Vanha

sitten, kun ihminen uskoo Jeesukseen, eli Jumalan Sanan opetuksiin ja pitää Jeesuksen käskyn mukaan käskyt.

Jos ihminen oli aikasemmin vanhempiaan kunnioittamaton, niin käsky kunnioittaa vanhempia purkaa sen lihantahdon tieltään ja ihmisen taivuttua siihen hän naulaa lihantahdon ristille siltä alueelta ja näin jatkuu koko sydämiimme kirjoitetun lain kanssa ja, kun laki on tullut niin tutuksi ja niin rakkaaksi, että ihminen uskoo rakkauden täyttävän koko lain ja kaikki profetiat, on hän tullut Krsitukseen ja vapauteen.

Joka pitää käskyt, pitää myöskin Jeesuksen kaikki opetukset, sillä uusi luomus kykenee siihen sen ihmeellisen voiman avulla, joka tulee Jumalalta.

Ihminen siis suostuu uskomaan Jumalan Tahtoon ja Jumala tekee työn ihmisessä ihmisen tahdon luovuttamisen kautta, eli purkaa vanhan ja laskee uuden.

Uudesti syntyminen tapahtuu Jumalan ajalla ja on niin selvä tapahtuma, että yksikään, joka on syntynyt uudeksi ei voi olla sitä huomaamatta. Jumala synnyttää uudeksi sen myötä mitä ihminen uskoo Häneen.
457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ihminen elää ilman lakia. Jeesus ei kumonnut lakia, vaan täytti sen viimeistä piirtoa myöden ja käski meidän pitää käskyt ja lupasi siihen Jumalan voiman.
Jeesus vakuutti, että laista ei katoa pieninkään piirto, ei ainoakaan kirjain ennen, kuin taivas ja maa katoaa.

Paavali kertoo, että ennen, kuin käskyt tulivat hänelle eteen ja uskottavaksi eli hän ilman lakia. Siis Paavali kertoo noin, vaikka taistelikin vanhan liiton lain puolesta. Jos käskyt eivät olisi tulleet Paavalille uskottaviksi ei hän olisi koskaan kyennyt tunnistamaan itseään syntiseksi, eikä tunnustamaan syntejään.

Roomalaiskirje 7
9 Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,
10 ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.
11 Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta.
12 Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.
13 Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta.

Äänestä

asiasta näin:

Matteus 5

17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.


18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.


21 Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'.
22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
23 Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan,
24 niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi.
25 Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä, ettei riitapuolesi vetäisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei sinua pantaisi vankeuteen.
26 Totisesti minä sanon sinulle: sieltä et pääse, ennenkuin maksat viimeisenkin rovon.
27 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin'.
28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.
29 Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin.
30 Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin.
31 On sanottu: 'Joka hylkää vaimonsa, antakoon hänelle erokirjan'.
32 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin.
33 Vielä olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä vanno väärin', ja: 'Täytä Herralle valasi'.
34 Mutta minä sanon teille: älkää ensinkään vannoko, älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin,
35 Älkääkä maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa astinlauta, älkää myöskään Jerusalemin kautta, sillä se on suuren Kuninkaan kaupunki;
36 Äläkä vanno pääsi kautta, sillä et sinä voi yhtäkään hiusta tehdä valkeaksi etkä mustaksi;
37 vaan olkoon teidän puheenne: 'On, on', tahi: 'ei, ei'. Mitä siihen lisätään, se on pahasta.
38 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta'.
39 Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin;
40 ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin;
41 ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.
42 Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää.
43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'.
44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
47 Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."

Äänestä

jokaisen uskovaisen.
Johannes 15
1 "Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri.
2 Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.
3 Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.

Äänestä
  • ihmisen tehden hänestä uuden astian, johon uusi viini lasketaan ja näin ihminen ei enää yritä uhrata omiaan, vaan luottaa Jeesuksen Uhriin ja kasvaa Jumalan Tahdon mukaisesti laupiaaksi.
    Matteus 9
    13 Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria'. Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä."
    14 Silloin Johanneksen opetuslapset tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: "Me ja fariseukset paastoamme paljon; miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa?"
    15 Niin Jeesus sanoi heille: "Eiväthän häävieraat voi surra, niinkauan kuin ylkä on heidän kanssaan? Mutta päivät tulevat, jolloin ylkä otetaan heiltä pois, ja silloin he paastoavat.
    16 Ei kukaan pane vanuttamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan vaippaan, sillä semmoinen täytetilkku repii palasen vaipasta, ja reikä tulee pahemmaksi.
    17 Eikä nuorta viiniä lasketa vanhoihin nahkaleileihin; muutoin leilit pakahtuvat, ja viini juoksee maahan, ja leilit turmeltuvat; vaan nuori viini lasketaan uusiin leileihin, ja niin molemmat säilyvät."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


purkaantuu kirjoitti:

sitten, kun ihminen uskoo Jeesukseen, eli Jumalan Sanan opetuksiin ja pitää Jeesuksen käskyn mukaan käskyt.

Jos ihminen oli aikasemmin vanhempiaan kunnioittamaton, niin käsky kunnioittaa vanhempia purkaa sen lihantahdon tieltään ja ihmisen taivuttua siihen hän naulaa lihantahdon ristille siltä alueelta ja näin jatkuu koko sydämiimme kirjoitetun lain kanssa ja, kun laki on tullut niin tutuksi ja niin rakkaaksi, että ihminen uskoo rakkauden täyttävän koko lain ja kaikki profetiat, on hän tullut Krsitukseen ja vapauteen.

Joka pitää käskyt, pitää myöskin Jeesuksen kaikki opetukset, sillä uusi luomus kykenee siihen sen ihmeellisen voiman avulla, joka tulee Jumalalta.

Ihminen siis suostuu uskomaan Jumalan Tahtoon ja Jumala tekee työn ihmisessä ihmisen tahdon luovuttamisen kautta, eli purkaa vanhan ja laskee uuden.

Uudesti syntyminen tapahtuu Jumalan ajalla ja on niin selvä tapahtuma, että yksikään, joka on syntynyt uudeksi ei voi olla sitä huomaamatta. Jumala synnyttää uudeksi sen myötä mitä ihminen uskoo Häneen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu