sunnuntailaki

EUROOPAN PARLAMENTTI

2004 2009

2.2.2009 0009/2009

KIRJALLINEN KANNANOTTO

työjärjestyksen 116 artiklan mukaisesti

esittäjä(t): Anna Záborská, Martin Kastler, Jean-Louis Cottigny, Patricia Toia ja Konrad Szymanski

Euroopan sosiaalisen mallin keskeisen tekijän muodostavan ja Euroopan kulttuuriperintöön kuuluvan sunnuntaivapaan suojelemiseen

Raukeamispäivä: 7.5.2009

0009/2009

Kirjallinen kannanotto Euroopan sosiaalisen mallin keskeisen tekijän muodostavan ja Euroopan kulttuuriperintöön kuuluvan sunnuntaivapaan suojelemiseen

Euroopan parlamentti, joka

– ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 137 artiklan,

– ottaa huomioon työjärjestyksen 116 artiklan,

A. toteaa, että sunnuntaivapaa on Euroopan sosiaalisen mallin keskeinen tekijä ja että se kuuluu Euroopan kulttuuriperintöön,

B. ottaa huomioon, että Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön (Eurofound) tutkimus osoittaa sairastumisen ja poissaolojen todennäköisyyden olevan 1,3 kertaa suurempi yrityksissä, joissa työskennellään lauantaisin ja sunnuntaisin, kuin yrityksissä, joissa henkilöstön ei odoteta olevan töissä viikonloppuisin,

C. ottaa huomioon, että sunnuntai on EU:n lainsäädännön nojalla lasten ja nuorten viikoittainen lepopäivä,

D. ottaa huomioon, että Euroopan unionin toimielimissä, laitoksissa ja virastoissa ei ole niiden perustamisesta lähtien työskennelty sunnuntaisin eikä niissä tulla työskentelemään sunnuntaisin jatkossakaan, vaikka EU:n virkamiesten ja päätöstentekijöiden uskonnolliset, kulttuuriset ja etniset taustat vaihtelevat,

1. kehottaa jäsenvaltioita ja EU:n toimielimiä suojelemaan sunnuntain asemaa viikoittaisena lepopäivänä tulevaa kansallista ja EU:n työaikalainsäädäntöä laadittaessa, jotta työntekijöiden terveyden suojelemista ja työ- ja perhe-elämän yhteen sovittamista voidaan tehostaa;

2. kehottaa puhemiestä välittämään tämän kannanoton ja allekirjoittajien nimet neuvostolle, komissiolle ja kansallisten parlamenttien sosiaalisia kysymyksiä käsitteleville valiokunnille.

Tässä siis julistus sunnuntain puolesta.

Sen läpimenoon olisi tarvittu 400 ääntä, mutta ääniä oli 354.
Hannu Takkula on vastustanut ko. julistusta.

Siis sunnuntai - pedon merkki on tulossa.
Se tulee tosin alkamaan Amerikasta.
39214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Eihän sunnuntaivapaa ole Jumalanpalvelusta, vaan vapaa.
Samoin kuin perjantaivapaa, tahi tiistaivapaa vuorotyöläiselle.

Silloin levätään siltä työltä, mikä ruokkii ajan alttareita.

Mikä siitä tekee pedon kuvan?

Harva pitää vapaapäivää ajatuksena "pyhä".

Jos kristitty ei pyhättele vapaapäiväänsä, se ei ole pyhä vaan tavallinen päivä, muitten päivien joukossa ja näin päivässä on vain arkinen tämän ajan ajallinen leima.

Äänestä
  • Käsitteenä pyhä tarkoitetaan sunnuntaita. Olin pyhänä töissä ja se tarkoittaa, että sunnuntaina.
    Vapaapäivästä taas puhutaan, että on vapaapäivä se ja se, siis arkipäiviä.
    Näin yleisesti ihmiset puhuvat olivat uskossa tai ei.

    Äänestä

  • sitä ja tätä kirjoitti:

    Käsitteenä pyhä tarkoitetaan sunnuntaita. Olin pyhänä töissä ja se tarkoittaa, että sunnuntaina.
    Vapaapäivästä taas puhutaan, että on vapaapäivä se ja se, siis arkipäiviä.
    Näin yleisesti ihmiset puhuvat olivat uskossa tai ei.

    Pakanalle sana tein pyhänä töitä, tai olin vapaalla, niin samanarvoinen, kuin keskiviikko.
    Eli se sanan perusta ei kerro mitään, on vain helisevää vaskea.
    Mikä siitä tekisi pyhän, kun mikään tänään ei ole pyhää!

    Ei edes avioliitto, tahi niiden määrä... kumpikin tyydyttää lihaa.

    Mutta ei tuo Takkulakaan mikään merkitykseltään ole.

    Samaa riistoporukkaa, joka sallii lainsäädännön kautta meidän köyhtyvän keppikerjäläisiksi. Siksi äänestän Soinia.

    Siinä kunnon katolilainen, sanoo suoraan, kuinka luterilaisuuteen kasvatetut kristityt ovat heliseviä vaskeja.

    Äänestä

  • paavihan vaatii sunnuntain pakkouskonnollista viettämistä. lue hänen kiertokirjeensä.

    Äänestä

  • jää tuohon kirjoitti:

    paavihan vaatii sunnuntain pakkouskonnollista viettämistä. lue hänen kiertokirjeensä.

    vielä viännättää?
    Ei tokkiisa, ei Puavi tiällä pohjan perällä, mutta kaikkehan suap uskoo.

    Äänestä

  • uskolla kirjoitti:

    vielä viännättää?
    Ei tokkiisa, ei Puavi tiällä pohjan perällä, mutta kaikkehan suap uskoo.

    oikeestaan ole enää saamelaisia eikä suomalaisia kun nyt ollaan EUROOPPALAISIA ja EU päättää jo banaanien mitat ja miten kaukana lasten leikkipaikalla on kiikut oltava toisistaan ja paljon muuta ja hassumpaa.

    Äänestä

  • ikäväkyllä kirjoitti:

    oikeestaan ole enää saamelaisia eikä suomalaisia kun nyt ollaan EUROOPPALAISIA ja EU päättää jo banaanien mitat ja miten kaukana lasten leikkipaikalla on kiikut oltava toisistaan ja paljon muuta ja hassumpaa.

    Milloin pitää työläisille antaa lepopäivää ja minkä muotoinen kurkku pittää olla ym.
    Mikä sitten on EU ja kuka sitä johtaa, ei Suomi ainakaan?

    Äänestä

  • päättää kirjoitti:

    Milloin pitää työläisille antaa lepopäivää ja minkä muotoinen kurkku pittää olla ym.
    Mikä sitten on EU ja kuka sitä johtaa, ei Suomi ainakaan?

    Jos et tiedä, mikä EU on tai kuka sitä johtaa, niin tietoa löytyy.

    Itse löydät helpoiten kirjoittamalla "EU" googlen hakukoneeseen.

    Jos se ei jostain syystä onnistu, niin tuolta pääset alkuun.

    Perustieto EU:sta:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_unioni

    EU:n omat viralliset sivut, joissa riittää lukemista kesälomaksi:

    http://europa.eu/index_fi.htm

    EU:n jäsenvaltiot ovat riippumattomia ja itsenäisiä kansakuntia, joten olemme hiukan erilainen yhteisö, kuin vaikkapa liittovaltion muodostama Yhdysvallat.

    EU:ta ei myöskään johda Paavi, eilkä EU:n keskuspaikka ole Vatikaani, vaikka näiden hörhöjen kirjoituksia lukemalla sellaiseen johtopäätökseen joku voisi tullakin.

    EU:n periaatteisiin kuuluu, että mm. uskontojen harjoittamiseen EU ei tule koskaan puuttumaan millään tavalla jäsenvaltioiden sisällä, vaan se tulee aina olemaan jäsenvaltioiden sisäinen asia.

    Äänestä

  • jää tuohon kirjoitti:

    paavihan vaatii sunnuntain pakkouskonnollista viettämistä. lue hänen kiertokirjeensä.

    sinä olet kääntynyt, kun tiedät suositella hänen kiertokirjeensä lukemista..

    Minulle ainaikin riittää vallan mainiosti pelkästään Pyhän Raamatun kirjoitukset.. ;)

    Äänestä

  • old_profile_32829 kirjoitti:

    sinä olet kääntynyt, kun tiedät suositella hänen kiertokirjeensä lukemista..

    Minulle ainaikin riittää vallan mainiosti pelkästään Pyhän Raamatun kirjoitukset.. ;)

    onhan se huomattu, että luet muutakin kun raamattua.Mitenmuuten tiedät maailmanmenosta mitään?

    Äänestä

onko katsottava päivää vai Kristusta?
kirkkoa vai Kristusta?
ihmistä vai Kristusta?

Kumpi pelastaa?

Äänestä
  • Jumalahan se pelastee! Ketkä?

    " Rakkaus Jumalaan on se, että me pidämme hänen käskynsä ja ne eivät ole raskaat"
    " se, joka sanoo Hänet tuntevansa, (joka pelastaa), mutta ei pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, eikä totuus ole hänessä"

    Ja Raamattu kertoo: " Kaikkien valhettelijoiden osa on siinä tulijärvessä ,joka TULTA JA TULIKIVEÄ PALAA!

    Pelastaako Jeesus siis valehtelijatkin?

    Äänestä

  • benedi= siunattu kirjoitti:

    Jumalahan se pelastee! Ketkä?

    joka kerskuu pitäneensä kaikki käskyt, koska kukaan meistä ei ole pystynyt siihen täydellisesti kuitenkaan.

    Äänestä

  • valehtelija kirjoitti:

    poistaa tai muuttelee Jumalan käskyt ja toiset ei niitä poistele, vaikka ovatkin vajavaisia.
    Kaiksi vajavaista joukkoa Jumalan käskyjen poistajat ja muutelijat, että ne jotka pitävät Jumalan käskyjä hyvinä.

    Kumman osa on helpompi?

    Jumalan käskyjen pitäjät uskovat, että Jeesus on täyttänyt Jumalan lain ja kääntyvät Jumalan puoleen, kun synti tuppaa esiin ja pyytävät armoa.

    Jumalan käskyjen poistajat taas ajattelevat, että armo pelastaa, kun vaan uskoo ja ei tarvitse sitä käskyä katua, jonka on poistanut.

    Äänestä

  • valehtelija kirjoitti:

    joka kerskuu pitäneensä kaikki käskyt, koska kukaan meistä ei ole pystynyt siihen täydellisesti kuitenkaan.

    sen velvoittavuutta.

    Jos sinä ajat ylinopeutta, niin ei se poista nopeusrajoituksia.

    Äänestä

  • benedi= siunattu kirjoitti:

    Jumalahan se pelastee! Ketkä?

    " Rakkaus Jumalaan on se, että me pidämme hänen käskynsä ja ne eivät ole raskaat"
    " se, joka sanoo Hänet tuntevansa, (joka pelastaa), mutta ei pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, eikä totuus ole hänessä"

    Ja Raamattu kertoo: " Kaikkien valhettelijoiden osa on siinä tulijärvessä ,joka TULTA JA TULIKIVEÄ PALAA!

    Pelastaako Jeesus siis valehtelijatkin?

    Rakkaus on se, että rakastan kaikkea mikä on hyvää, eli eettisesti hyvää moraalisesti arvokasta, ja Jumalalle täydellisesti arvokasta. Toisinsanoen elän sen tähden, että haluan palvella koko yhteiskuntaa jossa asun, haluan tehdä yhteiskuntamme ihmisille vain hyvää, rakastaa heitäkin aivan niinkuin itseänikin. Elämäni tarkoituksen on täysin vapautua pahasta, ja tulla hyväksi. Haluan toteuttaa Jeesus Kristuksen Vuorisaarnassaan antamaa elämän ohjetta, jossa hän painottaa omien käskyjensä lähimmäisen rakkauteen kohdistuvaa elämänohjetta täydellistä omien pyyteiden unohtamista ja lähimäiselle elämistä, ja silloin me elämme Jumalalle uhrattua elämää. En tiedä mitä vanhan-liiton laki sanoo, eli käskyt, mutta minulle piisaa täydellisesti Uusi- Liitto, koska siinä on täydellisesti annettu Jumalan palvelukseen soveltuvat ohjeet jotka perustuvat Kristuksen Rakkauteen, ja niitä on ihana toteuttaa, kun sydämestä virtaa rakkauden lähde koko luomakuntaa kohtaan, ja etenkin sen vähäosaisempia kohtaan. Muistakaa tämä aina: Totuus etsii lähteen: Usko noutaa veden, ja Rakkaus jakaa sen janoisille. Oikeaa totuutta ette voi löytää jos teillä ei ole Jeesuksen Kristuksen tarjoamaa totuutta, johon perustuu yksistään todellisen kristityn elämä.

    Äänestä

  • Totuuden etsijä kirjoitti:

    Miten et voi tietää, mitä vanhanliiton laki, eli käskyt , sanoo? Olethan kertonut olleesi monta kymmentä vuotta adventisti. Miten sinulta on voinut mennä ohi esim sapattikäsky?

    Äänestä

  • Totuuden etsijä kirjoitti:

    Rakkaus on se, että rakastan kaikkea mikä on hyvää, eli eettisesti hyvää moraalisesti arvokasta, ja Jumalalle täydellisesti arvokasta. Toisinsanoen elän sen tähden, että haluan palvella koko yhteiskuntaa jossa asun, haluan tehdä yhteiskuntamme ihmisille vain hyvää, rakastaa heitäkin aivan niinkuin itseänikin. Elämäni tarkoituksen on täysin vapautua pahasta, ja tulla hyväksi. Haluan toteuttaa Jeesus Kristuksen Vuorisaarnassaan antamaa elämän ohjetta, jossa hän painottaa omien käskyjensä lähimmäisen rakkauteen kohdistuvaa elämänohjetta täydellistä omien pyyteiden unohtamista ja lähimäiselle elämistä, ja silloin me elämme Jumalalle uhrattua elämää. En tiedä mitä vanhan-liiton laki sanoo, eli käskyt, mutta minulle piisaa täydellisesti Uusi- Liitto, koska siinä on täydellisesti annettu Jumalan palvelukseen soveltuvat ohjeet jotka perustuvat Kristuksen Rakkauteen, ja niitä on ihana toteuttaa, kun sydämestä virtaa rakkauden lähde koko luomakuntaa kohtaan, ja etenkin sen vähäosaisempia kohtaan. Muistakaa tämä aina: Totuus etsii lähteen: Usko noutaa veden, ja Rakkaus jakaa sen janoisille. Oikeaa totuutta ette voi löytää jos teillä ei ole Jeesuksen Kristuksen tarjoamaa totuutta, johon perustuu yksistään todellisen kristityn elämä.

    jotka rakastavat kaikkea, mikä on hyvää, eli eettisesti hyvää ja moraalisesti arvokasta....Haluavat palvella yhteiskuntaa, jossa asuvat, tehdä yhteiskunnan ihmisille vain hyvää, rakastaa heitä, kuin itseään...Silloinhan hekin elävät Jumalalle uhrattua elämää? Kauniita sanoja kirjoitat, mutta Jumalan lain kunnioitus sinulta puuttuu. Otapa ja lue Jumalan jokaiselle ihmiselle antamat 10 käskyä, niin opit tietämään JUMALAN TAHDON. Jeesuksen antaman käskynkin puolitat koskemaan vain lähimmäisenrakkautta. Rakkaus on SUURIN käskyistä, mutta se EI ole AINUT käsky.

    Äänestä

  • tosihyviäihmisiä kirjoitti:

    Milläs tavalla Jumalan laki eroaa Kristuksen rakkauden laista? Pitääkö ihmisen näyttää vanhurskautensa ihmisten nähden ("oikeamielisyytensä"), jotta Mooseksen antama jahven laki hyväksyisi meidät? Mutta kun Jeesus opettaa päinvastoin. "Matt.6:1. Kavahtakaa ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa."Matt.24:5. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta".

    sen lähimmäisenrakkautesi ympäristön silmiltä? Yölläkö käyt pimeän turvin auttamassa köyhiä ja sairaita ilman, että ne itsekään sitä huomaavat jne. Miksi täällä niin usein muuten puhutaan Mooseksen laista ja Mooseksen antamasta laista kun tarkoitetaan Jumalan 10 käskyä. "Tässä on lopputulos kaikesta, mitä nyt on kuultu: Pelkää JUMALAA ja pidä HÄNEN KÄSKYNSÄ. Tämä koskee JOKAISTA IHMISTÄ"(Saarn.12:13). Siis käskyt ovat JUMALAN ja tarkoitettu JOKAISELLE (eikä pelkästään egyptiläisille tai israelilaisille). Vastaapa muuten rehellisesti, olitko 35 vuotta adventisti.

    Äänestä

  • benedi= siunattu kirjoitti:

    Jumalahan se pelastee! Ketkä?

    " Rakkaus Jumalaan on se, että me pidämme hänen käskynsä ja ne eivät ole raskaat"
    " se, joka sanoo Hänet tuntevansa, (joka pelastaa), mutta ei pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, eikä totuus ole hänessä"

    Ja Raamattu kertoo: " Kaikkien valhettelijoiden osa on siinä tulijärvessä ,joka TULTA JA TULIKIVEÄ PALAA!

    Pelastaako Jeesus siis valehtelijatkin?

    Siehän juttuloit vääntelet.

    Rakkauven kaatta vaekuttava usko Kristukses, se voettaa.

    Iliman sittee, kukkaan ei voe mittään.

    Ja käskysähän on se, että rakkaos lähimmäiseen on Jumalan mielen mukast.
    Leipee näläkeselle ja vuatetta alastomalle, eikös se siunattu benettisetä sitä tiijä??

    Mittee se tuomiol huastel ihe Kristus, eikös sit, että mistä kirjootin, oekeen huomioin nii, että ""tulukaa, tulukaa Isän siunatut leppoon....

    Siinä se rakkaoves tehty asia on, ettei se tunnu raskaall... Sehää on Kristuksen käsky ja laki........

    Se henk' yhtyy Jumalan henkehen ja Jumala suap aekaseks oekeen hengen.

    Sull paenoarvo elämässäs on ulukoses asiis, ku lähimmäesen suhe muuttuu omaehtoseks päevän kahtomiseks.

    Sil sapatill tahi sunnuntael ei puveta eikä lusikkaa paljo heilutel näläksen suun ees niin, että vilu, sekä näläkä sivvuuttuu.

    Äänestä

  • valehtelija kirjoitti:

    joka kerskuu pitäneensä kaikki käskyt, koska kukaan meistä ei ole pystynyt siihen täydellisesti kuitenkaan.

    Älä sie hermostu, en usko, ett hää aevan niin tarkottaa..

    Äänestä

  • ulukoseen asiiseen. kirjoitti:

    ruotsikin on helpompaa

    Tässä suomennos tekstistä:
    Oletko unohtanut tärkeimmän
    ulkoiseen asiaan

    Sinähän juttuja vääntelet.
    Rakkauden kautta vaikuttava usko Kristukseen voittaa.
    Ilman sitä, kukaan ei voi mitään.
    Ja käskyssähän on se, että rakkaus lähimmäiseen on Jumalan mielen mukaista.
    Leipä nälkäisille ja vaatteita alastomille, eikös siunattu benedisetä sitä tiedä??
    Mitä sinä tuomiolla haastelet itse Kristus, eikös sitä, että mistä kirjoitin, oikein huomioin, niin että “tulkaa, tulkaa Isän siunatut lepoon…
    Siinä se rakkautesi tehty asia on, ettei se tunnu raskaalta… Se on Kristuksen käsky ja laki…
    Se henki yhtyy Jumalan henkeen ja Jumala saa aikaiseksi oikean hengen.
    Sinulla painoarvo elämässäsi on ulkoisissa asioissa, kuten lähimmäisen suhde muuttuu omaehtoiseksi päivän katsomiseksi.

    Sillä sapatilla tai sunnuntailla ei pueta, eikä lusikkaa paljon heilutella nälkäisen suun edessä, niin että vilu, sekä nälkä poistuu.

    Äänestä

  • kirjoittanut.. kirjoitti:

    .

    Matt 25:33-40
    Mitä Kristus tuomiolla sanoo? Eikös sitä, mitä tässä edellä kirjoitin, nälkäisen ruokkimisesta ja alastoman vaatettamisesta, heille Jeesus sanoo, "tulkaa Isän siuntaut lepoon... jae 34 valtakuntaan.
    Siinä se rakkautesi tehty asia on, ettei se rakkauden hengessä tunnu raskaalta… Se on Kristuksen käsky ja laki…
    Se henki yhtyy Jumalan henkeen ja Jumala saa aikaiseksi oikean hengen.
    Sinulla painoarvo elämässäsi on ulkoisissa asioissa, kuten lähimmäisen suhde muuttuu omaehtoiseksi päivän katsomiseksi.

    Sillä sapatilla tai sunnuntailla ei pueta, eikä lusikkaa paljon heilutella nälkäisen suun edessä, niin että vilu, sekä nälkä poistuu. tämän todistaa jae 40.

    varmaan asiaa kadunmieheltä, tuolta Havukka-ahon aattelijalta.

    Äänestä

  • benedi= siunattu kirjoitti:

    Jumalahan se pelastee! Ketkä?

    " Rakkaus Jumalaan on se, että me pidämme hänen käskynsä ja ne eivät ole raskaat"
    " se, joka sanoo Hänet tuntevansa, (joka pelastaa), mutta ei pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, eikä totuus ole hänessä"

    Ja Raamattu kertoo: " Kaikkien valhettelijoiden osa on siinä tulijärvessä ,joka TULTA JA TULIKIVEÄ PALAA!

    Pelastaako Jeesus siis valehtelijatkin?

    pelastaa valehtelijatkin, jos he katuvat syntejään , pyytävät anteeksi ja lupaavat tästedes noudattaa Jumalan käskyjä.

    Äänestä

  • valehtelija kirjoitti:

    joka kerskuu pitäneensä kaikki käskyt, koska kukaan meistä ei ole pystynyt siihen täydellisesti kuitenkaan.

    punaisia päin, tai ylinopeutta, kuten on minunkin laitani, niin häviääkö se laki sillä?
    Ei, se vaan ajaa meidät lain alle, ja poliisi päällä, jos vastustellaan!

    Unohdit erään tärkeän seikan!

    "Ilman Minua te ette voi mitään tehdä# Jeesus, siinä syy, miksi vesi katoaa niin nopeasti!

    Äänestä

  • kirjoittanut.. kirjoitti:

    Tässä suomennos tekstistä:
    Oletko unohtanut tärkeimmän
    ulkoiseen asiaan

    Sinähän juttuja vääntelet.
    Rakkauden kautta vaikuttava usko Kristukseen voittaa.
    Ilman sitä, kukaan ei voi mitään.
    Ja käskyssähän on se, että rakkaus lähimmäiseen on Jumalan mielen mukaista.
    Leipä nälkäisille ja vaatteita alastomille, eikös siunattu benedisetä sitä tiedä??
    Mitä sinä tuomiolla haastelet itse Kristus, eikös sitä, että mistä kirjoitin, oikein huomioin, niin että “tulkaa, tulkaa Isän siunatut lepoon…
    Siinä se rakkautesi tehty asia on, ettei se tunnu raskaalta… Se on Kristuksen käsky ja laki…
    Se henki yhtyy Jumalan henkeen ja Jumala saa aikaiseksi oikean hengen.
    Sinulla painoarvo elämässäsi on ulkoisissa asioissa, kuten lähimmäisen suhde muuttuu omaehtoiseksi päivän katsomiseksi.

    Sillä sapatilla tai sunnuntailla ei pueta, eikä lusikkaa paljon heilutella nälkäisen suun edessä, niin että vilu, sekä nälkä poistuu.

    sapattina on lupa tehdä hyvää, ..sitä mitä luettelit.
    Moni on muina päivinä töissä!

    Paitsi ne, jotka eivät halua puhua työasioista!

    Äänestä

  • benedi= siunattu kirjoitti:

    sapattina on lupa tehdä hyvää, ..sitä mitä luettelit.
    Moni on muina päivinä töissä!

    Paitsi ne, jotka eivät halua puhua työasioista!

    Saahan sitä hyvää tehdä muinakin päivinä, kuin sapattina.

    Äänestä

  • benedi= siunattu kirjoitti:

    Jumalahan se pelastee! Ketkä?

    " Rakkaus Jumalaan on se, että me pidämme hänen käskynsä ja ne eivät ole raskaat"
    " se, joka sanoo Hänet tuntevansa, (joka pelastaa), mutta ei pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, eikä totuus ole hänessä"

    Ja Raamattu kertoo: " Kaikkien valhettelijoiden osa on siinä tulijärvessä ,joka TULTA JA TULIKIVEÄ PALAA!

    Pelastaako Jeesus siis valehtelijatkin?

    Jeesus ei pelasta ketään! Mutta hänen hänen työnsä oli esimerkki mihin Jumalallinen Rakkaus johtaa, siis täydelliseen itsensä luovuttamiseen Kristuksen rakkauden palvelevaan työhön. Jeesujs sanookin jos joku haluaa olla minun seuraajani otakoon "kuormansa/ ristinsä ja seuratkoon minua", eli toisin sanoen kulkekoon oma "Golgatan tiensä ristiä kantaen". Kyllä jokainen on vastuussa omasta pelastuksestaan, joten helppohan se on heittää Jeesuksen harteille ja sanoa, että, minä rukoilen sinua, että pelastat minut iankaikkiseen elämään, koska en minä pysty elämään niin täydellistä Jumalalle kelpaavaa taivaselämää kuin sinä Jeesus. Ja Jeesus kuitenkin sanoo, että olkaa täydelliset niinkuin teidän taivaallinen Isänne on. Eikö olisi jo aika noista harha luuloista luopua, ja alkaa omakohtaisesti etsiä, sitä pelastuksen tietä Jeesus Kristuksen johtamana, lukemalla hänen antamansa ohjeet Vuorisaarnan kultaisesta ohje säännöistä jonka pohjalta hän johdatti Opetuslapsensa ymmärtämään käytännössä tuon kaidan tien äärettömän vaativuuden.

    Se vaati heiltä täydellisesti fyysisen-ruumiin luovuttamista Kristuksen rakkauden Isän Jumalan palvelukseen, Hegen elämään täydellistä mukautumista, eli vertauskuvallisesti oman ruumiin ristille naulitsemista: Sillä laki ei voinut tehdä opetuslapsistakaan Jumalalle kelvollisia - siten ei myöskää Kristuksen rakkaus saanut heissä sijaa. Mutta kun he Jeesuksen Kristuksen seurassa saivat syvää :eivät, tästä ajallisen maailman dogmaattista teologiaan perustuvaa opetusta, vaan Kristuksen Hengellistä opetusta jonka he omaksuivat elänsä johtotähdeksi, niin he ymmärsivät, että tie jonka he vapaaehtoisesti valitsivat Jeesuksen Kristuksen seuraajina on täydellisen uhrautumisen tie; joka vie lopulta heidätkin kuten Jeesuksen Kristuksenkin ristin kuolemaan fyysisti, mutta Kristuksen *Rakkaus jää elämään ja elää yhä, kun me vain ymmärrämme, että se vain vaatii fyysisen ruumiimme todistamaan, ettei liha ole mitään vaan Kristuksen rakkaus joka sitä käyttää toteuttamaan Isä Jumalan taivaallista tahtoa. Tapahtukoon meidän elämässämme tämä, että me toteutamme Jeesuksen Kristuksen tahtoa niin, että seuraamme hän jälkiään aina siihen asti, että voin sanoa, Isä se on täytetty! ja Pääsen hänen lupaamaansa lepoon: Kristuksen ääretön rakkaus aukaisi aukaisi ymmärkseni, mutta laki oli Adventti-opetuksessa kuolettanut sisäisen hengellisyyteni, vienyt lain passiviiseen noudattamiseen.

    Äänestä

  • tosihyviäihmisiä kirjoitti:

    jotka rakastavat kaikkea, mikä on hyvää, eli eettisesti hyvää ja moraalisesti arvokasta....Haluavat palvella yhteiskuntaa, jossa asuvat, tehdä yhteiskunnan ihmisille vain hyvää, rakastaa heitä, kuin itseään...Silloinhan hekin elävät Jumalalle uhrattua elämää? Kauniita sanoja kirjoitat, mutta Jumalan lain kunnioitus sinulta puuttuu. Otapa ja lue Jumalan jokaiselle ihmiselle antamat 10 käskyä, niin opit tietämään JUMALAN TAHDON. Jeesuksen antaman käskynkin puolitat koskemaan vain lähimmäisenrakkautta. Rakkaus on SUURIN käskyistä, mutta se EI ole AINUT käsky.

    Kristuksen elämän ohjeita rakastavan seuraajan kanssa, koska hän elää uudessa liitossa vapahtajan kanssa. Saanko pyytää, että älä koskaan tarjoa Uudesti syntyneelle Kristuksen seuraajalle noita 10 käskyä? Vai tarjootko edelleenkin laki Kristillisyyttä, joka polkee paikallaan "jäähtyneenä" kylmänä ulkopuolelle jääneenä todellisesti Kristuksen rakkauteen perustuva *Rakkauden evankeliumista. Toivoisin hartaasti, että ottaisit Vuorisaarnan omakohtaisesti tutkittavaksi, mutta tyhjennä itsesi aivan puhtaaksi kaikesta entisistä dogmaattisista oppirakennelmista, ennakko-päätelmistä, ja rukoile, että Isä avaisi sinulle sanan sisäisen merkityksen, ja johtaisi sinut hiljaisuudessa etenemään käytännölliseen Kristillisyyteen uudestisyntymisen kautta.

    määräämään, ettei saa tarjota Jumalan käskyjä. Laki ja rakkaus mahtuvat kumpikin uudestisyntyneen sydämeen. Ts. rakkaus Jumalaan (= Jumalan käskyjen noudattaminen) ja lähimmäisenrakkaus. Jos sinulle tulee noin paha olo kun puhutaan 10 käskystä, niin miksi ihmeessä roikut täällä ollenkaan. Vai luuletko saavasi adventistit luopumaan sapatista ja harhailemaan totuuden etsijöinä niinkuin sinä olet tehnyt. Miksi muuten hylkäsit totuuden kun sen jo olit löytänyt ja nyt harhailet ikuisena etsijänä?

    Äänestä

merkkinä vuodesta 321 lähtien, jolloin Keisari Konstantinus laati kuuluisan sunnuntai lakinsa.

Rangaistus toimenpiteet ovat eri asia, kuin merkin aikaansaaminen keskiajoista lähtien.

Äänestä

Aikoinaan kun lepopäiväkysymystä säädettiin maan lailla oli tilanne että valtakunnassa oli vain yksipäiväinen lepopäivä, ja 6 päiväinen työviikko.
Vietettiin kristittyjen perinteistä "sapattia" ja "auringon ja valon juhlaa"
(sunday= eikö se jotakin auringonpäivää merkitse alkukielenkin mukaan) sunnuntaita.
Nyt lepopäiviä on kaksi.
Vuonna 1973 muutettiin 6000 vuotta vanhaa perinnettä lakimuutoksella että sunnuntaista tehtiin viikon 7 päivä.

Kun valtakunnissa on kaksi lepopäivää, on järkeenkin käypää että jos ihmiset tahtovat viettää uskon asioissa lepopäivän on se kokonaan omantunnon kysymys, ja jokaisen henkilökohtainen asia, eikä mitän muuta.
Se vaan on näin.
Uskokaa Jari-setää nyt tässä.

On myös Jumalan tahto että asia on omantunnon kysymys.
Pääasia että päivä viettään oikein Jes 58:13.

Vuosisatoja on ollut hurskaita Herran omia viettämässä pyhäpäivää, sunnuntaita.
He ovat vilpittömiä sille tiedolle minkä omistavat ja Herra hyväksyy sen.
Pakkokeinoja ja vaatimuksia Jumala ei tule koskaan hyväksymään.
Tunnen monta itsekin tänään, sunnuntain viettäjää, enkä ole koskaan asiasta mitään arvostelun sanaa sanonut.

Pitää ymmärtää myöskin niitä jotka viettä alkuperäistä raamatullisen viikon 7 päivää, joka nyt osuu lauantaille.

Asia ei ole riidan eikä tuomioiden ja vaatimuksien asia.
Puhdas omantunnon kysymys.
Muistakaa ettei ihmisen omaatuntoa voi kukaan määrätä.

Asia ei ole ongelma, siis kun valtakunnissa on 2 lepopäivää.
Ettei mitään murheita tarviitse kenenkään ottaa asiassa.
Turhaa siinä kenenkään vinkua.

Jumalan siunausta, kaikkea hyvää ja ihanaa kesää
jari laurila

Äänestä
  • ja silmänsä siltä totuudelta, että lauantai on sapatti ja sunnuntai on pedon merkki.

    Koskä näkemällä nähkää, älkääkä ymmärtäkö, ja kuulemalla kuulkaa, älkääkä käsittäkö, näin Jumalan sana asian ilmaisee.

    Äänestä

  • On jonnen joutavaa pauhata tuosta lepopäivä kysymyksestä, kun sillä ei ole mitäänmerkitystä pelastuskysymyksen kanssa, tahi iäisyyskysymyksen kanssa. Ainoa tärkeä kysymys on, miten vietän tämän ajallisen elämän, toteutanko elämässäni Jeesus Kristuksen Vuorisaarnassa antamat 5 rakkaudella "höystettyä" käskyä, eli Jumalallista elämän ohjetta? Ellemme niitä jaksa täyttää, toisin sanoen olemme tämän ajallisen elämän velvoitteista jättäneet tietentahtoen suorittamatta joka olisi palvellut lähimäistäni hänen hädässään, jonka seurauksena olemme loukanneet lähimmäistämme tai jotakin, josta omatuntoni jäi syyttämään minua/sinua. Silloin Kristuksen puhetteleva ääni kehoittaa palamaan veljen/ystävän luo sopimaan laiminlyöty asia. herännyt omatunto ei anna rauhaa. Uudestisyntynyt työskentelee joka päivä Isän Jumalan palveluksessa hänen rakkautensa lähettiläänä, lyömättä laimin yhtään päivää, niinkuin Jeesu Kristus sanoi, että meidän on työskenneltävä niin kauan kun on päivä, "kun on aikaa" (elämää). Ei ole Jumalan työn tekijälle tarkoituksellista valikoida päiviä Jumalan työkentällä, koska Isä Jumala työskentelee joka päivä pitäen mahdollisena meidän jatkaa elämistä Hänen meille luomallaan maapallolla, antaen kaiken meidän fyysisenelämämme tarpeisiin.

    Tästä näemme, ettei hänellä ole yhtään vihollista, koska hän valvoo jokaisen ihmisen elämää joka hetki, Hän tahtoisi fyysisen elämän leivän jakaa jokaisen luotunsa ihmislapsen kanssa tasan, mutta me ihmiset haluaisimme karsinoitua erileireihin, ja heittää toiset taivaselämän ulkopuolelle, koska me tahtoisimme omat oppimme asettaa Jumalan kuolemattoman päättymättömän rakkauden tilalle, laadimme opinkappaleita jotka sotivat Jeesus Kristuksen rakkauden oppia vastaan.

    Äänestä

  • Totuuden etsijä kirjoitti:

    On jonnen joutavaa pauhata tuosta lepopäivä kysymyksestä, kun sillä ei ole mitäänmerkitystä pelastuskysymyksen kanssa, tahi iäisyyskysymyksen kanssa. Ainoa tärkeä kysymys on, miten vietän tämän ajallisen elämän, toteutanko elämässäni Jeesus Kristuksen Vuorisaarnassa antamat 5 rakkaudella "höystettyä" käskyä, eli Jumalallista elämän ohjetta? Ellemme niitä jaksa täyttää, toisin sanoen olemme tämän ajallisen elämän velvoitteista jättäneet tietentahtoen suorittamatta joka olisi palvellut lähimäistäni hänen hädässään, jonka seurauksena olemme loukanneet lähimmäistämme tai jotakin, josta omatuntoni jäi syyttämään minua/sinua. Silloin Kristuksen puhetteleva ääni kehoittaa palamaan veljen/ystävän luo sopimaan laiminlyöty asia. herännyt omatunto ei anna rauhaa. Uudestisyntynyt työskentelee joka päivä Isän Jumalan palveluksessa hänen rakkautensa lähettiläänä, lyömättä laimin yhtään päivää, niinkuin Jeesu Kristus sanoi, että meidän on työskenneltävä niin kauan kun on päivä, "kun on aikaa" (elämää). Ei ole Jumalan työn tekijälle tarkoituksellista valikoida päiviä Jumalan työkentällä, koska Isä Jumala työskentelee joka päivä pitäen mahdollisena meidän jatkaa elämistä Hänen meille luomallaan maapallolla, antaen kaiken meidän fyysisenelämämme tarpeisiin.

    Tästä näemme, ettei hänellä ole yhtään vihollista, koska hän valvoo jokaisen ihmisen elämää joka hetki, Hän tahtoisi fyysisen elämän leivän jakaa jokaisen luotunsa ihmislapsen kanssa tasan, mutta me ihmiset haluaisimme karsinoitua erileireihin, ja heittää toiset taivaselämän ulkopuolelle, koska me tahtoisimme omat oppimme asettaa Jumalan kuolemattoman päättymättömän rakkauden tilalle, laadimme opinkappaleita jotka sotivat Jeesus Kristuksen rakkauden oppia vastaan.

    puhutaan ja tullaan puhumaan sapatista, vaikka Luojan kunnioittaminen SINUN mielestäsi olisi jonninjoutavaa. Katsos kun tämän palstan nimi on adventismi ja adventistithan kunnioittavat Jumalaa taivaan ja maan Luojana.

    Äänestä

  • sulkevat korvansa kirjoitti:

    ja silmänsä siltä totuudelta, että lauantai on sapatti ja sunnuntai on pedon merkki.

    Koskä näkemällä nähkää, älkääkä ymmärtäkö, ja kuulemalla kuulkaa, älkääkä käsittäkö, näin Jumalan sana asian ilmaisee.

    Pedon merkki on vasta kun ihminen itse asian ymmärtää, ja Ilm 13-14 toteutuvat nk. lukee.

    Nyt ei niin tapahdu.

    Siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Pedon merkki on vasta kun ihminen itse asian ymmärtää, ja Ilm 13-14 toteutuvat nk. lukee.

    Nyt ei niin tapahdu.

    Siunausta
    jari laurila

    Pedon merkki sunnuntai on ollut pedon merkkinä vuodesta 321 jKr. lähtien, jolloin Keisari Konstantinus laati kuuluisan sunnuntailakinsa.

    Toisinsanoen siitä alkaen kun se on ollut katolisen vallan tunnusmerkki. Tuomioiden julistaminen on eri asia kuin merkin aikaan saaminen keskiajoista lähtien, mutta merkki säilyy muuttumattomana ajan loppuun saakka.

    Vielä löytyy niitä, jotka vesittävät, ei vielä, ei vielä, eikä vieläkään. Älä mene heidän perässään.

    Varoistus-samonaa on julistettava suurella voimalla hukkuvalle maailmalle, jo niin monet tekevätkin Norjalaisista saarnaajista lähtien, jotka kiertävät sanoman kanssa ympäri maapalloa. Monet ovat tulleet uskoon ja hyljänneet väärän sapatin sunnuntain ja kääntyneet Jumalan sapatin puolelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

esillä eu-parlamentissä kirjoitti:

EUROOPAN PARLAMENTTI

2004 2009

2.2.2009 0009/2009

KIRJALLINEN KANNANOTTO

työjärjestyksen 116 artiklan mukaisesti

esittäjä(t): Anna Záborská, Martin Kastler, Jean-Louis Cottigny, Patricia Toia ja Konrad Szymanski

Euroopan sosiaalisen mallin keskeisen tekijän muodostavan ja Euroopan kulttuuriperintöön kuuluvan sunnuntaivapaan suojelemiseen

Raukeamispäivä: 7.5.2009

0009/2009

Kirjallinen kannanotto Euroopan sosiaalisen mallin keskeisen tekijän muodostavan ja Euroopan kulttuuriperintöön kuuluvan sunnuntaivapaan suojelemiseen

Euroopan parlamentti, joka

– ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 137 artiklan,

– ottaa huomioon työjärjestyksen 116 artiklan,

A. toteaa, että sunnuntaivapaa on Euroopan sosiaalisen mallin keskeinen tekijä ja että se kuuluu Euroopan kulttuuriperintöön,

B. ottaa huomioon, että Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön (Eurofound) tutkimus osoittaa sairastumisen ja poissaolojen todennäköisyyden olevan 1,3 kertaa suurempi yrityksissä, joissa työskennellään lauantaisin ja sunnuntaisin, kuin yrityksissä, joissa henkilöstön ei odoteta olevan töissä viikonloppuisin,

C. ottaa huomioon, että sunnuntai on EU:n lainsäädännön nojalla lasten ja nuorten viikoittainen lepopäivä,

D. ottaa huomioon, että Euroopan unionin toimielimissä, laitoksissa ja virastoissa ei ole niiden perustamisesta lähtien työskennelty sunnuntaisin eikä niissä tulla työskentelemään sunnuntaisin jatkossakaan, vaikka EU:n virkamiesten ja päätöstentekijöiden uskonnolliset, kulttuuriset ja etniset taustat vaihtelevat,

1. kehottaa jäsenvaltioita ja EU:n toimielimiä suojelemaan sunnuntain asemaa viikoittaisena lepopäivänä tulevaa kansallista ja EU:n työaikalainsäädäntöä laadittaessa, jotta työntekijöiden terveyden suojelemista ja työ- ja perhe-elämän yhteen sovittamista voidaan tehostaa;

2. kehottaa puhemiestä välittämään tämän kannanoton ja allekirjoittajien nimet neuvostolle, komissiolle ja kansallisten parlamenttien sosiaalisia kysymyksiä käsitteleville valiokunnille.

Tässä siis julistus sunnuntain puolesta.

Sen läpimenoon olisi tarvittu 400 ääntä, mutta ääniä oli 354.
Hannu Takkula on vastustanut ko. julistusta.

Siis sunnuntai - pedon merkki on tulossa.
Se tulee tosin alkamaan Amerikasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu