PAUL WOLFOWITZ- VUODEN MIES
Israelilainen Jerusalem Post -lehti on tänä vuonna päättänyt valita juutalaisen varapuolustusministerin Paul Wolfowitzin Vuoden mieheksi vaikutusvallastaan amerikkalaiseen ulkomaanpolitiikkaan joka johti Irakin sotaan. Julkaisemme alla kiedotun perustelun lehden päätökselle joka huolimatta kaikesta alleviivaa sen tosiasian että juutalaiset jotka toimivat juutalaisin vaikuttimin olivat sodan takana. Kun aihe otetaan esille torjutaan se pääsääntöisesti antisemitisminä, joka on torjunta joka miellyttää anti-intellektuelleja kun tosiasioiden huomioiminen laitetaan sivuun mitäänsanomattomien tunteellisten sanojen eduksi. Samalla juutalaiset ja israelilaiset joukkoviestimet keskustelevat siitä kuinka vaikutusvaltaisia he ovat amerikkalaisessa hallinnossa ja kuinka paljon hyötyä heille on tästä vaikutusvallasta, mutta kun muut mainitsevat saman asian on siitä heille seurauksena tavanomaiset haukkumislitaniat.
Tosiasia kuitenkin on että juutalaiset olivat ideologisesti Irakin sodan takana, sodan joka ajoi juutalaisia etuja, muttei ollut amerikkalaisten etujen mukainen. Se että sota Irakia kohtaan johtuisi Saddam Husseinin aseiden pelosta kaatuu osittain siihen ettei Saddamin etujen mukaista ollut hyökätä USA:han tai toisiin eurooppalaisiin valtioihin, mutta kenties Israeliin, osittain ettei ollut mitään aihetta luulla että Saddamilla olisi hallussaan aseita joilla hän voisi hyökätä USA:han tai johonkin Euroopan valtioon. Yhtään joukkotuhoasetta ei tunnetusti ole vielä löytynyt, ja useita raportteja on todistettavasti väärennetty ja toisia on luultavimmin väärennetty tai liioiteltu jotta voitaisiin käyttää tätä perustelua. Itsessään ei tämä perustelu nimittäin pidä. Se että sota koskisi ainoastaan amerikkalaista voittojen nälkää on myös ilmiselvän väärä. Päinvastoin USA menettää valtavia rahamääriä jatkuvassa ja kalliissa sodassa. Jotkut amerikkalaiset yhtiöt voivat tienata huomattavia summia, mutta laajemmin häviää Amerikan kansa. Ehkä kaikista tärkein on että huolimatta kaikesta tästä niin pohjimmiltaan, kaikessa keskeisessä, juutalaiset laittoivat ideologisen pohjan sodalle ja propagoivat sen puolesta; juutalaisia vahvalla juutalaisella tunnistamisella ilman yhteyttä öljyteollisuuteen.
Paul Wolfowitz oli yksi heistä, ja tämän takia on hän Jerusalem Postin mukaan vuoden mies:
Kiistatta: Tämä oli Paul Wolfowitzin vuosi. 15. syyskuuta 2001 tapaamisessa Camp Davidissa neuvoi hän presidentti George W. Bushia unohtamaan Kabul ja suuntaamaan USA:n aseet Bagdadia kohti. Maaliskuussa 2003 sai hän toiveensa läpi. Samalla Wolfowitzista tuli USA:n kaikkien aikojen vaikutusvaltaisin varapuolustusministeri. Pystytkö edes mainitsemaan ketään aikaisempaa samassa asemassa? Ja hän on mukana lopullisessa listassa Colin Powellin seuraajista.
Ei ainoastaan tämä kelpuuta Wolfowitzia Jerusalem Postin Vuoden Mieheksi. Irakin sodalla oli muitakin alkuunpanijoita: Donald Rumsfeld, Dick Cheney, Tony Balir, George Bush. Wolfowitz on ehkä ollut aikainen ja kovaääninen puolestapuhuja, mutta hän hurrasi toisesta rivistä.
Wolfowitz on kiistatta ennaltaehkäisevän opin pääasiallinen käsikirjoittaja, joka muotoili Irakin sodan ja joka, kun tulee ajankohtaiseksi, tulee olemaan perustana USA:n toimille muita rosvovaltioita kohtaan.
Tämä on paljon merkittävämpää kuin mitä aluksi luulisi. Useat oivalsivat syyskuun 11. päivän jälkeen että on hyödytöntä estää tai pelotella vihollista jolle itsemurha on hyväksyttävä vaihtoehto. Wolfowitzin kohdalla erona oli että hän oli puhunut tästä ainakin vuodesta 1992.
Erona Wolfowitzin kohdalla on myös hänen kaupustelijamainen taipumus puolustukseen (the Economist kutsui häntä kerran hallinnon "lentoliskoksi") yhdistettynä huomattavaan optimismiin Lähi-idän demokratian tulevaisuudennäkymien suhteen. Kun presidentti Bush sanoo "USA ei tule sallimaan maailman varallisimpien hallitusten uhkailla meitä maailman tuhoisimmilla aseilla" niin se on Wolfowitz joka puhuu. Kun presidentti kyselee "uutta arabilaista konsessiota joka taistelee sisäisten uudistuksien, suuremman poliittisen osallistumisen, ekonomisen avoimuuden ja vapaakaupan puolesta" niin myös tässä Wolfowitz puhuu.
Mutta ehkä kaikkein näkyvin merkki Wolfowitzin vaikutusvallasta on että Colin Powell yhä innokkaammin puhuu että Irak "on matkalla demokraattiseen itsehallintoon". Tämä tulee mieheltä joka ensimmäisen Persianlahden sodan jälkeen ylimielisesti sanoi: "Missä on Irakin Thomas Jefferson?".
Meidän korvissamme tämä kuulostaa siltä että Lähi-idän demokratisoinnin painopiste on "muuttuva" jos käytetään Pentagonin erikoiskieltä. Israel on odottanut kauan hallintoa joka ymmärtää että Lähi-idän suurin ongelma ei ole heidän rajojen selvittämätön tila. Se on arabialaisten hallitsijoiden selvittämätön luonne ja se sodanhaluisuus, fanatismi ja katkeruus jonka he aiheuttavat. Israel on myös odottanut kauan hallintoa joka ymmärtää että ne hallinnot jotka uhkaavat Tel Avivia uhkaavat myös New Yorkia.
On olemassa myös kääntöpuoli. Aikaisemmin tänä vuonna levisi käsitys että presidentti veti maan sotaan juutalaisten neuvonantajien vaatimuksesta, heitä itseään varoitettiin Israelilaisista petkuttajista. "Richard Perle, Paul Wolfowitz ja Bill Kristol ovat se joukko konservatiiveja jotka puoltavat tätä sotaa", kirjoitti New York Timesin kolumnisti Maureen Dowd. Joidenkin mukaan hän olisi yhtä hyvin voinut kirjoittaa "joukko juutalaisia". Toiset sotaan kriittiset olivat selvempiä. "Ilman juutalaisten vahvaa tukea Irakin sodalle", sanoi demokraattien kongressiedustaja Jim Moran, "emme olisi tehneet tätä".
Tänä vuonna kun antisemitismi on jälleen kerran tosiasia niin nimestä "Wolfowitz" on tullut sen säkenöivä valtikka.
Tämä on luonnollisesti erittely jota hän ei arvosta. Silti se pysyy yhtenä osana sitä mikä tekee tästä ainoastaan Wolfowitzin vuoden.
Jerusalem Post luettelee useita ei-juutalaisten nimiä väläyttääkseen että sota ei ainoastaan ollut juutalaisten aivojen tuotos. Sota ei ehkä ollut ainoastaan juutalaisten aivojen tuotos, mutta erittäin lähellä. Ne neljä ei-juutalaista jotka luetellaan tässä yhteydessä eivät olleet ideologeja vaan sanansaattajia, niin kuin israelilainen Ha'aretz lehti totesi tämän vuoden huhtikuussa:
"Viime vuosina on kehittynyt [Washingtonissa] uusi usko: usko Irakin sotaan. Tätä palavaa uskoa levitti pieni 25-30 henkilön uuskonservatiivinen ryhmä, josta lähes kaikki olivat juutalaisia, lähes kaikki intellektuelleja (osittainen lista: Richard Perle, Paul Wolfowitz, Douglas Feith, William Kristol, Eliot Abrams, Charles Krauthammer), henkilöitä jotka ovat keskenään ystäviä ja viljelevät tuttavuutta toistensa kanssa ja ovat vakuuttuneita että poliittiset ideat ovat historian liikkeellepaneva voima".
Jerusalem Post yrittää myös tasavertaistaa amerikkalaiset ja israelilaiset edut, mutta todellisuudessa sellaisia on vain juutalaisesta näkökulmasta. Ellei USA olisi avustanut Israelia miljardeilla euroilla joka vuosi ja alati asettunut Israelin puolelle, ei arabimaailmalla olisi ollut mitään syytä vihanpitoon maata kohtaan. Myös tämä politiikka on seuraus juutalaisesta vaikutusvallasta USA:ssa, politiikka joka ei todellakaan ole amerikkalaisten etujen mukaista ja joka on vetänyt sen mukaan kansainväliseen sotaan jossa amerikkalaiset ja amerikkalaisessa hallinnassa olevat ovat maalitauluja ympäri maailman. Huomioi myös Jerusalem Postin perustelu kuinka ilmiselvästi vallitsevan amerikkalaisen hallituksen politiikkaa pidetään Israelin etujen mukaisena, samalla kun Lähi-idän ongelmat keskitetään kaikkiin muihin kuin Israeliin, linja jota myös vallitseva uuskonservatiivinen hallitus seuraa. Juuri uusikonservatismin vaikutuksella USA:n johtoon on mitä suurin merkitys, kun se on liike jonka ideologia on lähes täysin muokattu juutalaisten toimesta jotka vahvasti tunnistavat oman juutalaisuutensa. Uuskonservatismin alkuperä löytyy Trotskinteistä jotka radikaalisti vaihtoivat puolta Kuuden päivän sodassa 1967 ja muotoilivat oman konservatismin koska juutalaisen edut olivat keskeisimmät, ei minkäänlainen ideologia. Juutalaisten edut ovat päämääränä, minkä tahansa nimiset ideologiat olkoot välineinä. Se on yksi tärkeimmistä tiedoista jonka voi ymmärtää analysoimalla maailmanhistoriaa.
Israelilainen Jerusalem Post -lehti on tänä vuonna päättänyt valita juutalaisen varapuolustusministerin Paul Wolfowitzin Vuoden mieheksi vaikutusvallastaan amerikkalaiseen ulkomaanpolitiikkaan joka johti Irakin sotaan. Julkaisemme alla kiedotun perustelun lehden päätökselle joka huolimatta kaikesta alleviivaa sen tosiasian että juutalaiset jotka toimivat juutalaisin vaikuttimin olivat sodan takana. Kun aihe otetaan esille torjutaan se pääsääntöisesti antisemitisminä, joka on torjunta joka miellyttää anti-intellektuelleja kun tosiasioiden huomioiminen laitetaan sivuun mitäänsanomattomien tunteellisten sanojen eduksi. Samalla juutalaiset ja israelilaiset joukkoviestimet keskustelevat siitä kuinka vaikutusvaltaisia he ovat amerikkalaisessa hallinnossa ja kuinka paljon hyötyä heille on tästä vaikutusvallasta, mutta kun muut mainitsevat saman asian on siitä heille seurauksena tavanomaiset haukkumislitaniat.
Tosiasia kuitenkin on että juutalaiset olivat ideologisesti Irakin sodan takana, sodan joka ajoi juutalaisia etuja, muttei ollut amerikkalaisten etujen mukainen. Se että sota Irakia kohtaan johtuisi Saddam Husseinin aseiden pelosta kaatuu osittain siihen ettei Saddamin etujen mukaista ollut hyökätä USA:han tai toisiin eurooppalaisiin valtioihin, mutta kenties Israeliin, osittain ettei ollut mitään aihetta luulla että Saddamilla olisi hallussaan aseita joilla hän voisi hyökätä USA:han tai johonkin Euroopan valtioon. Yhtään joukkotuhoasetta ei tunnetusti ole vielä löytynyt, ja useita raportteja on todistettavasti väärennetty ja toisia on luultavimmin väärennetty tai liioiteltu jotta voitaisiin käyttää tätä perustelua. Itsessään ei tämä perustelu nimittäin pidä. Se että sota koskisi ainoastaan amerikkalaista voittojen nälkää on myös ilmiselvän väärä. Päinvastoin USA menettää valtavia rahamääriä jatkuvassa ja kalliissa sodassa. Jotkut amerikkalaiset yhtiöt voivat tienata huomattavia summia, mutta laajemmin häviää Amerikan kansa. Ehkä kaikista tärkein on että huolimatta kaikesta tästä niin pohjimmiltaan, kaikessa keskeisessä, juutalaiset laittoivat ideologisen pohjan sodalle ja propagoivat sen puolesta; juutalaisia vahvalla juutalaisella tunnistamisella ilman yhteyttä öljyteollisuuteen.
Paul Wolfowitz oli yksi heistä, ja tämän takia on hän Jerusalem Postin mukaan vuoden mies:
Kiistatta: Tämä oli Paul Wolfowitzin vuosi. 15. syyskuuta 2001 tapaamisessa Camp Davidissa neuvoi hän presidentti George W. Bushia unohtamaan Kabul ja suuntaamaan USA:n aseet Bagdadia kohti. Maaliskuussa 2003 sai hän toiveensa läpi. Samalla Wolfowitzista tuli USA:n kaikkien aikojen vaikutusvaltaisin varapuolustusministeri. Pystytkö edes mainitsemaan ketään aikaisempaa samassa asemassa? Ja hän on mukana lopullisessa listassa Colin Powellin seuraajista.
Ei ainoastaan tämä kelpuuta Wolfowitzia Jerusalem Postin Vuoden Mieheksi. Irakin sodalla oli muitakin alkuunpanijoita: Donald Rumsfeld, Dick Cheney, Tony Balir, George Bush. Wolfowitz on ehkä ollut aikainen ja kovaääninen puolestapuhuja, mutta hän hurrasi toisesta rivistä.
Wolfowitz on kiistatta ennaltaehkäisevän opin pääasiallinen käsikirjoittaja, joka muotoili Irakin sodan ja joka, kun tulee ajankohtaiseksi, tulee olemaan perustana USA:n toimille muita rosvovaltioita kohtaan.
Tämä on paljon merkittävämpää kuin mitä aluksi luulisi. Useat oivalsivat syyskuun 11. päivän jälkeen että on hyödytöntä estää tai pelotella vihollista jolle itsemurha on hyväksyttävä vaihtoehto. Wolfowitzin kohdalla erona oli että hän oli puhunut tästä ainakin vuodesta 1992.
Erona Wolfowitzin kohdalla on myös hänen kaupustelijamainen taipumus puolustukseen (the Economist kutsui häntä kerran hallinnon "lentoliskoksi") yhdistettynä huomattavaan optimismiin Lähi-idän demokratian tulevaisuudennäkymien suhteen. Kun presidentti Bush sanoo "USA ei tule sallimaan maailman varallisimpien hallitusten uhkailla meitä maailman tuhoisimmilla aseilla" niin se on Wolfowitz joka puhuu. Kun presidentti kyselee "uutta arabilaista konsessiota joka taistelee sisäisten uudistuksien, suuremman poliittisen osallistumisen, ekonomisen avoimuuden ja vapaakaupan puolesta" niin myös tässä Wolfowitz puhuu.
Mutta ehkä kaikkein näkyvin merkki Wolfowitzin vaikutusvallasta on että Colin Powell yhä innokkaammin puhuu että Irak "on matkalla demokraattiseen itsehallintoon". Tämä tulee mieheltä joka ensimmäisen Persianlahden sodan jälkeen ylimielisesti sanoi: "Missä on Irakin Thomas Jefferson?".
Meidän korvissamme tämä kuulostaa siltä että Lähi-idän demokratisoinnin painopiste on "muuttuva" jos käytetään Pentagonin erikoiskieltä. Israel on odottanut kauan hallintoa joka ymmärtää että Lähi-idän suurin ongelma ei ole heidän rajojen selvittämätön tila. Se on arabialaisten hallitsijoiden selvittämätön luonne ja se sodanhaluisuus, fanatismi ja katkeruus jonka he aiheuttavat. Israel on myös odottanut kauan hallintoa joka ymmärtää että ne hallinnot jotka uhkaavat Tel Avivia uhkaavat myös New Yorkia.
On olemassa myös kääntöpuoli. Aikaisemmin tänä vuonna levisi käsitys että presidentti veti maan sotaan juutalaisten neuvonantajien vaatimuksesta, heitä itseään varoitettiin Israelilaisista petkuttajista. "Richard Perle, Paul Wolfowitz ja Bill Kristol ovat se joukko konservatiiveja jotka puoltavat tätä sotaa", kirjoitti New York Timesin kolumnisti Maureen Dowd. Joidenkin mukaan hän olisi yhtä hyvin voinut kirjoittaa "joukko juutalaisia". Toiset sotaan kriittiset olivat selvempiä. "Ilman juutalaisten vahvaa tukea Irakin sodalle", sanoi demokraattien kongressiedustaja Jim Moran, "emme olisi tehneet tätä".
Tänä vuonna kun antisemitismi on jälleen kerran tosiasia niin nimestä "Wolfowitz" on tullut sen säkenöivä valtikka.
Tämä on luonnollisesti erittely jota hän ei arvosta. Silti se pysyy yhtenä osana sitä mikä tekee tästä ainoastaan Wolfowitzin vuoden.
Jerusalem Post luettelee useita ei-juutalaisten nimiä väläyttääkseen että sota ei ainoastaan ollut juutalaisten aivojen tuotos. Sota ei ehkä ollut ainoastaan juutalaisten aivojen tuotos, mutta erittäin lähellä. Ne neljä ei-juutalaista jotka luetellaan tässä yhteydessä eivät olleet ideologeja vaan sanansaattajia, niin kuin israelilainen Ha'aretz lehti totesi tämän vuoden huhtikuussa:
"Viime vuosina on kehittynyt [Washingtonissa] uusi usko: usko Irakin sotaan. Tätä palavaa uskoa levitti pieni 25-30 henkilön uuskonservatiivinen ryhmä, josta lähes kaikki olivat juutalaisia, lähes kaikki intellektuelleja (osittainen lista: Richard Perle, Paul Wolfowitz, Douglas Feith, William Kristol, Eliot Abrams, Charles Krauthammer), henkilöitä jotka ovat keskenään ystäviä ja viljelevät tuttavuutta toistensa kanssa ja ovat vakuuttuneita että poliittiset ideat ovat historian liikkeellepaneva voima".
Jerusalem Post yrittää myös tasavertaistaa amerikkalaiset ja israelilaiset edut, mutta todellisuudessa sellaisia on vain juutalaisesta näkökulmasta. Ellei USA olisi avustanut Israelia miljardeilla euroilla joka vuosi ja alati asettunut Israelin puolelle, ei arabimaailmalla olisi ollut mitään syytä vihanpitoon maata kohtaan. Myös tämä politiikka on seuraus juutalaisesta vaikutusvallasta USA:ssa, politiikka joka ei todellakaan ole amerikkalaisten etujen mukaista ja joka on vetänyt sen mukaan kansainväliseen sotaan jossa amerikkalaiset ja amerikkalaisessa hallinnassa olevat ovat maalitauluja ympäri maailman. Huomioi myös Jerusalem Postin perustelu kuinka ilmiselvästi vallitsevan amerikkalaisen hallituksen politiikkaa pidetään Israelin etujen mukaisena, samalla kun Lähi-idän ongelmat keskitetään kaikkiin muihin kuin Israeliin, linja jota myös vallitseva uuskonservatiivinen hallitus seuraa. Juuri uusikonservatismin vaikutuksella USA:n johtoon on mitä suurin merkitys, kun se on liike jonka ideologia on lähes täysin muokattu juutalaisten toimesta jotka vahvasti tunnistavat oman juutalaisuutensa. Uuskonservatismin alkuperä löytyy Trotskinteistä jotka radikaalisti vaihtoivat puolta Kuuden päivän sodassa 1967 ja muotoilivat oman konservatismin koska juutalaisen edut olivat keskeisimmät, ei minkäänlainen ideologia. Juutalaisten edut ovat päämääränä, minkä tahansa nimiset ideologiat olkoot välineinä. Se on yksi tärkeimmistä tiedoista jonka voi ymmärtää analysoimalla maailmanhistoriaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
on "juutalainen etu"? Chomskyn , Soroksen vai Wolfowitzin kanta? Sionistin vai assimilationistin? Uskovan vai ateistin? Kommunistin vai kapitalistin? Työväenpuolueeen kannattajien vai Likudin? Intian juutalaisen pippurikauppiaan Cochinissa vai Nobelistin UCLA:ssa? Rasisti hakee yhtä nimittäjää eikä tyhmyyksissään muuta näe kuin minkä on päättänyt nähdä. Niinpä juutalainen on aina kaikkea sitä mitä rasisti vihaa ja syyllinen kaikkeen. Muuta analyysia ei tarvita enää mihinkään kun rasisti kerran tämän yhden on keksinyt.
Kissinger on kova jätkä, taidatten olla samalla viivalla;ateisti45 ja kissinger ja sharon.
Juutalaiset eivät ole Irak-sotaa järjestäneet. Se on Bushin sairaan unelman toteuttamista - maailma ilman muslimeja.
Pitäisiköhän sinut hommata vähäksi aikaa istumaan ja miettimään, mitä kannattaa levitellä julkisuuteen ja mitä ei?
Suomen rikoslaki
11 luku: Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan
8 § (21.4.1995/578) Kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi