Jeesus on aina tehnyt tunnustekoja, suuria ihmeitä ja Ihmisen Poikana ollessaan Hän kehoitti uskomaan Itseensä niiden tekojen tähden, jos eivät muuten uskoisikaan.
Tänään noita Jeesuksen tekoja saa suuresti hämmästellä, sillä ne tulevat uskovaiselle kansalle ilman, että ihminen on mitenkään niissä välikätenä, tai osallisena tekoihin ja nuo suuret tunnusteot vahvistavat uskon ja tekevät sen niin lujaksi, että niiden kokijan ei enää koskaan tarvitse olla epäilijä, vaan saa aina uskoa, kaiken keskellä uskoa. Se on suuri Jumalan lahja, sillä uskonlahja on suurin lahja.
Tänään noita Jeesuksen tekoja saa suuresti hämmästellä, sillä ne tulevat uskovaiselle kansalle ilman, että ihminen on mitenkään niissä välikätenä, tai osallisena tekoihin ja nuo suuret tunnusteot vahvistavat uskon ja tekevät sen niin lujaksi, että niiden kokijan ei enää koskaan tarvitse olla epäilijä, vaan saa aina uskoa, kaiken keskellä uskoa. Se on suuri Jumalan lahja, sillä uskonlahja on suurin lahja.
Vastaukset 16
Vanhimmat
tämän kirjoitukseni, jonka tuonne kastepalstalle äsken kirjoitin. Uudestisyntyminen on aina Jumalan teko ja yksi suurimmista ihmeistä, mitä ihminen saa kokea.
Minä en Kirjoittanut: aloittaja / Tänään / klo 07:54
kyennyt edes käsittämään uudestisyntymistä edeltä käsin. Olin siitä kyllä lukenut sen, mitä Raamattu kertoo, mutta se oli minulle, kuin tuuli, joka puhaltaa missä tahtoo ja minä voin kuulla sen huminan, mutta en voi nähdä sitä.
Jeesus ei siitä sen kummemmin opettanut Nikodemuksellekkaan, sillä Jeesus, Jumalan Poika tiesi, että uudestisyntyminen pitää kokea, muuten sitä ei käsitä, eikä sen tähden siitä tapahtumasta sen enempää kertonut, mitä Johannes kolmosessa kertoi.
Vasta sen jälkeen, kun omaksi yllätyksekseni ja kahden keskisessä tilanteessa Jumalan kanssa sain syntyä uudeksi tulin ymmärtämään mitä tapahtuu uudestisyntymisessä.
Mutta ennen uudestisyntymistä tapahtuu paljon asioita, eli jos joku luulee, että hän syntyy uudeksi jossakin yhteydessä, jonka ihmisten kanssa tekee, tai missä on, niin hän ei tunne totuutta tuolta alueelta, sillä ihmisillä, kastajilla, opettajilla, profeetoilla, tai kenelläkään muulla ei ole kykyä, eikä oikeutta synnyttää ihmistä uudeksi.
Ennen uudestisyntymistä alkaa Jumalan kasvatus, eli lapsi alkaa kasvaa ja kehittyä, kuten kaikki, mikä kylvetään kasvaa ja kehittyy ja koska Jumalan lapsi, joka saa siemenen, eli Jumalan Sanan sisäänsä, on vasta alkumetreillä, eli alkamassa sen Sanan vaikutuksesta kasvamaan, niin uskoon tulo ei ole uudestisyntyminen, vaan se on mahdollisuus uudestisyntymiseen, jos siemen ensin saa kuolettaa vanhan ihmisen poissa jotta uusi voi alkaa.
Tapahtuuhan niinkin, että ihminen, joka ilolla ottaa vastaan Jumalan Sanan ja luulee jo silloin uudestisyntyneensä sen ilon tähden, mitä hän tuntee saadessaan tulla Sanan kanssa tutuksi ja alkaa kasvamaan sen Sanan vaikutuksesta, hylkääkin Sanan jostakin syystä, vainojen ja vaikeuksien ja monien houkutusten tähden, eli vaikka hän ensin on ollut iloinen ja onnellinen ja luullut uudestisyntyneensä, hän kohta jo jättää Sanan, eikä tahdo sitä kuulla, sillä todellisuudessa hän ei ollutkaan uudestisyntynyt, vaan vasta tutustumassa Jeesukseen.
Uudestisyntyneet eivät hylkää Jumalan valtakuntaa, sillä se on mahdotonta, mutta he, jotka tavoittelivat sitä valtakuntaa ja joutuivat kasvatuksen alaiseksi ja tulivat jo tutuksikkin Sanan kanssa saattavat sen tehdä ja mahdotonta heidänkin on enää uudistua uudelleen Sanan ja Pyhän Hengen liiton kasvatukseen.
Laki, ikuinen laki, joka on liitonarkissa ja kirjoitettu Jumalan sormella ihmisen sisimpään, avauttuu Jeesuksen tultua ja alkaa puhuttelemaan ihmistä ja ajaa näin ihmistä luopumaan synnistä ja kasvamaan Kristukseen on juuri se sama laki, josta Paavalikin kertoo, että laki on hyvä, käskysana vanhurskas ja hyvä ja, että hän eli enen ilman lakia, mutta Jeesuksen tultua elämäänsä hän joutui lain kanssa tutuksi ja käskysana (käskyt) ajoivat hänet Krsitukseen, sillä laki näytti hänelle kuoleman ja ajoi hänet hylkäämään lihantahdon, eli täytetyn lain rikkomisen ja näin hän lihan kuolettamisen kautta pääsi Kristukseen ja sai uuden elämän ja uudestisyntymisen.
Kasteen, joka tulee taivaasta, tuntee, sillä se tulee ihmisen henkeen, eli henki-ihminen saa kasteen, joka pitää hänet sen jälkeen upoetettuna Jeesukseen ja tämä henki-ihminen tulee kykeneväksi seuraamaan Jumalan Henkeä ja Jumalan Sanaa, eli syntyy elävän veden lähteestä, eli Herrasta.
Vaikka ihminen onkin ensin sielullinen, ensimmäisen Aadamin kuva, niin tuon uudestisyntymisen yhteydessä tapahtuu suuri ihme, ensimmäisen Aadamin onkin väistyttävä taka-alalle, sillä Jumalan Poika ottaa ensimmäisen sijan ihmisessä ja sen takia ihmisen koko asenne- ja tunnemaailma muuttuu uudeksi, eli ihminen tulee terveeksi.
Vastaa tähän viestiin Kerro kaverille tästä viestistä Ilmoita asiattomasta viestistä
Kirjoituksesi oli aivan hyvä,ja toi hyvin esille Pyhän Hengen toimintaa ihmisen elämässä.Myös tuo,ettei kukaan ihminen voi toiselle Pyhää Henkeä antaa,on täysin Jumalasta kirjoitettua.Alttareilta siis on turha Pyhää Henkeä haeskella.Siemenen kylvää Jumala,Jeesuksessa Kristuksessa.Ihmiset voivat välittää sanomaa Jeesuksesta,mutta pelastus tulee vain ja ainoastaan Jumalalta.Jumala on todellinen kylväjäkin aina,ei ihmiset,vaikka meitä kehoitetaankin viemään evankeliumia eteenpäin.Olemme vain palvelijoita,jotka tekevät Herransa tahdon,eikä työtämme siunaa kukan muu kuin Jumala.Itsestämme emme siis voi mitään tehdä.
Kirjoititkin:
>>>>>Mutta ennen uudestisyntymistä tapahtuu paljon asioita, eli jos joku luulee, että hän syntyy uudeksi jossakin yhteydessä, jonka ihmisten kanssa tekee, tai missä on, niin hän ei tunne totuutta tuolta alueelta, sillä ihmisillä, kastajilla, opettajilla, profeetoilla, tai kenelläkään muulla ei ole kykyä, eikä oikeutta synnyttää ihmistä uudeksi.>>>>>>
Sitten pari sanaa tästä,mitä kirjoitit:
>>>>>Ennen uudestisyntymistä alkaa Jumalan kasvatus, eli lapsi alkaa kasvaa ja kehittyä, kuten kaikki, mikä kylvetään kasvaa ja kehittyy ja koska Jumalan lapsi, joka saa siemenen, eli Jumalan Sanan sisäänsä, on vasta alkumetreillä, eli alkamassa sen Sanan vaikutuksesta kasvamaan, niin uskoon tulo ei ole uudestisyntyminen, vaan se on mahdollisuus uudestisyntymiseen, jos siemen ensin saa kuolettaa vanhan ihmisen poissa jotta uusi voi alkaa.>>>>>
En ole samaa mieltä tuosta ylempänä olevasta,koska Pyhä Henki ei tule vasta omien tekojen jälkeen!Katsohan,Pyhä Henki on juuri koko uskossa tärkein ALUSTA ASTI.
Pyhä Henki annetaan aina pelastuksen vastaanottamistilanteessa.Siis ensin ei itse kasveta,ja sitten vasta tulisi Pyhä Henki.Et voi kasvaa ilman Pyhää Henkeä johonkin tilaan,jossa sitten tulisi luvattu Henki.Tuossa kirjoituksesi meni hakoteille.Ei ole tulla uskoon,ennenkuin on TODELLA tullut uskoon oikeasti.Moni luulee tulleensa,muttei ole vielä kutsua ottanutkaan vakavasti.
>>MONET OVAT KUTSUTUT,MUTTA HARVAT VALITUT.>>Jumalan hyvyys vetää ihmistä parannukseen.Tuo johtaa siihen,että ihminen haluaa sydämestään muutosta entisestä.
Olemme ARMOSTA PELASTETTUJA,EMME TEKOJEMME KAUTTA,ETTEI KUKAAN KERSKAISI.
>>Mutta kaikille,jotka ottivat hänet vastaan,Hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi,niille,jotka USKOVAT hänen nimeensä.>> Joh.1:12
Ihminen ei saa luvattua Henkeä,mikäli ei usko ensin,että Jeesus yksin voi tuon Hengen antaa.Itse ei kykene kasvattamaan henkeään mihinkään.Se on jokaisen nöyrästi myönnettävä,muuten uskon taival jää lyhyeksi.
Vasta,kun tuon oivaltaa;nöyrtyy pyytämään armoa saada syntinsä anteeksi,ja armoa siihen,että saa aloittaa uudella tiellä kasvaen ja parannusta tehden.Jättää siis syntinsä ristille,eikä enää vaali niitä.Kasvun Jeesus antaa aina omilleen,ja voiman kilvoitella hyvä uskon kilvoittelu tarttumalla iankaikkiseen elämään,johon on KUTSUTTU.
Kun vaalii uskoaan,valvoo ja rukoilee,sekä lukee Sanaa,joka kasvattaa ja opettaa tuntemaan Jumalan;on hyvällä tiellä.
Pyhä Henki annetaan jokaiselle anovalle,joka itsensä Jeesukselle jättää.Jumala vetää ihmisen parannukseen.Usein esimerkiksi vaikeuksien kautta.On tunnettua,että monien usko vasta siitä on alkanut,kun on tullut tiensä päähän:Vaikeudet,ylipääsemättömät,vaikuttavat usein sitä,että huomaa kuinka täällä ei tule apu idästä eikä lännestä,vaan Jumalalta.
Monille se,että hyvin menee kaikessa,onkin suurin syy,miksi Jeesus ei kelpaa.Myös hengellinen sokeus voi estää,ettei Jumalan kutsua kuulla.Kuinka paljon on uskovia,jotka vain luulevat,että ovat uskossa,koska ovat olevinaan niin hyviä esim.lähimmäisinä,turvaten omiin tekoihinsa ja ystävien suureen joukkoon,jotka antavat muka hyvän todistuksen.
Kun ei turvaa ihmisten todistukseen eikä omaan hyvyyteensä,siemen,kylvetty Pyhässä Hengessä,saa hyvän,Jeesuksen tarkoittaman kasvupohjan,ja kantaa sadon iankaikkiseen elämään vieden.
Vaikeuksista uskovan elämässä ei kannata murehtia.Raamattu todistaa,että MONEN AHDISTUKSEN KAUTTA meidän on meneminen Jumalan valtakuntaan.Vaikeudet antavat sen,että ihminen pysyttelee lähellä Herraa.He,kenellä aina hyvin menee ulkoisesti,eivät ehkä tiedä vielä mitään Jeesuksen tarkoittamasta hyvin menemisestä ja rauhasta.Rauha Jeesuksessa on sydämen rauhaa ja luottamusta,iloa Pyhässä hengessä,vaikka maailmassa olisikin ahdistus.Jeesus on VOITTANUT MAAILMAN.
Kyllä Jeesus antaa omilleen ulkoisiakin rauhan hetkiä,mutta olipa sitten olosuhteet hyvät tahi huonot,sisin on turvaisissa käsissä,ja lepää Jumalassa.
sen, että kerroin Jumalan kasvattavan omansa, en puhunut omista teoista.
Jumala lisää tietoa heihin, joiden tahto taipuu Jumalan Tahtoon ja eräänä päivänä Jeesuksen sanat, että "me tulemme asumaan häneen, joka pitää minun Sanani ja JÄÄMME ASUMAAN" toteutuu ja näin ihminen syntyy uudeksi, kykeneväksi Jumalan Tahdon noudattajaksi ja täysivaltaiseksi Jumalan valtakunnan asukkaaksi.
Pyhä Henki on valmiudessa opettamaan Jumalan Sanalla jokaista, joka tahtoo ottaa sen opetuksen vastaan ja joka ottaa Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen opetuksen vastaan, antaa oman sinettinsä Jumalan totisuudesta ja näin alkaa yhteistyö Jumalan ja ihmisen välillä.
Kenellä on, sille annetaan lisää, kenellä ei ole, siltä otetaan kaikki poissa.
Pyhä Henki vasta kasvattaa ihmisen,itse ei voi kukaan muuhun kasvattaa,kuin valheturvaan.Siis ensin on vain armo,joka ILOSANOMANA JULISTETAAN KAIKILLE.Nöyrtyminen tuohon,että YKSIN ARMOSTA ON PELASTUNUT,TUO VOIMAN KASVUUN JA PYHITYSTIELLE.
Ei Jumala anna ennen mitään,ennenkuin Hän tulee sydämeen asumaan Pyhän Henkensä kautta,armosta Jeesuksen Golgatan työn kautta.Se sinun täytyy ymmärtää.
Ei sinulle anneta siis >>lisätätietoa>> ennen Pyhän Hengen tulemista.Mistä tuollaisen opin olet saanut?
Sanot:
>>>>>Huomasitko sen, että kerroin Jumalan kasvattavan omansa, en puhunut omista teoista. Jumala lisää tietoa heihin, joiden tahto taipuu Jumalan Tahtoon ja eräänä päivänä Jeesuksen sanat, että "me tulemme asumaan häneen, joka pitää minun Sanani ja JÄÄMME ASUMAAN" toteutuu ja näin ihminen syntyy uudeksi, kykeneväksi Jumalan Tahdon noudattajaksi ja täysivaltaiseksi Jumalan valtakunnan asukkaaksi.>>>>>
Sinun ei tarvitse odotella että >>eräänä päivänä>> vasta Pyhä Henki tulisi!Saat uskoa,että se sinulle on jo annettu silloin,kun otit armon evankeliumin vastaan.Jos vain et usko,ja odottelet,et kasva Jumalan kasvua;ja tukahdut uskosi kanssa.Usko on luottamusta lupaukseen.TÄNÄ PÄIVÄNÄ jos kuulette hänen äänensä,saatte pelastua;myös luvatun Hengen!
Tiesitkö sinä, että Pyhä Henki on valmis opettamaan, mutta vain Jumalan Sanalla, eli Jeesuksen uskolla ja tiesitkö sitä, että on paljon ihmisiä, jotka ensin ottavat sen opetuksen ilolla vastaan, mutta hylkäävät sen jossakin vaiheessa?
Osaatko kertoa omin sanoin mitä tuo tarkoittaa?
että teet tyhjäksi ARMON evankeliumin.
Opetuksesi olisi oikeaa,jos tarjoaisit sen,mitä Jeesus antaa.kysymykseesi tietysti tiedän vastauksen.Olet nimittäin itse juuri sillä tiellä nyt,ettet luota ristin voittoon,maksettuun hintaan.Jos luotat,saat Jeesukselta voiman tulla hänen omakseen,etkä koskaan enää hylkää Jeesusta.Se on sellainen usko,että vaikka hortoilisit harhapoluillekin jossain elämäsi vaiheessa,sinua vetää Jumala hyvyydessään.Hän ei kadota ainoaakaan omaansa.
Ihminen,joka ei usko,että on armosta pelastettu,kulkee kirkoista kirkkoihin,ja etsii Pyhän Hengen ilmenemismuodoista elämän voimaa,eikä koskaan löydä kuitenkaan.Ihminen voi lukea Ramattua ja osata sen ulkoa,selitellä kaikki profetiat sieltä ihmisoppien mukaan,mutta olla yhä sielunvihollisen oma.
Pyhä Henki on niin valtava voima,ettei Jeesuksen omana tarvitse etsiä hakatuista vesisäiliöistä,jotka eivät vettä pidä.Tänä päivänäkin miljoonat ihmiset tukahduttavat uskonsa,koska eivät voi luottaa armoon,ja siihen parantavaan voimaan,joka tulee taivaasta.Siksi he eivät kanna hedelmää,vaan heidän hedelmäksi sanomansa on vain ihmisrakkauden etsimistä,korvikkeita ja silmänpalvontaa.
tiedä, että sellaista armoa ei ole olemassakaan, jossa saa armon alla rikkoa Jumalan ikuisen lain ja hyljätä Jeesuksen uskon. Monet luulevat sellaisen armon olevan olemassa ja kasvavat laittomaan uskomukseen, jossa suu puhuu toista ja teot osoittavat toista, kuten fariseusten uskomuksessa, josta Jeesus varoitti sanomalla, että tehkää niin, kuin he käskevät, mutta älkää tehkö heidän tekojensa mukaan.
Armosta minä olen pelastettu, uskon kautta Jeesukseen, Jumalan Sanaan ja koska uskon Sanan, niin olen antanut oman sinettini Jumalan totisuudesta.
Jumala tulee ihmiseen asumaan vasta sen jälkeen, kun astia on uudeksi tehty, eli Jumalan laki on kasvattanut ihmisen Kristukseen. Uutta viiniä ei lasketa vanhaan leiliin, eikä Jumala viihdy lain rikkojien sydämessä, vaan armosta kasvattaa ja puhdistaa ensin astian ja sen jälkeen tulee ihmiseen asumaan ja jää asumaan.
Jo ensi metreillä Pyhä Henki opettaa Jumalan Sanaa todistaen sen etsivälle ja uskoa tahtovalle, mutta vasta sitten Jumala jää ihmiseen asumaan, kun tämä on ottanut tosissaan Jeesuksen opetukset ja tavoitellut totisesta mielestä Jumalan antamaa hyvää elämää ja näin halunnut yhdistyä Jumalan Tahtoon.
Ei sinusta kuule polo tule uutta astiaa,ennenkuin Jeesus sinut uudeksi tekee.Sen tekee vain juuri tuo ihmeellinen tapahtuma,jonka kerroin:Otat evankeliumin ilosanoman vastaan nöyrästi uskoen,että JEESUS VOI MUUTTAA SINUT.
Ei Jumalan Henki asu ihmisessä,joka ei ole häntä vastaanottanut.Ymmärrän,että olet varmasti vilpitön,mutta et ehkä osaa vielä kertoa tuota tapahtumaa.Ja vielä,ellet sisäistä sitä,jäät oman kasvusi ja ihmisoppien varaan,siitä ei hyvä seuraa.
Juuri tavallasi monet uskovat,ja eivät koskaan voi tulla tuntemaan totuutta.Armo on AINA ENSIN,lue esim.evankeliumit läpi ajatuksella.
Sinusta tulee uusi leili viinille silloin,kun tajuat olevasi syntinen ihminen,vailla MITÄÄN PELASTUMISEN MAHDOLLISUUTTA ILMAN JEESUSTA.Vasta sitten alkaa tuo kuvaamasi kasvun tie,joka jatkuu hautaan saakka.Ei armosta pelastettu halveksu käskyjä;päinvastoin:Hän juuri saa voiman pitää ne,koska ei luota omaan voimaansa,van etsii Jumalaa ja hänen vanhurskauttansa niin sitten hän kasvaa oikeaa kasvua Jeesuksessa,Jumalassa.
Puhun tuossa armo asiassa USKOON TULOSTA,erota se.En sano,että armo uskoontulon jälkeen kehoittaa rikkomaan käskyt,mutta senhän tiesitkin,mikäli hiukankin kirjoituksiani olet lukenut.Armolla ei siis pelleillä,ja tahallisesti elellä synnissä.Kuitenkin,vaikka eläisit miten,olet AINA VAIN SYNTISPARKA,ja sinut kantaa kotiin armosta meidän Herramme.Jos et tuota tunnusta,et pääse määräsi päähän.
Johannes 14
1 "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun.
2 Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?
3 Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.
4 Ja mihin minä menen-tien sinne te tiedätte."
5 Tuomas sanoi hänelle: "Herra, me emme tiedä, mihin sinä menet; kuinka sitten tietäisimme tien?"
6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
7 Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet."
8 Filippus sanoi hänelle: "Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme".
9 Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?
10 Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
11 Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.
nähnyt Isän. Tuossahan Jeesus väittää olevansa Isä.
Jeesus on jumalan sana ja tahto. Kaikki on luotu hänen sanansa kauttaan.
Kaikki valta on hänelle annettu ja pelastus hänen nimeensä.
Johannes 10
25 Jeesus vastasi heille: "Minä olen sanonut sen teille, ja te ette usko. Ne teot, joita minä teen Isäni nimessä, ne todistavat minusta.
26 Mutta te ette usko, sillä te ette ole minun lampaitani.
27 Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
28 Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.
29 Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.
30 Minä ja Isä olemme yhtä."
uskoa, kun Jeesus itse sen kerran noin sanoo olevan, mutta mikä tekee sen, että jotkut eivät tuota käsitä, eivät sitten millään. Eikö kaikkien sallit tuota käsittävän ja jos niin on, niin miksi ei sallita????
tietämättömyydestä se, että hetikään kaikki eivät ole saaneet tietoa siitä, että Jeesus on se Sana, jonka kautta kaikki luotiin ja on näin ollen Jumala, mutta lopunaikana, eli nyt, Jumala palauttaa oikean tiedon ja antaa valjastetut opettajat puhumaan Jumalan opetuksia.
Jeesus vastasi heille ja sanoi: "Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani. Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä.
Minä olen tullut tietämään, että Jeesus on ainoa Tie Isän Jumalan yhteyteen. Amen.
Nikodeemus tuli Jeesuksen tykö yöllä ja sanoi hänelle: "Rabbi, me tiedämme, että sinun opettajaksi tulemisesi on Jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa."
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä. Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."
Nikodeemus vastasi ja sanoi hänelle: "Kuinka tämä voi tapahtua?"
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Sinä olet Israelin opettaja etkä tätä tiedä! Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: me puhumme, mitä tiedämme, ja todistamme, mitä olemme nähneet, ettekä te ota vastaan meidän todistustamme. Jos ette usko, kun minä puhun teille maallisista, kuinka te uskoisitte, jos minä puhun teille taivaallisista? Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa. Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat. Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi. Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt."
Jos et vielä ymmärrä tätä, niin pyydä Jumalan apua Jeesuksen nimessä, sillä hän tahtoo pelastaa jokaisen ihmisen, sitä varten hän tuli ja kuoli ristillä.
Jumala synnyttää omansa uudeksi Pyhän Hengen ja Sanan liitosta, eli elävän veden lähteestä Herrasta ja siinä muuttuu koko asennemaailma, kuin tunne maailmakin ja ihmsestä tulee niin uusi, että ei voi kuin itsekkin ihmetellä.