sekoitus; uskomuksista, mytologiasta, mysteereistä, kertomuksista, tarinoista. Tarkoituksen kirjoittajilla on ollut alun perin toinen ulottuvuus, mutta se on jäänyt moraaliseksi ohjeistukseksi ihmisille.
Muuten ei ole selitettävissä, että Raamatussa toistuu kaikki samat ainekset kuin muidenkin maiden mytologisissa tarinoissa.
Muuten ei ole selitettävissä, että Raamatussa toistuu kaikki samat ainekset kuin muidenkin maiden mytologisissa tarinoissa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sanallaan Jumala loi kaiken. Jo ennen kirjoitustaitoa oli Jumala ja Sana (Jeesus). Johanneksessa Johannes kuvaa Jeesusta Sanana. Hän oli ennen luomista Isänsä luona. Saatana pettää ihmisiä yhä tänä päivänä, ja kyseenalaistaa Sanan.
Paholainen jäljittelee kaikkea Alkuperäistä.
"Minä olen tie, totuus ja elämä," sanoo Jeesus. Ja: "totuus on tekevä teidät vapaiksi".
tarina jonka olet hyväksynyt. Uskokohan toteutuu ihmisessä jonkun asian hyväksymisenä.
tarina jonka olet hyväksynyt. Uskokohan toteutuu ihmisessä jonkun asian hyväksymisenä.
sinut aivopesty lähiaikoina, ainakin tekstisi perusteella. Jos tuolla tavalla uskoo maailman suurimpaan satukirjaan niin on jo aika pahalla raiteella.