Poliisi suoritaa yhä useammin vapaudenriiston

mitään perusteita,,
Käsiraudoissa putkaaraahaminen ei ole mitenkään perusteltua kuin heki ja väkivaltarikoksissa..

Muutenkin poliisin toiminta on seurannut Bushinlinja usan fasistista politiikaa.

Tähän on saatava muutos!

Sitten kuitenkin eliitin rikosksia ei edes uskalleta tutkia ja muiden valtojen toiminta Suomen siällä on supolle toisijaista jos he siihen yhtään puuttuu.

Poliisin omat rikokset jää usein kanssa tutkimatta tai sitten ne painetaan villaisella!

LAIN TULEE OLLA SAMA KAIKILLE!
22108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Hyvä ystävä, poliisisetä pistää sinut rautoihin oman turvallisuutesi tähden. Kiinnioton yhteydessä saatat saada urhouskohtauksen ja ruveta riehumaan, ja jos rautoja ei olisi, poliisisetä joutuisi käyttämään kovempia otteita sinua kohtaan. Raudoissa aiheutat itsellesi ja muille vähemmän vahinkoa. Eikö olekin fantastista?

Sinun ei myöskään tarvitse enää ihmetellä sitä, miksi poliisisetä painaa pääsi alas mennessäsi raudoitettuna poliisiautoon, sillä minä kerron sen sinulle: se on siksi, ettet kolhisi päätäsi ovirakenteisiin.

Nyt, kun tiedät nämä asiat, sinun on paljon helpompi olla ja elää. Varovasti sitten sen alkoholin kanssa.

Äänestä
  • myyälävaras on jotenkin vaarallinen omalle hengelleen!

    Voi vittu!
    Jus tätä tarkoitinkin avauksessa! JUURI TÄTÄ!!!!

    Kaikki vedetään överiksi!

    Äänestä

  • Jos kokee että kirjoitti:

    myyälävaras on jotenkin vaarallinen omalle hengelleen!

    Voi vittu!
    Jus tätä tarkoitinkin avauksessa! JUURI TÄTÄ!!!!

    Kaikki vedetään överiksi!

    menemään metrolla vahingossa esim pummilla niin siihenkin tarvitaan liuta HKL edustajia sinua saattamaan säilöön ja sen jälkeen vielä soitetaan sinivuokot paikalle ihan kuin olisit tehnyt pahemman luokan rikoksen, niin onhan se hirveä rikos ihmisyyttä vastaan mennä pummilla.

    Äänestä

  • Jos kokee että kirjoitti:

    myyälävaras on jotenkin vaarallinen omalle hengelleen!

    Voi vittu!
    Jus tätä tarkoitinkin avauksessa! JUURI TÄTÄ!!!!

    Kaikki vedetään överiksi!

    Heti sinun lainen rautoihin ja nokialaistata selkäpiihin. Menneistä ja tulevista.
    Jenkeissä aina rautoihin heti. Yleistyy täälläkin kun räkänokat vaan uhoo.
    Tossa äsken kaupan kassalle,oli musta,räkänokat uhos ja heitti kuitin silmille ja turpaanveto..nyrkillätapetavat vielä uhos..
    Näihin koulutuksena turpaanveto ja nokialainenn läimimään selkäruotoon...

    Äänestä

  • nokialaista kirjoitti:

    kaljupäisiä vartijoita ja sinivuokkoja kuinka ollaan olevinaan niin kovaa ja isoo, mutta kun katsot tarkasti niitä gorilloja silmiin niin huomaat että useimmiten katse on kuin rusakolla. silmät ovat sielun peili, joten ei pojut paljon pelota.

    Äänestä

  • isoja kirjoitti:

    Näinhän se menee. Oppia ikä kaikki.
    Josus oli suomifilmi, missä panivat räkänokan kusensa pyyhki takillaan. Virhe paha. Olisi pitänyt , kusensa nuolettaa niinku uhostasi kuuluu...

    Äänestä

  • pannaan oppii kirjoitti:

    Näinhän se menee. Oppia ikä kaikki.
    Josus oli suomifilmi, missä panivat räkänokan kusensa pyyhki takillaan. Virhe paha. Olisi pitänyt , kusensa nuolettaa niinku uhostasi kuuluu...

    kun pitää yrittää korostaa itseänsä leikkaamalla hiuksensa että näyttäisi kovalta vaikka ei ole sitä karismaa kasvoilla jonka kova elämä on jättänyt kasvoille. Arvet ne vaan komistaa. Katu opettaa, ei vartija koulutus.

    Äänestä

  • henkisesti pikkupoika kirjoitti:

    kun pitää yrittää korostaa itseänsä leikkaamalla hiuksensa että näyttäisi kovalta vaikka ei ole sitä karismaa kasvoilla jonka kova elämä on jättänyt kasvoille. Arvet ne vaan komistaa. Katu opettaa, ei vartija koulutus.

    Räkä lentää. Nyrkillä tapettavan lauman tuki uhon takana. Siinä sinä räkäposkella, niin miehenä, niin miestä, että.

    Äänestä

  • lippa vinossa kirjoitti:

    Räkä lentää. Nyrkillä tapettavan lauman tuki uhon takana. Siinä sinä räkäposkella, niin miehenä, niin miestä, että.

    niin näät onko luontoa vai ei. Silmistä ja kasvoista näkee myös onko pumpuleilla kasvanu vai ei.

    Äänestä

  • silmiin kirjoitti:

    niin näät onko luontoa vai ei. Silmistä ja kasvoista näkee myös onko pumpuleilla kasvanu vai ei.

    Ne tottelee nyrkiä hyvin.

    Äänestä

  • aina räyhää kirjoitti:

    Ne tottelee nyrkiä hyvin.

    "lapsena piestyt", onko sinulla omakohtaisia kokemuksia ? Paineen sietokyky on se jossa mitataan se "kovuus", jokaisella on kenties omat mittarit siihen. luulisin että katujen kasvatin mittarit sietää painetta on pikkaisen erinlainen kuin akateemisesti koulutetun ?
    Ja toiseksi, toiselle voi elämässä olla niin että hyvinkin mitätön asia voi olla suuri järkytys, kun jotain se ei hetkauta suuntaan tai toiseen. Mikä on kovuutta ja kuka sen sanoo/määritttelee että toinen mittari on oikein ja toinen väärä.

    Äänestä

  • sait päähäsi kirjoitti:

    http://www.youtube.com/watch?v=-gVxV0LeZC8&feature=related
    http://www.youtube.com/watch?v=RZ9h1faYEzo
    mitä tahdon sinulle sanoa, piste.

    Äänestä

  • nokialaista kirjoitti:

    Heti sinun lainen rautoihin ja nokialaistata selkäpiihin. Menneistä ja tulevista.
    Jenkeissä aina rautoihin heti. Yleistyy täälläkin kun räkänokat vaan uhoo.
    Tossa äsken kaupan kassalle,oli musta,räkänokat uhos ja heitti kuitin silmille ja turpaanveto..nyrkillätapetavat vielä uhos..
    Näihin koulutuksena turpaanveto ja nokialainenn läimimään selkäruotoon...

    Oikeusvaltioksi!

    Äänestä

  • takasin .... kirjoitti:

    Oikeusvaltioksi!

    Nokialainen soimaan selkäruotoosi, että opit oikeutta.

    Äänestä

  • tehdään kirjoitti:

    Nokialainen soimaan selkäruotoosi, että opit oikeutta.

    luoda poliisivaltio Suomesta!

    Äänestä

  • se on niille pakkomielle kirjoitti:

    luoda poliisivaltio Suomesta!

    asialla ja voi hyvin suurine rahoineen! etsikää!
    SUURI KUSETUS!

    Äänestä

  • kunhan vain valta vaihtuu!

    Äänestä

  • Kun laki ei ole sama kaikille!

    Äänestä

Näin kuuluu perustuslain ensimmäinen tulkinta ja se on tultava voimaan!
Koti on pyhä ja suojattu!

Äänestä
  • Ei poliisi sinunkaan kotiisi syyttä tule. Lopeta ryyppääminen ja riehuminen, niin vältyt kotikäynneiltä. Samalla naapurisikin saavat rauhan. Ja lopeta se Koistisen kissan hässiminen!

    Äänestä

Kaikissa tilanteissa.

Poliisin kanssa ei pidä ryhtyä mihinkään tekemisiin.

Jo pelkästään se, että olet tyhmyyttäsi todistaja jossakin jutussa aiheuttaa sinulle suuren riskin joutua poliisin erilaisten manöövereiden kohteeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vaihka siihen ei ole kirjoitti:

mitään perusteita,,
Käsiraudoissa putkaaraahaminen ei ole mitenkään perusteltua kuin heki ja väkivaltarikoksissa..

Muutenkin poliisin toiminta on seurannut Bushinlinja usan fasistista politiikaa.

Tähän on saatava muutos!

Sitten kuitenkin eliitin rikosksia ei edes uskalleta tutkia ja muiden valtojen toiminta Suomen siällä on supolle toisijaista jos he siihen yhtään puuttuu.

Poliisin omat rikokset jää usein kanssa tutkimatta tai sitten ne painetaan villaisella!

LAIN TULEE OLLA SAMA KAIKILLE!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu