Oisko jollain enemmän tietoa Tarkkaavaisuushäiriöistä, jonkinlaista omakohtaista kokemusta..tarvitsisin tietoa mistä saisin lisää apua/tai tukea lapselleni.
Hieman taustaa..lapseni,pian 9 vuotias,on aina ollut hyvin aktiivinen,impulsiivinen toimija.
Muistan kuinka hän vauvaikäisenä ei nukkunut öitään..ja piti jatkuvasti hyssytellä sylissä.
Lapsi on sisarussarjan nuorin,ja enemmänkin ollut sellainen äidinpoika(ei niinkään isästään välittänyt..ja kun erosimme hänen isänsä kanssa lapsen ollessa tuolloin 3,3vuotias..hän ei olisi eron jälkeen halunnut isälleen mennä lainkaan..huusi ja potki,itki rajusti kun isä tuli lapsia hakemaan).
Myöhemmin lapsi sai rajuja raivokohtauksia,ja rauhoittui vasta kun aikansa häntä rauhoitti,ja sylissä piti ).
Lapsi ei halunnut nukkua yksin,vaan halusi viereeni nukkumaan vielä 5 vuotiaanakin.Silloinkin vielä katkonaisia yöunet olivat.
Lapsi oli kotihoidossa 3 vuotiaaksi asti,jolloin lähdin itse kursseille..ja myöhemmin työelämään ja nuorin meni tulloin päivähoitoon perhepäivähoitajalle.Sielläkin lapsi oli vauhdikas,ja maistoi pyykinpesuainettakin..ja väitti sitä sokeriksi.
Nuorimmainen oli oikea "touhu tenava",teki tuhojaan minkä ehti..ja vanhemmat sisarukset olivat aivan "pulassa".
Tuntui että nuoremmalle sanotut ohjeet menivät täysin ohi korvien.
Muutoinhan nuorimmainen lapsi on aivan sydämmellinen ja aurinkoinen persoona.
Ensimmäiselle luokalle mennessään alkoi opettajan soitot,kun lapsi ei pysynyt penkissä lainkaan..vaan aina "häiriön"tullessa(l. muut oppilaat mölisivät vieressä)lapseni hyppäsi penkistä pystyyn ja vaelsi muualle luokkaan.
Sittemmin hän ärsyyntyessään muihin,tempasi aina luokkatoveriaan nyrkillä...tulipa sitten vastaan itseä selkeästi isompi oppilas,ja ylemmiltäkin luokilta.
Ensimmäisen luokan keväällä opettajan kanssa puhuimme että hän yrittäisi hieman "vauhdittamalla"(eli soitoin perheneuvolaan) saada lapselle perheneuvolan kautta apua.
Perheneuvolan jonot kaupungissamme tunnetusti pitkät..mutta yhden lehtikirjoitukseni jälkeen asia Perheneuvolaan järjestyi samantein :)
Lapseni siis pääsi psykologin tutkimuksiin, jossa selvisi seuraavanlaista;
Lapsellani on tarkkaavaisuuden ylläpitämisen ja suuntaamisen vaikeutta.
Lyhytkestoinen kuulomuisti on hyvin kapea-alainen, mikä vaikuttaa kuulonvaraisten ohjeiden mukaisesti toimimista.
Lapseni tarvitsee ylimääräistä aikuisen apua ohjeiden vastaanottamiseksi ja toiminnan aloittamiseksi.
Tarkkaavaisuuden suuntaamisen ja ylläpitämisen tukemisen lisäksi lapseni tarvitsee ohjausta sosiaalisissa tilanteissa toimimiseen.
Psykologi suosittelee lapselleni luokkakohtaista avustajaa.
Mietin että nyt kun tutkimukset Perheneuvolassa ovat päättyneet..mistä voisin saada apua lapselleni?Miten osaisin ohjata/neuvoa häntä oikein?Kun epäilen ettei pelkkä maalaisjärjellä toimiminen riitä lapseni tapauksessa.
Tarvitsisin tietoa..mutta Perheneuvolassa eivät oikein mitään ohjeita antaneet.Jäin ikäänkuin "tyhjän päälle".
Lapsen isää ei tutkimukset kiinnostaneet..hänestä lapsi on vain ilkeä ja kuriton.
Tarkkaavaisuushäiriö..
6
920
Vastaukset
- mikään ole..
Ei sillä mikään tarkkaavaisuushäiriö ole. Sinä olet vaan kasvattanut se sellaiseksi, että häiriköintiä palkitaan. Mitä enemmän raivoaa, sitä enemmän saa huomiota. Miksi hän muulla tavoin käyttäytyisi! Sinusta se ongelma löytyy eikä pojasta.
- lapsi on sisarussarjan
nuorin..eli hänellä on 4 vanhempaa sisarusta,joilla ei tuollaisia probleemia ole ollut.
Miten siis olisin epäonnistunut kasvattaja VAIN yhden lapsen kohdalla?
Ja eiköhän sillä isälläkin joku osuus lapsen geenistössä ja kasvatuksessa ole???
Joten millä perusteella sinä väität äidin olevan huono?
Lapsi on aina tarvinnut enemmän aikaa,ohjausta..kuin muut sisarensa.Muutoin nuorimmainen on hyvin aurinkoinen auttavainen persoona.
Hän toimii..ja miettii vasta sitten..psykologin mielestä nuorimmaisellani on erilainen logiikka,kuin muilla lapsilla.Lapseni ei ole tyhmä,eikä muutoinkaan yksinkertainen..vaan matemaattisesti hyvinkin älykäs,ja samoin kirjoittamisessa tekee todella tarkkaa työtä..aloittamisen vaikeutta vain ilmenee.
- tietämättömistä ihmisist
syy ei ole vanhemmissa tai kasvatuksessa. jos lapsella on neurologinen vamma, niin sitä ei millään korjata. kasvatuksella ja oikeanlaisilla tukitoimilla lasta voidaan auttaa selviämään arjessa. minulla 12 v adhd poika, joten tiedän mistä puhun.
meillä perheen tuki tuli ennen sairaalan neurologilta, nyt kun lapsella on lääkitys käymme lastenpsykiatrisella poliklinikalla. ( lääkityksen takia ei mielenterveyden)
lapseni käy pienellä luokalla koulua ja hänellä on kotonakin henkilökohtainen avustaja. ( on erittäin vaikea omantoiminnan ohjaamisen vaikeus)
suosittele teitä olemaan johonkin lastenlääkäriin yhteydessä jotta saatte diagnoosin lapsellenne. sillä ilman diagnoosia ette saa lapsenne tarvitsemia tukitoimia. meillä isä ei myöskään alkuun ymmärtänyt, oli vaan sitä mieltä et selkäsauna kerran päivässä auttaa. voisit myös soittaa perheneuvolaan uudestaan ja kysyä neuvoa mitä teidän paikkakunnalla seuraavaksi tehdään. sanot suoraan ettet saanut tarpeeksi selviä jatko ohjeita.- ap.
vastauksestasi.
Taidanpa ottaa suoraan yhteyttä lääkärille..jospa sitä kautta selviäisi enemmän. - päivikki*
ap. kirjoitti:
vastauksestasi.
Taidanpa ottaa suoraan yhteyttä lääkärille..jospa sitä kautta selviäisi enemmän.Neurologisissa häiriöissä on vaikea sanoa kumpi oli ensin, muna vai kana. Kun yksi sisarussarjasta poikkeaa muista, ei kasvatus yleensä pysty sitä selittämään. Toisaalta kun kyse periytyvästä ominaisuudesta, niin yleensä vilkkaita on niin sisaruksetkin kuin ainakin toinen vanhemmista.
Erilainen lapsi on tavallaista herkempi ympäristön ärsykkeille ja ero, muutokset, vanhempien kiistat ja vanhemman kiire, stressi yms. vaikuttaa paljon helpommin hänen käytökseensä. Täydellistä kasvattajaa ei olekaan ja keinot voi loppua haastavan lapsen kanssa ja synnyttää noidankehän, jossa omakaan käytös ei aina ole oikein. Ammattilaisilta ei yleensä apua tule, diagnoosi irtoaa ja sen jälkeen ollaan omillaan muutaman ympäripyöreän neuvon varassa. Suosittelen kirjaa "tulistuva lapsi". Ihan hyviä vinkkejä jo ennakkoon, antaa pohjaa omalle toiminnalle vanhempana ja mietittävää meille itse kullekin. - ap.
päivikki* kirjoitti:
Neurologisissa häiriöissä on vaikea sanoa kumpi oli ensin, muna vai kana. Kun yksi sisarussarjasta poikkeaa muista, ei kasvatus yleensä pysty sitä selittämään. Toisaalta kun kyse periytyvästä ominaisuudesta, niin yleensä vilkkaita on niin sisaruksetkin kuin ainakin toinen vanhemmista.
Erilainen lapsi on tavallaista herkempi ympäristön ärsykkeille ja ero, muutokset, vanhempien kiistat ja vanhemman kiire, stressi yms. vaikuttaa paljon helpommin hänen käytökseensä. Täydellistä kasvattajaa ei olekaan ja keinot voi loppua haastavan lapsen kanssa ja synnyttää noidankehän, jossa omakaan käytös ei aina ole oikein. Ammattilaisilta ei yleensä apua tule, diagnoosi irtoaa ja sen jälkeen ollaan omillaan muutaman ympäripyöreän neuvon varassa. Suosittelen kirjaa "tulistuva lapsi". Ihan hyviä vinkkejä jo ennakkoon, antaa pohjaa omalle toiminnalle vanhempana ja mietittävää meille itse kullekin.Ja tottakai nuorimmaiseni on omilta vanhemmiltaan osan geenistöään perinyt..itse olin kuitenkin lapsena(kuin myös hänen isänsäkin)kovin ujo..vaikkakin sitten muiden lasten seurassa olin se leikkien keksijä joka mielellään ohjasi muita.
Sittemmin sosiaalisuus,vilkkauden ohella on ollut yksi vahvimpia luonteenpiirteitäni..jota ominaisuutta olen työssäni voinutkin hyvin hyödyntää.
Olen lähivanhempi,mutta stressiä en ole vielä kokenut...olen nimittäin sitä mieltä että asioilla on aina tapana järjestyä parhain päin.
Itse teen osa-aikatöitä,juuri syystä että ehtisin olemaan lasten kanssa ennekuin he menevät kouluun,tai tulevat koulusta.Joten kiirekään ei elämääni/elämäämme hallitse.
Tokihan nuorimmainen eron aikoihin jotenkin reagoi..mutta koska hän ei niinkään isästään välittänyt..ei se oikeastaan mitenkään hänen käytöksessä näkynyt.(lapsi,tuolloin 3v, ei olisi vain silloin halunnut isälleen enää mennä).
Lasten isän kanssa meillä ei ole riitaa,koska isänsä ei halua olla kanssani missään tekemisissä.
Sen asian kanssa olen sujut,sekään asia ei elämääni hallitse..eikä mitenkään mieltäni pahoita.Lapsetkin ovat vallitsevaan tilanteeseen jo tottuneet.
Nuorimmaiseni on herkkä,ja hän haluaa toimia oikein..mutta toisinaan kiivaan luonteen takia se ei aina onnistu.
Hän on myös hyvin kosketus herkkä..eli häneen ei voi koskea mitenkään(esim. pestä selkää,tai leikata hiuksia)..kun reagoi siihen voimakkaasti..sanoo että "kutittaa"..ja siksi hän kiemurtelee aivan hervottomana.
Mietin vain miksi aina syytä lapsen käytökseen,tai probleemiin etsitään vanhemmista?Ja etenkin siitä äidistä,joka useimmiten enemmän lapsensa kanssa aikaa viettää...miksei kukaan kyseenalaista sitä mikä vaurio lapselle erossa tulee kun isä hylkää oman lapsensa??Miksi aina äidistä tulee lähivanhempana se "syyllinen"?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5914071Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483418Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662959- 382901
Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192234- 322171
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni122107- 291935
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171930Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471879