Alati saa kuulla, kuinka ns. uskovaiset syyttävät ja moittivat ketä milloinkin, mutta se ei tule Jumalasta. Jeesus ei ole koskaan moittinut minua, joka olen Hänen, vaan puolustanut silloinkin, kuin minä olen itse itseäni moittinut. Jeesus tuntee omansa ja Hänen omansa tuntevat Hänet.
Ulkopuolisille Jeesus ei nyt armonpäivänä anna moitetta, eikä puolustusta, mutta tulee päivä, jolloin Jumalan Sana seisoo Tuomarina.
Ulkopuolisille Jeesus ei nyt armonpäivänä anna moitetta, eikä puolustusta, mutta tulee päivä, jolloin Jumalan Sana seisoo Tuomarina.
Vastaukset 3
Vanhimmat
antaa, mutta nekin tulevat sellaisella rakkaudella, että niihin taipuu mielellään. Jeesus antaa nuhteita aina omiensa parhaaksi, jotta oma ei joutuisi syntiin ja sen niittämiseen. Jeesus ei syytä, eikä vihaa ketään, vaan kutsuu kaikkia uskomaan ja antaa uskovaisille uuden elämän ja uudessa elämässä luonne muuttuu päivä päivältä enemmän Jeesuksen kaltaiseksi, eikä ihmisellä tee enää mieli vääriä arvosteluja antaa, eikä varsinkaan tee mieli syyttää ja syyllistää ketään.
Lihan mieli on itsensä korottamisen mieli ja sen mielen kanssa ihminen haluaa alistaa kaikki itsensä alle ja haluaa olla aina oikeassa ja osoittaa, että muut ovat aina väärässä.
Jaak. 4:11
Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
panettele, mutta kun nyt on olemassa luuloa, jossa ei tarvitse pitää käskyjä, eli noudattaa lakia ja siksi on panettelijoita heidänkin keskuudessaan, jotka uskovat uskovansa.