Oli vasta aamu, mutta ilma alkoi jo lämmetä. Elettiin huhtikuuta. Erään kaupungin kadulle alkoi kerääntyä ihmisiä. He halusivat jokainen tietää mistä oli kysymys. Ja ne jotka tiesivät, halusivat osoittaa mielipiteensä, puolesta tai vastaan.
Ihmisjoukon ja yltyvän huudon takaa näkyi sotilaita ja vartijoita. He kuljettivat jotakin mukanaan. Heidän keskellään hitaasti kulkeva hahmo ei edes muistuttanut ihmistä, mutta ihminen se kuitenkin oli. Miehen kasvot ja raajat, itse asiassa koko vartalo oli ruoskittu, pahoinpidelty ja veren tahrima. Hänet oli hakattu niin pahasti, ettei hän enää olisi jaksanut pysyä pystyssä. Niimpä joku määrättiin kantamaan miehen selässä olevia kahta puupaalua. Miestä lyötiin ja potkittiin myös nyt, täällä kadulla.
Vihdoin saavuttiin perille, kukkulan laelle. Kello oli vähän vaille yhdeksän. Kansa oli ilmaissut mielipiteensä.
Miehen loputkin vaatteenrievut revittiin hänen päältään. Hän oli alasti. Edelleen häntä lyötiin. Sotilaat heittivät naureskellen arpaa hänen vaatteistaan ja sylkivät häntä kasvoihin. Sitten mies laskettiin maahan puupaalujen päälle. Nyt niistä oli muodostettu risti. Mies ei tehnyt elettäkään pistääkseen vastaan, kun naulat lyötiin paikoilleen. Ensin ranteisiin, sitten nilkkoihin. Mies huusi tuskasta, kun naulat lävistivät hänen ihonsa ja upposivat ensin lihakseen, sitten luiden väliin. Veri alkoi valua pitkin hänen käsiään ja jalkojaan. Se punasi niin puisen ristin kuin sen alla olevan kallionkin.
Ristin päälle oli asetettu puinen laatta, jossa luki: "Juutalaisten kuningas". Tämän kaiken oli tarkoitus tehdä miehen kuolema mahdollisimman häpeälliseksi. Siinä hän roikkui ihmisten edessä. Alastomana, hakattuna, verisenä. Miehen silmät aukeavat vielä kerran. Odotan näkeväni katkeruutta ja vihaa, kenties hänen kasvoiltaan näkyy pettymys koko ihmiskuntaan. Tämän ihmiset ovat hänelle tehneet.
Olen väärässä. Näenkin rakkautta. Nuo silmät ovat vieläkin täynnä rakkautta. Hän katsoo minuun aivan kuin sanoakseen: tein tämän sinun vuoksesi. Tämä veri vuotaa, jotta sinä pelastuisit.
Tuntien jälkeen miehen silmät sulkeutuvat viimeisen kerran. Tulee hiljaista.
Kävelen hiljaa väkijoukon keskeltä pois.
Se on täytetty.
Ihmisjoukon ja yltyvän huudon takaa näkyi sotilaita ja vartijoita. He kuljettivat jotakin mukanaan. Heidän keskellään hitaasti kulkeva hahmo ei edes muistuttanut ihmistä, mutta ihminen se kuitenkin oli. Miehen kasvot ja raajat, itse asiassa koko vartalo oli ruoskittu, pahoinpidelty ja veren tahrima. Hänet oli hakattu niin pahasti, ettei hän enää olisi jaksanut pysyä pystyssä. Niimpä joku määrättiin kantamaan miehen selässä olevia kahta puupaalua. Miestä lyötiin ja potkittiin myös nyt, täällä kadulla.
Vihdoin saavuttiin perille, kukkulan laelle. Kello oli vähän vaille yhdeksän. Kansa oli ilmaissut mielipiteensä.
Miehen loputkin vaatteenrievut revittiin hänen päältään. Hän oli alasti. Edelleen häntä lyötiin. Sotilaat heittivät naureskellen arpaa hänen vaatteistaan ja sylkivät häntä kasvoihin. Sitten mies laskettiin maahan puupaalujen päälle. Nyt niistä oli muodostettu risti. Mies ei tehnyt elettäkään pistääkseen vastaan, kun naulat lyötiin paikoilleen. Ensin ranteisiin, sitten nilkkoihin. Mies huusi tuskasta, kun naulat lävistivät hänen ihonsa ja upposivat ensin lihakseen, sitten luiden väliin. Veri alkoi valua pitkin hänen käsiään ja jalkojaan. Se punasi niin puisen ristin kuin sen alla olevan kallionkin.
Ristin päälle oli asetettu puinen laatta, jossa luki: "Juutalaisten kuningas". Tämän kaiken oli tarkoitus tehdä miehen kuolema mahdollisimman häpeälliseksi. Siinä hän roikkui ihmisten edessä. Alastomana, hakattuna, verisenä. Miehen silmät aukeavat vielä kerran. Odotan näkeväni katkeruutta ja vihaa, kenties hänen kasvoiltaan näkyy pettymys koko ihmiskuntaan. Tämän ihmiset ovat hänelle tehneet.
Olen väärässä. Näenkin rakkautta. Nuo silmät ovat vieläkin täynnä rakkautta. Hän katsoo minuun aivan kuin sanoakseen: tein tämän sinun vuoksesi. Tämä veri vuotaa, jotta sinä pelastuisit.
Tuntien jälkeen miehen silmät sulkeutuvat viimeisen kerran. Tulee hiljaista.
Kävelen hiljaa väkijoukon keskeltä pois.
Se on täytetty.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hiljaisuutta kesti jonkin aikaa. Sitten he ottivat hänet alas ristiltä ja veivät hänet. Kukaan ei tiedä vielä tänäänkään minne. Kaupungin ulkopuolella oli monia hautoja, jonne teloitetuttujen rikollisten ruumiit heitettiin. Yhteen niistä hänetkin kai laskettiin.
Kului pari päivää, viikko, sitten toinen, kuukausi, ja vähin erin viimein alkoi meissä hänen kannattajissaan tuska lientyä. Itse kukin meistä palasi omiin toimiinsa, kuka Kapernaumiin, kuka jäi Jerusalemiin ja kuka taas lähti pitkälle matkalle tapaamaan kaukana asuvia sukulaisiaan. Itse palasin kotiseudulleni. Surimme sekä häntä että Juudasta. Kerran käydessäni Jerusalemissa tapasin joitakin hänen lähipiiriinsä kuuluvia. He näyttivät kiihtyneiltä. Pietari selitti kasvot loistaen jotakin. En aluksi ymmärtänyt mistä he puhuivat. Sitten minulle alkoi valjeta: Pietari oli vasta nyt ymmärtänyt jotakin, mitä Mestari eläissään hänelle oli sanonut. "Hän ei ole kuollut, vaan hän elää!", sanoi Pietari vailla sitä pelkoa, mitä hänellä yleensä oli ja mikä sai hänet kieltämään Mestarinsa. "Mitä tarkoitat?", kysyimme.
Eikä se ole loppunut vieläkään.