Häiritseekö kadulla kyykkivä kerjäläinen? Valita asiasta sille liikkeelle/liikekeskukselle tmv jonka edessä tämä päivystää. Harvalla kauppaliikkeellä on varaa olla välittämättä asiakkaiden mielipiteistä, joten se joutuu usuttamaan vartijansa huolehtimaan ulkoalueidensa puhtaudesta.
Helsingissä tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi Kampin ja Forumin kauppakeskukset, Lasipalatsi, Postitalo, Sokos, Stockmann, Kaivopiha, Citykäytävä, Kolmen Sepän aukion (erit. Veikon Kone ja Intersport), Aleksin (Carrols) ja Pohjois-Esplanadin (Akateeminen) liikkeet.
Kaikkien em. nettisivuilta löytyy kätevästi palautelomake jolla asiasta voi vinkata. Käsittelyn voi uusia vaikka parin viikon välein ettei pääse unohtumaan. Ja mitä useammalle liikkeelle kerjäläisistä vaivautuu valittamaan, sitä vähemmän niillä on kelvollisia kyttäyspaikkoja koko kaupungissa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kerjäläiset HÄIPYY, jos ei saa rahaa, ei ne rupee kökkii kaduilla ilman palkkaa. Osahan on "töissä" kerjäämässä ja antaa rahat muille, jotka sitten tuhlaa ne. Tyhmä suomalainen ei oikeen opi juttua. Sama koskee niitä puoli väkisin koruja myyviä akkoja, EI pidä ostaa niitten skeidaa!