sieppaus:mitä mieltä

Poliisi on selvittänyt Koneen Säätiön hallituksen puheenjohtajan tyttären sieppauksen. Helsinkiläisnainen oli siepattuna yli kaksi viikkoa, ja hänet löydettiin metsästä Varsinais-Suomesta Ruskon Vahdolta viime yönä. Nainen vapautettiin suuria lunnaita vastaan, rikosylikomisario Kari Tolvanen kertoo. Tapaus on laatuaan ensimmäinen Suomessa.

Nelosen uutisten tietojen mukaan lunnassumma oli kymmenen miljoonaa euroa. Sieppaaja pudotti pakomatkallaan osan lunnasrahoista. Salaperäinen setelikasa löytyi perjantaina Turusta Louhen parkkihallista.

Koneen Säätiön hallituksen puheenjohtajan Hanna Nurmisen 26-vuotias tytär ilmoitettiin kadonneeksi lauantaina 30.5. Hän oli kadonnut kotoaan Töölöstä keskiviikkona 27.5. Hanna Nurminen kuuluu Herlinien sukuun ja on Suomen rikkaimpia naisia.

Sieppauksen selvittämiseen osallistui poliiisin, puolustusvoimien, rajavartioston ja tullin henkilöstöä. Siepattu löytyi poliisin mukaan olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa.

Tapaus on nyt esitutkintavaiheessa ja keski-ikäinen, suomalaissyntyinen turkulaismies epäiltynä panttivangin ottamisesta. Epäilty ei ole poliisin tuttu. Tolvanen ei halua kommentoida sitä, tunsiko nainen sieppaajansa.

Perhe tiedotti asianajajansa välityksellä, että haluaa toipumisrauhaa eikä tahdo kertoa tapauksen yksityiskohtia. Tiedotteessaan perhe kuvailee viime viikkoja hyvin raskaiksi. Poliisia perhe kiittää ammattitaidosta, joka pelasti tyttären.PUHUUKO RAAMATTU IHMISEN KAAPAUKSESTA ONKO TÄMÄ MERKKI RIKKAIDEN JA KÖYHIEN KUILUSTA JA JOS RIKKAAT RIKASTUVAT KÖYHIEN KUSTANNUKSELLA TÄMÄ TULEE LISÄÄNTYMÄÄN:ESIM SOMALIAN MERIROSVOT KETÄ ON SEURAAVA UHRI ONKO OLLILLA ?
1382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

26 vuotias nainen lähtee ilmoittamatta Äidilleen miehen matkaan ja jos rahaa on voi sitä kadullekkin kylvää,jotta köyhät näkee etä sitä myös on muutakin kuin virtuaali omaisuutta!

Kauheata jos sinunkin tyttäresi naidaan köyhiin oloihin (vakava ajan merkki) vaikutusvallattomaan alistettuun maksumiesten joukkoon!

Raamatun V.T.n, aikana se "kaapattu" oli laillinen orja ja palvelija -, yleensä siihen aikaan otettiin niitä orjia voitettujen kansojen parhaimmista yksilöistä MM, ne kuohilaat olivat niitä eunukkeja ja haaremiin kin osa pääsi he olivat niitä hyväosaisia orjia. Voitetun kuninkaan tytär saattoi päästä jopa kuninkaan vaimoiksi!

Mutta ei Suomessa ,ei kannata kaapata ja vaatia lunnaita siitä saa helposti enemmän tuomiota kuin ihmisen taposta!

Ja Raamattuakin voi lukea ilman pelkoa ,eikä tarvitse olla varattuna käteisenä satoja tuhansia euroja mahdollisen ihmiskaappauksen varalta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vakava ajan merkki kirjoitti:

Poliisi on selvittänyt Koneen Säätiön hallituksen puheenjohtajan tyttären sieppauksen. Helsinkiläisnainen oli siepattuna yli kaksi viikkoa, ja hänet löydettiin metsästä Varsinais-Suomesta Ruskon Vahdolta viime yönä. Nainen vapautettiin suuria lunnaita vastaan, rikosylikomisario Kari Tolvanen kertoo. Tapaus on laatuaan ensimmäinen Suomessa.

Nelosen uutisten tietojen mukaan lunnassumma oli kymmenen miljoonaa euroa. Sieppaaja pudotti pakomatkallaan osan lunnasrahoista. Salaperäinen setelikasa löytyi perjantaina Turusta Louhen parkkihallista.

Koneen Säätiön hallituksen puheenjohtajan Hanna Nurmisen 26-vuotias tytär ilmoitettiin kadonneeksi lauantaina 30.5. Hän oli kadonnut kotoaan Töölöstä keskiviikkona 27.5. Hanna Nurminen kuuluu Herlinien sukuun ja on Suomen rikkaimpia naisia.

Sieppauksen selvittämiseen osallistui poliiisin, puolustusvoimien, rajavartioston ja tullin henkilöstöä. Siepattu löytyi poliisin mukaan olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa.

Tapaus on nyt esitutkintavaiheessa ja keski-ikäinen, suomalaissyntyinen turkulaismies epäiltynä panttivangin ottamisesta. Epäilty ei ole poliisin tuttu. Tolvanen ei halua kommentoida sitä, tunsiko nainen sieppaajansa.

Perhe tiedotti asianajajansa välityksellä, että haluaa toipumisrauhaa eikä tahdo kertoa tapauksen yksityiskohtia. Tiedotteessaan perhe kuvailee viime viikkoja hyvin raskaiksi. Poliisia perhe kiittää ammattitaidosta, joka pelasti tyttären.PUHUUKO RAAMATTU IHMISEN KAAPAUKSESTA ONKO TÄMÄ MERKKI RIKKAIDEN JA KÖYHIEN KUILUSTA JA JOS RIKKAAT RIKASTUVAT KÖYHIEN KUSTANNUKSELLA TÄMÄ TULEE LISÄÄNTYMÄÄN:ESIM SOMALIAN MERIROSVOT KETÄ ON SEURAAVA UHRI ONKO OLLILLA ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu