Kylmän sodan aikainanen rauhanliike, pasifismi, sodanvastaisuus, kaikki sellainen, liittyi Neuvostoliiton pyrkimykseen demoralisoida länsimaiden väestö, niin että ryhtyisi aseidenriisuntaan senkin uhalla, ettei länsi pystyisi enää puolustautumaan Varsovan liittoa vastaan mahdollisen konfliktin hetkellä. Ajan tunnus oli "better red than dead". Neuvostopropagandan agentit levittivät länsimaissa kauhukuvia ydinsodan vaikutuksesta. Suurin osa ihmisistä uskoo edelleen vakavissaan, ettei ydinsodasta selviä hengissä kuin torakat tai korkeintaan rotat. Todellisuudessa laajamittainen ydinsota ei pahimmillaankaan olisi ollut - tai ole - Euroopalle väestöllisesti sen tuhoisampi kuin esimerkiksi musta surma 1300-luvulla, ja aineellisestikin vähemmän katastrofaalinen kuin esim. Länsi-Rooman valtakunnan romahdus 400-luvulla jKr.
Ilman lännen valmiutta ydinsotaan vapaa maailma ei olisi pysynyt vapaana. Amerikan strategisten ilmavoimien tunnus oli "peace is our profession". Sitä on pilkattu; se oli täyttä totta. Vain massiivinen ydinpelote esti neukkuja hyökkäämästä NATO:n ja USA:n kimppuun hetkenä minä hyvänsä. Jos punikit olisivat havainneet pienimmänkin heikkouden USA:n ydinpuolustuksessa, he olisivat käyttäneet sitä hyväkseen. Kylmän sodan loppupuolella oli monia kausia, monia pahoja pullonkauloja, jolloin NL oli lähellä saavuttaa ensi-iskukyvyn. Jos sillä olisi se ollut, se olisi sitä käyttänyt, uskokaa pois. KGB-luopiot kertoivat 1980-luvulla NATO:lle, että Neuvostoliiton johto pohti useaan otteeseen vakavissaan ensi-iskun mahdollisuutta.
Vielä 1960-luvun alussa punaiset olisi ollut mahdollista voittaa sotilaallisesti. NATO:n ohjus- ja pommikoneylivoima oli musertava. Monet USA:n sotilaspiireistä kannattivat NL:n murskaamista, kun siihen vielä oli mahdollisuus. Kylmää sotaa olisi voitu lyhentää kymmenillä vuosilla. Se olisi tiennyt miljoonien ihmishenkien säästymistä Kaakkois-Aasiassa, Lähi-Idässä, Afrikassa, luultavasti useampien kuin kolmas maailmansota olisi maksanut. Mutta ei, politiikaksi tuli "kauhun tasapaino", eli Neuvostoliiton annettiin nousta ydinvarustelussa NATO:n rinnalle, jopa ohitse. Tasapainon asemesta tämä defaitistinen doktriini saattoi koko vapaan maailman kuolettavaan vaaraan.
USA:n olisi pitänyt käyttää hyväksi aikaa, jolloin sillä oli atomipommi, mutta NL:lla ei. Amerikalla oli 1940-luvun lopussa jo hyvä arsenaali plutonium-pommeja - ei mitään järeitä aseita, mutta riittävä uhka, jota käyttämällä olisi voitu estää rautaesiripun laskeutuminen Itä-Euroopan eteen, Berliinin eristäminen, tai sotilaallisesti Kiinan joutuminen kommunisteille. Venäläisiltä vei kauan aikaa saada ydinaseiden sarjavalmistus käyntiin. Ennen mannertenvälisten ohjusten kehittämistä he olivat kurjien pommikoneidensa varassa, jonka vastapainona 1950-luvulla USA:lla oli jo ylivoimainen B-52-armadansa jatkuvassa valmiudessa. Neuvostoliitton ensimmäiset ICBM-ohjukset olivat äärimmäisen haavoittuvaisia; ne voitiin laukaista vasta usean tunnin päästä käskyn antamisesta, eli USA olisi ehtinyt tuhota ne laukaisualustoilleen.
Ydinaseisiin liittyvä taikauskoinen pelko on jäännettä kauhusta, jota Neuvostoliitto pyrki länsimaissa kylvämään. Että olisi parempi antautua kuin hyväksyä ydinsodan mahdollisuus. Gorbatshov ehdotti Reaganille vielä 1980-luvun lopulla kaikista ydinaseista luopumista. Reagan kuitenkin hylkäsi mahdollisuuden olla historian suurin rauhantekijä. Miksi? Koska Gorbatshov vaati Amerikalta myös strategisen ohjuspuolustuksen kehittämisen lopettamista. Reagan näki tämän aikeen lävitse. Hänen massiivinen varusteluohjelmansa ja paljon parjattu "tähtien sotansa" olivat tosiasiassa katkaisseet punaisen pedon niskan. Meni vain muutama vuosi, ja pahan valtakunta hajosi.
Kun Neuvostoliittoa ei kerran voitettu sotilaallisesti 1940-, 50- tai 60-luvuilla, lännen ainoaksi keinoksi jäi pitää se jotenkuten aisoissa uskottavalla ydinpelotteella ja hiljalleen näännyttää NL taloudellisessa kilpailussa, ennen kaikkea aseellisen kilpavarustelun kautta, jota NL ei heikomman taloutensa takia loputtomiin kestänyt. Ne jotka vaativat varustelumenojen laskemista länsimaissa, olivat NL:n asialla. Ne jotka marssivat kulkueissa asevarustelua ja sotaa vastaan, marssivat NL:n puolesta. Erityisen tärkeää oli, että Reagan taivutti NATO-maat hyväksymään Pershing-ohjusten sijoittamisen Euroopan maaperälle rauhanliikkeen valtavasta vastustuksesta huolimatta. Punaiset alkoivat todella pelätä. Kommunisti-imperiumi alkoi natista liitoksistaan. Itä-Euroopan vapautuneille kansoille punapropagandan hapattamien länsieurooppalaisten yhä vihaama Ronald Reagan on edelleen yksi historian suurimmista sankareista.
"Better red than dead"? Ei, sitä ei pidä hyväksyä koskaan. Jos tahdot rauhaa, valmistaudu sotaan. Jos haluat pitää vapautesi, valmistaudu kuolemaan sen puolesta. Vaikka ydinsodassakin. Sekin on vain politiikan jatkamista toisin keinoin.
Ilman lännen valmiutta ydinsotaan vapaa maailma ei olisi pysynyt vapaana. Amerikan strategisten ilmavoimien tunnus oli "peace is our profession". Sitä on pilkattu; se oli täyttä totta. Vain massiivinen ydinpelote esti neukkuja hyökkäämästä NATO:n ja USA:n kimppuun hetkenä minä hyvänsä. Jos punikit olisivat havainneet pienimmänkin heikkouden USA:n ydinpuolustuksessa, he olisivat käyttäneet sitä hyväkseen. Kylmän sodan loppupuolella oli monia kausia, monia pahoja pullonkauloja, jolloin NL oli lähellä saavuttaa ensi-iskukyvyn. Jos sillä olisi se ollut, se olisi sitä käyttänyt, uskokaa pois. KGB-luopiot kertoivat 1980-luvulla NATO:lle, että Neuvostoliiton johto pohti useaan otteeseen vakavissaan ensi-iskun mahdollisuutta.
Vielä 1960-luvun alussa punaiset olisi ollut mahdollista voittaa sotilaallisesti. NATO:n ohjus- ja pommikoneylivoima oli musertava. Monet USA:n sotilaspiireistä kannattivat NL:n murskaamista, kun siihen vielä oli mahdollisuus. Kylmää sotaa olisi voitu lyhentää kymmenillä vuosilla. Se olisi tiennyt miljoonien ihmishenkien säästymistä Kaakkois-Aasiassa, Lähi-Idässä, Afrikassa, luultavasti useampien kuin kolmas maailmansota olisi maksanut. Mutta ei, politiikaksi tuli "kauhun tasapaino", eli Neuvostoliiton annettiin nousta ydinvarustelussa NATO:n rinnalle, jopa ohitse. Tasapainon asemesta tämä defaitistinen doktriini saattoi koko vapaan maailman kuolettavaan vaaraan.
USA:n olisi pitänyt käyttää hyväksi aikaa, jolloin sillä oli atomipommi, mutta NL:lla ei. Amerikalla oli 1940-luvun lopussa jo hyvä arsenaali plutonium-pommeja - ei mitään järeitä aseita, mutta riittävä uhka, jota käyttämällä olisi voitu estää rautaesiripun laskeutuminen Itä-Euroopan eteen, Berliinin eristäminen, tai sotilaallisesti Kiinan joutuminen kommunisteille. Venäläisiltä vei kauan aikaa saada ydinaseiden sarjavalmistus käyntiin. Ennen mannertenvälisten ohjusten kehittämistä he olivat kurjien pommikoneidensa varassa, jonka vastapainona 1950-luvulla USA:lla oli jo ylivoimainen B-52-armadansa jatkuvassa valmiudessa. Neuvostoliitton ensimmäiset ICBM-ohjukset olivat äärimmäisen haavoittuvaisia; ne voitiin laukaista vasta usean tunnin päästä käskyn antamisesta, eli USA olisi ehtinyt tuhota ne laukaisualustoilleen.
Ydinaseisiin liittyvä taikauskoinen pelko on jäännettä kauhusta, jota Neuvostoliitto pyrki länsimaissa kylvämään. Että olisi parempi antautua kuin hyväksyä ydinsodan mahdollisuus. Gorbatshov ehdotti Reaganille vielä 1980-luvun lopulla kaikista ydinaseista luopumista. Reagan kuitenkin hylkäsi mahdollisuuden olla historian suurin rauhantekijä. Miksi? Koska Gorbatshov vaati Amerikalta myös strategisen ohjuspuolustuksen kehittämisen lopettamista. Reagan näki tämän aikeen lävitse. Hänen massiivinen varusteluohjelmansa ja paljon parjattu "tähtien sotansa" olivat tosiasiassa katkaisseet punaisen pedon niskan. Meni vain muutama vuosi, ja pahan valtakunta hajosi.
Kun Neuvostoliittoa ei kerran voitettu sotilaallisesti 1940-, 50- tai 60-luvuilla, lännen ainoaksi keinoksi jäi pitää se jotenkuten aisoissa uskottavalla ydinpelotteella ja hiljalleen näännyttää NL taloudellisessa kilpailussa, ennen kaikkea aseellisen kilpavarustelun kautta, jota NL ei heikomman taloutensa takia loputtomiin kestänyt. Ne jotka vaativat varustelumenojen laskemista länsimaissa, olivat NL:n asialla. Ne jotka marssivat kulkueissa asevarustelua ja sotaa vastaan, marssivat NL:n puolesta. Erityisen tärkeää oli, että Reagan taivutti NATO-maat hyväksymään Pershing-ohjusten sijoittamisen Euroopan maaperälle rauhanliikkeen valtavasta vastustuksesta huolimatta. Punaiset alkoivat todella pelätä. Kommunisti-imperiumi alkoi natista liitoksistaan. Itä-Euroopan vapautuneille kansoille punapropagandan hapattamien länsieurooppalaisten yhä vihaama Ronald Reagan on edelleen yksi historian suurimmista sankareista.
"Better red than dead"? Ei, sitä ei pidä hyväksyä koskaan. Jos tahdot rauhaa, valmistaudu sotaan. Jos haluat pitää vapautesi, valmistaudu kuolemaan sen puolesta. Vaikka ydinsodassakin. Sekin on vain politiikan jatkamista toisin keinoin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Oletko tutustunut hypoteettisen ydinsodan vaikutuksiin? Ne ovat huomattavasti laajemmat ja kauhistuttavammat kuin haluat ajatella.
Eli tuo reaganilaisen sapelinkalistelun ylistys on kuultu aiemminkin. Se tiedetään että kaiken maailman "pasifistit" olivat itse asiassa Moskovan hyväksi toimivia kätyreitä, mutta Gorbatshovia on enemmän kiitettävä järkevyydestä kuin sotahullua Ronnieta.
Laajamittainen ydinsota ei jatka politiikkaa. Se on sen päätepiste.
Ehkä kannattaisi kuitenkin tarkentaa että mitä niistä kaikista maailman rauhanliikkeistä, tuskinpa kaikki maailman pasifistit kylmän sodan aikanakaan ovat olleet Moskovan ohjauksessa vaikka näiden toiminta niitten politiikkaa olisi saattanutkin tukea. Pasifisteja kun on ollut oikealta vasemmalle, kristityistä ateisteihin. Kylmän sodan maailmakaan ei sikäli ollut mitenkään mustavalkoinen, vaikka toki moni halusi esimerkiksi Martin Luther Kingin (ja hänen tässä asiassa vaikuttaneen taustaorganisaationsa SANE:n) Moskovan kätyriksi leimatakin. Realismia lienee monelle ollut että vaikuttamisen tuli alkaa omasta maasta, vaikka se sitten avaajan kuvaaman vision valossa toisikin etua NL:olle.
Suomessakin olivat Moskovasta ohjattuja. Eri asia on, että kaikki eivät sitä älynneet tai halunneet älytä. Luonnollisesti oli sellaisia, jotka työskentelivät rauhan puolesta täysin itsenäisesti, mutta Suomen Rauhanpuolustajat yhdistyksenä oli Moskovan johtama. Kommunistit pitivät rauhanliikkeen kaappaamista itselleen suurimpanan propagandavoittonaan.
Tietysti maailmalla oli rauhan puolesta toimivia organisaatioita ja ihmisiä, jotka pitivät kommunismia maailmanrauhan pahimpana uhkana. Eihän heitä Moskovasta ohjattu.
Kummallista sitten, jos avaaja tarkoittikin vain yhtä suomalaista yhdistystä monien joukossa, ettei hän suvainnut mainita asiaa avauksessaan. Mutta kiitos selvennyksestä.
Suomessa rauhanpuolustajat toimivat Maailman rauhanneuvoston alaisuudessa, joka oli moskovan johtama ja rahoittama. Toiminnan taustoja ei ainakaan yleisesti tunnettu, mutta punainen pohjamaali paistoi selkeästi läpi aseiden vastaisuudesta, joka oli ainoastaan Amerikkaa vastaan. Räikeimmillään neukku armeijaa nimitettiin jopa rauhanarmeijaksi. Moskovassa varmaan naurettiin rauhanpuolustajille, joista monet varmasti toimivat aivan vilpittömästi, samaan aikaan kun rauhanvaltio oli maailman suurin aseiden viejä.
Kekkonen esitti muun muassa ydinaseetonta vyöhykettä Pohjolaan, jätti jostain syystä laskematta NL:on osaksi sitä. Ja neukut nauro partaansa.
vaikkapa O.W.Kuusisen vaimon Aino Kuusisen muistelmissa. Komintern teki tätä työtä täysin määrätietoisesti.
Samaan aikaan kun rauhanliikeet vastustivat väestösuojelua, Neuvosto-Virossa järjestettiin joka vuosi pimenysharjoituksia kuten Suomessa tapahtui v.1939 syksyllä. Tällöin ihmisten piti "hälytyksen" kuullessaan pantava pimennysverhot ikkunoihin sakotuksen uhalla.
Jos Suomessa olisi järjestetty vastaavaa toimintaa sodan jälkeen, niin sitä olisi pidetty "sodanlietsontana". Mutta Suomessa ei tiedetty silloin Neuvostoliiton meinikistä, vaika se oli ihan naapurina.
on asiaa. Nostetaan muistin virkistämiseksi esiin.
"Rauhaa rauhaa lässyn lässyn...
Rauhaa rauhaa lässyn lässyn...
Rauhaa rauhaa lässyn lässyn...
Rauhaa rauhaa lässyn lässyn...
Rauhaa rauhaa lässyn lässyn...
Rauhaa rauhaa lässyn lässyn...
Rauhaa rauhaa lässyn lässyn..."
-Ja tätä ne teki Moskovan laskuun! Ja tekee muuten tänäkin päivänä.