Täytyy myöntää, että tämä kirvoitti meikäläisen jonkinlaiseen palvontaan. Jumalia on olemassa! Hyvää kesää!
http://www.youtube.com/watch?v=jGNgcRwKW4Q
http://www.youtube.com/watch?v=jGNgcRwKW4Q
Todiste jumalan olemassaolosta
Saag Paneer
44374
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Kyllä Jumala on.
http://www.youtube.com/watch?v=lIiZION79-w&feature=related
Katsoin youtubesta videon uskovaisita ja huomasin miten älyvapaata touhua se on joten päätin luopua uskostani, viimevuosina on muutenkin tuntunut siltä että maailmassa on liikaa pahaa jumalan olemassaoloon, ja vaikka aluksi taistelin vastaan niin se aloitus raamatun ristiriidoista avasi silmäni.
entiset uskonveljeni, olen pahoillani.
http://www.youtube.com/watch?v=VnqpOFcBiMM&feature=related
Rock-jumala on jumala tasan tarkkaan niin kauan kun pitää turpansa kiinni. Satriani on kitaristina jumala, mutta laulajana onneton - sekä biisivalintojen että lauluäänen suhteen.
Onhan siinä vähän alkuun puhetta, mutta...
http://www.youtube.com/watch?v=-jFpuNIsEsw&feature=related
Onks Satriani kristitty ja uskovainen? Mielenkiintoista että sama hemmo on ollut mm. Metallican kitaristin soitonopettajana...
Oman skebani ostin muuten kaverilta, joka soitti aikoinaan kristillisessä bändissä. Nyt sama skeba saa aika "saatanallista" luukutusta... Tuntuu tykkäävän. ;-D
Taistelet vaan tuulimyllyjä vastaan, se on turhaa työtä tyhjyyden takia, Vanitas Vanitatum veljeni.
mielestäsi se, jonne pitää pyrkiä?
Onko Satriani uskossa, mutta kyllähän se kitaraa ainakin osaa soittaa. ;)
Satriani soittaa jumalaisesti kitaraa (Steve Lukather varataan seuraavaan jaksoon). Vaikka ateisti olenkin, joskus myös kristilliset biisit saavat sydämmessä liikahduksia aikaan. Tämä kosketti erityisesti yhdessä elämänvaiheessa:
http://www.youtube.com/watch?v=aqwAEvwcnZo
Ja tässä sitten se Lukather. "Ylijumala":
http://www.youtube.com/watch?v=GginWYf22rs
Kyllähän mäkin valehtelisin pahemman kerran, jos väittäisin ettei esim. tämän porukan jotkut biisit koskettaisi.
http://www.youtube.com/watch?v=ntm1YfehK7U
Onhan toi Gilmourkin kuitenkin yks maailman.. No jossei nyt teknisimmistä, niin ainakin tyylitajuisimmista kitaristeista.
Tässä vielä Jimmy Page. Led Zeppelinin satanistiksi tunnustautunut kitaristi:
http://www.youtube.com/watch?v=OFQC4gr_tvk&feature=related
Käsittääkseni olet kristitty uskova. Mulla kolahtaa saman bändin tämä biisi:
http://www.youtube.com/watch?v=v5_0iZQ-TuA
Ei ton Jimmy Pagen kans, voi oikeen kilpailla. Led Zeppelin on muutenkin jotenkin omassa luokassaan.
No yks kristitty, tosin vähän eri kategoriassa:
http://www.youtube.com/watch?v=sy8ZS8bxAuU&feature=related
Entäs vanha kunnon Uriah Heep? Nuoruudessani minä vingutin skebaa, muuan Jamppe bassoa ja tutuistani rumpuja soitteli pitkätukkanen liimaletti, joka fanitti nimenomaan Uriah Heepiä. Myös Zeppelin olia kova juttu. Rumpalin ja yhden parhaista kavereistani nimi oli Jyrki Isohella, joka myöhemmin käänsi musiikille kokonaan selkänsä: http://www.lapuanhelluntaisrk.fi/img/jyrki.jpg
Kaverista tuli rankka heavy-musiikin vastustaja ja myöhemmin Lapuan helluntaiseurakunnan pastori. Minusta taas tuli taiteilija, tutkija ja ateisti. Ja edelleen mielestäni Heep on kova juttu:
http://www.dailymotion.com/video/x36b8c_uriah-heep-lady-in-black-1971
Mielenkiintoista miten kauaksi kohtalo voi entiset kaverukset toisistaan heittää...
vähän, ehkä jopa "liian synkkää" mun makuun. Mutta esim. tää on kyllä jotenkin todella kaunis ja koskettava.
http://www.youtube.com/watch?v=tkJNyQfAprY
ei jostain syystä ole oikeen koskaan kunnolla pudonnut, mutta esim. näitten tyyppien jostain jutuista tykkään.
http://www.youtube.com/watch?v=ff8qde058Pw
Jesh. Samaa mieltä! Biisin pohjalta monet kitarakuninkaat taistelevat maailman parhaan kitaristin tittelistä:
http://www.youtube.com/watch?v=EtAnOuxp17c
Musiikissa on sitä jotain. Se tavoittaa tunteita ja sellaisia syömmen syvyyksiä, joita eivät logiikkaan ja älyyn pohjautuvat keskustelut voi tavoittaa. Minusta on hienoa, jos ihmiset voisivat keskustella tunteillaan ja musiikin välityksellä sen sijaan, että jokaisesta asiasta tehtäisiin oppiristiriita.
"Moodien" miksaaja on hyvä ystäväni ja asuu Suomessa. Sama kaveri on tehnyt myös Ian Andersonin ja Jethro Tullin levyt. Mielenkiintoinen yhteensattuma! ;-D
"Mielenkiintoista miten kauaksi kohtalo voi entiset kaverukset toisistaan heittää..."
Niinhän se elämä vaan heittelee... Pääasia kait, että kaikilla menis loppupeleissä hyvin. Mäkin jouduin jättää bändin kun tulin uskoon. En sen takia, että meidän musa tai bändikaverit ois ollu jotenkin pahoja tai sinnepäinkään. Päinvastoin, meiän laulaja teki melkeinpä "raamatullisia" sanotuksia, mutta tajusin mihin kaikkiin tilanteisiin oisin bändin kanssa vielä joutunu.. Loppujen lopuks se oli ainot ratkasu.
"Musiikissa on sitä jotain. Se tavoittaa tunteita ja sellaisia syömmen syvyyksiä, joita eivät logiikkaan ja älyyn pohjautuvat keskustelut voi tavoittaa. Minusta on hienoa, jos ihmiset voisivat keskustella tunteillaan ja musiikin välityksellä sen sijaan, että jokaisesta asiasta tehtäisiin oppiristiriita."
Musiikki kaataa raja-aitoja. ;)
P.s. Kyllähän toi Petruccikin aika hyvin pistelee..
Tabula Rasan laulaja Jukka Leppilampi (Mikon isä btw.) teki jokin aika sitten kanssani yhteistyötä. Käsittääkseni hän on "syvästi" uskossa. Itse taas olen aivan toista maata. Jostain syystä kuitenkin yhteistyömme sujui erinomaisesti. Saavutimme samat sfäärit, vaikkakin polkaisimme aivan eri pohjalta. Itse en koskaan ole ollut "syntien" perään, eikä sillä ole mitään tekemistä uskonnollisuuden kanssa. Katsoin ainoastaan, että henkisen kehityksen kannalta ei ole hirveän fiksua lätistää kaikke alkoholilla, huumeilla tai seksillä.
Uskonnollisessa kokemuksessa ja taiteellisessa kokemuksessa on jotain hirveän pitkälti samaa. Mielestäni ne ovat jollain tavalla samaa sukua.
Einojuhani Rautavaara tekee sävellyksiä enkeleistä, vaikka ei ole uskossa ja inhoaa kaikkea kristillistä hapatusta. Mielenkiintoista sinänsä, minunkin sävellykseni ovat päätyneet osaksi uskonnollisia teoksia, vaikka itse olen ateisti. Ei voi olla pelkkää sattumaa, että uskoontulo on niin kovin yleistä taiteilijoilla.
Mikä tuo sanoinkuvaamaton yhteys sitten on? Olen sitä mieltä, ettei sitä voi käsittää kukaan sellainen, joka ei ole siihen kykenevä. Tästä syystä kuulisin mielelläni sinun näkemyksiäsi asiasta. Tosin lukisin enemmän kuin mielelläni sellaistenkin taiteilijoden näkemyksiä, joille uskonto ei merkitse mitään.
Ja Jukka Leppilampikin on kyllä mainio. Mielestäni yksi Suomen parhaita "tulkitsijoita".
"Itse en koskaan ole ollut "syntien" perään, eikä sillä ole mitään tekemistä uskonnollisuuden kanssa. Katsoin ainoastaan, että henkisen kehityksen kannalta ei ole hirveän fiksua lätistää kaikke alkoholilla, huumeilla tai seksillä."
Eikä mielestäni ollenkaan hassumpi ratkaisu.
kyllä oikeen sanoa mitään. Koska en näe uskovissa olevan mitään "prototyyppiä."
Ja koska itse luotan raamattuun, ei senkään perusteella osaa sanoa kuka tulee uskoon ja kuka ei.
"Mikä tuo sanoinkuvaamaton yhteys sitten on?"
Mutta taiteilijathan ovat kuitenkin usein aika herkkiä"sieluja". Ehkä taiteilijat etsivät enemmän.. Tai jotain..
Jostain syystä kuvitellaan, että huumeet, seksi ja viina (kaikkea olen kyllä kokeillut, se myönnettäkööt) olisivat jollain lailla yhteydessä luovuuteen, "irrationaaliseen elämäntapaan", uskonnollisuuteen yms. Tai että ateistit harrastaisivat tällaista sitten päivät pääksytysten.
Edelleenkin, mielestäni kyse on hakeutumisesta "kohti ääretöntä". Sanotaanko sitä sitten yhteydeksi jumalaan tai miksi milloinkin.
Vahva taidekokemus on "jumalallinen" oli kyseessä sitten Satrianin kitarasoolo tai kuoron Pääsiäisjumalanpalveluksessa esittämä messu. Mistä ihmeestä tässä kaikessa on kysymys? Oli kyseessä uskova tai ateisti, jostain löytyy se "yhteinen sävel", joka koskettaa molempien sisintä.
>>en näe uskovissa olevan mitään "prototyyppiä."
Tämä pisti jo ajattelemaan Jumalaa. http://www.youtube.com/watch?v=oHg5SJYRHA0
vitsit vitseinä kuitenkin. Mutta tosissaan: http://www.youtube.com/watch?v=Nfr_nWsXOBg
Aiempi vitsisi oli jotain niin saatanallista, että aloin harkita jo tietokoneeni tuhoamista jonkin sopivan rituaalin mukaan. Onneksi osoittauduitkin ihan inhmilliseksi ihmiseksi. ;-D
Tässä muuten omat "oppipoikani" omalla videollaan. Terveisiä vaan basisti "Iskälle" ja muillekin kavereille:
http://www.youtube.com/watch?v=yGywo81G6lk
Joo... Kokeiltu on ja sieltä ei löytynyt mitään mainittavaa.
Lainatakseni yhtä kaveriani, jonka huumeet vei sittemmin mennessään. (ns. "nilkkiintyi," alkoi lainailla rahaa vähän kaikilta ja jätti maksamatta, jne.) Tossa viimeisiä kertoja kun näin, niin kysyin muistaakseni jotenkin tähän tapaan:
-Onks toi nyt sit kivaa?
Ja vastaus kuului:
-Kyllä tästä on kuule kaikki kiva todella kaukana..
"Edelleenkin, mielestäni kyse on hakeutumisesta "kohti ääretöntä". Sanotaanko sitä sitten yhteydeksi jumalaan tai miksi milloinkin. "
Ehkä jotenkin noinkin, ja mun kokemuksien mukaan ne, jotka sortuu esim. huumeisiin, ovat usein juuri niitä herkkiä ihmisiä.
"Vahva taidekokemus on "jumalallinen" oli kyseessä sitten Satrianin kitarasoolo tai kuoron Pääsiäisjumalanpalveluksessa esittämä messu. Mistä ihmeestä tässä kaikessa on kysymys? Oli kyseessä uskova tai ateisti, jostain löytyy se "yhteinen sävel", joka koskettaa molempien sisintä."
Tämä onkin jo sitten aika vaikea kysymys. Tämän selvittäminen voikin olla koko elämän mittainen projekti.. Mutta ehdottomasti selvittämisen arvoinen asia.
Ehkä vähän turhaan tähdensin tohon "prototyypittömyyteen."
"Uskossa ei ole kyse tiedosta (ainakaan tieteellisten kriteerien mukaan) vaan uskosta, kokemuksista ja tunteesta. Aivan niistä samoista elementeistä, joilla taiteilijatkin operoivat. Muusikon "flow-tila" syntyy "yhteydestä johonkin itseä suurempaan", Maailmansieluun, whatever. Mitä he tavoittelevat ja mitä he saavuttavat? Flow-tila on jotain sellaista, josta ei juurikaan voi keskustella ihmisen kanssa, joka ei ole sitä koskaan kokenut. Kuulostaa kovin tutulta, kun kyse tulee ateisteista ja uskovien uskonnollisista kokemuksista."
Ja tässä olet kyllä ihan oikeassa. Itse tosin yritän toisinaan pystyä kertomaan edes jotain uskooni vaikuttaneista tekijöistä ja kokemuksista. Hankalaahan se on, koska muut eivät ole tosiaan samaa kokeneet. Mutta en voi olla niistä kertomattakaan, koska pidän niitä kuitenkin elämäni tärkeimpinä asioina...
Ihmeellisestä ihmisestä.
"Oli kyseessä uskova tai ateisti, jostain löytyy se "yhteinen sävel", joka koskettaa molempien sisintä." Tämä onkin jo sitten aika vaikea kysymys. Tämän selvittäminen voikin olla koko elämän mittainen projekti.. Mutta ehdottomasti selvittämisen arvoinen asia. "
Ystävälläni on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Olemme käyneet varmaan satoja tunteja keskusteluja etenkin hänen psykoosiensa kynnyksellä ja psykoosien aikana. Ihminen on hyvin avoin juuri ennen psykoosia, ja asioista on helppo keskustella. Vaihdoimme kirjeitse valokopioita taiteesta ja runoista ja ajatuksia uskonnosta ja ylimaallisista kokemuksista. Keskustelujamme on aika vaikea kuvailla kenellekään sanallisesti, mutta tiedän, mistä puhut. Täytyy sanoa, että muutaman vuoden keskustelurupeaman jälkeen maailma näytti ihan erilaiselta kuin ennen sitä..
Kyllä ihminen vaan on ihmeellinen otus, siitä ei pääse mihinkään. Ja jos sallit sanoa, niin onhan tämä maailmakin toisinaan aika kummallinen paikka..
Olen niin ikään ollut tukihenkilönä bipolaarihenkilölle. Tyttö oli (on edelleen) taiteellisesti erittäin lahjakas, mutta ongelmansa vuoksi kykenemätön työskentelemään. Sellainen on ihan kauheaa! Tietyllä tavalla kaikki olisi mahdollista, ihmisellä on kosketus äärettömään, mutta oma persoona estää tuon yhteyden. Sitten sitä turhaumaa puretaan uskottuihin henkilöihin, ystäviin ja sukulaisiin. Jos ei tunne taustoja sitä helposti jättää tällaisen ihmisen yksin ongelmineen.
Mielestäni "kosketus äärettömään" ja sellaisen yhteyteen hakeutuminen on äärimmäisen mielenkiintoinen keskustelunaihe. Monet ihmiset kokevat, että uskonnollisuudella, taiteellisuudella ja mielenterveysongelmilla on joitain yhteisiä nimittäjiä. Samaan aihepiiriin voidaan lukea myös huumeet ja muut pyrkimykset, joilla "laajentaa tajuntaa". Mielestäni kyse on samansukuisista ilmiöistä. Jonkinlaisesta pyrkimyksestä kuolemattomuuteen, osaksi universumia tai osaksi ääretöntä. Harva on osannut pukea tuota sanoiksi.
Minulla oli 70-luvulla nuorena poikana vino pino omilla viikkorahoillani ostamiani rocklevyjä, kuten juuri Led Zeppeliniä ja Uriah Heepiä ja Deep Purplea ja Black Sabbathia ja Nazarethia. Siis oli, kunnes hartaat uudestisyntyneet uskovat vanhemapani kauhukseen löysivät tämän "saatanallisen" materiaalin huoneestani ja koulussa ollessani takavarikoivat kaikki nämä paholaisen levyt, polkivat ne rikki ja heittivät sirpaleet roskakoriin. Etkö sinä tosiaankaan tiedä että heavy-rock on paholaisen musiikkia? Etkö sinä tiedä mitään omasta uskonnostasi?
Minun äitini monisti ja jakoi tunnollisen uutterasti 80-luvulla kasetteja, joissa kerrottiin ja aukottomasti todistettiin, miten heavy-rock on Paholaisen musiikkia ja saatanapalvontaa ja johtaa aina syntiin ja kadotukseen. Etkö sinä syntinen kadotettu tajua että olet harhaanjohdettu?
"Monet ihmiset kokevat, että uskonnollisuudella, taiteellisuudella ja mielenterveysongelmilla on joitain yhteisiä nimittäjiä. "
Niissä liikutaan mielestäni samoilla vesillä, mutta matkalle on lähdetty eri lähtökohdista. Joskus alueet kohtaavat. Uskon osalta en osaa sanoa kovin paljon, mutta taide ja mielenterveysongelmat ainakin kohtaavat. Taiteen avulla voidaan käsitellä käsittämättömiä tai kipeitä asioita sairastumatta, ja monimutkaisten asioiden kanssa sotkeentunut voi kertoa taiteen avulla itselleen ja muille, missäpäin on eksyksissä. Mielenterveysongelmien yhteteydessä mielessä mylläävät ihmisyys, syyllisyys, sisäinen suuruus, pienuus ja mystiset merkitykset. Uskonnot taitavat häärätä just näillä alueilla. Käytännössä näiden osa-alueiden rajat ovat veteen piirretettyjä viivoja. Niillä alueilla on syytä olla tarkkana, koska se viidakko on vaikeakulkuista ja vaikeaselkoista.
Veikkaampa, että noiden 80-luvun kasettienne kansiteksteistä löytyy koulukaverini Jyrki Isohellan nimi. Ihan takuuvarmasti.
Muistan kuinka Jyrki kerran uutterasti jossain radio-ohjelmassa selitti, että KISS-yhtyeen live-levyn kuuntelu on saatanallista, koska levyä takaperin kuuntelemalla yleisön hoilaama "KISS-KISS-KiSS!" on itse asiassa "SIX-SIX-SIX!". Että näin. Kaikenlaisia ylilyöntejä.
Hassuinta on, että vielä pari vuotta aiemmin samainen kaveri kulki puoliselkään ulottuvassa letissä, kantoi korvassaan väärinpäin olevaa ristiä ja soitti itse heavybändissä rumpuja. Jyrkin bändillä oli pienoinen hittibiisikin, jonka nimi oli "Lääkekaapin salaisuus". Kertonee, mistä oli kyse... ;-D
>>Mielenterveysongelmien yhteteydessä mielessä mylläävät ihmisyys, syyllisyys, sisäinen suuruus, pienuus ja mystiset merkitykset. Uskonnot taitavat häärätä just näillä alueilla. Käytännössä näiden osa-alueiden rajat ovat veteen piirretettyjä viivoja. Niillä alueilla on syytä olla tarkkana, koska se viidakko on vaikeakulkuista ja vaikeaselkoista.
vältän kannattamasta ja kuuntelemastakin avoimen "saatanallista" musiikkia.
Monesti kuitenkin noilla bändeillä taitaa olla kyse enemmänkin mainostempuista ja katu-uskottavuudesta..
Tiedän toki, että heavy on monen mielestä jo itsessään saatanallista,
mutta onhan sitä toki ihan kristillistäkin heavyä olemassa. Aika tiukkaakin vielä.
Ja jos vaikka kiinnostais kuulla, että millaista se semmonen oikeen on, niin tossa 24.00 alkaa Radio Deiltä -Paja. Kannattaa kuunnella, vaikka jo ihan mielenkiinnon vuoks, ja noin niinkuin avartavana kokemuksena..
Kait se täytyy kertoa millainen "pehmo" mä pohjimmiltani kuitenkin olen.
Lähimpänä uskonnollista kokemusta musiikin pohjalta oli silloin, kun olin juuri tullut uskoon. Tai tarkemmin, olin juuri "uudestisyntynyt" eli tulin synteineni Jeesuksen eteen ja pyysin anteeksi kaikkia tekemiäni vääryyksiä = syntejäni.
Saattaa kuulostaa simppeliltä, mutta oli elämäni vaikein hetki.
Vaikka väittäisinkin, että paljon on oltu ja pahoissa paikoissa.
Niinpä mietin, että mitäs nyt? Oli kesä ja perus ryyppäys/rellestysfestarit eivät enää kiinnostaneet. Ja sain jostain tietää, että olisi joku uskovien tapahtuma, jossa olisi Jippu bändeineen. Jipusta olin oppinut pitämään, suhina-ässineen päivineen. Silloinen tyttöystäväni kuunteli Jippua ja sitä kautta olin (väkisinkin) tutustunut Jipun musiikkiin. Päätin lähteä sinne. En tuntenut ketään uskovaa, jonka kanssa olisin voinut mennä, joten päätin lähteä yksin..
Menin paikalle ja yritin maksaa sisäänpääsylippua, mutta sellaista ei ollut. Tervetuloa sanottiin pitkätukalle ja ohjattiin peremmälle.
Kävelin sisään, etsin mahdollisimman rauhallisen kulman ja menin sinne. (piiloon)
Tunsin itseni ulkopuoliseksi. Siis todella. Ja parin ensimmäisen bändin ajan oli tämä tunne hyvin vahvana. Tosin (no tätä ei kukaan usko, mutta..) jokin ihmeellinen rauha paikassa oli läsnä. Kuitenkin tunsin itseni ulkopuoliseksi, kunnes..
Jippu tuli lavalle ja vaikutti siltä, että Jipulla oli ihan samanlainen olo kuin minulla.
Ja Jippu sanoi jotensakin näin:
- Mä mietin, että onkohan tää mulle oikea paikka? Mähän oon niin syntinenkin...
Mutta sitten mä tajusin, että kaikkihan me täällä ollaan syntisiä. Syntisiähän Jeesus tuli pelastamaan, eikä synnittömiä..
Ja sit Jippu alotti ja mä jouduin alottaa pidättelee itkua.
Mä jouduin pidättelee sitä koko keikan. Välillä ei vaan pystyny, joutu kääntyy silleen seinää vasten, ettei ainakaan ne takana istuvat n. 13v tytöt ois nähny ku "iso mies" itkee. Mä en ollu itkeny kunnolla varmaan ku joskus 12-vuotiaana viimeks. Kaikki tuska ja paska mitä oli vuosien varrella kertyny tuli kerralla ulos.
Sitä mä voisin nimittää "uskonnolliseks" kokemukseks, jos tommosta sanaa haluu käyttää. Tosin se oli ihan eri asia kun mun uskoontulo kokemukseni. Noita ei voi edes verrata keskenään.
Mutta tuolla paikassa oli Jumalan henki läsnä. Siitä mä olen vaan vakuuttunut.
No keikka loppu aikanaan ja Pekka Simojoki, joka oli Jipunkin sinne kutsunut sano lopuks vielä, että
-Nyt otatte lähimpänä olevaa kädestä kiinni, katsotte silmiin ja lausutte Herran siunauksen. Tommoseen en oo tottunu, mutta pakkohan se oli. Ja kyllähän ne tytöt vähän hölmistyneinä mua katto, ku Suomalainen yli kakskymppinen jätkä ei osannu Herran siunausta, uskovien tapahtumassa..
No, siellä kuitenkin kannatti käydä. Se oli yks vapauttavimmista kokemuksista mitä mulle on lyhyehkön, mutta (näin väittäisin) vaiherikkaan elämäni aikana tapahtunut.
Jippu - Kanna minut
http://www.youtube.com/watch?v=uy7INs8YhTQ
Ovat.
Hank Sherman
Michael Denner
yhdessä täydelliset, erikseen aika keskinvertaiset.
Tästä tulee hihhulit mieleen.
http://www.youtube.com/watch?v=kA5GkLM5C7M
Ei siis tiedä, itkisikö vai nauraisiko, kun ne esittää niin uskomatonta potaskaa.