muurahaiset aiheuttaa viime keväänä istuttamien syreenin alkujen kuolemisen? Muutama taimi on nyt aivan kuolleita vaikka tänä keväänä näyttivät että kasvu jatkuisi. Näiden taimien juurten alueelta sitten löysinkin paljon muurahaisia. Parissa muussakin taimessa muurahaisia oli mutta ne nyt ainakin toistaiseksi ovat hengissä. Eli olisko muurahaiset tässä syynä?? Hyvää multaa ja lannoitustakin taimet saaneet..
muurahaiset syreenissä
voivatkos
4911
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miksiköhän ne muurahaiset ovat siellä syreenissä. Eivät ainakaan pensaan syönnissä. Tarkastappa syreeneitäsi tarkemmin, löytyykö niistä pienen pieniä kirvoja. Kirvat imevät nesteet kasveistasi ja muurahaisia kiinnostaa kirvoijen sokeripitoinen neste.
Käsittele syreenien ympärykset Baition D kasteluaineella ja itse syreenit BioKillillä. Näillä aineilla onnistut ja syreenit säästyvät ja kukoistavat. Baition D on kätevä koska liuoksen voi tehdä suoraan kastelukannuun ja sit sillä kastellaan ongelmapaikat. Kätevä myös kivijalkojen vieressä. BioKill taas on tarkoitettu lähinnä sisäkäyttöön mutta joka ikinen kesä käsittelen sillä lumipalloheisit ja kaikki mihin tulee kirvoja. Hyvin tehoaa. Muistaa vain käsitellä ne poutasäällä että ei aine kerkeä laimentua. Kokeileppas näitä!
miedommillakin aineilla. Vedelle, lämpimällä vedellä, mäntysuopaliuoksella jne. Samalla häipyvät muurahaisetkin kun ei ole kirvoja.
en ole löytänyt yhtäkään, syy muurahaisiin ja pensaiden alun kuolemiin jokin muu.