Soinin nenäkarvat on oksettavan näköisiä

olet? Siisteys ja siveys on osa käytöstä. Se on myös muiden huomioimista. Kerro nyt ihmeessä ja heti julkisuuteen, kuka sitä pakkoruotsia tahtoi pois. Sehän oli SMP:ssä painostettu, syrjäytetty, hulluksi haukuttu ja ruoskittu Marita. Ja ketkä
sitä maahantulopolitiikkaa voimalla ajoivat muiden SMP:n johtohahmojen (sinunkin) vastuksesta ja sankareiden syrjääntyöntämisestä huolimatta. Vaikka uskalsivat ja jaksoivat hermojensakin uhalla. Taas se salapoliisi Marita Jurva ja poliisikomissaari Sulo Aittoniemi.
Pisteethän kuuluu heille, ei matkijoille.
Miksi he eivät kannata persuja. Haiseeko pahalle vanhat jäljet. Älä esiinny siten, että olisit ihan itse keksinyt nämä teemat, jotka nyt ja muissakin vaaleissa varmistaa jättivoittonne. Te saatte palkinnot ja idean isä ja äiti saivat aikanaan häpeän, painostuksen ja nyt vaikenemisen. Puoluelehti Suomen uutiset hakkasi Maritaakin vuosikaupalla, boikotoi ja häiritsi hänen toimintaansa, ekä vahingossakaan kirjoittanut hänen hyvistä töistään SMP:n lehdessä. No, onneksi muut lehdet ja radio ja TV olivat sitäkin aktiivisempia ja julkisuutta asioilole tuli ja enemmän, kui itse Veikko Vennamolle. Taikka Timo Soinille koskaan. Onko tämä epätoiminta PS:n linja, vai Timon linja? Menestystä silti vaaleissa.
4294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Älä hermoile. Tämä on vasta alkua.

Äänestä

Onkohan Hekalla taas pipo kireenä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


metsänkarjuko kirjoitti:

olet? Siisteys ja siveys on osa käytöstä. Se on myös muiden huomioimista. Kerro nyt ihmeessä ja heti julkisuuteen, kuka sitä pakkoruotsia tahtoi pois. Sehän oli SMP:ssä painostettu, syrjäytetty, hulluksi haukuttu ja ruoskittu Marita. Ja ketkä
sitä maahantulopolitiikkaa voimalla ajoivat muiden SMP:n johtohahmojen (sinunkin) vastuksesta ja sankareiden syrjääntyöntämisestä huolimatta. Vaikka uskalsivat ja jaksoivat hermojensakin uhalla. Taas se salapoliisi Marita Jurva ja poliisikomissaari Sulo Aittoniemi.
Pisteethän kuuluu heille, ei matkijoille.
Miksi he eivät kannata persuja. Haiseeko pahalle vanhat jäljet. Älä esiinny siten, että olisit ihan itse keksinyt nämä teemat, jotka nyt ja muissakin vaaleissa varmistaa jättivoittonne. Te saatte palkinnot ja idean isä ja äiti saivat aikanaan häpeän, painostuksen ja nyt vaikenemisen. Puoluelehti Suomen uutiset hakkasi Maritaakin vuosikaupalla, boikotoi ja häiritsi hänen toimintaansa, ekä vahingossakaan kirjoittanut hänen hyvistä töistään SMP:n lehdessä. No, onneksi muut lehdet ja radio ja TV olivat sitäkin aktiivisempia ja julkisuutta asioilole tuli ja enemmän, kui itse Veikko Vennamolle. Taikka Timo Soinille koskaan. Onko tämä epätoiminta PS:n linja, vai Timon linja? Menestystä silti vaaleissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu