Uusi systeemi

suomi 24:llä mahdollistaa vanhojen juttujen uudelleen lämmittämisen. Se näkyy nyt olevan muotia eri palstoilla.
Mulle moni noista on tosin tavallaan uusia kun en ole ollut niitä aikoinaan lukemassa.
Nyt kun joitakin olen lukenut, niin näyttää siltä et vanhat starat kelaa sitä samaa tarinaa mitä nyttenkin uusissa jutuissaan.
Onkohan kukaan oikeesti tarkistanu mielipiteitään ja muuttanut katsontakantojaan toisen kirjoituksen/opetuksen johdosta?
Näyttää kuin olis asemasota menossa. Vai olenko väärässä?
Tosin mitäpä sitä hyvää, oikeaksi kokemaansa mielipidettä nyt vaihtamaan.
Mut silti, onkohan kaikilla jo niin varmat, tinkimättömät näkemykset et on oikestaan turha yrittää sanoo mitään eriävää mielipidettä, kun ei se johda kuin väittelyyn, jonka lopputulos on nolla.
No,eipä kyllä minunkaan perusmielipiteet oo muuttuneet, tosin en oo kyllä roikkunu täällä vielä puoltavuotta pitempään. Eikä vuosien saatossa omaksuttua keskeistä ideologiaa kukaan pysty muttamaan hetkessä, mutta pienempiä juttuja kylläkin ja virheitä voi myöntää, jos uskaltaa.

Toinen juttu on sitten tuo omien vanhojen juttujen uudellen nostaminen paalulle eri palstoilla. Onhan niistä toki jotkut hyviä ja tärkeitäkin, mutta niin on joillakin naapureillakin. Miksi ei niitä sitten nostettais, jos kerran vanhoja pitää lämmittää uudelleen?
Haiskahtaa itsekeskeiseltä egoistiselta asenteelta. Kertoneeko se jotakin kyseisistä ihmisistä?

0

195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä hänessä

        Saa sut kuumaksi?
        Ikävä
        105
        1780
      2. Olivia Oras kuollut

        Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
        Kotimaiset julkkisjuorut
        47
        1392
      3. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

        Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
        Suomussalmi
        44
        1257
      4. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

        Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
        Kuhmo
        23
        1010
      5. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

        Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
        Maailman menoa
        173
        866
      6. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

        Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
        Kajaani
        13
        800
      7. Hei sinä nainen

        Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
        Ikävä
        48
        742
      8. Nythän todellisuus on kuitenkin se

        että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
        Sinkut
        201
        723
      9. Kuka oli kuskina

        Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
        Suomussalmi
        16
        723
      10. Mies sun käytös satutti...

        Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
        Ikävä
        40
        646
      Aihe