tehdä Jumalan tahto saadaksesi hänen ikuisen elämän siunauksensa. - Ps.133:1-3" (Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maanpäällä 1983 s. 255)

        "Jos haluamme säilyä elossa Harmagedonista, meidän täytyy pysyä hengellisesti valveilla ja pitää yllämme vertauskuvalliset vaatteet, joista meidät tunnistetaan Jehova Jumalan uskollisiksi todistajiksi." (Vartiotorni 1. joulukuuta 1999 s. 18)

        >>Mikä oli Sinua itseäsi ryhmässä?>>

        Varmasti kaikki se, mitä järjestö ei kokenut tarpeelliseksi pyrkiä minussa muuttamaan. Olinhan minä toki tietyllä lailla oma itseni, mutta katselin itseäni, ympäristöäni ja koko elämää lahko-totuuden kautta; elin valheessa.

        Sitten pikkuhiljaa minulle alkoi valkenemaan se, etteivät asiat olleetkaan aina niin kuin järjestö väitti niiden olevan. Aloin tutkimaan asioita järjestöstä riippumattomalla tavalla, ja huomasin hyvin pian, ettei siitä pidetä ollenkaan. Hälytyskellot alkoivat soimaan mielessäni, ja olin kuin olinkin taas oma itseni. Ajattelin asioista itse.

        Pian huomasin myös sen, että kaikkein oleellisinkin asia jehovantodistajuudessa, tuon uskonnon totuudellisuus, oli pielessä. Orjaluokka oli itse nimittänyt itsensä Jumalan ainoaksi viestintäkanavaksi, ja ylläpiti tätä rooliaan VALHEILLA. Joten tutkin asioita lisää, esitin lisää kysymyksiä, joista ei pidetty. Ihmettelin, miksi "totuus" ei kestäkään koettelua, miksi sitä ei edes saa ajatella muulla tavalla kuin lahkon tavalla. Lopulta sitten tajusin kupletin kuvion kokonaan ja poistuin lahkosta.

        Tässä vielä linkki keskusteluun, jossa myös kerroin jonkin verran kokemuksistani, siitä kuinka sitä hurahdetaan ihmisvetoiseen oppiin oikein kunnolla:

        http://veljesseura.org/foorumi/viewtopic.php?f=1&t=1897&start=15

        Mikä on oikeuskomissin tehtävä? Pitääkö heille vapaaehtoisesti kertoa, siis henk. koht. jos tupakoi, syö viinin kanssa? Minkälainen on yksilön intimiteettisuojalaki?

        Palstalta luin, että tämä komissio ( en tiedä koostumusta, enkä koulutusta) puutuisi yksityiselämään. Mikä oilisi suojattua yksityisyyttä, vaikka esim.ihmissuhteet ja ystävien kanssa juhliminen?
        Juorutaanko siellä toisten tekemisistä?

        Vähän pelottaa, kun ei ole tottunut että tarkkaillaan jotenkin!
        Mitä kattaa se paljon puhuttu " rakkaus keskuudessa?"

        Ovatko omaiset kutsutut kastetilaisuuteen?

      • OikeuttaJaRakkautta
        TulevaN Jt:n ystävä kirjoitti:

        http://veljesseura.org/?q=sivukartta
        Tuolta löydät paljon peittelemätöntä tietoa.
        Kannattaa myöskin valistaa ystävällesi mihin on liittymässä.
        Eritoten asioista mitä ei todistajilta kuule..
        Printtaa vaikka seuraavat sivut ja toimita ystävällesi luettavaksi:
        http://veljesseura.org/?q=node/54
        http://veljesseura.org/?q=node/37
        http://veljesseura.org/?q=node/68

        Ja jos haluat paremmin tutustua Jehovan todistajien historiaan ja opetuksiin
        kannattaa lukea jonkun ulkopuolisen (ei nykyisen,ei entisen todistajan) tekemä "tutkielma", Pasi Turusen: Vartiotorni..
        Löytyy kirjastostakin.
        Hän käy kirjassaan läpi oikeastaan kaikki Jt historiasta opetuksiin..
        Kaiken lisäksi Turunen on pistänyt kirjassaan kaikesta lähdetiedot tarkasti ja skannauksia asiakirjoista.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      89
      1388
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      43
      913
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      13
      827
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      818
    5. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      91
      720
    6. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      81
      720
    7. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      708
    8. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      707
    9. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      657
    10. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      58
      648
    11. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      641
    12. 66
      633
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      43
      601
    14. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      10
      578
    15. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      575
    16. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      566
    17. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      544
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      537
    19. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      512
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      505
    Aihe