Tässä joitakin viestejä luettuani, voin vain todeta, että kannattaa rukoilla.
Rukous pelkästään jo avaa keskustelua niin puolesta kuin vastaan.
Olen itse nyt jokusen vuotta rukoillut enemmän, hurjien elämänvuosien jälkeen, ja olen kokenut sisäistä paranemista. Rukoilen yksin ja luen Raamattua. Raamattukin on pikkuhiljaa auennut, kun sitä lukee avoimin mielin ja tutkien.
Joku palstalla kävijä arvostelee Jumalaa, että hän ei olisi olemassa. Annan hyvän neuvon - jos oikeasti haluat tietää ja uskallat, onko Hän olemassa - kysy. Mutta jos et oikeasti välitä pätkän vertaa, niin luuletko Hänen vastaavan sinulle. Saattaa Hän vastatakin.
Joku taas pelkää seurakuntaa ja niin sanottuja uskovia. Kyllä minäkin pelkäisin, jos minulla olisi niin huonoja kokemuksia. On kuitenkin oltava rehellinen sinä asiassa, että Jumalaa ei voi ihmisten tekemisistä syyttää.
Tai joku on pettynyt. Minä aikoinani petyin mm. seurakunnan rakkaudettomuteen. Enpä itsekään silloin muista välittänyt. Olin vaan rikki, ja sitten menin maailman teille, ja minusta tuli todella rikki. Ei minusta maailmassakaan välitetty oikeasti.
Nyt olen oppinut jotain siitä, että Jeesus, Isä ja Pyhä Henki haluavat minun olevan rehellinen. Eli kerron kaiken, mitä ajatuksiini putkahtaa..He eivät odota muuta, koska minä en muuta voi antaa. Anteeksi saan syntini ja Vanhurskauden saan Jeesuksen kautta. Isä kuulee minua Jeesuksen kautta. Rukoilla voin Pyhän Hengen kautta.
Parantumisen polku on ollut pitkä ja jatkuu ja jatkuu vaan.
Olen kuitenkin vakuuttunut Jumalan olemassaolosta, Jumalan, joka on luonut taivaan ja maan. Haluan oppia tuntemaan Hänet ja haluan nähdä Hänen maailmansa. Koska se on hyvä. Koska Jumala välittää minusta. Ja minäkin pikkuhiljaa välitän Hänestä, oikeasti, enkä vain silloin kun minulla on hätä ja ahdistus.
Ei kukaan muu voi vastaavaa tarjota, ei ihmiset eikä mystiikkaa ja viisastelua pursuavat uskonnot ja epäjumalat eikä ateismin jumalattomuus.
Ja senkin olen muuten huomannut, että jos minulla on jokin ahdistava juttu ja alankin rukoilla ihmisten puolesta, jotka kokevat samaa, niin olo helpottuu huomattavasti. Kannattaa rukoilla.
Rukous pelkästään jo avaa keskustelua niin puolesta kuin vastaan.
Olen itse nyt jokusen vuotta rukoillut enemmän, hurjien elämänvuosien jälkeen, ja olen kokenut sisäistä paranemista. Rukoilen yksin ja luen Raamattua. Raamattukin on pikkuhiljaa auennut, kun sitä lukee avoimin mielin ja tutkien.
Joku palstalla kävijä arvostelee Jumalaa, että hän ei olisi olemassa. Annan hyvän neuvon - jos oikeasti haluat tietää ja uskallat, onko Hän olemassa - kysy. Mutta jos et oikeasti välitä pätkän vertaa, niin luuletko Hänen vastaavan sinulle. Saattaa Hän vastatakin.
Joku taas pelkää seurakuntaa ja niin sanottuja uskovia. Kyllä minäkin pelkäisin, jos minulla olisi niin huonoja kokemuksia. On kuitenkin oltava rehellinen sinä asiassa, että Jumalaa ei voi ihmisten tekemisistä syyttää.
Tai joku on pettynyt. Minä aikoinani petyin mm. seurakunnan rakkaudettomuteen. Enpä itsekään silloin muista välittänyt. Olin vaan rikki, ja sitten menin maailman teille, ja minusta tuli todella rikki. Ei minusta maailmassakaan välitetty oikeasti.
Nyt olen oppinut jotain siitä, että Jeesus, Isä ja Pyhä Henki haluavat minun olevan rehellinen. Eli kerron kaiken, mitä ajatuksiini putkahtaa..He eivät odota muuta, koska minä en muuta voi antaa. Anteeksi saan syntini ja Vanhurskauden saan Jeesuksen kautta. Isä kuulee minua Jeesuksen kautta. Rukoilla voin Pyhän Hengen kautta.
Parantumisen polku on ollut pitkä ja jatkuu ja jatkuu vaan.
Olen kuitenkin vakuuttunut Jumalan olemassaolosta, Jumalan, joka on luonut taivaan ja maan. Haluan oppia tuntemaan Hänet ja haluan nähdä Hänen maailmansa. Koska se on hyvä. Koska Jumala välittää minusta. Ja minäkin pikkuhiljaa välitän Hänestä, oikeasti, enkä vain silloin kun minulla on hätä ja ahdistus.
Ei kukaan muu voi vastaavaa tarjota, ei ihmiset eikä mystiikkaa ja viisastelua pursuavat uskonnot ja epäjumalat eikä ateismin jumalattomuus.
Ja senkin olen muuten huomannut, että jos minulla on jokin ahdistava juttu ja alankin rukoilla ihmisten puolesta, jotka kokevat samaa, niin olo helpottuu huomattavasti. Kannattaa rukoilla.
Vastaukset 31
Vanhimmat
mutta vastaa vain Jeesukseen uskovien ja Hänet Herrakseen tunnustavien rukouksiin.
tv. www.todistajat.net
määrää keiden rukouksiin Herra vastaa.
Miksei Jumala voisi tehdä jotain hyvää ihmiselle, joka ei vielä tajua koko Jumala-juttua?
Ja nämä geenit: jos se tiedejuttu pitää oikeesti paikkansa, niin silloinhan osa ihmisistä kertakaikkiaan on "uskomattomia". Ja minkä se ihminen sille voi? Ei sitä voi rangaista siitä, että on syntymässään saanut "uskomattomat"-geenit. Vai mitä?
jumalattoman kuolema, eikö se että hän kääntyy tieltänsä ja elää?" Sitten kun luet tämän rukouksen kanssa, paranet epäuskostasi. Kyllä tätä uskovaisetkin opettavat:"Jumala pelastaa ne jotka tahtoo" "Jumala tekee työtään sinussa" He ovat vääräuskoisia, ihminen ei ole tahdoton robotti. Voit ajatella, minkä koet olevan väärin ja luopua siitä. Ei tulisi tuhatvuotista valtakuntaa, jos tässä maailmassa olisi jo valmiiksi päätetty, kuka ei pelastu.
Raamatussa on maininta pelastuneista, heidän nimensä kirjassa jo ennen maailman perustamista, mutta ihmisen järkeily ei onneksi ratkaise.
"Enkö saa tehdä omallani, mitä tahdon?" Tarkoittaa mielestäni, Jumala pelastaa mielellään suuriakin syntisiä.
On paljon kiitoksen aiheita, sinullakin.
että et kai luule kenenkään uskovaisen pystyvän ajattelemaan niin pitkälle kuin että onko oikein rangaista ihmistä "uskomattomuus"-geeneistä.
vaan siitä, he höpöttävät kuinka jumala rankaisee ja helvetti odottaan kuoleman jälkeen jos et ole uskovainen.
En jaksa ymmärtää, jos jumala on meidät kaikki luonut, niin miksi meillä on esim. tämä geeni(uskomattomuus)?
Entäpä homot ja lesbot? He ovat syntyneet sellaisiksi, kuka loi heidät?
