Tampereen seurakunta

Päivittäkää sivunne normaaleiksi, nopeasti!!!
Diakonia asioissa voi ottaa yhteyttä Tampereella 04.06 edesmenneeseen diakoni Rolf:iin, lukee sivuillanne edelleen 06.06 klo 17.23. Toisaalla mainitaan, että Panihida diakoni Rolfin muistoksi alkaa kirkossanne tänään klo 17.30.
Toimikaa säädyllisesti ja asiallisesti, välittömästi. Teillä ei voi olla muita kiireitä. Tärkeysjärjestys.
Virasto "hukkuu" työntekijöihin. Järkeä Hommiin!!!
11766
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

oletpa typerys!

Äänestä

Viraston työntekijät ovat seuraavan kerran paikalla ensi tiistaina.

Osaat varmaan sanella kiireellisen asiasi seurakunnan viraston puhelinvastaajaan. Täältä ei välttämättä välity tieto lapsuksesta - joka on mielestäni vähäpätöinen, onhan diakoniatoimikunnan puhelinnumerossa mainittu rinnalla toinenkin nimi.

Yhteyden isä Rolfiin saat nyttemmin rukousteitse.

Äänestä

Kaikki olemme murheellisia rakkaan diakonimme kuolemasta. Hän oli aktiivisena henkilönä monessa mukana ja hänen nimensä löytyy monista muistakin yhteyksistä. Sinäkin olet huomannut tämän suru-uutisen etusivulta.
Turha on nyt lähteä syyttelemään ketään. Nimi poistuu aikanaan netistä. Diakonin muisto säilyköön kauan mielissämme.

Äänestä

Asiat on nyt ok. Käy vaikka katsomassa!

Äänestä
  • Jokainen meistä muistaa Jeesuksen varoittaneen ulkokultaisuudesta ja lähimmäisen tuomitsemisesta. Mutta eikö se tunnu ah niin ihanalta haukkua toista, joka pystyy siihen mitä itse haluaisi tehdä. Sydämen kyllyydestä suu puhuu (luuk. 6:45)

    Jeesus opetti, että toinen on kylväjä ja toinen leikkaaja. Jokaisen meistä tehtävänä on tukea lähimmäistä, sillä muiden käsitys kristityistä perustuu siihen, mitä sanomme sisaristamme. En ole kuullut Viljaa kanttorina, mutta Jumalanpalveluksesta arvosteleminen on Jumalan ja kirkkoherran asia.

    "Tämä ei ainakaan Jarmon aikana olisi onnistunut."

    Tarkoitatko tällä, että sinä et onnistunut Jarmonkaan aikana :-?

    "Toimikaa säädyllisesti ja asiallisesti, välittömästi. Teillä ei voi olla muita kiireitä. Tärkeysjärjestys.
    Virasto "hukkuu" työntekijöihin. Järkeä Hommiin!!!"

    Olen tuntenut isä Rolfin yli 30 vuotta ja ymmärän hyvin, että joku suree hänen kuolemaansa, mutta en todellakaan ymmärrä sitä, että joku haluaa korostaa itseään tällaisella hetkellä. Kaikella ystävyydellä, tee kaikille palvelus ja eroa ortodoksisesta kirkosta, sillä yksikin mätä omena pilaa koko vasullisen.

    Äänestä

  • puukottaa selkää kirjoitti:

    Jokainen meistä muistaa Jeesuksen varoittaneen ulkokultaisuudesta ja lähimmäisen tuomitsemisesta. Mutta eikö se tunnu ah niin ihanalta haukkua toista, joka pystyy siihen mitä itse haluaisi tehdä. Sydämen kyllyydestä suu puhuu (luuk. 6:45)

    Jeesus opetti, että toinen on kylväjä ja toinen leikkaaja. Jokaisen meistä tehtävänä on tukea lähimmäistä, sillä muiden käsitys kristityistä perustuu siihen, mitä sanomme sisaristamme. En ole kuullut Viljaa kanttorina, mutta Jumalanpalveluksesta arvosteleminen on Jumalan ja kirkkoherran asia.

    "Tämä ei ainakaan Jarmon aikana olisi onnistunut."

    Tarkoitatko tällä, että sinä et onnistunut Jarmonkaan aikana :-?

    "Toimikaa säädyllisesti ja asiallisesti, välittömästi. Teillä ei voi olla muita kiireitä. Tärkeysjärjestys.
    Virasto "hukkuu" työntekijöihin. Järkeä Hommiin!!!"

    Olen tuntenut isä Rolfin yli 30 vuotta ja ymmärän hyvin, että joku suree hänen kuolemaansa, mutta en todellakaan ymmärrä sitä, että joku haluaa korostaa itseään tällaisella hetkellä. Kaikella ystävyydellä, tee kaikille palvelus ja eroa ortodoksisesta kirkosta, sillä yksikin mätä omena pilaa koko vasullisen.

    on toinen poski kaunis. Ketään ei pitäisi kehottaa eroamaan kirkostamme.

    Äänestä

  • "Vilja-täti on valittu Tampereen kirkkoon toiseksi kanttoriksi.

    Pysyykö edes äänessä?

    Aikamoinen ylläri."

    Asia ei ollut vakiporukalle yllätys, joten suosittelen seurakunnan asioiden seuraamista muualtakin kuin netistä. Voin kertoa, jos et ollut edes palveluksessa, että kyllä Vilja työnsä hyvin hoiti.

    Paljon mielenkiintoisempi kysymys on, mihin tällä pyrit. Seurakunnalla ei ole varaa palkata toista kanttoria, joten pappia avustamaan tarvitaan joku hyvin palveluksiin perehtynyt musikaalinen apukanttori, joita nyt koulutetaan. Tule ihmeessä joskus Jumalanpalvelukseen, niin voit yllättyä useastikin, kun huomaat kuinka moni kuorolainen pystyy toimimaan kanttorina.

    Äänestä

  • sellaista murehdit? kirjoitti:

    "Vilja-täti on valittu Tampereen kirkkoon toiseksi kanttoriksi.

    Kuka on tämä vilja-täti? En ole kuullutkaan moisesta Tampereen kanttoreista.
    Kylläkin aikoinaan oli Margit-täti, mutta siitä on jo aikaa.

    Eikö pitäisi palkata päteviä kanttorieta lisää? Seurakuntalaulun tason nostamiseksi.

    Äänestä

  • utelias-ulla kirjoitti:

    Kuka on tämä vilja-täti? En ole kuullutkaan moisesta Tampereen kanttoreista.
    Kylläkin aikoinaan oli Margit-täti, mutta siitä on jo aikaa.

    Eikö pitäisi palkata päteviä kanttorieta lisää? Seurakuntalaulun tason nostamiseksi.

    eivät paranna seurakuntalaulun tasoa. Ellei seurakuntalaisia erikseen harjoiteta kirkkolauluun. Kuoro laulaa hyvin määräänsä nähden. Lisää laulajia soisin näkeväni, vähiin on käynyt. Mutta kuka haluaa mukaan, kun aina vain parjataan, haukutaan ja ilkeillään. Oli sitten kyseessä mikä tahansa kuoro tai kanttori. Missä ovat nämä musiikin ja laulamisen ammattilaiset joilta sataa kommentteja ja kritiikkiä. Tulkaa itse laulamaan ja toimimaan varakanttoreina, silloin varmaan taso nousisi huimasti ?

    Äänestä

  • Pätevät kanttorit kirjoitti:

    pätevät musiikin ammattilaiset ts. kouluttautuneet kirjoittavat kommentteja. Uskoisin kuitenkin, että alalla kuin alalla osaa pätevä työnsä paremmin - myös kanttorit työnsä harrastelijoita paremmin.

    Äänestä

  • sellaista murehdit? kirjoitti:

    "Vilja-täti on valittu Tampereen kirkkoon toiseksi kanttoriksi.

    Pysyykö edes äänessä?

    Aikamoinen ylläri."

    Asia ei ollut vakiporukalle yllätys, joten suosittelen seurakunnan asioiden seuraamista muualtakin kuin netistä. Voin kertoa, jos et ollut edes palveluksessa, että kyllä Vilja työnsä hyvin hoiti.

    Paljon mielenkiintoisempi kysymys on, mihin tällä pyrit. Seurakunnalla ei ole varaa palkata toista kanttoria, joten pappia avustamaan tarvitaan joku hyvin palveluksiin perehtynyt musikaalinen apukanttori, joita nyt koulutetaan. Tule ihmeessä joskus Jumalanpalvelukseen, niin voit yllättyä useastikin, kun huomaat kuinka moni kuorolainen pystyy toimimaan kanttorina.

    Minusta jo pitkään apukanttorina toiminut Kerttu Halonen olisi nykyistä vaihtoehtoa kaikin tavoin "nykyistä" parempi. Hänhän varmistelee nytkin laulajan ja lukijan roolissa palvelusten sujuvuuden.

    Tampereella on totuttu musiikissakin tiettyyn tasoon...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

nenästä kiinni kirjoitti:

Päivittäkää sivunne normaaleiksi, nopeasti!!!
Diakonia asioissa voi ottaa yhteyttä Tampereella 04.06 edesmenneeseen diakoni Rolf:iin, lukee sivuillanne edelleen 06.06 klo 17.23. Toisaalla mainitaan, että Panihida diakoni Rolfin muistoksi alkaa kirkossanne tänään klo 17.30.
Toimikaa säädyllisesti ja asiallisesti, välittömästi. Teillä ei voi olla muita kiireitä. Tärkeysjärjestys.
Virasto "hukkuu" työntekijöihin. Järkeä Hommiin!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu