Oon ?50vee. Oon tavallisissa ammattitöissä ollut ja jouduin työttömäksi. Asun kerrostalokaksiossa ja siinä onkin kaikki omaisuuteni. Perintöjä ei ole tullut mistään.
Meni kymmenkunta vuotta ilman ammattitöitä. Rupesin tekemään silloin-tällöin taksitengin hommia ja elin pienellä liksalla saaden suhteutettua päivärahaa. Tililläni oli useasti pahimmillaan alle sata euroa. Minimikulutukseni oli 340e kuussa kun oikein pihtasin. Lapset ovat aikuisia, akka pienipalkkaisessa konttorityössä. Autoa ei ollut, lehtiä ei tullut, TV ja kännykkä oli.
Omassa kaksiossa asun onneksi siksi, koska on halpa vastike. Siksikään en olisi saanut enkä hakenut sossusta mitään.
Niin tuosta maallisesta kulutuksesta ja sen suhteellisuudesta tuloihin:
Pikkutuloisuuden aikana olin pirun onnellinen saadessani hankittua jotakin välttämätöntä uutta. Tämä saattoi olla vaikkapa sadetakki, uusi eturengas fillariin, kahvinkeitin, palvilihapala, suklaalevy.... Onnellinen olin tultuani kaupasta Pressa-kahvipaketti kassissa. Kerran kuussa ostin kossupullon.
Nyt teen taas ammattitöitä saaden kunnon liksaa. Kävin ulkomailla, ostin MoccaMasterin, kotiteatterin, remontoin kämppää...
Meni muutama vuosi työssä ja ostin uuden 15000e auton....
Isoja hankintoja joita en ennen kuvitellutkaan hankkivani.
Vertaan nykyaikaani pienellä rahalla elämiini vuosiin. Kun sain silloin hankittua uuden CD soittimen (levyt kirjastosta) olin pirun onnellinen ja ihmeissäni suuresta ja kalliista hankinnastani. Tippa silmässä kuuntelin lainaston levyjä. Muutkin hankinnat ovat jääneet mieleen lämpöisellä tavalla.
Suurta palkkaa saadessani kaikki hankinnat ovat vain olleet ostoksia ilman mitään tunnetta. Rahalla saa kun sitä on. Kun ei sitä ole ostoksen tehdessään, on se kuin luopuisi suurestakin summasta ja lähitulevaisuutensa turvasta.
Tarkoitan, että 20e hankinta oli erittäin suuri ja vaati pitkään tosisäästämistä. CD soittimen 70e hinta olikin julman kallis.
Silloin kerran kuussa olevaa tilipäivää odotti ja odotti huomatakseen, että sillä pitikin tulla toimeen taas kuukausi eteenpäin. Eli odotus oli turhaa ja itsensä pettämistä. Itsehillntää se vaati.
Nyt taas kun rahaa tulee yli tarpeen joka toinen viikko, ei se tunnu missään. Tekemäni hankinnat eivät nyt ole välttämättömiäkään vaan turhia ja eivät mitenkään sykäytä.
Voin sanoa, että köyhä jakso elämässäni oli rikasta aikaa. Muistelen sitä lämmöllä enkä pelkää joutuvani siihen tilanteeseen uudestaan.
Meni kymmenkunta vuotta ilman ammattitöitä. Rupesin tekemään silloin-tällöin taksitengin hommia ja elin pienellä liksalla saaden suhteutettua päivärahaa. Tililläni oli useasti pahimmillaan alle sata euroa. Minimikulutukseni oli 340e kuussa kun oikein pihtasin. Lapset ovat aikuisia, akka pienipalkkaisessa konttorityössä. Autoa ei ollut, lehtiä ei tullut, TV ja kännykkä oli.
Omassa kaksiossa asun onneksi siksi, koska on halpa vastike. Siksikään en olisi saanut enkä hakenut sossusta mitään.
Niin tuosta maallisesta kulutuksesta ja sen suhteellisuudesta tuloihin:
Pikkutuloisuuden aikana olin pirun onnellinen saadessani hankittua jotakin välttämätöntä uutta. Tämä saattoi olla vaikkapa sadetakki, uusi eturengas fillariin, kahvinkeitin, palvilihapala, suklaalevy.... Onnellinen olin tultuani kaupasta Pressa-kahvipaketti kassissa. Kerran kuussa ostin kossupullon.
Nyt teen taas ammattitöitä saaden kunnon liksaa. Kävin ulkomailla, ostin MoccaMasterin, kotiteatterin, remontoin kämppää...
Meni muutama vuosi työssä ja ostin uuden 15000e auton....
Isoja hankintoja joita en ennen kuvitellutkaan hankkivani.
Vertaan nykyaikaani pienellä rahalla elämiini vuosiin. Kun sain silloin hankittua uuden CD soittimen (levyt kirjastosta) olin pirun onnellinen ja ihmeissäni suuresta ja kalliista hankinnastani. Tippa silmässä kuuntelin lainaston levyjä. Muutkin hankinnat ovat jääneet mieleen lämpöisellä tavalla.
Suurta palkkaa saadessani kaikki hankinnat ovat vain olleet ostoksia ilman mitään tunnetta. Rahalla saa kun sitä on. Kun ei sitä ole ostoksen tehdessään, on se kuin luopuisi suurestakin summasta ja lähitulevaisuutensa turvasta.
Tarkoitan, että 20e hankinta oli erittäin suuri ja vaati pitkään tosisäästämistä. CD soittimen 70e hinta olikin julman kallis.
Silloin kerran kuussa olevaa tilipäivää odotti ja odotti huomatakseen, että sillä pitikin tulla toimeen taas kuukausi eteenpäin. Eli odotus oli turhaa ja itsensä pettämistä. Itsehillntää se vaati.
Nyt taas kun rahaa tulee yli tarpeen joka toinen viikko, ei se tunnu missään. Tekemäni hankinnat eivät nyt ole välttämättömiäkään vaan turhia ja eivät mitenkään sykäytä.
Voin sanoa, että köyhä jakso elämässäni oli rikasta aikaa. Muistelen sitä lämmöllä enkä pelkää joutuvani siihen tilanteeseen uudestaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Rahakin! Se rauhoittaa mutta ei lisää onnellisuutta. Tuttu tunne kun saa jotain edes pientä vähistä rahoista niin siitä osaa iloita ja arvostaa!
Joskus olen miettinyt miltä esim. Lotto-potin voittajista pitkän päälle tuntuu. Surkastuuko tunne-elämä ja mikään ei tunnu miltään jos saa kaiken ilman vaivannäköä,tosta vaan!
Tärkeintä elämässä ei ole maallinen mammona mutta kuitenkin täytyisi olla se joka päiväinen "leipä" turvattu!
Harvinaisen fiksu kirjoitus,kiitos siitä!
Olet oivaltanut mielestäni hyvin elämisen mielekkyyden!
Olipa kaunis teksti. Tiedän miltä tuntuu kun pienikin uusi ostos antaa hyvän mielen. Tosin hieman kuitenkin syyllisyyden tunteen kun tuli tuhlattua. Muistan ajan, kun elin niin niukilla ettei ollut rahaa edes ripsiväriin, tai oli mutta sekin aina piti etukäteen miettiä.. silloin ukko teki rahakkaita töitä vaan kaikki omaan pussiin. minä hoidin kodin ja lapset ja kas, hankin kaikki lasten tarvikkeet.. lopulta kun hänet jätin, sain kyllä kadotetun itsetuntoni ¨ja hymyni takaisin, mutta kaupan päälle myös pinon laskuja ja parin kuukauden vuokrat yksin maksettavaksi.. muutama kuukausi meni ja aloin saada asumistukea, sekä lapsista elatuksia. siinä kohtaan olin jo työssä, mutta ei se ollut kovin iso palkkaista. yhtä äkkiä huomasin että rahaa tulee joka suunnasta. useamman kuukauden elin rikasta elämää ja tein enemmän hankintoja sinä aikana kun koskaan ennen. kas, kun iski työttömyys niin ei kahta kuukautta mennyt kun se näkyi.. nyt harmittaa kun olisin vain silloin elänyt nuukasti ja laittanut säästöön.. nyt ollaan alkupisteessä. kädestä suuhun mennään ja menee vielä varmaan vuosi ennen kuin olen plussalla, jos edes silloinkaan..
että pakko todeta, että kaunis kirjoituksesi kuitenkin sai katkeruutta aikaan. itse pohdin että ne,joilla on rahaa eivät todellakaan anna sille arvoa, ja me joilla ei ole, olisimme iloisia jos tilillä olisi edes kymppi silloin kun uusi tili tulee..
tsemppiä kaikille tiukoilla eläjille.. kyllä se tästä, ei vaan saa antaa periksi!!!
Kiitos hienosta tekstistä! :) Hienoja ajatuksia.