Mitä

Varttunut väki kuluttaa yhä enemmän alkoholia
Perjantai 12.6.2009

Varttunut väki on vastuussa valtaosasta 2000-luvun alkoholinkulutuksen lisääntymisestä.

Eniten kulutustaan ovat lisänneet 50-69-vuotiaat. Tämän ikäluokan miesten vuosikulutus on jo nuorempien ikäryhmien tasolla.

Kaikkiaan suomalaiset ovat lisänneet juomistaan noin viidenneksen tällä vuosikymmenellä.

Tiedot perustuvat viime vuoden juomatapatutkimukseen, josta on julkaistu ensimmäisiä tietoja Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä.

http://www.iltalehti.fi/elintavat/200906129763803_el.shtml



Ps. Varttuneempi väki juo omia viinaksia toisin kuin nykynuoriso.. jotka ovat aina kyttäämässä toisten juomia.
150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Juokoon vaikka ämpäristä minun puolesta, ei häiritse

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sitten.... kirjoitti:

Varttunut väki kuluttaa yhä enemmän alkoholia
Perjantai 12.6.2009

Varttunut väki on vastuussa valtaosasta 2000-luvun alkoholinkulutuksen lisääntymisestä.

Eniten kulutustaan ovat lisänneet 50-69-vuotiaat. Tämän ikäluokan miesten vuosikulutus on jo nuorempien ikäryhmien tasolla.

Kaikkiaan suomalaiset ovat lisänneet juomistaan noin viidenneksen tällä vuosikymmenellä.

Tiedot perustuvat viime vuoden juomatapatutkimukseen, josta on julkaistu ensimmäisiä tietoja Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä.

http://www.iltalehti.fi/elintavat/200906129763803_el.shtml



Ps. Varttuneempi väki juo omia viinaksia toisin kuin nykynuoriso.. jotka ovat aina kyttäämässä toisten juomia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu