Mad Max ohjaaja George Miller ei anna periksi,jo vuodesta 1985.hän on ollut työstämässä neljättä Mad Maxia,mutta on aina saanut siipeensä million miltäkin taholta.Mutta nyt tuntuu siltä että tuo odoteltu neljäs Mad Max elokuva toteutuisi,tosin animaationa.On ollut puhetta kolmiuloitteisesta Mad Max elokuvasta jo 90.luvulta lähtien,joten se toteutuisi nyt sitten animaation ehdoilla.Koska Mel Gibsonia ei olla saatu palaamaan roolinsa Max Rockatanskyna.Tosin pari vuotta sitten neljäs Mad Max leffa oli tosi pitkällä toteutumista,jopa Mel oli tietojen mukaan tulossa mukaan,kunnes Warner Bros tuottajat hylkäsivät sen liian kalliina toteuttaa.
Eihän animaatiossa sinänsä mitään vikaa ole,mutta Mad Max fanit ovat tottuneet perinteiseenpään live-action elokuvaan,jossa ydintuhon jälkeiset futuristisen painajaismaiset automobiilit jylläävät halki Austraalian loputtomia moottoriteitä.George Miller on päättänyt tehdä sen uuden osan apocalyptiseen saagaansa vaikka väkisin.Ilmeisesti hänellä on ollut hyvä idea siihen jo 80.luvulta lähtien,tuskin Miller sitä muuten lähtisi tekemään.
Ihmetyttää missä viipyy ensimmäisen Mad Max elokuvan kolkytvuotis juhlajulkaisu???
Ilmeisesti ensimmäinen Mad Max elokuva on juuttunut kiistaan elokuvan oikeuksista???
Mad Max 4
7
1168
Vastaukset
- Veteranfan
Ohjaaja George Miller Mad Maxin luoja ja näkijä on puhunut, uuden Mad Maxin 4.osan "Fury Road" esivalmistelut alkavat jo ensiviikolla.Varsinaisiin kuvauksiin Australiassa päästään ensikevään aikana.Mikä tärkeintä! Elokuvasta ei tehdäkkään animaatiota vaan perinteisellä tavalla (osittain) kuvattu Mad Max elokuva.Lähes 100.miljoonan dollarin budjetti tulee tietysti olemaan kallein Mad Max elokuva.Sam Worthington (Avatar) on näillä näkymin Max Rockatansky,ja korvaa Mel Gibsonin jättämän roolin.
- Odotellut leffvanhus
Kyllä tätä on odoteltu, mutta parempi nyt kun sitten kun ikä kolkuttelee jo 50 kesää! Nää on sitten parhaita postapocalyptisiä leffoja, että näin.
- Paahtoleopo
Juu jo pelkästään toi Sam maxinä hyvin pitkälti takaa sen et elokuva floppaa, eli ei siis tule olemaan hitti. Hänestä ku ei saa tekemälläkään kovaa tyyppiä tyyliin mad max, ei vaikka kuinka yrittäis. Ehdottomasti paras valinta olisi ollut se Huug Tsäkmän.
Mutta mitäänhän ei ole vielä valittu eikä päätetty, ei edes autoo millä maksi ajelee :)
Veikkaan et Doomsday filmiki osoittautuu paremmaksi (joka on hiukan kuin mad max) kuin toi max nelonen.. ja jopa resitentti evil.. :)
- Kielitaidoton
Mad Maxiä odotellessa
- Veteranfan
Viimeisten tietojen mukaan Mad Max elokuvia tehtäisiin kaksi jatko-osaa yhteen putkeen,jonka vuoksi kuvauksia siirretään mittavan projektin vuoksi ensi vuoden 2011.alkupuolelle.Elokuvien työnimet ovat Mad Max:Fury Road ja toisen Mad Max:Furiosa!
Elokuvista ollaan tekemässä 3D leffoja.Projektin viivästymisellä koetetaan kääntä myös Mel Gibsonin kielteinen päätös olla mukana uusissa elokuvissa.Tom Hardy(Bronson) on näillä näkymin kiinnitetty pääosaan Max Rockatanskyna.- ?Kysymysmerkki?
Tom Hardy rokkaa, mutta,mutta... Mutta missä on Mel,Mel? Tuo koko saagan henki ja ydinhahmo? Mitä Maadmax on ilman Meliä?
- Veteranfan
?Kysymysmerkki? kirjoitti:
Tom Hardy rokkaa, mutta,mutta... Mutta missä on Mel,Mel? Tuo koko saagan henki ja ydinhahmo? Mitä Maadmax on ilman Meliä?
...nimittäin uuden Mad Max elokuvan materiaali kulkuneuvojen määrässä,jonka kerrotaan olevan 130. autoa ja moottoripyörää!
Stunttien määrässäkin luultavasti tehdään maailmanennätys,sillä stuntteja sanotaan olevan lähes 300!
Nämä lukemat ovat lähes tulkoon samat kuin kolmen aiemman Mad Max elokuvien autojen ja stunttien määrät yhteensä!
Tai sitten nuo lukemat kertovat kahden uuden Mad Max elokuvien yhteisiä lukumääriä?
Mene ja tiedä.Mutta lukemat ovat hurjia määriltään,mikä tarkoittanee,ettei elokuvassa käytetä digitehosteita vaan luotetaan perinteiseen ja uskottavampaan alkuperäiseen realistiseen ilmeeseen,joka kuulostaa enemmän kuin erinomaiselta vaihtoehdolta digitaalisella aikakaudella.Pelti tulee rytisemään entiseen malliin.
Mel Gibson taitaa jäädä suosiolla sivuun projektista naissotkujensa takia.Toisaalta Mel voisi purkaa agressioitaan ja patoutumiaan uudessa Mad Max elokuvassa,sehän olisi eräänlaista terapiaa hänelle itselleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931422
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85872
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52811- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253667Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,9646Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk57629- 53594