Ennen EU:ia Suomella oli hetken hyvää nousua NL:kin hajotessa.
Nyt EU-vuosina köyhät ovat köyhtyneet. Silti vain harvan eliitin hyötyessä EU:sta ovat EU-meliset väitttäneet, että Suomi vajoaisi "jonkun albaanian tasolle...".
EU:n kumman väkisin ja nopeasti laajetessa on Suomi vajoamassa nyt tosi neuvostolais-heikossa jälkikunnoissa olevien ja liitetyjen uusien EU-osavaltioiden "romanioiden ja bulgaarioiden" tasolle. Hyvinvoivempien maidenhan täytyy vähän kai vajota (paitsi ylikansallisen EU-eliitin), jotta aivan pohjakunnossa olevat voivat nousta hieman. Siten voidaan kai EU-tilastoissakin vääntää, että parempaan ollaan menty?
Ja EU-kannattajat ovat väittäneet, että Suomi vajoaisi Albanian tasoiseksi valtoksi irroittautuessaan EU:sta. EU-väki tyypillisen haavekuvin vaikutettuna ei tiedäkään, että EU-osavaltio-Suomi on jo Albanian tasolla, koskapa Albanian täytyy jollain ihmeen tavalla olla EU:n ja siten EU-Suomenkin tasolla, koska Albania hakee EU-jäsenyyttä.Joten EU:n vastustajat ovat olleet oikeassa; SUomea odottaisi hyvinvointi eikä Albania EU:n ulkopuolella, sen sijaan SUomi on nyt vajomassa Albanian tasolle EU:ssa, jossa kaikki tasapäistetään; ei saa poikeata direktiivieistä, eli neuvostolaissysteemistä? Yhdelläkään EU-federaation osavaltiolla ei saa mennä toista paremin, paitsi suurosavaltioilla Saksalla ja Ranskalla, sekä ylikansallisella eliitillä? Ja jäsenmaiden eroja on kavennettava, kun ei ylöspäin voi, niin alas -kohti kasvavia leipäjonoja!Saapahan EU:n kannattajat kristilisdemokraatit toteuttaa osin heidänkin EU-jäsenyyskannatuksensa aiheuttaman kurjistumisen ja syrjäytymisen vuoksi kolmannen sektorin vaivaisapua, koskapa hyvinvointivaltiolla sosiaalisine instituutioineen ei ole EU:n osavaltiossa tilaa enää. Kysypä vaikka mahdollisen mafian orjuuttamalta ja pohjoiseen raahaamalta romanialaiskerjäläiseltä, toisten puolesta rahastettavaksi kärsimään laitetulta? Nythän ei voi auttaa kärsiviä tehokkaasti kotimaassaan, vaan EU:n eliitti laittaa rahvaan kiertämään nälissään ympäri Liittovaltiota? Siten saadaan näkymättömälle komissiolle ym. vallalle valtaa sekamelskassa olevien osavaltioiden itsenäisten hyvinvointiyritelmien ja rakennelmien purkuun?

Vastaukset 8
Vanhimmat
jotta Suomen korkea elintaso näyttäisi todellisemmalta.
Me emme voi suoraan vetää johtopäätöksiä, miten Suomelle olisi käynyt ilman EU-jäsenyyttä. Me kuitenkin tiedämme, ettei mikään kasvu jatku ikuisesti. Euroopan taloudellinen asema on heikentynyt jatkuvasti ja EU on ollut yritys pelastaa se.
"EU-väki tyypillisen haavekuvin vaikutettuna ei tiedäkään, että EU-osavaltio-Suomi on jo Albanian tasolla, koskapa Albanian täytyy jollain ihmeen tavalla olla EU:n ja siten EU-Suomenkin tasolla, koska Albania hakee EU-jäsenyyttä."
Tuossa nyt ei ollut yhtään mitään järkeä. Käypä Albaniassa ja tule sitten sanomaan, että se maa on Suomen tasolla.
"Nythän ei voi auttaa kärsiviä tehokkaasti kotimaassaan, vaan EU:n eliitti laittaa rahvaan kiertämään nälissään ympäri Liittovaltiota?"
Aika villejä syytöksiä. Miten sinä luulet, että EU jäsenyys olisi yht'äkkiä saanut Romanian tai Bulgarian tilanteen paremmaksi? Luuletko tosiaan, että EU haluaa kierteleviä kerjäläisiä? Asia ei ole näin.
"Siten saadaan näkymättömälle komissiolle ym. vallalle valtaa sekamelskassa olevien osavaltioiden itsenäisten hyvinvointiyritelmien ja rakennelmien purkuun?"
Hyvinvointivaltiota on purettu Suomessa aivan suomalaisten poliitikkojen toimesta ilman minkäänlaista EU:n painostustusta. Ei muuallakaan EU puutu sosiaaliturvan rakenteeseen (mikä on muuten eräissä Keski-Euroopan maissa varsin kehittynyt nykyään).
"Hyvinvoivempien maidenhan täytyy vähän kai vajota (paitsi ylikansallisen EU-eliitin), jotta aivan pohjakunnossa olevat voivat nousta hieman. Siten voidaan kai EU-tilastoissakin vääntää, että parempaan ollaan menty?"
Nöinhän asia on, paitsi että kyllä se eliittikin maksaa osansa tästä tulonsiirrosta. Paljon suuremman osan kuin tavallinen talliainen.
"Yhdelläkään EU-federaation osavaltiolla ei saa mennä toista paremin, paitsi suurosavaltioilla Saksalla ja Ranskalla, sekä ylikansallisella eliitillä? Ja jäsenmaiden eroja on kavennettava, kun ei ylöspäin voi, niin alas -kohti kasvavia leipäjonoja!"
Ei se ole EU:n syytä, että nyt on lama ja kaikilla menee huonosti.
"Nyt EU-vuosina köyhät ovat köyhtyneet. Silti vain harvan eliitin hyötyessä EU:sta..."
Tästä saa syyttä ihan suomalaisia itseään. Ja oikeastaanhan käyhät eivät ole vuoranaisesti köyhtyneet, vaan suhteellisesti käyhien määrä on lisääntynyt. Jos asiaa haluaa tarkastella toisesta näkökulmasta, niin rikaiden määrä on lisääntynyt muiden pysyessä ennallaan. Objektiivisesti voidaan todeta tuloerojen kasvaneen ja tähän on vaikuttanut monta syytä EU:n ollessa vain yksi niistä. Toisaalta maailmanlaajuinen kilpailu on koventunut: Suomen ei 80-luvulla tarvinnut kilpailla Kiinan kanssa samalla tavalla kuin nykyään ja Idänkauppakin veti kivasti.
Kaikenkaikkiaan Euroopan on toimittava yhdessä, jotta se voisi kilpailla muiden suurien kauppa alueiden, eli USA:n, Kiinan, Japanin, Venäjän ja Intian, kanssa. Yksinään Suomi ei luultavasti pärjäisi. Saksa on ainut Euroopan valtio, jolla olisi edes potentiaalia menestyä tuollaisessa kilpailussa.
Jalat maassa taitaa luulla olevansa jalat maassa. Kuinka hän kehtaa täällä puhua niitä näitä EU:n puolesta aivan mitä sattuu?
Johtopäätöksiä voi tehdä Suomesta ilman EU:ia.
Esim. vihreä kulta toisi vaurautta meille enemmän kuin musta kulta, joka ehtyy aikanaan, nyt tuo etua EU:Sta vapaalle Norjalle.
EU ja sen Euroopan Yhdysvaltojen ajatus kehiteltiin jo kauan ennen nykylamaa. EU:n sosiaalipolitiikan toimintamalli on kurjistava. Se ei ole se pohjoismainen tasa-arvoinen malli, jonka Suomi ja Ruotsi ovat joutuneet purkamaan.
EU-piirien ja kannattajien hokema on ollut, että jos Suomi ei olisi liittynyt, olisimme vajonneet Albaniaksi. Ja näin onkin nyt sitten itse EU:n aikana käymässä!
Niinpä myöntää Jalat maaassa, että hyvinvointivaltiota on purettu - ja EU-aikana. Ja siihen ei ole pakotettu, koskapa suomalaiset poliitikot ovat itse vapaaehtoisesti EU:n mallioppilaina kaikkeen yleensä kansalta piilotellen suostuneet. Sentään monet EU-mieliset taloustieteilijätkin tunnustivat sosiaaliturvan alasajon ja eriarvoistumisen tapahtuvan EU-Suomen myötä.
Tuloeroista on selvää tutkimustulosta, eikä mitään Jalat maassa-sievistelyjä! Jalat maassa itse myöntää EU:n olevan yhden tekijän siinä! Ja EU onkin mahtitekijä, se vaikuttaa jäsenmaidensa parlamenttitasollakin yli 2/3-osaa. Direktiivit pannaan käytäntöön ja harmonisoidutaan; orwell...
"EU ja sen Euroopan Yhdysvaltojen ajatus kehiteltiin jo kauan ennen nykylamaa. EU:n sosiaalipolitiikan toimintamalli on kurjistava."
Mikä ihmeen EU:n sosiaalipolitiikka? On olemassa Suomen sosiaalipolitiikka tai Ranskan sosiaalipolitiikka, muttei EU:n sosiaalipolitiikkaa.
"EU-piirien ja kannattajien hokema on ollut, että jos Suomi ei olisi liittynyt, olisimme vajonneet Albaniaksi. Ja näin onkin nyt sitten itse EU:n aikana käymässä!"
Kerro sitten, kun oikeasti on.
"Sentään monet EU-mieliset taloustieteilijätkin tunnustivat sosiaaliturvan alasajon ja eriarvoistumisen tapahtuvan EU-Suomen myötä."
Onhan se näin, mutta kehitys kyllä johtui ainakin 90-luvun puolella 95% lamasta. Silloin monissa piireissä vaadittiin sosiaaliturvan purkua ja niin tapahtuikin: se sattui EU-Suomen ajalle. 2000-luvun kehityksestä on hankala sanoa: siihen on vaikuttanut ainakin yleinen oikeistolaisuuden nousu, kilpailukyvyn korostaminen politiikassa ja jossain määrin myös EU painostaessaan tiukempaan taloudenpitoon. Kuitenkin sosiaaliturvan alasajo on ollut aivan suomalaisten poliitikkojen itsensä tekemä päätös, johon ei ole tullut mitään direktiiviä tai asetusta EU:sta.
" Sentään monet EU-mieliset taloustieteilijätkin tunnustivat sosiaaliturvan alasajon ja eriarvoistumisen tapahtuvan EU-Suomen myötä."
Se on valitettava kehitys, mutta siihen on vaikuttanut hyvin moni asia. Mikä EU:n rooli siinä lopulta on, sitä on hankala arvoida. Kuitenkin voimme vetää ainakin sen johtopäätöksen, että eriarvoistuminen on seuraus sosiaaliturvan laskusta. Sosiaaliturvan laskun syitä taas erittelin tuossa yllä.
"Ja EU onkin mahtitekijä, se vaikuttaa jäsenmaidensa parlamenttitasollakin yli 2/3-osaa. Direktiivit pannaan käytäntöön ja harmonisoidutaan; orwell..."
Ongelmahan on se, ettei ole kysymys mistään direktiiveistä. Tuloeren kasvu on hyvin harmillista, mutta sille ei ole mitään yhtä syytä. Vaikuttaa kuitenkin, että suurin syy löytyy Arkadianmäeltä, sillä Brysselistä ei sosiaaliturvaan ja tuloeroihin suoraan vaikuttaneita päätöksiä ole tullut. EU on kuitenkin vaikuttanut siihen epäsuorasti talouspolitiikallaan. Se ei kuitenkaan ole se läheskään suurin syy.
Olisiko ideaa verrata Suomen EU:hun liittymistä nykyääm niin muodikkaisiin kuntaliitoksiin maassamme, ainakin ne ovat yksinkertaisempina helpommin ymmärrettävissä.
Eli jos on kooltaan pieni, tuotantoedellyksiltään pieni, ilman isompia luonnonrikkauksia, väestöltään vähäinen, ja on suuret etäisyydet ja rahtikulut, siihen päälle vielä kylmän ilmaston vaivat, niin taitaa olla parasta hengailla jonkun isomman osana tai liittolaisena.
Olihan meillä se vanha elämämme, kun olin kansakoulussa 50-luvulla, opetettiin että maamme pääelinkeinot ovat maanviljelys ja karjanhoito ja sivuelinkeinot metsästys ja kalastus. Ja niin todella oli.
Teollistuminen ja palveluiden kehittyminen on ollut seurausta vientiteollisuuden kasvusta ja sen tuomista tuontimahdollisuuksista, ja sitä taas edistävät kansainväliset hyvät yhteydet.
Toki edelleenkin on mahdollista tulla jotenkin toimeen omillaan, voihan ökytalojen pihakivet kääntää ylös ja vetää pihaan vanhaan tapaan perunavaot.
Mutta tuskin on mahdollista saada kaikkea yhtäaikaa: lintukodon rauhaa ja korkeata elintasoa tässä lottovoittomaassa.
"PARAS-laki on todellisuudessa EU-sopeutuslaki.
EU-liittymissopimukseen luvatut tulevat suurkunnat suunniteltiin sisäasianministeriössä jo vuonna 1992.
Suomen EU-neuvotteluihin kuului velvoitteena suunnitella aluejakojärjestelmä eli NUTS-jako.
PARAS-lain edellyttämät suurkunnat. Niiden tehtäväksi tulee peruspalveluiden "turvaaminen".
Kuntataloudet on tarkoituksella saatettu kestämättömään tilaan, vai voiko joku todellakin väittää, että kunnat vapaaehtoisesti liittyisivät yhteen.
Suurkunnista ei ole apua kuntalaisten peruspalveluiden takaamiseen.
Tiivistetysti voidaan sanoa:
Kyseessä on päätöksenteon siirtäminen perinteisen kuntademokratian ulottumattomiin.
Ykkösasia olisi valtionhallintotasoa kritisoiden puida, mitä kuntien alijäämäisen talouden takana on!
Lähihistorian taustoja löytyy osoitteesta:"
http://www.promerit.net/forum/index.php?topic=519.msg2815#msg2815
"Kaikenkaikkiaan Euroopan on toimittava yhdessä, jotta se voisi kilpailla muiden suurien kauppa alueiden kanssa. Yksinään Suomi ei luultavasti pärjäisi."
Ihan täyttä humpuukia. Niinistö on oikeassa. Tärkeintä ei ole suuri massa vaan laatu. Suomi voi menestyä ei massalla vaan laadulla, keskittämällä osaamisensa pieneen sektoriin, vaikka sitten kännyköihin mihin tahansa. Tämän kännyköiden myynti ei tarvitse olla maailman suurin, mutta Suomen kokoon katsottuna merkittävä.
pienen Suomen oli päästä EU:n. Suuri joukko brittejä, saksalaisiia ja ranskalaisia epäilytti päästää Suomea liittoon, sillä joutuivat maksamaan erilaisia tukeja, mutta eihän Suomen media tästä jupakasta paljon kirjoitellut, oli luettava ulkomaalaisia lehtiä että tiesi mitä Suomesta puhutaan.