uskonsa kieltävä luopio papp Mitro taitaa olla SDPn suurin ääniharava.
Mitä se kertoo SDPn arvomaailmasta?
Jos on valmis pettämään kirkon niin miksei sitten koko suomen kansaa.
SDPn toiminta on ollut koko olemassaolonsa ajan suomen kansalle tuhoisaa.... ensin 1900- luvun alussa ajettiin yhteiskunta poliittiseen kaaokseen edesvastuuttomilla vaalilupauksilla ja lopulta SDP johti suomen tyäläiset järjettömään ja rikolliseen kapinaan....
1939 yksi SDPläinen lupasi Stalinille, että suomen voisi valloittaa kahdessa viikossa....
1970 luvulla SDPläiset halusivat suomea osaksi Neuvostoliittoa ja pyrkivät neuvostoliiton johdon pyynnöstä estämään suomen pääsyn mukaan länsieruooppalaiseen talouskasvuun ja sen myötä etääntymään raakalaismaisesta kommunismista.
Nyt 2000 luvulla SDPn presidentti on halunnut mieleistellä Putinia ja kieltäytyä keskustelusta puutulleista siihen asti, että koko suomen metsäteollisuus on jouduttu ajamaan alas ja pahimman kansainvälisen laman aikana suomi on menettänyt kymmeniä tuhansia työpaikkoja...
Joten ei mikään ihme jos raamattua halveksuva populisti papp nousee juuri SDPn ääniharavaksi.
Mikään ei ole niin moraalitonta ettei se kelpaisi SDPlle....
Kun kristitty kieltää raamatun perusopetuksen ja kääntyy totuutta vastaan ei ole enää paluuta...
uskonsa pettäneen puolesta ei kannata enään edes rukoilla...
Piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olisko joku puolue (ei kuitenkaan SDP) pitänyt ortodokseja "ominaan"? Miten muuten tämä (SDP:n) ulkopuolisten harjoitama vaalikamppanja on ymmärrettävissä?
Mitro Revon ehdokkuus siis herättää tunteita, mikä tietenkin johtaa äänestysvilkkauden kasvuun. Ja sehän on hyvä asia.
Ja tuosta luopioasiasta minulla ei ole havaintoa. Median perusteella isä Mitro vaikuttaa elämäniloiselta kristityltä, joka mielestäni sopii hyvin edustamaan Suomea EU:n tai ajamaan yhteisiä eurooppalaisia asioita, miten vain asian nähdäänkään.
hyökkäys. Ortodoksinenkirkko on aina ollut punainenvaate lahkolaisille ja nykyisin tuntuvat suhtautuvan sosiaalidemokraatteihinkin kuin kommunisteihin, mikä tuntuu vähintäänkin perusteettomalta.