Älä vain ala lässyttää, että ko.ominaisuudet itsehankittuja tai haluttuja. Se on geeneissä, todistettu tieteellisesti!
jos Jumalaan uskomattoman ei tarvitsisi kuoltuaan joutua lähelle Jumalaa? ( Helvetti merkitsisi sitä, että ollaan kaukana Jumalasta ja taivas taas sitä, että ollaan lähellä Jumalaa. Tuskin kukaan sellainen, joka ei ole eläessään uskonut Jumalaan, toivoisi kuoltuaan joutuvansa lähelle Jumalaa. )
Niin se kertoo miten hirveätä on olla pois Jumalan yhteydestä.
Tälläkin hetkellä ei-uskovaiset ja uskovaiset ovat Jumalan yhteydessä.
Kun se yhteys sitten helvetissä lakkaa niin hirveämpää asiaa ei löydä.
Jumala ei ketään luotaan aja pois.
Ihminen itse lähtee pois.
Viimeisne tuomion tullessa tilanne on erilainen.
Ei Jumala vain kerrann kysy haluatko Taivaaseen vaan ihmisellä on koko elämänsä ajan mahdollisuus tulla Jumalan luo Jeesukseen kääntymällä.
Ei Jumala paljon pyydä kun Hän itsekin on kuollut ihmisten syntien sovittamiseksi Jeesuksena ristillä.
Hän kutsuu.
Vastataan kaikki siihen.
omituista teologiaasi.
Miksi Jeesus kärsi ristinkuoleman, jos ihmisiä ei ole ollut tarkoituskaan rangaista mistään?
siihen, että ateisti, joka ei usko Jumalaan, haluaisi kuoltuaan lähelle Jumalaa. Siitä tässä oli puhe eikä minusta. Itse uskon Jumalaan.
perustuu Helsingin luterilaisen ja ortodoksipiispan käsityksiin.
kanssa voi keskustella, kun uskotte mitä vaan ilman perustelujakin.
selitys, miksi Jeesus joutui kärsimään ristinkuoleman, jos ihmisiä ei ollut tarkoituskaan rankaista mistään.
Mutta jos sinulla ei ole aivoja käytössäsi, niin jätä vastaamatta.
taivaaseen tai helvettiin on yhtä älytön kuin kysymys, haluatko sinä Ahdin kartanoon.
Molemmissa on perusteeton oletus, että taivas, helvetti ja Ahdin kartano ovat olemassa.
höpsötysgeenin toiminnasta.
Luotat suosikkipiispojesi toiveajattelijoita mielisteleviin hatusta vedettyihin toiveajatelmiin, vaikkei niissä ole loogisesti ajatellen päätä eikä häntää, jos niitä yritetään sovittaa yhteen sen vanhan kristillisen "totuuden" kanssa, että Jeesus osti kärsimyksellään ja kuolemallaan ihmiset vapaiksi Jumalan vihasta ja Saatanan vallasta, jonka ihmiset olivat hankkineet rötöstelemällä vertauskuvallisesti paratiisissa.
Jos olet eri mieltä, tässä on vapaata keskustelutilaa, jossa voit osoittaa, ettei ihmisten vertauskuvallisessa paratiisissa vertauskuvallisesti hankkima tuomio millään lailla sisältänyt ihmisten pahoinpitelyä ja/tai kuolemaa, ja lisäksi voit kertoa, miksi sitten Jeesuksen piti sellaista kokea sovittaakseen vertauskuvallisesti ihmisten synnit.
Jollei sinulta tule asiallista vastausta vaan väistelyä ja auktoriteetteihin vetoamista tms., niin pidän antiasi näihin keskusteluihin enintään kouluarvosanan 5 arvoisena.
ole suosikkipiispoja. Sinulle on itsestään selvää, että fysiikassa on kaavansa ja sääntönsä, mutta uskonnoista sinun mielestäsi ilmeisesti itse kunkin, myös joka ikisen ateistin, pitäisi voida ajatella aivan miten itse kutakin huvittaa. Tai ehkä sinun mielestäsi uskovan pitäisi pitää helvettiä tulisena pätsinä tms. Yleensä koko käsityksesi näistä asioista näyttää kovin omituiselta.
Uudessa Testamentissa ikuisen piinan järveä kutsutaan nimellä Gehenna ( eli helvetti ) Jerusalemin ulkopuolella olevan Ben-Hinnonin laakson mukaan, jossa Vanhan Testamentin aikana joskus toimitettiin ihmisuhreja. Saastuneen mainensa takia laakso muuttui lakkaamatta savuavaksi kaatopaikaksi, jonne juutalaiset heittivät jätteitä sekä teloitettujen rikollisten ruumiit. Ajan oloon laakson nimeä ryhdyttiin käyttämään myös paikasta, johon Jumala lähettää syntiset tuomiopäivänä. - Ilmeisesti sinun mielestäsi tuota Ben-Hinnonin laaksoa pitäisi aina vain pitää helvetin esikuvana. Fysiikkaan perehtyneenä ateistinahan sinä asian kaikkein parhaiten ymmärrät. Nyt olet jopa valmis jakamaan täällä arvosanojakin. En olisi uskonut tuommoista edes sinusta. Ikävää, että jatkuvasti sekaannut pistävine kielinesi uskovien keskusteluihin. Etkö sitten millään voi mennä muualle kaltaistesi pilkallisten ateistien seuraan? Jos sinä alat jaella täällä kouluarvosanoja, niin teen samoin, sinä saat kouluarvosanan 5-, ja sekin on yläkanttiin.
Tässä lyhyt lainaus isä Ambrosiuksen ja piispa Eero Huovisen keskustelusta, vaikka sinä et sitä voikaan sietää: " Isä Ambrosius:" Kirkonmiesten selitykset ovat usein liian mutkikkaita. Eikö taivaaseen pääse kaikki, jotka sinne kaipaavat. Taitaa olla sinunkin linjasi, Eero?" - "Eero Huovinen: " Siihen suuntaan. Usko on oikeastaan toivomista. Se, joka uskoo, pääsee taivaaseen, ja siitä ei ole pitkä matka siihen, että se joka toivoo, pääsee taivaaseen, mutta ei taivas mikään pakkosiirtola ole." ( Viikkolehti 20.6.2002 )
mukaisessa luterilaisessa kristinuskossa on oppinsa ja sääntönsä.
Olet ilmeisen tietämätön niin tunnustuskirjojen kuin kolmen luterilaisuuteen kuuluvan uskontunnustuksenkin sisällöstä.
Piispat varmastikin tuntevat ne, mutta heidän on huolehdittava kirkon suosiosta ja taloudellisesta menestyksestä. Heidän asemansa suorastaan vaatii keksimään nykysuomalaisia miellyttäviä uustulkintoja. Niiden ei tarvitse olla loogisia eikä raamatunmukaisia, uskovaisethan eivät ajattele loogisesti eikä tavallinen rivikristitty tunne Raamattuakaan.
Pyysin sinua osoittamaan, että piispojesi taivasselitys on loogisesti yhteensopiva kirkkolain mukaisen kristinopin kanssa. Et osoittanut.
uskomattoman käytöstä, kun sanot, että "pyysin sinua osoittamaan, että piispojen taivassselitys on loogisesti yhteensopiva kirkkolain mukaisen kristinopin kanssa." Oletko sinä ateistinen piispojen syyttäjä ja minun muka pitäisi sinun mielestäsi puolustaa heidän mielipiteitään kirkkolain avulla? Miksi minun pitäisi se tehdä? Kyllä piispat tuntevat kirkkolain paremmin kuin sinä tai minä. Mikä sinua vaivaa? Miksi et mene keskustelemaan ammattialastasi fysiikasta muiden fysiikantuntijoiden kanssa? Etkö koekin olevasi täällä fysiikkaa pääaineena opiskelleena ateistina täysin väärällä palstalla?
joskus keskustella menemättä henkilökohtaisuuksiin.
Ehkä et tiedä, että kristinuskon opillinen ydin on ihmisen "paratiisissa" hankkima kadotustuomio, jonka vuoksi Jumala (= Jeesus) päätti syntyä ihmiseksi maailmaan sovittaakseen siitä saadun rangaistuksen, eli kärsimällä ja kuolemalla sijaisuhrina, ja sitten heräämällä uudestaan henkiin kuin merkkinä, että "kuoleman voittaminen" oli onnistunut!
PS Kansankirkon asiat kuuluvat koko Suomen kansalle. Tuskin kirkkoa muuten sanottaisiinkaan kansankirkoksi :)
Suomalaiset ateistitkin ovat Suomen kansaa :)
Ei sinun tarvitse puolustaa piispojen mielipiteitä, jos ne poikkeavat omistasi.
Omia mielipiteitään sen sijaan kuuluukin puolustaa hyvätasoisissa keskusteluissa. Muutenhan ei tule mitään eroa hyvin perusteltujen mielipiteiden ja typeryyksien esittämisen välille.
Puolusta siis omia mielipiteitäsi. (Jos mielipiteesi on sama kuin piispojen, niin silloin tulet tietysti puolustaneeksi samalla myös heidän käsityksiään.)
ylpeä vai miksi sitä ei saisi mainita? Näkyyhän ateistisuutesi suurin piirtein kaikista viesteistäsi. Se, että olet fysiikkaa opiskellut ja loppututkinnon suorittanut ateisti ei ole mikään salaisuus, sillä itsehän sen kerroit. Olet varmaan hyvin fiksu nainen ja tiedät varmaan omasta ammmattialastasi hyvin paljon, mutta uskonnoista puhuessasi olet aika ulalla. Ateistien kanssa on kokemani perusteella melko mahdotonta keskustella asiallisesti kristinuskosta tai yleeensä uskonnoista. Pilkkaa saa yleensä palkakseen. Noin kävi sinunkin kanssasi, kun erehdyin yrittämään keskustelua kanssasi yhdestä Katekismuksen kohdasta.
"Ps Kansankirkon asiat kuuluvat Suomen kansalle. Tuskin kirkkoa muuten sanottaisiin kansankirkoksi :) Suomalaiset ateistitkin ovat Suomen kansaa :)"
Kansankirkko tarkoittaa kansan enemmistön kirkkokuntaa. Et näköjään tiennyt tuota. Ateistitkin kuuluvat Suomen kansaan, mutta he eivät kuulu kansankirkkoon. Jos tunnettaisiin henkilökohtaisesti ja asuisit jossakin tässä lähellä, niin ostaisin sinulle lahjaksi jonkin suomen kielen sanakirjan.
sivuilla sanotaan, että kansankirkko sulkee toimintansa piiriin koko kansan :)
Niinhän se sulkeekin varsinkin sikäli, että sillä on monia laissa määriteltyjä uskontojen ja katsomusten tasa-arvoa loukkaavia etuoikeuksia, joista koko kansa joutuu kärsimään/nauttimaan.
Jumala kuulee ja vastaa. Herra on hyvä ja hänen nimensä on Jeesus, armollinen ja totuudellinen Hyvä Paimen, joka on kuollut puolestamme ja palaa takaisin taivaasta.
eikä harhailisi kaikissa joutavuuksien syövereissä. Armon rukousta pyytäisin minäkin. Kiitos teille, joiden kanssa olen saanut jakaa ajatuksiani, mutta olen nyt taas ollut pitkään yksin ja elämässäni on ollut muutoksia, olisi hienoa, kun ne olisivat oikeanlaisia, eikä johdattaisi pois Jeesuksen ristin juurelta.
Kaikki jumalat ovat mielikuvituksen tuotosta. Älkää pilatko elämäänne typerillä kuvitelmillanne. Nauttikaa tästä ainoasta elämästänne.
Jumalan on olemassa.
Joten voimme nauttia tästä uniikista elämästä moraalisesti ja Jumalan käskyt muistaen ja Jeesuksen tuomaan armoon nojaten.
Eivät teot meitä pelasta vaan armo.
Siksi voimme niin sanotusti nauttia kunhan emme anna itsellemme vapautta tehdä mitä vain käyttäen armoa verukkeena omille edesottamuksillemme.
Miksi murehtia kun Jumala on olemassa.
nauti sinä vaan omastasi ja tule sitten muiden kanssa tuomiolle. Kyllä ne muut jaksavat jo odottaa, että "nauti" vaan ihan rauhassa ja anna muidenkin nauttia.
jolta puuttuu uskonnollisuus geeneistään ja joka kuuluu tämän vuoksi pieneen vähemmistöön. Elämästä nauttimista ei mitenkään estä se, että on uskonnollisuutta geeneissä, päinvastoin, mutta sitähän ei tietenkään ymärrä sellainen, jolta se uskonnollisuus puuttuu.
uskovaisen uskonnonharjoituksen takana. Kun uskotaan yliluonnollisiin voimiin, niin täytyyhän niitä yrittää lepytellä vaikka hoilaamalla armahduspyyntöjä "Heerraaa aarmaaahda meeeiitäää" jumalanpalveluksissa.
Monet haluavat uskoa, että Jumala olisi jonkinlainen aivopesun tuote, ihmisen uskomus,keksintö, vallankäytön väline.
Monet näin haluaisivatkin, koska ihminen haluaa hallita elämäänsä ja toisten elämää, tavalla jos toisella, vaikkapa uskonnon kautta.
Kristinuskostakin jotkut ihmiset ovat tehneet tällaisen omien halujen eteenpäinviemiskeinon.
Ja tällaisessa toiminnassa itse Jumala unohdetaan täysin , vaikka hänestä sanoin puhuttaisiinkin.
Mielestäni on tärkeää erottaa usko Jumalaan, joka tarkoittaa, että annamme kunnian Jumalalle ja olemme hänen ohjeilleen kuuliaisia, ja uskonto, jossa ihminen määrää mitä, miten uskoo.
Itse olen pettynyt itseeni,ihmisiin, uskontoihin. Viime vuosina olen alkanut rukoilla ja lukea Raamattua, ja löytänyt välittävän, rakastavan, armahtavan, oikeudenmukaisen Jumalan.
Tämä Jumala on mielestäni erilainen, kuin se suppea kuva, jota meille tarjotaan uskonnon nimissä. Itse asiassa löytöni on kuin puuttuva osa minua. Henki ja elämä, jonka kadotimme syntiinlankeemuksessa.
Tätä on vaikea toiselle selittää, mutta että jos sinä etsit jotain, etkä tiedä mitä, taikka oli elämäsi tilanne mikä tahansa, niin on hyvä kääntyä Jumalan puoleen ja vaikka kysyä, oletko sinä olemassa. Ja hän vastaa. Hän rakastaa sinua ja haluaa antaa sinulle hyvän elämän.
Minua pelotti alussa. Pelkäsin menettäväni enemmän kuin saavani. Usko tuntui liian isolta riskiltä ja asialta, jota en tajunnut. Mutta olen vähitellen tajunnut enemmän ja enemmän.
Eikä huonoista tavoista luopuminen sitten ole ollut niin huono juttu ollenkaan.
mitä hyvänsä, heille se sopii, sillä hoilaaminen tarkoittaa äänekästä ja vastenmielistä laulamista. Uskomattomat voivat myös lepytellä eli rauhoitella vaikkapa riidanhaluista uskomatonta naapuriaan silloin, kun on tarvis. Kun puuttuu uskonnollisuus geeneistä, niin noinhan sitä asiat näkee niin kuin sinä näet, mutta ei niitä uskonpuutteesta kärsivän käsityksiä ole mikään pakko kirjoittaa tänne.