Oikea

USKO SYNTYY VAIN JA AINOASTAAN USKOSTA POIKAAN
MUUT TIET JOHDATTAVAT IKUISEEN EROON JUMALASTA.

Jos siis tahdot sielusi pelastuvan NIIN SE LÄHTEE tästä
Jeesuksen sanasta: "ETsikää ENSIN Jumalaa ja Hänen valtakuntaansa NIIN KAIKKI MUUKIN TULLAAN ANTAMAAN."

SE on se Jumalan siunaama tie jota liha karttaa mutta Jumalan
Henki mieluusti ottaa vastaan ja ymmärtää ON VAIN TÄMÄ YKSI TIE joka JUMALAN LUO VIE.

Se on nisunjyvän LIHAN KUOLEMAN TIE.
5124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
Aloittaja

sana on jo niille ihmisille myrkkyä jotka ovat vääryyteen mielistyneet.

Äänestä
  • Toisin tuohon aloitukseen nähden. Olen ennenkin huomannut kirjoituksissa si poikkeavuutta Jumalan Sanaan, ja kehoittanut tarkkuutteen asioissa. Sillä kuten tiedät pienikin hapatus hapattaa koko taikinan.
    Monikin, kuten näköjään sinäkin, uskot että Jumala ja Jeesus on ja että heitä on syytä uskoa mitä sanovat ja tehdä myös niin.
    Mutta sepä ei riitä. Kuten tiedät riivaajatkin uskovat ja tottelevat, herkemmin kuin moni ihminen. Mikä näkyy monestakin Raamatun kertomuksesta.Silti niillä ei ole milloinkaan mitään osuutta taivasten valtakuntaan.Kuten eräs veljemmekin asian ilmaisee:
    Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.

    Toisaalta Jumala antaa omilleen vaikkeivät mitenkään pinnistele, kuten Sana niin oivallisesti asian ilmaisee, että Hän antaa ystävilleen, heidän nukkuessaankin.
    Tiedät varmaan paikan. Ja tuo perustuu tähän:

    Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa.
    Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.

    Ja myös näen, ettet ole ymmärtänyt, että Jumalan Sana on myös elämän leipä ja nimen omaan ravintoa tuolle Pojalle joka meissä on syntynyt, että Hän varttuisi täyden iän määrrän. Meidän lihallemme tuo Leipä on myrkkyä, kuolemaksi ja siksi usein torjumme sen ja suuntaamme sen koskemaan toisia, ellemme sitten ole saaneet muokattua sitä lihallemme mieleiseksi.
    Mutta totuus on, että ellemme sitä syö sellaisenaan, kuin tuo Sana on meille annettu, ei Poika meissä kasva vaan liha. Pullistumme niin sanoakseni.
    Arvelenkin, että kun olet nainen ja ilmeisesti mielestäsi lähes ainoa totuuden julistaja. Sinua mitä ilmeisemmin "sylettää" nuo kohdat Raamatussa, missä mainitaan naisen asemasta seurakunnassa ja perheessä, ja olet ilmeisesti "nykyaikaistanut" ne mieleisiksesi. Ottamatta niitä sellaisenaan, olenko oikeassa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    asian hieman kirjoitti:

    Toisin tuohon aloitukseen nähden. Olen ennenkin huomannut kirjoituksissa si poikkeavuutta Jumalan Sanaan, ja kehoittanut tarkkuutteen asioissa. Sillä kuten tiedät pienikin hapatus hapattaa koko taikinan.
    Monikin, kuten näköjään sinäkin, uskot että Jumala ja Jeesus on ja että heitä on syytä uskoa mitä sanovat ja tehdä myös niin.
    Mutta sepä ei riitä. Kuten tiedät riivaajatkin uskovat ja tottelevat, herkemmin kuin moni ihminen. Mikä näkyy monestakin Raamatun kertomuksesta.Silti niillä ei ole milloinkaan mitään osuutta taivasten valtakuntaan.Kuten eräs veljemmekin asian ilmaisee:
    Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.

    Toisaalta Jumala antaa omilleen vaikkeivät mitenkään pinnistele, kuten Sana niin oivallisesti asian ilmaisee, että Hän antaa ystävilleen, heidän nukkuessaankin.
    Tiedät varmaan paikan. Ja tuo perustuu tähän:

    Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa.
    Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.

    Ja myös näen, ettet ole ymmärtänyt, että Jumalan Sana on myös elämän leipä ja nimen omaan ravintoa tuolle Pojalle joka meissä on syntynyt, että Hän varttuisi täyden iän määrrän. Meidän lihallemme tuo Leipä on myrkkyä, kuolemaksi ja siksi usein torjumme sen ja suuntaamme sen koskemaan toisia, ellemme sitten ole saaneet muokattua sitä lihallemme mieleiseksi.
    Mutta totuus on, että ellemme sitä syö sellaisenaan, kuin tuo Sana on meille annettu, ei Poika meissä kasva vaan liha. Pullistumme niin sanoakseni.
    Arvelenkin, että kun olet nainen ja ilmeisesti mielestäsi lähes ainoa totuuden julistaja. Sinua mitä ilmeisemmin "sylettää" nuo kohdat Raamatussa, missä mainitaan naisen asemasta seurakunnassa ja perheessä, ja olet ilmeisesti "nykyaikaistanut" ne mieleisiksesi. Ottamatta niitä sellaisenaan, olenko oikeassa?

    sanoma Jumalan TOTUUS poikkeaa Jumalan Sanasta?

    Sanoisit mieluummin Jeesuksen sanoma Jumalan Totuus POIKKEAA TODELLAKIN IHMISOPIN harhoista joihin ihmiset on tuuditettu.

    Äänestä

huutamisella ja kirjoittelulla että sinä uskot niin kuin uskot. Omaa uskoasiko joudut jatkuvasti pöngittämään? Anna ihmisen uskoa kunkin omalla tavallaan koska emme ole samasta puusta veistettyjä, etkä sinä ole maailman ainoa oikein uskova. Lisäksi on uskosi muuttunut, ennen kumarsit sunia, vaan et enää. Kameleonttikin vaihtaa väriä tilanteen mikaan ja niin olet sinäkin tehnyt. Et enää julista sunia oikeaksi profeetaksi niin kuin teit ja haukuit kaikki vastaantulijat.

Äänestä
  • Katsos luopio eli synnitön ei näe omia virheitään eli syntejään vaan toisen synnit kyllä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_34088 kirjoitti:

USKO SYNTYY VAIN JA AINOASTAAN USKOSTA POIKAAN
MUUT TIET JOHDATTAVAT IKUISEEN EROON JUMALASTA.

Jos siis tahdot sielusi pelastuvan NIIN SE LÄHTEE tästä
Jeesuksen sanasta: "ETsikää ENSIN Jumalaa ja Hänen valtakuntaansa NIIN KAIKKI MUUKIN TULLAAN ANTAMAAN."

SE on se Jumalan siunaama tie jota liha karttaa mutta Jumalan
Henki mieluusti ottaa vastaan ja ymmärtää ON VAIN TÄMÄ YKSI TIE joka JUMALAN LUO VIE.

Se on nisunjyvän LIHAN KUOLEMAN TIE.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu