EU-diktatuuri

Koko ajan, pikku hiljaa, toisaalta yhä nopeammin ja röyhkeämmin kansalaisoikeuksia rajoitetaan rajoittamasta päästyä, ja verukkeeksi aina se sama, "teemme tämän teidän turvallisuutenne tähden" ja valitettavasti tyhmä kansa taputtaa käsiää ja vähämielisen hymy kasvoilla huutaa: "lisää me haluamme lisää valvontaa!"
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/tarvitaanko-autoihin-ja-moottoripyoriin-nopeusrajoittimia/146384

Taas EU-diktatuuri kokeilee kepillä jäätä, ihmisiä oloutetaan siihen, että kohta ei ole mitään yksityisyyttä.

Suora lainaus:
"Päätös tehtävä EU:ssa
Sulanderin mukaan tarvittava tekniikka on jo olemassa ja uusia laitteita kehitetään alati.

- Nyt jo aletaan olla siinä pisteessä, että ajoneuvot ja liikenneympäristö voivat keskustella keskenään. Esimerkiksi nopeusrajoitusliikennemerkki voisi lähettää autolle viestin, jolloin nopeus määräytyisi automaattisesti oikeaksi. Jos kuski ei tajuaisi rajoituksia, niin ajoneuvo tajuaisi, Sulander visioi.

Riittävää tekniikkaa suurempi ongelma onkin se, ettei poliitikoilla ole toistaiseksi ollut halua ryhtyä sanoista tekoihin.

Liikenne- ja viestintäministeriön liikenneneuvos Kari Saaren mukaan kyse ei ole edes kansallisesta asiasta, vaan päätökset olisi kerralla tehtävä koko EU:n tasolla.

- Aiheesta on puhuttu paljon YK:ssa ja kansainvälisesti, mutta asia on jäänyt puheen tasolle. On aika raaka toimenpide kohdistaa pakolliset rajoittimet yksityisautoiluun, mutta toisaalta silloin saataisiin pois kaikkein suurimmat ylinopeudet."

Tuota mantraa: "päätös on tehtävä EU:ssa" saamme kuulla koko ajan.
Tottakai, koska Suomi ei ole enää itsenäinen valtio, joten ei Suomi mitään saa päättää!

On paskanjauhantaa, ja siihen liittyviä termejä kuten "yhteinen EU-perhe", sekä "EU on rauhanprojekti".

Tuo on huvittava, tuo "EU on rauhanprojekti" höpinä.
Se on verraten uusi perustelu miksi EU on "hyvä".
No, kun kaikki asiat on EU:n mukana huonontuneet, "tehostamisen" ym. nimissä, niin nyt eliitti on röyhkeästi omineet rauhan ajan EU:n aikaansaannokseksi.

heh heh!!
3128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Tuo on huvittava, tuo "EU on rauhanprojekti" höpinä.
Se on verraten uusi perustelu miksi EU on "hyvä".
No, kun kaikki asiat on EU:n mukana huonontuneet, "tehostamisen" ym. nimissä, niin nyt eliitti on röyhkeästi omineet rauhan ajan EU:n aikaansaannokseksi."

Rauhan edistänen on EU:n alun perin ollut EU:n edeltäjien perimmäinen tavoite. Se vain välissä jäi vähemmälle huomiolle. Hiili- ja teräsyhteisö, joka on Eurooppalaisen integraation aloittaja, perustettiin nimenomaan estämään tulevat sodat Saksan ja Ranskan välillä asettamalla hiili-ja terästuotannon yhteisen valvonnan alle. Sen jälkeen integraatio on laajentunut, mutta rauhan ylläpitäminen on edelleen yksi tärkeimmistä tavoitteista. Kun valtiot ovat taloudellisesti toisistaan riippuvaisia, niille tuskin tulee tarvetta ruveta rähinöimään keskenään. Siinä EU on kieltämättä onnistunut.

Äänestä
  • I ja II Maailmansodan (eli kansainväliset pankkiirit), rahoitti myös Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamisen. Eliitti käyttää ikivanhaa ihmisten manipulointia: lietsotaan ensin I MM, sitten perään vielä II MM ja tämän jälkeen on ihmiskunta saatu traumatisoitua, "Ei enää koskaan enää tällaista", jolloin valtiot juoksevat sulassa sovussa samaan läjään Unioniksi, jolloin valta siirtyy kansallisilta tahoilta Unionin keskushallinnolle.

    EU:n perustamisen, YK:n perustamisen jne... Seuraavaksi eliitti aikoo perustaa Pohjois-Amerikan Unionin, josta G.W. Bush jo allekirjoittu sopimuksen vuonna 2005 yhdessä Kanadan ja Meksikon päämiesten kanssa:

    NORTH AMERICAN UNION
    http://www.youtube.com/watch?v=T74VA3xU0EA

    NORTH AMERICAN UNION & RFID Chip TRUTH! Must SEE
    http://www.youtube.com/watch?v=vuBo4E77ZXo

    Äänestä

  • Salkkari -85 kirjoitti:

    I ja II Maailmansodan (eli kansainväliset pankkiirit), rahoitti myös Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamisen. Eliitti käyttää ikivanhaa ihmisten manipulointia: lietsotaan ensin I MM, sitten perään vielä II MM ja tämän jälkeen on ihmiskunta saatu traumatisoitua, "Ei enää koskaan enää tällaista", jolloin valtiot juoksevat sulassa sovussa samaan läjään Unioniksi, jolloin valta siirtyy kansallisilta tahoilta Unionin keskushallinnolle.

    EU:n perustamisen, YK:n perustamisen jne... Seuraavaksi eliitti aikoo perustaa Pohjois-Amerikan Unionin, josta G.W. Bush jo allekirjoittu sopimuksen vuonna 2005 yhdessä Kanadan ja Meksikon päämiesten kanssa:

    NORTH AMERICAN UNION
    http://www.youtube.com/watch?v=T74VA3xU0EA

    NORTH AMERICAN UNION & RFID Chip TRUTH! Must SEE
    http://www.youtube.com/watch?v=vuBo4E77ZXo

    Just just, näinhän se tottakai meni ;)

    Voisinkin kysyä sinulta, ketkä ovat mielestäsi tämä mystinen "eliitti", joka juonii ihmisten selkien takana ja vetelee naruista? EU:nkin päättäjät eivät ole koskaan vaihtuneet? On ollu porukoilla aika pitkäjänteiset suunnitelmat. Pistettiin 5-vuotiaina I maailmansota pystyyn ja sitten 90-kymppisenä ollaan EU-herroja. Se oliskin muuten hauska kuulla, miten I maailmansota mielestäsi sai alkunsa.

    "Seuraavaksi eliitti aikoo perustaa Pohjois-Amerikan Unionin, josta G.W. Bush jo allekirjoittu sopimuksen vuonna 2005 yhdessä Kanadan ja Meksikon päämiesten kanssa:"

    Mitenhän sekin sopimus aiotaan panna täytäntöön ilman USA:n senaatin ratifiointia Kanadasta puhumattakaan. Epäilen kyllä erittäin suuresti, ettei koko paperia ole koskaan tehty. Tuon linkin pelkkä otsikko "NORTH AMERICAN UNION & RFID Chip TRUTH! Must SEE" kertoo, millaista jenkkisontaa tuokin on. No, jos uskoo miuluummin tuollaisia niin mikä ettei. Miekin voisin ruveta netissä levittämään videoita, missä "kerrotaan totuus" siitä miten kaikki maat ovat sopineet, että Suomesta tulee yksinvaltias. Jotkut varmaan vielä uskoisivat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


etenee... kirjoitti:

Koko ajan, pikku hiljaa, toisaalta yhä nopeammin ja röyhkeämmin kansalaisoikeuksia rajoitetaan rajoittamasta päästyä, ja verukkeeksi aina se sama, "teemme tämän teidän turvallisuutenne tähden" ja valitettavasti tyhmä kansa taputtaa käsiää ja vähämielisen hymy kasvoilla huutaa: "lisää me haluamme lisää valvontaa!"
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/tarvitaanko-autoihin-ja-moottoripyoriin-nopeusrajoittimia/146384

Taas EU-diktatuuri kokeilee kepillä jäätä, ihmisiä oloutetaan siihen, että kohta ei ole mitään yksityisyyttä.

Suora lainaus:
"Päätös tehtävä EU:ssa
Sulanderin mukaan tarvittava tekniikka on jo olemassa ja uusia laitteita kehitetään alati.

- Nyt jo aletaan olla siinä pisteessä, että ajoneuvot ja liikenneympäristö voivat keskustella keskenään. Esimerkiksi nopeusrajoitusliikennemerkki voisi lähettää autolle viestin, jolloin nopeus määräytyisi automaattisesti oikeaksi. Jos kuski ei tajuaisi rajoituksia, niin ajoneuvo tajuaisi, Sulander visioi.

Riittävää tekniikkaa suurempi ongelma onkin se, ettei poliitikoilla ole toistaiseksi ollut halua ryhtyä sanoista tekoihin.

Liikenne- ja viestintäministeriön liikenneneuvos Kari Saaren mukaan kyse ei ole edes kansallisesta asiasta, vaan päätökset olisi kerralla tehtävä koko EU:n tasolla.

- Aiheesta on puhuttu paljon YK:ssa ja kansainvälisesti, mutta asia on jäänyt puheen tasolle. On aika raaka toimenpide kohdistaa pakolliset rajoittimet yksityisautoiluun, mutta toisaalta silloin saataisiin pois kaikkein suurimmat ylinopeudet."

Tuota mantraa: "päätös on tehtävä EU:ssa" saamme kuulla koko ajan.
Tottakai, koska Suomi ei ole enää itsenäinen valtio, joten ei Suomi mitään saa päättää!

On paskanjauhantaa, ja siihen liittyviä termejä kuten "yhteinen EU-perhe", sekä "EU on rauhanprojekti".

Tuo on huvittava, tuo "EU on rauhanprojekti" höpinä.
Se on verraten uusi perustelu miksi EU on "hyvä".
No, kun kaikki asiat on EU:n mukana huonontuneet, "tehostamisen" ym. nimissä, niin nyt eliitti on röyhkeästi omineet rauhan ajan EU:n aikaansaannokseksi.

heh heh!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu