Vaalirahat

Nyt kun vähitellen paljastuu, mihin maakuntiin kepun valtavat ilmoittamatta "uhohtuneet" vaalituet on menneet, ei tarvitse enää ihmetellä, mistä kepun valtava äänimäärä haalittiin EU-vaaleissakin. Ihme että neljäs paikka ei tullut? Mutta ehkä siinä tuli todellinen raja vastaan kuitenkin.
Eikö sentään rehellisempää olisi hankkia äänet ehdokkaiden älyllisillä ominaisuuksilla kuin suurella rahalla. Tässä tuntee itsensä niin turhautuneeksi, kun yrittää tehdä toisenlaista vaalityötä rahattomana, fiksun ehdokkaan kapasiteettiin vedoten, mutta ei ole varaa kalliisiin TV-kuviin. Linssiluteeksi alentumista ei taas pokka salli.
Kepun vaalirahan suurlahjoittaja Nova Group on nyt sitten liiketaloudellisessa ahdingossa. Saakohan työläiset kenkää vai onko jo saaneetkin?
45782
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Tuo julki vain osan tuista. Koko tuki pitää tulla esiin.
Tuki on voitu pilkkoa pieniksi summiksi ja niitähän ei ilmoiteta.
Kusetusta ja täydellistä.

Äänestä
  • minulle maanviljeliälle kauhia suuri summa. Kun saan käteen 720e.
    Täälaistä on vaalitouhu. Kyllä harmittaa kun äänrestin kepua, ja akkakin äänesti kait...
    ne seminaarit oli kauhian hibtaasia veölipojlla on yritys ja olko se tuiki maksu muka kouluutusta 1680 euroa. Maksoi kait sen vaik oli kotonaan.
    Saa sitten bisnekset pyörii. tauluja ei ostannu niitä kukkataulun pohjia oli kopioituna satoja nurkas.
    Ei se taiteellinen oo joten en tiedä mitä , ja minne sitten menivät koko taulun pohjat.

    Äänestä

  • 5000 e on kirjoitti:

    minulle maanviljeliälle kauhia suuri summa. Kun saan käteen 720e.
    Täälaistä on vaalitouhu. Kyllä harmittaa kun äänrestin kepua, ja akkakin äänesti kait...
    ne seminaarit oli kauhian hibtaasia veölipojlla on yritys ja olko se tuiki maksu muka kouluutusta 1680 euroa. Maksoi kait sen vaik oli kotonaan.
    Saa sitten bisnekset pyörii. tauluja ei ostannu niitä kukkataulun pohjia oli kopioituna satoja nurkas.
    Ei se taiteellinen oo joten en tiedä mitä , ja minne sitten menivät koko taulun pohjat.

    kun nämä vanhaset, korhoset ja hautalat yrittävät päästä Guinnessin ennätysten kirjaan maailman suurimpina muunnetun totuuden puhujina.

    Äänestä

  • pyörii haudassaan, kirjoitti:

    kun nämä vanhaset, korhoset ja hautalat yrittävät päästä Guinnessin ennätysten kirjaan maailman suurimpina muunnetun totuuden puhujina.

    kokoomus ja sdp eivät luvanneet ilmoittaa omia tukijoitaan, jotta turha tää vinkua kyllä kaikki puolueet on saanu palijon rahaa eri kautta vaalikassaansa.
    eipäs siitä oo montaa viikkua kun sak yms liittojun antamat vasemmiston tuista puhuttiin

    Äänestä

  • kok/sdp kirjoitti:

    Ei nuo vaalituet mitään laittomia ole eikä puolueiden tarvitse
    nimetä tukijoitaan. Mutta mutta tilanne on nyt vähän
    kimurantti johdon suhteen. Kummastuttaa kun puheet eivät
    ole pitäneet paikkaansa eli nyt on kyse jostakin muustakin.
    Mielenkiintoista on nähdä säilyttävätkö Vanhanen ja Korhonen
    kentän tuen seuraavassa puoluekokouksessa.

    al

    Äänestä

  • kok/sdp kirjoitti:

    kokoomus ja sdp eivät luvanneet ilmoittaa omia tukijoitaan, jotta turha tää vinkua kyllä kaikki puolueet on saanu palijon rahaa eri kautta vaalikassaansa.
    eipäs siitä oo montaa viikkua kun sak yms liittojun antamat vasemmiston tuista puhuttiin

    Sinähän puhut puppua. Molemmat mainitsemasi puolueet ovat ilmoittaneet sentilleen saamistaan rahoista. Kataista yritettiin vetää mukaan kehittyvien maakuntien rahasotkuun mutta ei onnistuttu. Vasemmisto ei ole saanut senttiäkään Nova Groupilta, joka muuten on nyt haettu konkurssiin. Suurten rahojen osuus näkyi oikein hyvin mm. kepun EU-vaaleissa myös täällä Pohjanmaalla. Eihän ilman rahaa nykyään edustajia tehdä, senhän sinäkin tiedät.

    Äänestä

  • puppua kirjoitti:

    Se nyt on ainakin positiivista että Vanhasen muisti palautuu
    pätkittäin. Olis ollut kamalaa jos pääministeriltä olis muisti
    menny tykkänään.
    Aivan omaa laatuaan on SDP:n varainhankinta. Kunnallisvaaleissa
    sdp:n ehdokkaana ollut yritysjuristi kidnappaa varakkaasta Herlinin
    suvusta naisen. Se oli hyvin omalaatuinen keino päästä käsiksi
    yrittäjän, Herlinin rahoihin. Heittelee sitten kovalla työllä hankittuja rahoja parkkihalliin. Sinänsä tavanomaista touhua demareilta. sillä tapaa sdp käsitteli
    kansan varoja hallituksessa ollessaan.

    Äänestä

  • rahanhankintaa kirjoitti:

    Eipä voi verrata Turun tapausta Vanhasen käymään oikeudenkäyntiin yksinhuoltajaäitiä vastaan. Eikö sekin ole jonkin asteen kidnappaus kun pilaa jonkun perheenäidin elämän. Että kehtaakin ensin aikansa veuhkattuaan kyseisen naishenkilön kanssa mennä vielä käräjille. Entäs Jäätteenmäen petos, kerrassaan vailla vertaa Suomen politiikassa, nämä nyt vain mainitakseni, että kyllä löytyy "asioita"vastapuoleltakin. Löytyisi niitä muuten lähempääkin.
    Turun kidnappaaja oli itse pyytänyt päästä ehdokkaaksi kunnallisvaaleissa. Kidnappuksesta ei kukaan vielä tiennyt mitään, koska miehen maine oli TÄYSIN tahraton, perhe- ja raha-asiat loistavassa kunnossa. Mutta jos päässä pimenee, sille ei demarikaan mitään mahda, vaikka monelle asialle mahtaisi, jos saisi yhtä paljon vaalirahaa kuin kepun porukka. Ties vaikka nappaaja on kepun kätyri, susi lammasten vaatteissa. Tiesitkö, että Nova Group on nyt haettu konkurssiin. Sinne meni muutama työpaikka, että hyvää jälkeä yrityksen rahojen nappajiltakin. Kyllä pitäis ensin tarkistaa yrityksen tila ennenkuin suostuu moiseen.

    Äänestä

  • Vanhanen kirjoitti:

    Juu, ei voi verrata demaein tekemää kidnappausta Vanhasen oikeudenkäyntiin
    Ruususta vastaan. Turun demari voi saada 10 vuoden kakun teostaan ja
    tämän täysin mielestäsi tahrattoman teko luokitellaan siten raskaaksi rikokseksi.
    Kuules nyt ne ajat on ohi ,että voi sanoa olevansa tahraton sillä verukkeella
    että on demari

    Äänestä

  • tahraton kirjoitti:

    Ja äänestinkin Isä Mitroa. Kyllä se vaan niin on että demarit puolueena ovat nyt syyttömiä tähän, et siitä mihinkään pääse. Turun demari ei nimittäin ole pääministeri, joka kusetti yksinhuoltajaäitiä, jos olet huomannut eikä edes kunnan tai kaupungin valtuutettu, jos sitäkään olet huomannut. Luulen ettei ole edes demari. Eläköön demarit. Demarit on rautaa. Isä Mitrokin on ottamassa jäsenkirjaa joten aina vain parantaa.

    Äänestä

  • kiitos demari kirjoitti:

    Onks toi kaveri tärähtäny kun ylistää demareita.
    Se ei ole varmaankaan lukenut "Lumedemokratia"-
    kirjaa. Suosittelen sitä kesälukemiseksi , niin johan
    selviää sillekin demareiden pimeä puoli ja ylistyslaulu
    loppuu siihen paikkaan.

    Äänestä

  • Lumedemokratia kirjoitti:

    Onks toi kaveri tärähtäny kun ylistää demareita.
    Se ei ole varmaankaan lukenut "Lumedemokratia"-
    kirjaa. Suosittelen sitä kesälukemiseksi , niin johan
    selviää sillekin demareiden pimeä puoli ja ylistyslaulu
    loppuu siihen paikkaan.

    Minä taas suosittelen esim. Juha Siltasen kirjoja tai vaikkapa USA:laisen taloustieteen nobelisti Paul Krugmanin teoksia nykykapitalismista. Puhun siis nobelilla palkitusta taloustieteilijästä, jos et heti ponjannut tätä laajempaa yhteyttä. Voisi olla apua sinun häiriötilaasi. Edellyttää kyllä englannin kielen taitoja.
    Isä Mitrosta vielä sen verran että kun häntä oli pyydetty kaikkiin suuriin puolueisiin ehdokkaaksi, hän tutustui ohjelmiin ja valitsi puolueista sen, joka sopi yhteen hänen arvojensa kanssa. Hänen arvot ovat inhimillisyys, tasa-arvo, ihmisläheisyys, oikeudenmukaisuus ja demokratia. Valinta oli SDP.

    Äänestä

  • Krugmania kirjoitti:

    Tuskin tuntee Paul Krugmankaan suomalaisten sosialistien toimintaa
    viime vuosikymmeniltä, joten jätetään hänet ulkopuolelle. Ja senkin vuoksi
    että Suomi on valitettavasti yhä tavallaan sosialistinen valtio.

    Mitrokin jo tunnetaan, myi sielunsa sosialisteille kun luopui pappeudesta.
    Riitelee veljensä kanssa lehtitietojen mukaan( aika inhimillinen ja ihmisläheinen tosiaankin, kun ei tule toimeen edes noin läheisen kanssa vaikka on saanut
    pappiskoulutuksen) Joten nuo ylisanat Mitrosta ovat täysin aiheettomia ja perusteettomia.

    Vaalien seuraavana aamuna Mitro ei oikein tv-haastattelussa tiennyt mistä puolueesta oli tullut valituksi. Jaakonsaaren ilmeet vieressä oli paljon puhuvia.
    Oikein mielellään saatte pitää ex isän, joka oli vaaleissa sitoutumaton.

    Äänestä

  • Krugman kirjoitti:

    Huomaan, että parempi sinulle jättääkin Krugman ja muut älykkäät ajattelijat ulkopuolelle, koska et ymmärtäisi sanaakaan. Nyt puhutaankin tämän vuosituhannen asioista, ei siis menneiden vuosikymmenten, joissa sinä näyt elävän eli pimeällä kekkosvainaan vuosisadalla, kekkosslovakiassa, todellisessa suomalaisessa sosialismissa. Ikävää, kun noin on päässyt käymään.

    Näitkö Ajankohtaisen kakkosen illalla. Oli mielenkiintoista katsottavaa. Huomenna uusitaan. Suosittelen, oli niin aiheeseen liittyvää. Oletan, että kohta vastaat että tottahan sen tietää, mitä Ylen vasurit puhuu. Hahaa, enkö osannutkin lukea yksinkertaisia ajatuksiasi.

    Puheita ja ilmeitä kukin tulkitsee kykynsä ja tasonsa mukaan! Mitro on hyvissä väleissä läheistensä kanssa.

    Äänestä

  • puppua kirjoitti:

    Sinähän puhut puppua. Molemmat mainitsemasi puolueet ovat ilmoittaneet sentilleen saamistaan rahoista. Kataista yritettiin vetää mukaan kehittyvien maakuntien rahasotkuun mutta ei onnistuttu. Vasemmisto ei ole saanut senttiäkään Nova Groupilta, joka muuten on nyt haettu konkurssiin. Suurten rahojen osuus näkyi oikein hyvin mm. kepun EU-vaaleissa myös täällä Pohjanmaalla. Eihän ilman rahaa nykyään edustajia tehdä, senhän sinäkin tiedät.

    Just tuli uutisissa kuinka yksi tukija oli sanonut että kolmelle ehdokkaalle jaetaan tukea yhdelle kepulle yhdelle kokuumuslaiselle ja yhdelle sdp ehdokkaalle. SDP ja kokoomus taitavat pelätä paljastaa paljonko ovat tukea saaneet kun ovat sitä asiaa niin vastaan. Odottakaa vaan kyllä sieltäkin kaapeista luurangot kaivetaan esiin. Ja toivottavasti pian, että tämä keskustelu taas loppuisi lehtien ym palstoilla. Politiikka on likaista peliä vaikka jotkut sitä yrittääkin peitellä.

    Äänestä

  • kanerva? kirjoitti:

    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1700762

    Siinä tuoreimmat

  • paisuu kirjoitti:

    Jaakonsaaren Lissu ja jotkut muutkin sossut ovat vaatineet tänään pääministeri
    Vanhasta eroamaan, eivät enää muista SAK:lta saamaansa verotonta rahaa.
    Kyllä oikeen käy sääliksi tuota miesparkaa kun sitä on kiusattu monella lailla Ruususesta lähtien.

    Äänestä

  • parkaa kirjoitti:

    Kiusattu - ihan ilman omia päätöksiäkö miestä viedään? Tuskin ilman omaa aloitetta kyseinen suhde olisi edes alkanut. Omista päätöksistä ei voi valittaa.

    Äänestä

  • Naxux kirjoitti:

    Kiusattu - ihan ilman omia päätöksiäkö miestä viedään? Tuskin ilman omaa aloitetta kyseinen suhde olisi edes alkanut. Omista päätöksistä ei voi valittaa.

    Kaipa se tuli viimeinkin selväksi tänään eduskunnan teatterituokion jälkeen, että kepulla ei ole varaa pistää siis uskallusta Korhosen pois heittoon. Hän tietää liikaa.

    Äänestä

  • parkaa kirjoitti:

    Jaakonsaaren Lissu ja jotkut muutkin sossut ovat vaatineet tänään pääministeri
    Vanhasta eroamaan, eivät enää muista SAK:lta saamaansa verotonta rahaa.
    Kyllä oikeen käy sääliksi tuota miesparkaa kun sitä on kiusattu monella lailla Ruususesta lähtien.

    eikä vielläkääm tajua poistua. Luottamusta ei ole.
    On töpännyt taas ja pahoon.
    kiitos Ruusussen kerroit meille mitkä on oikeat sosiaaliset vuorovaikutus taidot matti on netti-matti ja sivuun toista kehiin ei ole luottamusta.

    Äänestä

  • vanhanen vilttiketjuun kirjoitti:

    eikä vielläkääm tajua poistua. Luottamusta ei ole.
    On töpännyt taas ja pahoon.
    kiitos Ruusussen kerroit meille mitkä on oikeat sosiaaliset vuorovaikutus taidot matti on netti-matti ja sivuun toista kehiin ei ole luottamusta.

    Kenen pitäisi poistua. Eilen kävi selväksi että hallituskumppaneiden
    tuki säilyy. Matin asema ei horju, vaikka lauma yritti kimppuun
    raivokkaasti. Tuo lauma oli unohtanut, että on saanut takavuosina
    SAK:lta rahaa joka vuosi mikä on peräisin jäseniensä
    jäsenmaksuista. Tuon rahan jakaminen ei olekaan luvallista,
    kun se on rahaa josta ei ole peritty edes veroja. Eikä ole pahemmin
    kyselty jäseniltäkään lupaa sen jakamiseen.
    Siis tästä voi poistua hyvillä mielin juhannuksen viettoon.
    Herlinienkin puolesta olen ilahtunut kun kovan sarjan sosialisti ei tällä kertaa
    pystynyt sosialisoimaan hänen rahojaan. Yritti kyllä vielä
    vangittunakin säilyttää rahakätkönsä. Poliisille kehuja kun
    löysi rahakätköt. Hyvää juhannusta!

    Äänestä

  • valtakunnassa kirjoitti:

    että Lapinlahteen otetaan juuri uusia potilaita. Ei tarvitse edes jonottaa, että ota nopeasti yhteyttä. Ei ehkä ole vielä myöhäistä.

    Äänestä

  • valtakunnassa kirjoitti:

    Kenen pitäisi poistua. Eilen kävi selväksi että hallituskumppaneiden
    tuki säilyy. Matin asema ei horju, vaikka lauma yritti kimppuun
    raivokkaasti. Tuo lauma oli unohtanut, että on saanut takavuosina
    SAK:lta rahaa joka vuosi mikä on peräisin jäseniensä
    jäsenmaksuista. Tuon rahan jakaminen ei olekaan luvallista,
    kun se on rahaa josta ei ole peritty edes veroja. Eikä ole pahemmin
    kyselty jäseniltäkään lupaa sen jakamiseen.
    Siis tästä voi poistua hyvillä mielin juhannuksen viettoon.
    Herlinienkin puolesta olen ilahtunut kun kovan sarjan sosialisti ei tällä kertaa
    pystynyt sosialisoimaan hänen rahojaan. Yritti kyllä vielä
    vangittunakin säilyttää rahakätkönsä. Poliisille kehuja kun
    löysi rahakätköt. Hyvää juhannusta!

    keksi enää parempia tekosyitä mollata demareita ja muita puolueita. Koeta nyt jo tunnustaa, että kepun pesä haisee ja pahalta. Kyllä kai itsekin Vanhasriepua katsoessasi huvitut ja huomaat, että mies ei ole oikein niinkuin pitäis. Ei enää voi kuin nauraa k...t housuis, että joku takahikiän kepuparka, jolla taitaa asiat olla vieläkin huonommin kuin ns. pääministerillä, voi häntä noin antaumuksella puolustaa kaiken tapahtuneen jälkeen. Komiikkaakin on Vanhasen ympärillä niin että porukalla hohotamme niin pirusti, kun suunsa avaa. Kyllä on Jäätteenmäkeä ikävä.
    No, se nyt täytyy sanoa, että Berluskooni naurattaa melkein yhtä paljon. Ei tartte kun päälle kattoa ja kuolema meinaa tulla. Niin mukavasti meitä hallitaan.

    Äänestä

  • valtakunnassa kirjoitti:

    Kenen pitäisi poistua. Eilen kävi selväksi että hallituskumppaneiden
    tuki säilyy. Matin asema ei horju, vaikka lauma yritti kimppuun
    raivokkaasti. Tuo lauma oli unohtanut, että on saanut takavuosina
    SAK:lta rahaa joka vuosi mikä on peräisin jäseniensä
    jäsenmaksuista. Tuon rahan jakaminen ei olekaan luvallista,
    kun se on rahaa josta ei ole peritty edes veroja. Eikä ole pahemmin
    kyselty jäseniltäkään lupaa sen jakamiseen.
    Siis tästä voi poistua hyvillä mielin juhannuksen viettoon.
    Herlinienkin puolesta olen ilahtunut kun kovan sarjan sosialisti ei tällä kertaa
    pystynyt sosialisoimaan hänen rahojaan. Yritti kyllä vielä
    vangittunakin säilyttää rahakätkönsä. Poliisille kehuja kun
    löysi rahakätköt. Hyvää juhannusta!

    Kun puhut SAK:n rahoista, täytyy muistaa, että samojen SAK:oon kuuluvien työntekijöiden keräämiä rahoja ovat myös ne yritysvoitot, jotka yritykset lahjoittavat porvaripuolueille vaalirahoiksi. Ne ovat SAK:oon kuuluvien työläisten yritykselle kasaamia voittoja, joilla kepu on vaaleissa pärjäillyt. Miten kepu, joka on kaikessa töpännyt, voisi muuten vaaleissa pärjätä.

    Äänestä

  • kok/sdp kirjoitti:

    kokoomus ja sdp eivät luvanneet ilmoittaa omia tukijoitaan, jotta turha tää vinkua kyllä kaikki puolueet on saanu palijon rahaa eri kautta vaalikassaansa.
    eipäs siitä oo montaa viikkua kun sak yms liittojun antamat vasemmiston tuista puhuttiin

    Juurikin näin. Jotkin puoleet vain sanovat, että emme ilmoita tukijoita. Harvinaisen hiljaa ovat nyt kaikki puolueet lukuunottamatta tietenkin Keskustaa, jonka ei nyt enää tarvitse olla hiljaa :)

    Äänestä

Rahoilla on ostettu joka kauhajokiselle
jontikan omistajalle uusi vaihdelaatikko
vanhan rikkinäisen tilalle.

Äänestä
  • Jos olisin Herlinin akka, olisin sanonut, että mitäs niin vähän pyysit, että jos ei kymmenen piisaa, tule hakemaan muutama miljoona lisää. Vastahan suvun rahat lehdessä esiteltiin eikä päästy kuin 1000 miljoonaan euroon (kerrotaan kuudella, ymmärretään enemmän), vaikka vasta pintaa raapaistiin. Hyttysen pissa valtameressä on yks kymmenen. Ja kylläpä raha helposti löytyikin.

    Miten se laulu riistäjistä meneekään. Se jossa kerrotaan kuinka kansan selkänahasta miljoonat riistetään. Niin että poika oli ymmärtänyt asian ihan oikein, kun yritti uusjakoa. Ei voi kuin ihailla.

    Äänestä

  • akka kirjoitti:

    Jos olisin Herlinin akka, olisin sanonut, että mitäs niin vähän pyysit, että jos ei kymmenen piisaa, tule hakemaan muutama miljoona lisää. Vastahan suvun rahat lehdessä esiteltiin eikä päästy kuin 1000 miljoonaan euroon (kerrotaan kuudella, ymmärretään enemmän), vaikka vasta pintaa raapaistiin. Hyttysen pissa valtameressä on yks kymmenen. Ja kylläpä raha helposti löytyikin.

    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1701365

    Äänestä

  • akka kirjoitti:

    Jos olisin Herlinin akka, olisin sanonut, että mitäs niin vähän pyysit, että jos ei kymmenen piisaa, tule hakemaan muutama miljoona lisää. Vastahan suvun rahat lehdessä esiteltiin eikä päästy kuin 1000 miljoonaan euroon (kerrotaan kuudella, ymmärretään enemmän), vaikka vasta pintaa raapaistiin. Hyttysen pissa valtameressä on yks kymmenen. Ja kylläpä raha helposti löytyikin.

    Miten se laulu riistäjistä meneekään. Se jossa kerrotaan kuinka kansan selkänahasta miljoonat riistetään. Niin että poika oli ymmärtänyt asian ihan oikein, kun yritti uusjakoa. Ei voi kuin ihailla.

    Vain tietyt tyypit ihannoi rikollisuutta

    Äänestä

  • ryöstäjiin kirjoitti:

    Vain tietyt tyypit ihannoi rikollisuutta

    Ja kun rikollisia on niin moneen rekeen. Päivittäin paljastuu lisää joka mediassa. Tässähän tuntee itsensä pyhimykseksi vaikka ei millään haluaisi.

    Äänestä

  • ei saa ihailla kirjoitti:

    On jokseenkin selvää, että vaalirahasotkun takana on valtava määrä veropetoksia.
    Asia on jokseenkin yksinkertainen ja malli tuttu: Vaaliyhdistykset, jotka ovat hyvin huteria oikeushenkilöitä osoittavat eduskuntavaaliehdokkaan maksamaan mainoksen
    suoraan lehtiyhtiölle. Tapauksia riittää. Tutkinta pitäisi aloittaa heti. Löytyykö ministereitä? Entä yksittäisiä kansanedustajia. Ainakin kepulle ja kokoomukselle malli on hyvin tuttu jo useamman vaalin takaa. Malli on suoraan lähtöisin puoluetoimistoista ja piireistä jaettu ehdokkaille. Veroja on pimitetty vuosien aikana moninkertaisesti Nova Groupin tukien verran, mutta nyt syynätäänkin vain LILLUKANVARSIA.

    Takana on yksi Suomen laajimmista veropetoksista. Pesäpallon vaikkaussotkut tai aikanaa Osuuskauppan säästökassajutut ovat pientä tähän verrattuna. Keskustankin kannattaa pitää puoluesihteeri lomilla vielä pitkään...PITKÄÄN: Tutkinnallisesti hankala, mutta asiana aivan eri tason juttu kuin mistä nyt keskustellaan. Pitää vain tutkia yhtiöiden lehtimainokset keväältä 2007. Tukiyhdistykset ovat taustalla, mutta verohyöty on tietysti mennyt yrityksille, jotka ovat vähentäneet lainvastaisesti menot verotuksessaan.
    Asiaa ei ketään tutki eikä tulekaan tutkimaan, koska se menee lainsäätäjien ja HUOM. SUURTEN JA MYÖS MAAKUNNALLISTEN MEDIATALOJEN iholle. TUTKINNAN ALKU VOISI OLLA NOVA GROUPISTA, joka sekin on vain pikku tekijä. ASIASTA ON NÄKYVISSÄ TOISTAISEKSI JA LOPULLISESTIKIN VAIN MORAALINEN PUOLI.
    Kansanvallan kannalta ja vielä meille kansalaisille lakiasäätävien henkilöiden kautta tulevat tällaiset massatapaukset ovat vaarallisia, mutta niitä ei ole edes OIKEUSKANSLERIN TAI POLIISIN ole VARAA TUTKIA, koska koko juttu tulisi silmille eli unohda KAIKKI LUKEMASI ja lähde polttamaan kokkoja ja mieti edustajia, jotka ovat kaikkein lähimpänä mediataloja. Heille tämä tunnettu case on helpointa. JUSSIA!

  • EI TUTKINTAAN kirjoitti:

    Panit nyt tulemaan sellaista faktaa, että taisi mennä suut tukkoon. Mitäpä tuohon enää lisäis. Kyllä olenkin ihmetellyt, kuinka mitäänsanomattomista tyypeistä saadaan tehtyä kansanedustajia. Nyt ymmärrän enemmän. Kansanedustaja tehdään isolla rahalla näköjään vaikka lumiukosta.

    Äänestä

  • vaikka lumiukosta kirjoitti:

    Panit nyt tulemaan sellaista faktaa, että taisi mennä suut tukkoon. Mitäpä tuohon enää lisäis. Kyllä olenkin ihmetellyt, kuinka mitäänsanomattomista tyypeistä saadaan tehtyä kansanedustajia. Nyt ymmärrän enemmän. Kansanedustaja tehdään isolla rahalla näköjään vaikka lumiukosta.

    LIIAN VAARALLISTA. EI TÄHÄN VOI KAJOTA. TÄSSÄ ON SE TÄMÄN VUODEN JUHANNUSPOMMI, MUTTA MIKSI IHMEESSÄ JUURI KAUHAJOEN SIVUILLA?

    Äänestä

  • EI PUHUTA TÄSTÄ kirjoitti:

    LIIAN VAARALLISTA. EI TÄHÄN VOI KAJOTA. TÄSSÄ ON SE TÄMÄN VUODEN JUHANNUSPOMMI, MUTTA MIKSI IHMEESSÄ JUURI KAUHAJOEN SIVUILLA?

    Keskustan kenttäväki tukee yhä johtoaan.
    Matin asemaa ei voi horjuttaa. Hyvä kepu!

    Äänestä

  • suosionsa huipulla kirjoitti:

    Keskustan kenttäväki tukee yhä johtoaan.
    Matin asemaa ei voi horjuttaa. Hyvä kepu!

    Ja Kepu valehtelee ?? sais erota koko paskapoppoo..

    Äänestä

  • Lasse valehtelee kirjoitti:

    Jarmo Korhonen on Läpikiero Luuseri joka on haitaksi
    kansanedustajille myös kepulaisille. Näin lataa eräs
    naiskansanedustaja iltapäivälehdessä. Pelkään pahoin
    että asiassa on perää.

    Äänestä

  • Luuserille kirjoitti:

    Jarmo Korhonen on Läpikiero Luuseri joka on haitaksi
    kansanedustajille myös kepulaisille. Näin lataa eräs
    naiskansanedustaja iltapäivälehdessä. Pelkään pahoin
    että asiassa on perää.

    Olipa kerran rehellisiä maalaisliittolaisia, joista tuli kepulaisia, joista tuli emävalehtelijoita.

    Äänestä

  • Lasse valehtelee kirjoitti:

    Ja Kepu valehtelee ?? sais erota koko paskapoppoo..

    Tuntuu että kepussa on olemassa yksi hyvä tyyppi. Se on Mietaa, rehellinen pohjalainen mies, joka lopulta kelpasi myös ehdokkaaksi. Hyvä Mietaa. Et ole ryvettynyt missään eikä sun tartte palvoa kenenkään silimiä tai haalia kyseenalaisia vaalirahoja. Niin se menee kun oma imago kantaa.

    Äänestä

  • rehellinen kirjoitti:

    kuin Hautala!

    Äänestä

  • ennemmin kirjoitti:

    kuin Hautala!

    Korhosta vastuuseen vaalirahoista. Samaa Korhosta, jota Hautala puolusteli jo päästyään eduskuntaan. Onko tässä jotakin kytkentää ja mihin?

    Äänestä

  • vaatii kirjoitti:

    Korhosta vastuuseen vaalirahoista. Samaa Korhosta, jota Hautala puolusteli jo päästyään eduskuntaan. Onko tässä jotakin kytkentää ja mihin?

    kolmikko,Hautala,Korhonen,Haaro(kauha,seinä,iso)joet

    Äänestä

  • kova kirjoitti:

    kolmikko,Hautala,Korhonen,Haaro(kauha,seinä,iso)joet

    kova?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Niinpä! kirjoitti:

Nyt kun vähitellen paljastuu, mihin maakuntiin kepun valtavat ilmoittamatta "uhohtuneet" vaalituet on menneet, ei tarvitse enää ihmetellä, mistä kepun valtava äänimäärä haalittiin EU-vaaleissakin. Ihme että neljäs paikka ei tullut? Mutta ehkä siinä tuli todellinen raja vastaan kuitenkin.
Eikö sentään rehellisempää olisi hankkia äänet ehdokkaiden älyllisillä ominaisuuksilla kuin suurella rahalla. Tässä tuntee itsensä niin turhautuneeksi, kun yrittää tehdä toisenlaista vaalityötä rahattomana, fiksun ehdokkaan kapasiteettiin vedoten, mutta ei ole varaa kalliisiin TV-kuviin. Linssiluteeksi alentumista ei taas pokka salli.
Kepun vaalirahan suurlahjoittaja Nova Group on nyt sitten liiketaloudellisessa ahdingossa. Saakohan työläiset kenkää vai onko jo saaneetkin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu