Kepuporvareiden vaalirahoitus sotkut vielä.

varma.kosto

selvittämättä? Novagroup konkurssissa. Varsinaiset maksut jäi vaalitukien takia maksamatta. Täällä kepulit puhuu SAK:n vaalirahoituksesta, mutta oma pesä on todella likainen.

3

218

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • varma.totuus

      Vuonna 1975 SDP:n taloudenhoitaja Pentti Ketola kumppaneineen kärähti Arlandan kentällä yrittäessään salakuljettaa Suomeen 250 000 kruunua. Kovan kohun keskellä epäiltiin, että valuutta olisi työväenliikkeen kannalta toveriapua kiusallisemmista lähteistä. Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA kun oli osallistunut ennenkin tällaisiin operaatioihin”. SDP oli hakeutunut CIA:n rahahanalle jo 1949.

      (Eino Ketola: Suomen Metallityöväen Liitto 1961 - 1983. Otava 2007, 752 sivua)

      Taistelu vallasta Metalliliitossa oli kovaa peliä. Hyvissä ajoissa ennen Metallin vuoden 1975 liittokokousta demarit aloittivat ulkomaisen rahojen kerjäyksen. Ketola kertoo mm. kuinka ruotsalaisille ehdotettiin, että ennen liittokokousta järjestettäisiin kursseja työpaikkayhdyshenkilöille samoin kuin oli menetelty vuoden 1971 kokouksen edellä.

      Islannissa pidettiin Pohjoismaisen Metallisihteeristön vuosikokous 11.6.1975. Siellä oli läsnä mm. Metalliliiton puheenjohtaja Sulo Penttilä, jolla ja muutamalla hänen luottomiehellään oli lupa informoida liittokokousvaalien valmistelujen ongelmista pohjoismaisia tovereitaan. Kokouksessa oli mukana myös kansainvälisen metallityöväen liiton IMF:n amerikkalainen pääsihteeri, joka tiedusteli Penttilältä, että voiko IMF jotenkin auttaa sosialidemokraatteja tulevissa liittokokousvaaleissa. Penttilä oli luvannut palata asiaan.

      Penttilä matkusti IMF:n toimistoon Frankfurtiin elokuussa. Siellä hän tapasi IMF:n saksalaisen puheenjohtajan Eugen Lodererin, joka oli liittotasavallan IG-Metallin puheenjohtaja. Ketola kertoo Penttilän ilmoittaneen Lodererille, että IMF:n amerikkalaisen pääsihteerin palveluksia ei voitu käyttää, koska hänellä on väitetty olevan yhteyksiä CIA:han. Penttilän mielessä olivat tietysti ne monet kerrat, jolloin Sdp:tä ja sen ay-toimintaa oli takavuosina syytetty CIA-rahoituksesta.

      Vuonna 1975 homma eteni niin, että Loderer lupasi 100 000 Saksan markkaa. Mutta ruotsalaistakin rahaa oli liikkeellä, kertoo Ketola. Sitä kävi pyytämässä puoluesihteeri Sundqvist, joka vieraili Tukholmassa kesällä. Rahaa luvattiin 75 000 kruunua. Maksaja oli Ruotsin Metalliliitto ja papereiden mukaan kruunut oli tarkoitus käyttää Ruotsin suomalaisten siirtolaisten informoimiseen Suomen eduskuntavaalien yhteydessä. Mutta todellisuudessa tapahtui näin:

      ”SDP:n taloudenhoitaja Pentti Ketola nouti kahdesta lähteestä peräisin olevat rahat, 244 800 kruunua, Tukholmasta 5.10.1975. Mukana olivat hänen vaimonsa Laila Ketola, SDP:n järjestösihteeri Lauri Metsämäki sekä hänen vaimonsa Berit Metsämäki. Välttääkseen julkisuutta Ketolan seurue ryhtyi kuljettamaan valuuttaa Suomeen käteisenä ilman asianomaisia lupia.” Edelleen Eino Ketola kertoo kirjassaan, että setelit jaettiin seurueen kesken. Kolme kärähti Arlandan kentän tullitarkastuksessa. Lauri Metsämäkeä ei pysäytetty. ”Skandaalin luonne hankaloitui, kun lehdistöön vuoti tieto, että rahat oli siirretty Ruotsiin Baselista sijaitsevasta Internationale Genossenschaftbank-nimisestä rahoituslaitoksesta Lodererin hallitsemalta tililtä. Sveitsiläisen pankkitilin käyttö vahvisti epäilyjä siitä, että rahat tulivat alun perin Yhdysvaltojen tiedustelupalvelulta CIA:lta”, tutkija kirjoittaa.

      Sulo Penttilä oli SDP:n puoluetoimikunnassa kiistänyt rahanpyyntönsä Länsi-Saksasta. ”Tilanne alkoi SDP:n kannalta olla äärimmäisen kiusallinen, ei yksin Metallin vaalien takia, vaan siksi että epäilyjä alkoi kohdistua puolueen ulkopoliittiseen soveliaisuuteen”, Presidentti Kekkonenkin reagoi skandaaliin. ”Kalevi Sorsa ja Ulf Sundqvist vakuuttivat molemmat hänelle, että puolueen johto ei ollut tietoinen asiasta ja että pyynnön oli esittänyt Penttilä, joka on puoluetoimikunnan jäsen. Kekkonen suositti Penttilän pudottamista”, kirjoittaa Ketola. Hän toteaa Kekkosen Sorsalta ja Sundqvistilta saaman informaation sisäisesti ristiriitaiseksi, kun puolueen osuus sveitsiläisiin rahoihin kiistettiin, vaikka puoluetoimikunnan jäsen oli ollut niitä pyytämässä. Myös Sundqvistin rooli rahan hankkimisessa Ruotsista jätettiin presidentille kertomatta. ”Kekkoselta jäi tuskin huomaamatta, että SDP:n johtomiehet Sorsa ja Sundqvist olivat tietoisia molemmista hankkeista ja että nämä joutuivat valehtelemaan hänelle päin naamaa”, Ketola toteaa.

      Eniten CIA:n rahoista Suomessa kohuttiin kuitenkin jo 1960-luvun puolessa välissä, jolloin Niilo Koljonen paljasti SAJ:n saaman CIA-rahoituksen. Ketola käsittelee yksityiskohtaisesti tämänkin paljon esillä olleen skandaalin kirjansa luvussa ”Hiljaiset ruplat ja skandaalidollarit”. Tähän yhteyteen tutkija on koonnut tietoja avustussummista. Ketola toteaa SKP:n saaneen 1960-luvun alkupuolella NKP:ltä 500 000 dollaria vuodessa ja vuosikymmenen puolessa välissä jo noin 900 000 dollaria vuosittain. TPSL taas sai vuonna 1962 Moskovasta vaalikampanjaan 30 miljoonaa vanhaa markkaa ja vielä lisätukea 100 miljoonaa markkaa. Koljosen tietojen mukaan vuonna 1965 SAJ:n pomomiehille Jaakko Rantaselle ja Olavi Järvelälle tuli CIA:ta vuodessa 720 000 markkaa.

      Jatkuu

    • varma.totuus

      SDP hakeutui CIA:n rahahanalle jo 1949!

      (Mikko Majander: Demokratiaa dollareilla – SDP ja puoluerahoitus pulataloudessa 1945 - 1954. Otava 2007, sivuja 348.)

      Heti sodan jälkeen Suomen sosiaalidemokraatit saivat jonkin verran tukea pohjoismaisilta aateveljiltään, erityisesti sodalta säästyneestä Ruotsista. Sitten alettiin ottamaan yhteyksiä Atlantin taakse, mutta pian oltiin tilanteessa, jota Majander kuvaa näin: ”Rahoituslähteenä amerikansuomalaiset oli auttamattomasti lypsetty kuiviin. Sitä ei kuitenkaan tarvinnut jäädä murehtimaan, sillä sosiaalidemokraateille aukesi syksyllä 1949 kokonaan uusi kanava Atlantin taakse.”

      Tässä uudessa kanavassa oli keskeinen rooli Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:lla, jonka edustajiin suomalaisdemarien kertomukset SKP:n käytössä olevista rahoista ja muista voimavaroista hyvin upposivat. Taistelu kommunismia vastaan oli yhteinen. CIA:n dollarit ja muutkin SDP:n saamat valuutat voitiin ns. hyväntekeväisyyskaupalla keplottelemalla kasvattaa arvoltaan moninkertaisiksi. Kirjansa lopulla Majander tekee eräänlaista yhteenvetoa:

      ”Selvitetyn perusteella sosialidemokraattien rahoitus nojasi hämmästyttävän suurelta osalta ulkomaisiin lähteisiin. Mutta vasta Suomen sodanjälkeisen säännöstelytalouden olot tarjosivat mahdollisuuden siihen, että kruunut ja dollarit saatettiin muuttaa toiminnan kannalta todella merkittäviksi summiksi”. CIA:n dollarit tuotiin tavarana Suomeen. Majander kuvailee kuinka markat sitten kerättiin suomalaisilta kuluttajilta, jotka olivat valmiita maksamaan ylimääräistä kahvin tai tupakan laadusta, appelsiineista ja muista herkuista. SDP:ssa kaavailtiin jopa hanhenmaksan tuontia pula-ajan Suomeen!

      Jay Lovestonen muistelmien mukaan CIA olisi rahoittanut Suomen sosialidemokraatteja noin 160 000 dollarilla vuosittain, mutta Majander hieman epäilee summan suuruutta. Joka tapauksessa jo1950 alkoi CIA-rahaa tulla säännöllisesti ja se oli Majanderin mukaan aivan toista kuin shekki silloin tällöin. Yhdysvalloissa eräänlaisena peitehahmona hääräsi Oskari Tokoi ja käytännön hommat hoiti liikemies Frank Aaltonen. Tukholmassa lymyilleellä Arvo ”Poika” Tuomisella oli myös ”rooli taloudellisen kanavan ylläpitäjänä”, mutta Majanderin mukaan hänen merkitystään on liioiteltu. Suomessa salaisuuksiin oli vihitty mm. puoluesihteeri Väinö Leskinen, joka itsekin kävi Yhdysvalloissa. Keskeinen henkilö oli tietysti puolueen taloudenhoitaja Paananen. Majanderin mukaan salaisuus säilyi varsin hyvin, koska asioista tietävien piiri pidettiin pienenä.

      Kansainvälisissä rahaliikenteessään SDP käytti Majanderin mukaan ahkerasti hyväkseen Sveitsin pankkien hienotunteista palvelua. Sitä kautta hän olettaa demareille tulleen myös alun perin ns. Marshall-apuun tarkoitettuja varoja. Majanderin tutkimus päättyy siis vuoteen 1954, mutta siihen ei suinkaan loppunut CIA:n apu kommunismin vastaisessa etulinjassa taistelleille Suomen sosialidemokraateille.

      Majanderin mukaan SDP:n tilinpäätös vuodelta 1954 näytti konkurssikypsän yrityksen asiakirjalta. Tappiota oli kertynyt yli 75 miljoonaa markkaa. Sitä oli kartutettu mm. epäonnistuneella yrityksellä pesulatoiminnan alalla. Mutta SDP:ssä ei oltu synkällä päällä. Rahaa oli luvassa siitäkin huolimatta, että takavuosien rahasampoa hyväntekeväisyyskauppaa ei enää voitu harjoittaa. Puhuttiin uusista ”avautuneista mahdollisuuksista”.

      Mitä nämä sitten olivat, niin sen Majander jättää tulevan tutkimuksen selvitettäväksi. Tämän verran hän suostuu kuitenkin jo nyt arvailemaan: ”Uudet järjestelyt saattoivat esimerkiksi liittyä siihen, että Frank Friberg oli nimitetty vuoden 1954 alusta Yhdysvaltain tiedustelupalvelun Suomentoimintojen päälliköksi". Eräiden tietojen mukaan Fribergin tehtävänä olisi ollut siirtää CIA:n rahaa suoraan Veikko Puskalalle. Puskalahan on sittemmin tullut tunnetuksi SDP:n oman tiedustelupalvelun päällikkönä.

      SDP:n pitkät vaalirahoitus perinteet:
      Valehtelua kansalle, medialle ja presidentille päin naamaa.

      SDP ei petä koskaan - se valehtelee AINA!

    • Anonyymi

      Poliisin vasikat tuomiolla Tampereen käräjäoikeudessa ...https://laitonlehti.net › 2020/02/12

      Marco de Wit helmikuu 12, 2020 ... Huvittavimpia hetkiä oli, kun anarkistin piti selittää miksi hän kantaa kiuaskiviä repussaan. ... niin koko poliisi ja valtamedia olisivat hälytystilassa ja terrorismilait otettaisiin ... Myös Dimitri Ollikaista monet epäilevät poliisin vasikaksi, koska hän on vuosien ... helmikuu 13, 2020 9:17 am.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      44
      5822
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      47
      5328
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3708
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3663
    5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      92
      3269
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3126
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2874
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      57
      2730
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      53
      2390
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1844
    Aihe