Vanhus sekaisin

70-kymppinen äitini on aivan sekaisin: muistelee ja vääristelee vanhoja asioita päivät pitkät. Kertoilee sitten niitä juttuja totena kaikille, jotka sattuvat kuunteluetäisyydelle. Ei huolehdi kodista, vaatteistaan eikä ruokavaliostaan. Kodinhoitopalvelut eivät silti kelpaa.

Lääkitystä on tarkistettu, siltä varalta että mielialan vaihtelut ja sekavuus johtuvat niistä. Ammattimainen keskusteluapu on todettu tarpeelliseksi, mutta se ei kiinnosta.

Hän vaikuttaisi kaipaavan seuraa, mutta raivokohtaukset ja perusteettomat syyttelyt ovat karkoittaneet kaikki lähipiiristä.

Viranhaltijat sanovat, ettei asiaan voi puuttua, koska hän on "täysivaltainen".
31110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vaippoihin vaan ja sitoo sen sänkyyn kiinni niin kyllä se siitä.

Äänestä

Alzheimerintaudin aiheuttama dementia antaa usein ensimmäiset merkkinsä juuri siten, että mielessä ovat vain vanhat asiat. Vanhus saattaa luulla puolisoaan omaksi lapsekseen tai sisaruksekseen, tai hän saattaa vakaasti olla sitä mieltä, että hänellä on aivan pieniä lapsia ja hän on itse vielä aivan nuori.
Tyypillistä on myös se, että vanhus piilottaa rahaa tai arvoesineitä ja väittää sitten, että läheiset ovat käyneet varastamassa ne. Siksi kotiapukaan ei usein kelpaa; vanhus uskoo, että kodinhoitajat varastavat hänen tavaransa.

Onko äitisi valittanut virtsaamisvaivoja, tai onko kukaan hoksannut kysyä häneltä niistä? Vaikka vaivoja ei olisikaan, on virtsanäyte syytä ottaa. Virtsatieinfektio on sellainen, mikä saattaa tehdä vanhuksesta sekavan, vaikka hänellä ei dementiaa olisikaan.

Muutenkin perinpohjainen lääkärintutkimus on tarpeen, jos äitisi on yllättäen mennyt sekavaksi. Syynä voi olla muukin, vakava sairaus, kuin dementia. Mitä lääkkeitä äitisi syö? Monille vanhuksille syötetään psykoosilääkkeitä aivan turhaan. Jos lääkelistasta löytyy esimerkiksi sellaisia lääkkeitä kuin Seroquel tai Zyprexa, eikä äidilläsi ole mitään mielisairautta, nosta meteli. Jos äitisi kärsii unettomuudesta, puolikas tabletti Imovanea iltaisin riittää. Psykoosilääkkeet tekevät vanhuksista sekavia ja velttoja.

Jos äidilläsi on kipuja, Panadol eli Para-tabs riittää. Jotkut lääkärit tykkäävät syöttää vanhuksille Panacodia tai Tramalia, ja se tekee heistä sekavia ja ärtyneitä.

Jos kaikki nämä asiat ovat kunnossa, ja äitisi saa raivokohtauksia ja syyttelee läheisiään perusteettomasti, täytyy varmaan epäillä dementiaa. Mars asiantuntijalääkärin luokse. Tautia ei voi parantaa, mutta siihen on tehokkaita lääkkeitä, jotka helpottavat oireita ja parantavat sairastuneen elämänlaatua. Sairastuneen ja hänen läheistensä on turha kärsiä, kun apuakin on saatavissa.

Jos sairaus sitten todetaan, joku läheisistä voi hakeutua hänen edunvalvojakseen. Dementikko ei ole enää täysivaltainen - riippuen tietysti sairauden vaikeusasteesta. Lääkärinlausunto tarvitaan. Älä jätä asiaa sikseen, vain toimi. Hänhän on sinun äitisi!

Äänestä
  • Monesti vanhuksilla on vaivana että b12-vitamiini ei imeydy, aiheuttaa anemiaa, ja dementian oireita. Onko tarkistettu hemoglobini?
    Jos äitinne asioitten hoitaminen tuntuu liian rankanlta, kannattaisiko kysyä virkaholjoojaa, silloin hän tekee päätökset äitinne hoidosta, esim lhoitolaitokseen siirtämisestä, kotihoidosta ym.
    Vaikka kaikki haluaa olla omassa kodissa, joskus vaan on järkevää siirtää huonokuntoinen ihminen hoitolaitokseen.
    Olen itse nähnyt niin monia tapauksia joissa voisi puhua melkeimpä heitteillejätöstä, vedotaan vaan siihen että vanhus haluaa asua omassa kodissa.
    Jos sinne kotiin saadaan kaikki tarvittava apu, silloinhan se tietysti on paras paikka asua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


apu ei kelpaa kirjoitti:

70-kymppinen äitini on aivan sekaisin: muistelee ja vääristelee vanhoja asioita päivät pitkät. Kertoilee sitten niitä juttuja totena kaikille, jotka sattuvat kuunteluetäisyydelle. Ei huolehdi kodista, vaatteistaan eikä ruokavaliostaan. Kodinhoitopalvelut eivät silti kelpaa.

Lääkitystä on tarkistettu, siltä varalta että mielialan vaihtelut ja sekavuus johtuvat niistä. Ammattimainen keskusteluapu on todettu tarpeelliseksi, mutta se ei kiinnosta.

Hän vaikuttaisi kaipaavan seuraa, mutta raivokohtaukset ja perusteettomat syyttelyt ovat karkoittaneet kaikki lähipiiristä.

Viranhaltijat sanovat, ettei asiaan voi puuttua, koska hän on "täysivaltainen".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu