älykkäät

Olen vajakki ja pahasti hihhuloitunut tyyppi ateistin mitta-asteikolla mitattuna. Uskon Jumalaan ja Jeesuksen eläneen ja Raamatunkin uskon olevan pääpiirteissään totta. Nuo elementit tekevät minusta hihhulin, b-luokan kansalaisen joka on aina tuomitsemassa toisia helvettiin, siis ateistin mittapuun mukaan.
Oli käytävä testaamassa oma äo, saadakseni varmuuden idioottimaisuudelleni ja tulos osoitti yli 130 kahdessa eri testissä.
Myös pari hyvää ystävääni ovat ihan vajakkeja. Molemmat uskovat samoihin asioihin, toinen on lääkäri ja toinen heistä on suuren konsernin markkinointijohtaja. He ovat todennäköisesti
erittäin älykkäitä, sillä heistä huokuu myös elämän viisaus. Kuitenkin usko tekee heistä vajakkeja, joka on kadottanut realitodellisuuden ja ymmärryksen. Tämä siis ateistisen mittapuun mukaan joka vastaa tätä nykyä myös vapaa-ajattelua.
9214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jumala teitä vajakkeja siunatkoon. Rukoilee yksi idiootti l. maallikko.

Äänestä

Suurin osa päättävissä asemissa olevista ihmisistä ovat vajakkeja, esim. valtioiden johtoportaissa vaikuttavat henkilöt. Ateistisen mittapuun mukaan vajakit päättävät
maailman asioista ja itse suurin älymystö, joka on vähemmistö, istuu hiljaa ja toimettomana ( ateistit )

Äänestä

Tosi asia kuitenkin on, ettei kukaan oikeasti älykäs ihminen olisi vaivautunut tuollaista itsesäälin täyttämää ruikutusta. Aivan oikeassa olet, olet vajakki eikä siihen ÄÖ:t auta.

Äänestä

Mutta Suomea hallihtee nyt ainakin:Pääministeri Matti vanhanen joka esittelee saatananpalvonta käsimerkkejään ja huoraa kovastikkin,Pressa Tarja Halonen on sossu ja niin kuin tiedetään sosialisteilla ei ole uskoa Jumalaan.Tässä maassa on paljon kommareita,vasureita,sossuja,vihreitä ja he kaikki ovat automaattisesti ateisteja koska se kuuluu heidän sosialistiseen maailmankatsomukseensa.
Elikkä kyllä ateisteilla todellisuudessa hyvin menee.Mutta niinhän maailma onkin pahan vallassa.

Äänestä

Vapaa-ajattelijat ajattelevat tänään: tuskin on.
Samalla kehaistaan omaa äo:ta.

Äänestä

..tarvitse tulla tänne kertomaan miten me ajattelemme. Tuo on kuin G.W. Bush opettaisi Hawkinsille astrofysiikkaa.

>>Olen vajakki ja pahasti hihhuloitunut tyyppi ateistin mitta-asteikolla mitattuna.>Uskon Jumalaan ja Jeesuksen eläneen ja Raamatunkin uskon olevan pääpiirteissään totta.>Nuo elementit tekevät minusta hihhulin, b-luokan kansalaisen joka on aina tuomitsemassa toisia helvettiin, siis ateistin mittapuun mukaan.>Oli käytävä testaamassa oma äo, saadakseni varmuuden idioottimaisuudelleni ja tulos osoitti yli 130 kahdessa eri testissä.>Myös pari hyvää ystävääni ovat ihan vajakkeja. Molemmat uskovat samoihin asioihin, toinen on lääkäri ja toinen heistä on suuren konsernin markkinointijohtaja. He ovat todennäköisesti erittäin älykkäitä, sillä heistä huokuu myös elämän viisaus.>Kuitenkin usko tekee heistä vajakkeja, joka on kadottanut realitodellisuuden ja ymmärryksen.>Tämä siis ateistisen mittapuun mukaan joka vastaa tätä nykyä myös vapaa-ajattelua.

Äänestä

on suhteellisen rumaa tai ainakin typerää.

Et sinäkään sentään NOIN uhri ole.

Äänestä

Ja näin ollen olen demoni. Minussa ei ole mitään hyvää, silloinkin kun teen hyvää, teen oikeastaan pahaa, jos uskovaisilta kysytään. Minulla ei heidän mielestään ole moraalia, ei ihmisyyttä. Elän ilmeisesti vain tehdäkseni pahaa ja etenkin vainotakseni uskovaisia.

BTW en tiedä ketään, joka olisi nettiälykkyystesteissä saanut alle 125 tuloksen. ;)

Tai hei, voisimmeko katsoa ihmisiä ihmisinä? Syyttää vain tekijää tehdystä? Vai onko näin, että meidän on, loukkaus koettuamme, keksittävä ryhmä jota loukkauksesta syyttää? Mielestäni ei. Kukin on vastuussa vain omista teoistaan. Siten sinunkaan ei tarvitse uskovaisena olla syyllinen muiden uskovaisten tekoihin. Ei edes, vaikka syytit minua ateistina joidenkin ateistien teoista. Ihminen ihmiselle, empatiaa sydämeen - ei se niin vaikeaa ole lopulta =)

Äänestä
  • Jos katsot aloittajan nikkiä niin on edes turha vastata tuolle provoilija trollille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


www.wajakki-pimpsa.com kirjoitti:

Olen vajakki ja pahasti hihhuloitunut tyyppi ateistin mitta-asteikolla mitattuna. Uskon Jumalaan ja Jeesuksen eläneen ja Raamatunkin uskon olevan pääpiirteissään totta. Nuo elementit tekevät minusta hihhulin, b-luokan kansalaisen joka on aina tuomitsemassa toisia helvettiin, siis ateistin mittapuun mukaan.
Oli käytävä testaamassa oma äo, saadakseni varmuuden idioottimaisuudelleni ja tulos osoitti yli 130 kahdessa eri testissä.
Myös pari hyvää ystävääni ovat ihan vajakkeja. Molemmat uskovat samoihin asioihin, toinen on lääkäri ja toinen heistä on suuren konsernin markkinointijohtaja. He ovat todennäköisesti
erittäin älykkäitä, sillä heistä huokuu myös elämän viisaus. Kuitenkin usko tekee heistä vajakkeja, joka on kadottanut realitodellisuuden ja ymmärryksen. Tämä siis ateistisen mittapuun mukaan joka vastaa tätä nykyä myös vapaa-ajattelua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu