Kaikki koirarodut jotka on jalostettu vain miellyttämään ihmissilmää tulisi julistaa boikottiin. Eihän jalostettu koira oikeastaan ole edes eläin vaan teollinen tuote. Useimmat koirat eivät edes pärjäisi itsekseen luonnossa, joka on vähimmäisvaatimus eläimen "arvonimelle".
Lisäksi ihmistarpeiden mukaan tehty jalostus (syntyy kaikenlaisia kärsiviä karvattomia sekasikiöitä, joita sitten ulkoilutetaan Suomen pakkasissa) usein aiheuttaa näille teollisille tuoteille ihan oikeita kärsimyksiä. Jos kysessä olisi eläin niin kyseiset jalostajat voisi sentään tuomita eläinten kidutuksesta.
Ja samaan aikaan ihmiset vihaavat sutta, joka a) on lunastanut paikkansa luonnonvalinnassa, b) huolehtii itse itsestään. Onko mitään säälittävämpää kuin uliseva koira? Ihmisillä on ilmeisesti halu kokea itsensä korvaamattomiksi, sillä eihän siitä kukaan muu siitä omasta koirasta huolta pidä kuin omistaja itse.
Koirat boikottiin
6
391
Vastaukset
tosta liikajalostamisesta oon samaa mieltä. Kauheeta eläinrääkkäystähän se on. Bulldogit ei pysty lyttykuonojensa kanssa kunnolla hengittämään, shar peilla (ja muille löysänahkaisilla koirilla) on paljon ihosairauksia, chicuahualla ei mee ees pään aukile umpeen ja muutenkin heikkorakenteisia (tulee murtumia). Kaikenlaisia perinnöllisiä sairauksiakin jalostus tuottaa. No onneksi monia rotulinjoja kaiketi yritetään parantaa. Itseäni jotenkin koko jalostus kuvottaa, oman koirani ottaisin jostain löytöeläinpaikasta tms., sellaisen joka sitä kotia oikeasti tarvitsisi.
En kyllä itsekään lämpene tuolle jalostukselle juurikin niistä aiheutuvien sairauksien takia.
Mutta tietääkseni koirat eivät itse ole syyllisiä vaan ne ihmiset, jotka jalostusta tekevät.
Ei ne koirat ole mitenkään syyllisiä niiden saurauksiin vaan ihmiset.KandyKing kirjoitti:
En kyllä itsekään lämpene tuolle jalostukselle juurikin niistä aiheutuvien sairauksien takia.
Mutta tietääkseni koirat eivät itse ole syyllisiä vaan ne ihmiset, jotka jalostusta tekevät.
Ei ne koirat ole mitenkään syyllisiä niiden saurauksiin vaan ihmiset.joo tottakai ihmiset siihen syypäitä on. Eihän koirat nyt osaa itteään sairaiksi jalostaa, eikä ne siitä muutenkaan päätä.
- mieltä!!
Olen henkilökphtaisesti boikotoinut näitä "jalostusvammaisia" koirarotuja niin kauan kuin muistan. Käyttölinjaisten sakujen kanssa kilpailevana ei voi kuin hämmästellä.. Ikävä kyllä sama ilmiö näkyy myös sakuissa. Aiemmin pöi ns. "geeliturkit" pannassa kippuran selkänsä ja ihottumien takia, mutta sama näkyy käyneen myös käyttiksille. Ei löydy täysin tervettä koiraa helpolla. Pari vuotta treenaat ja kaikki loppuu koiran ontumiseen ja kipuiluun. Selkä paskana, tai jalat.
- sijoittaa
harmaaseen. Muut lienevät jo niin sisäsiittoisia, että ovat parhaillaan sekä isoisiään, että omia tyttäriään samanaikaisesti ;)
- 34234
Ihminenkin on jalostuksen uhri. Mies ja nainen valitsevat toisensa seikkojen perusteella jotka mahdollistaisivat parhaimmat geenit. On siis luonnollista pyrkiä täydellisyyteen. Nyt jo voi tilata nainen laatuspermaa pankista ja tulevaisuudessa parit voivat geenimuunnella alkioitaan ettei lapsesta tule mitään "keskikastia". Mene selittämään heille filosofiaasi, kyse on kuitenkin luonnollisesta tavasta toimia.
Osa nykyihmisistä vain on niin herkkänahkaisia ja luulevat että maailmassa on jotain peruspätevää kuten oikeudet ja tasa-arvo. Ne ovat vain keksittyvä normeja jotka pätevät vain lakikirjoissa ja normaalia suoraselkäisemmän ihmisen tiedostetussa ajatuksessa(ei ehkä alitajunnassa asti silti).
Ihmisen tarve on hyvässä ja pahassa ylin tarve tällä planeetalla. Ja pysyy niin kauan kuin yhtäkään ihmiselämää arvostetaan enemmän kuin luontoa. Vasta kun ihmisiä aletaan tappamaan massoittan luonnon takia, puntit menevät tasan. Ehkä usko moiseen ihan heti, ei se mahdotonta silti ole jos paniikki iskee..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242371Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3441961Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241856Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o101653Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581478Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise121012Nyt on sanottava että sattuu kipeästi
Jos, sinä aikana kun olen kaivannut ja odottanut sinua ja olet tiennyt sen, niin jos valitsit toisen miehen. Katsot minu17980- 63845
- 55840
Jussi "Mestari" Halal-ahon sotilasarvo?
Minä vuonna Jussille myönnettiin sotilasansiomitali? Vai myönnettiinkö Jussille sotilasansiomitalia lainkaan?2798