Olin ollut kotona viikonvaihteen ja lähtö taas edessä työpaikkaa kohti, ensin kaupunkiin ja sieltä sitten vaihto linja-autolle ja toiseen pitäjään. Kaikki sujuikin hyvin sinne kaupunkiin asti, siellä sitten odottelin autoa asemalla ja lähdin uuteen autoon, joka veisi minut silloiseen asuntooni ja työpaikkaani.
Ajatuksissani lähdin asemalta ja menin istumaan penkkiin ja heitin takin pois ja auto lähti.
Sen ihmeemmin ajattelematta istuin ja mietin tulevaa viikkoa....
Rahastajakin lähti liikkeelle, istuin keskikohdassa autoa ja kauhukseni auto oli mennyt jo pitkän matkan pois kaupungista ja silloin huomasin, että voi taivas olen väärään suuntaan menossa, oli pimeää jo ja jouduin täysin paniikkiin, koska seutu oli minulle vieras ja huusin sieltä keskikohdalta, että pysähtykää oon vika-autossa, tiedä mitä kukin ajatteli, mutta en päässyt pois, ennenkuin seuraavalla pikavuoron pysäkillä.
Se olikin sitten noloa, ei auttanut muu, kuin ruveta liftaamaan, matka oli pitkä ja myöhäinen ilta jo, kämpälle pääsin joskus myöhään illalla, mutta pääsimpä kuitenkin.
Silloin satoi ja siitä minulle on jäänyt mieleeni kappale on hiljainen sade toukokuun, vaikkei silloin toukokuu ollutkaan.....

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.