Ei voida odottaa, että johtavien maiden edustajat rajoittuisivat keskustelemaan ainoastaan arvopapereiden hintojen kehityksestä ja pankkien maksukyvystä. Lännessä on politisoitu pitkälle jopa puhtaasti taloudelliset projektit ja sopimukset, siksi ei voida odottaa USA:n ja EU:n edustajilta puhtaasti eriteltyjen alueiden keskusteluja. Riittää kun tutustutaan niihin keskusteluihin, joita käytiin Venäjän ja Euroopan taloudellisessa foorumissa Bukarestissa, Pietarin tapaamisen alla. Siellä taloudellisten kysymysten piti olla etumaisella sijalla, mutta foorumin osanottajat, Ukrainan ja Tshekin ulkoministereiden johdolla, kerta kerran jälkeen käyttivät tutuksi käynyttä leimasinta siitä, että Venäjä pyrkii miehittämään Georgian ja käyttää energia-aluetta painostukseen.
Mutta nimenomaan Lännessä, kansainvälisen rahoituskriisin varjolla puhutaan voimien yhdistämisen tarpeesta, ja tuodaan esille vähemmän rauhantahtoisia ajatuksia. Kolme viikkoa ennen Pietarin foorumia Ateenassa oli, salaisen järjestön, ns. Bilderberggin ryhmän, tapaaminen. Se yhdistää politiikkoja, kuninkaallisten perheiden jäseniä sekä USA:n ja Euroopan media-magnaatteja. Tähän järjestyksessään jo 57. tapaamiseen osallistuivat entiset yhdysvaltojen presidentit Bush nuorempi ja vanhempi, USA:n finanssiministeri Timothy Geithner, Maailman pankin johtaja Robert Zoellick, Euroopan Keskuspankin johtaja Jean-Claude Trichet, Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso ja USA:n pääesikunnan komentaja, kenraali David Petraeus. Olemassa olevien tietojen mukaan, niiden vaihtoehtojen joukossa, joiden avulla voitaisiin kriisi taltuttaa, oli ehdotus uuden USA:n Kanadan ja Meksikon valuutan – ”ameron” muodostamisesta.
Se olisi tarkoitus ottaa yhdysvaltojen dollarin tilalle ja samalla voitaisiin tehdä arvottomiksi Venäjän ja Kiinan kulta- ja valuuttavarannot. Keskusteltiin myös pienen sodan järjestämisestä Länsi- tai Etelä- Aasiassa. Kaikkein mahdollisimpana vaihtoehtona pidetään sotilaallista konfliktia Pakistanissa tai Intian ja Pakistanin välisellä rajalla. Siksi myöskään Pietarin foorumin osanottajat tuskin pidättäytyvät keskustelemaan ainoastaan taloudellisista teemoista.

Vastaukset 2
Vanhimmat
paskat ja kuset samoissa housuissa!
synnylle on kaksi mahdollisutta. Ensinnäkin olet keksinyt sen ihan omassa päässäsi, koska et ole mitään lähdettäkään käyttänyt. Toinen mahdollisuus on, että olit itse paikalla.