ihminen yleensä pimahtaa niin, että hänestä tulee ateisti?
Missä iässä
Ihminen - ei ateisti
1797
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Pimahdus tapahtuu siinä 0-vuoden kieppeillä, siinä heti syntymän jälkeen.
Minä olen ollut lapsesta asti. Voin kertoa, että en usko joulupukkiin enkä hammaskeijuun....
Uskovaisella ihmisellä ei ole vain ajallaan loppunut tämä ns."satumaailma" jossa jättiläiset heiluvat ja maailma on lättänän mallinen....
hölmöä.
.
Kirkon tutkimuskeskuksen selvitysten mukaan tavallinen uskoontulon ikä on 15 vuotta. Syynä tai seurauksena rippikoulu pyritään järjestämään tuolloin.
Mutta valtiokirkko on pedannut homman sen verran hyvin, että erota saa ilman vanhempien lupaa vasta 18 vuoden iässä. Kirkko tekee kaiken aikaa parhaansa, ettei eroaminen senkään jälkeen olisi "niin kauhean helppoa".
Ateisteina synnymme, ilman jumalpölötyksiä päässämme. Paluu pois jumalpölötysten eksytyksestä voi tapahtua missä iässä tahansa.
Siis sinullakin on yhä toivoa!
Sehän ei ole mikään vahinko että ihmiselle isketään ripari 15-vuotiaana, sillä se on ovelasti taktikoitu juuri sille iälle kun ihminen on epävarma ja seestymiskausi on alkamassa joten se aivopesu on tehokkaimmillaan, saadaan se aivopesy juuri sille kohdalle kun ihminen rupeaa etsimään suntaa itsellensä.
Ja aloittaja on joko hölmö tai trolli, tai kummatkin.
"Ja aloittaja on joko hölmö tai trolli, tai kummatkin."
Saattaahan se olla hihhulikin.
Ripari uskontoineen pitäisi kriminalisoida.
itse pimahdit ateistiksi Allahin suhteen?
Onko mitään järkeä roikkua uskovaisena ateismipalstalla riitaa haastamassa? Minun mielestäni ei ole.
Huomannut uskovaisissa muutenkaan mitään järkeä? voihan se olla että multinikki on jonkun tiukan uskovaisen lapsi joka purkaa omaa paskaa elämäänsä vanhempiensa vihaamaa ja halveksuttua ihmisryhmää vastaan. Se nimittäin selittäisi ne ihme yhdistämiset kaikkeen pahaan, on opettettu vihaamaan mutta syy puuttuu.
mutta en jaksanut lähteä analysoimaan heti aamutuimiin. Uskovaisen perheen kärsiviä lapsia pitää ymmärtää. Muutaman vuoden päästä ne ovat tällä palstalla kertomassa kotinsa uskonnollisuuden aiheuttamasta ahdistuksesta.
Siitä tatskaan puuttumisesta tuli mieleen seuraavaa: Minäkin ajattelin, että pyh, kuinka typerää, kun koulukaverit laittoivat ripsiväriä. Kuinka ollakaan, äiti oli sen kieltänyt. Olisin aluksi halunnut käyttää ripsiväriä, ja kielto harmitti minua. Sopeuduin jännästi tilanteeseen. Keskityin ihailemaan omia ripsiäni, jotka olivat niin pitkät, etteivät tarvinneet ripsiväriä. Ihmisen mieli metka.
ole mukana mielenterveyden häiriöluokituksessa?
Eikö löydy kotonurkilta tappelukavereita, kun tulet tänne riitaa haastamaan?
Sen takiako koska yksi multinikki äidinnussija niin väittää? miten se voi olle mielenterveydenhäiriö jos ei usko mielikuvituskavereihin tai jumaliin?
mutta sinun jatkuva trollaaminen ja paskanpuhuminen kylläkin on mielenterveyden häiriöluokituksessa.
Sinulla on käyttäytymishäiriö joka sisältää poikkeavan matalaa kykyä käyttäytyä sosiaalisesti ja eettisesti
ennenvanhaan maaseudulla nuorilla miehillä oli tapana haastaa riitaa kioskin nurkalla. Lopulta riidan haastaminen tuotti kunnon nyrkkitappelun kaikkien läsnäolijoiden iloksi. Metsäsuomessa perinne jatkui vielä 1970-luvulla, mahdollisesti jopa vielä 1980-luvullakin. Perinteen uudelleenelvyttämiselle on selvästikin tilausta.
Ihmisestä voi tulla ateisti tai teisti (jumalaan uskova) vasta siinä vaiheessa, kun hän käsitteellisesti pystyy määrittelemään itsensä jommaksi kummaksi. Kun lapsi sanoo uskovansa Jumalaan, kuten itse ensimmäisen kerran joskus ala-asteen kynnyksellä, hän määrittyy ennenkaikkea tuossa vaiheessa teistiksi.
Tähän ikään mennessä hän ei ole niinkään ateisti, vaan ei-teisti. "Ateismi" kantaa pitkää historiallista merkitysten virtaa perässään. Ateisteja on ollut ihmiskunnan historian alusta lähtien, mutta "jumalankieltäjät" on määritelty vasta ensimmäisellä vuosituhannella kristillisten kirkkoisien toimesta. Tuolloin jumalankieltäjillä viitattiin juutalaisiin, jotka kielsivät Jeesuksen messiaanisuuden (ja jumalallisuuden).
Ristiretkien aikana kristityt (jotka pääsääntöisesti ovat ihmisiä määritelleet ateisteiksi, pakanoiksi, saastaisiksi, syntisiksi) tulivat hitaasti ja varmasti ymmärtämään, että on olemassa "pakanakansoja", jotka eivät usko minkäänlaisiin jumaliin. Näitä kansoja on edelleen, jotka ovat sen verran syvällä viidakoissa (ainakin toistaiseksi ja ennen metsä-, öljy- tms. yhtiöiden saapumista alueelle), ettei heidän kielessään ja maailmankatsomuksessaan ole minkäänlaista länsimaiselle kristillisyydelle tunnistettavaa jumalaa.
Lyhyesti kysymykseesi: Pääsääntöisesti pimahtaminen tapahtuu vasta aikuisiällä, kun ihminen pystyy tekemään eron ateismin ja teismin välillä sekä tunnepohjaisestikin ymmärtämään miksi jompikumpi näistä on halveksuttavaa tai väärin. Muutoin koko käsite "ateismi" on kristittyjen omaan käyttöönsä luoma, eikä sillä ole ainakaan minun kokemusmaailmassani mitään muuta kohdetta kuin ihminen, joka todella kuluttaa energiaansa ja aikaansa taistellakseen jumaliin uskovia vastaan ja osoittamaan kyseisten olevan hieman hukassa. Tästä seuraa juurikin mukavia ja tulikivenkatkuisia "keskusteluja" ateistien ja teistien välillä, kun kumpikaan osapuoli ei kuuntele toista ja vaikka kuuntelisi, ei kykene löytämään kovinkaan paljoa yhteistä.
Minulla tuo vaihe alkoi teini-iässä ja jatkui paremmalle puolelle kolmattakymmenettä vuosikymmentä. Viimeiset kymmenenkunta vuotta olen katsonut etäältä ja miettinyt, millaisia implikaatioita eli ilmiasuja tämä taistelu saa; miten itsekin uskoin, että ne ihmiset todella ovat pimahtaneita ja hulluja, jotka eivät ajattele samalla tavalla kuin minä. Tänä päivänä koen sen rikkaudeksi, vaikka fanaattisuuteen mennessään kumpi tahansa osapuoli nostaa esiin syitä moniin sotiin ja inhimillisiin ongelmiin.